Harrastatko valokuvausta? Tule testaamaan Huawei P10 -puhelinta



Näytä ensimmäinen kirjoitus
Tämä keskustelu on suljettu, eikä sitä voi kommentoida.

142 kommenttia

Hetkiä.
Hyviä, huonoja, kauniita, hauskoja.
Värejä, muotoja, rauhaa, rakkautta.
Tunnelmia, tilanteita.
Harrastuksena, huvikseen.
Hienoja ja huonoja.
Kuvaan.
Luontoa ja maisemia tulee eniten kuvattua, mutta myös eläimiä, perhettä ja arjen pieniä hetkiä kuten sanomalehden lukua teekupin äärellä. Mikään linssilude en itse ole joten selfie-kulttuuri on varmasti monille muille paljon tutumpi. Valokuvaus on kuitenkin tärkeä ja iloa tuottava harrastus, joten olisi kiva pistää intohimo töihin johonkin muuhunkin kuin muistikortille pölyttymään jäävien kuvien ottamiseen.
Tykkään ikuistaa tilanteita ja tehdä niistä muistoja. Oli se sitten kaunis auringonlasku, huurteiset puut pakkasaamuna tai kummipojan ensimmäinen pilkkisaalis.
Käyttäjätaso 3
Harrastan valokuvausta kameralla ja vain joskus kännykällä, jos kamera ei ole mukana.
Kännykällä kuvaan eteen tulevia hetkiä. Vielä pääasiallisena kuvausvälineenä toimii oikea kamera, olisi hauska päästä testaamaan onko kännykkäkamerasta aidon kameran haastajaksi, vielä en ole ollut niin tyytyväinen että normikameran hylkäisin.


Kotimaan kuvausta, samoin kuin ulkomaan kuvausta. Maisemakuvia enimmäkseen, ja nimenomaan puhelimella. Kuvaus on intohimo. Kuvaan eri maita, näissä kuvissa Kreikkaa ja Israelia, sekä mökkikuvaa.
Kuvaan lapsia ja koiria. Musta karvainen koira on vaativa kuvauskohde, niinkuin vikkelät lapsetkin! Mielenkiintoista olisi nähdä, millaisia möykkykuvia koirista Huawei ottaa 😃
Itse tykkään todella paljon kuvata maisemia, sekä kaikkea kaunista ja mielenkiintoista vastaantulevaa😊 Olisi kiva kokeilla nykyisen Iphone 6plussan lisäksi mahdollisesti parempaa puhelimen kameraa.
Merellä esiin tulevia maisemia, luonnonilmiöitä, satamia ja yhdessä oloa kuvaan mielelläni. Kaikki tämä purjehduskauden aikana, ei talvella. Talvella luonnonilmiöt, sään vaihtelut ja retkeilyt saavat minun ottamaan kameran esille. Myös lapsienlapset saavat minussa aikaan ottaa kamera esiin ja kuvaamaan.
Myös joulukortit olen jo monien vuosien ajan teettänyt ottamistani kuvista.

Käyttäjätaso 1
Olen aktiivinen opiskelija, joka liikkuu ja urheilee paljon luonnossa. Puhelin on aina mukana. Hienon kelin ja upeiden maisemien sattuessa kohdalle kamera alkaa varmasti räpsymään. Olisi hienoa päästä testamaan Huawei P10:n kameraa niin luonto- ja henkilökuvauksessa kuin arkisten asioiden tallentamisessa. Samalla kuluttajat saisivat tietoonsa kameran vahvuudet ja mahdolliset heikkoudet.
Kuvaan puhelimella kaiken, maisemakuvia, ihmisiä, lomakuvia ja harrastuksia. Harrastuksen kuvaamisessa kameran nopeudesta on hyötyä, ettei kaikki kuvat ole heilahtaneita. Myös selfieitä tulee otettua, joten etukamerankin tulisi olla laadukas.
Puhelimella tykkään ottaa kuvia, jotka herättävät mielenkiintoni ja hetket jotka ovat kuvaamisen arvoisia. Puhelimen kameran suorituskykyä on hauska kokeilla, esim. riittääkö tarkkuus ja valo.
Kuvaan ihmisiä arkielämän tilanteissa, joten olisikin kätevää jos laadukas kamera kulkisi koko ajan arjessa mukana. Tykkään kuvata liikkuvia kohteita, joten se luo lisävaatikuksia kameran ominaisuuksille, luulen uuden Huawei P10 vastaavan myös nähin haasteisiin.
Kuvaan monipuolisesti eri kuvakulmia hyödyntäen luontoa, maisemia, urheilua ja kaupunkielämää. Olen harrastanut mobiilivalokuvausta jo useamman vuoden, tällä hetkellä P9:n kameralla. Haluan käyttää kameran säätöjä kuvatessani kohteita läheltä ja kaukaa.
Kuvaan todella paljon puhelimella. Nytkin viikonloppuna tuli otettua yli 200 kuvaa puhelimella. Kuvaus kohteena ovat mm. luonto ja oma perhe.
Hyvä puhelin on valokuvausta harrastavan paras kaveri. Kuvaan kännykällä yllättäen eteen aukeavia kuvauksellisia tilanteita maisemista ihmisiin. Monet suosikkikuvistani ovatkin juuri puhelimella otettuja. Tuntuu siltä, että usein spontaanius johtaa mielenkiintoisimpiin lopputuloksiin.
Olen harrastevalokuvaaja/malli Helsingistä. Käytän aktiivisesti sosiaalista mediaa, sekä kerron mielipiteeni rehellisesti uusista palveluista ja tuotteista. Tälle puhelimelle olisi paljon käyttöä ja varmasti myös annettavaa, verrattuna nykyiseen Honor 7. http://maiangelica.kuvat.fi/ ja www.instagram.com/mai_angelica
Tykkään kuvailla kaikkea mikä omaan silmään vähänkin näyttää hienolta. Liikun paljon tienpäällä ja eteen aukeaa monesti hienoja maisemia, joita on mukava ikuistaa. Myös jonkin verran tulee selfieitäkin napsittua.
Hyviä kuvauskohteita ovat erilaiset yksityiskohdat ja maisemat. Tarvitsisin vain puhelimen, jossa kamerapuoleen on panostettu kunnolla ja asetuksissa olisi säätövaraa. Siksi Huawei P10.
Maisemakuvia, lemmikeistä ja omasta nassusta.
Kaikki kuvaaminen tulee hoidettua kännykällä (kun ei sitä isompaa kameraa
viitsi mukanaan kantaa)
Olishan tämänkin laitteen kameraa kiva testailla ja muita ominaisuuksia,
on tullut tässä kuluneen vuoden aikana kokeiltua useampia laitteita,
eikä suosikkia ole vieläkään löytynyt... etsiminen jatkuu.
Ammattikuvaaja en ole, mutta kattavamman arvostelun
saisin kirjoitettua kun on noita verrokkilaitteita ollut.


Hei, kuvaan paljon laidasta laitaan. Viime vuosina olen puhelimeni valinnut kameran perusteella. Kolme viimeisintä on Nokia1020, GalaxyS5 ja nyt Lumia950XL kiinnostaa P10. Pari järjetelmäkameraa löytyy myös.
Kuvaan arkisia sattumuksia, oivalluksia sekä elämää kaupungissa: ravintoloissa, kaduilla, puistoissa. Myös kulttuurijuttuja, kuten teatteri, taide & museot. Ja tietysti puita ja miksei muitakin luontohommeleita. Kaikkea tätä lämpimän ironisen ihastuslinssin läpi!

Tykkään eniten maisemakuvauksesta, myös kaupungilla liikkuessa vanhat rakennukset kiehtovat. Nyt kun kevät saapuu niin on tarve päästä jälleen kuvailemaan. Ehdoton ykkössuosikki on kuitenkin auringonlaskukuvat! Kesäisin metsästän parhaita paikkoja kauniimille auringonlaskuille.

Kuvaan sponttaaneja sekä kauniita tilanteita. Kuvissani tuon esiin värejä sekä odottamattomia kuvakulmia. Laadukkaat hämäräkuvat ovat oleellinen osa kuvaamistani. Syvyydentunne ja vastavalo ovat lempi vivahteitani, joilla yllättää ja hurmata kuvan katsoja.
Kameraa ei aina jaksa kantaa mukana mutta elämässä on paljon hetkiä kun sellaista tarttis. Sen takia puhelimen kameran tehokkuus on tärkeää, varsinkin kun ikuistaa rakkaita lemmikkejä lähes päivittäin.