Kysymys

MILLOIN TULOSSA: Samsung Galaxy S ?


  • Kyselyiässä
  • 27 kommenttia
Terve!

Samsung tiettävästi esittelee uutta Galaxy S:ää ensi viikolla järjestettävällä Road Showllaan "omalle väelle" ja jälleenmyyjille, joten kiinnostaisi todella tietää arvio ko. laitteen saapumisaikataulusta Saunalahden valikoimiin. Jonkinlaista tietoa asiasta varmaankin on jo liikkeellä (tai viimeistään Road Showssa saatavilla), ja Samsungin uutuusmalleja on välillä tullut nopeastikin esittelyn jälkeen myyntiin.

Alussa kuplinut kritiikkini laitetta kohtaan on vaihtunut asiaan perehtymisen myötä innokkaaksi odotukseksi, sillä laitetta saa pressikuvissa esiintyneen, ruman harmaan lisäksi myös tyylikkäänä mustana, ja Samsungin oma Androidin päälle väsätty UI on saanut myös kehuja siellä täällä (eikä näytä videoilla mitenkään kehnolta).

Entä olisiko mahdoton ajatus, että myös Samsungin uutuusmalleja saisi HTC:n Legend- ja Desire-mallien tapaan MegaviestiX -tyyppisinä erikoispaketteina? Tärkeintä tällaisissa ratkaisuissa olisi mielestäni nopean mobiililaajakaistan saaminen pakettiin, sillä nykyiset lisäpalvelu-mobiililaajakaistat ovat hinnoittelultaan auttamattomasti vanhanaikaisia. Kuvaavaa on, että jopa Soneralla, jota ainakin itse pidän vanhoillisena ja hidasliikkeisenä operaattorina, on tarjolla edullisia, siirtonopeuksiltaan rajoittamattomia mobiilidata-palveluita, mutta Saunalahdella ei. Olisi hienoa nähdä Saunalahden saattavan mobiilidatan hinnoittelun nykypäivän laitteiden tasolle!

1829 kommenttia

Ite pyöräytin tälläisen ratkaisun:

Käytössä oli Eliitti+.
Elisa Shopitista itelle 2730 hintaan 43.20. Sain siitä itelleni kätevästi varapuhelimen. Samalla neuvottelin kuukausimaksut pois Tikka+ liittymään koko sopimuskaudelle eli pari vuotta maksan siitä liittymästä 0 .
Gigantista Galaxy mukaan hintaan 15,90 /kk.
Saunikseen vielä sit 384 netti 4,90 /kk.

Eipä tollasta pakettia mistään saa valmiina tehdyks.
20,80 /kk, 2 puhelinta, Saunalahden liittymä johon halutessaan SAA MPLUSan liitettyä (MegaDesireenhän ei esim saanu), pöytälaatikko liittymänä DNA jos joskus sattuu tarviimaan johonkin (en usko kylläkään).
Taitaa olla että ei aiheuta kovinkaan suurta ryntäystä tämä tarjous


tuntuu että väki suht täpinöissää täällä yhden puhelimen takia 😃 tämä on kyllä ollu yks koomisimmista ketjuista koskaan :D


No tää nyt on aika laimee ketju tuohon Desiren ketjuun verrattuna.  ;D


Uskon että tämä kehittyy koko ajan paremmaksi...  😉
Toimiva varastonseuranta järjestelmä olisi kyllä hyvä. Jos noita nettikaupan liikennevaloja käytettäisiin liikenteessä niin joka  ristreyksessä ois kolari  😉
Minun numeronsiirtoni kusi niin pahasti, että viiden päivän jälkeen kyllästyin koko rumbaan. Kumpikaan operaattori ei näytä tietävän asiasta enää missä mennään, ja ainoa asia joka koko aikana on onnistunut on se, ettei numeroni toimi. Yritin yksinkertaistaa asiaa perumalla koko numeronsiirron, ja tilaukseni tulee uudelle liittymälle. Se taas tarkoittaa, että 9.8. tehty tilaukseni peruttiin ja tehtiin tänään uusi, joten onnea vaan sille, joka aikanaan saa luurinsa minun vanhalla vuorollani.

Uskomattoman vaikea sähellys voi numeronsiirrosta syntyä!


11,8 tilattu eikä näy


Kyllä sinulle tästä erästä riittää varmasti.. itku seis!
kokeilin vain että toimisko toi mullakin kun vähä pillittää 😢 😢 😢 😢

Muutin uuteen osoitteeseen nelisen kuukautta sitten ja olin asianmukaisesti väestörekisteriin yms ilmoittanut uuden osoitteeni. Oma saunalahdessa kummitteli vielä tilausvaiheessa vanha osoite, ja koska se ei netistä käsin onnistunut, soitin sitten 12. päivä Elokuuta varmistaakseni että onko Saunalahdella uusi osoitteeni. Tämän puhelun tehtyä oma saunalahdessa näkyi uusi osoitteeni joten ajattelin että ok, kaiken pitäisi olla kuosissa. Huomattuani että porukalle rupesi satelemaan tilauskoodia rupesin ihmettelemään että missä luuraa meikäläisen uusi puhelin. Noh, nyt pienen kärsivällisen odotuksen jälkeen soitin uudestaan asiakaspalveluun. He sanoivat että osoitetietoni olivat virheelliset. Tähän kerroin tilanteeni ja toistamiseen annoin uuden osoitteeni. Toisin sanoen tilaus oli jämähtänyt paikalleen kun eivät olleet kunnolla rekisteröineet uutta osoitettani. Luulisi nyt jonkinlaista edistystä tapahtuneen kun lupasivat ensi viikolle puhelinta.


Kannattipahan soittaa .... mitään yhteydenottoa Saunalahdelta on turha odottaa tuollaisessa tapauksessa. He vaan laittavat tilauksen jäihin ja sillä selvä.

Ohjeet jos tämänhetkistä korjausta haluaa yrittää:


Onko tämä ymmärrettävissä niin, että tähän asiaa voisi olla korjausta tulossa firmware-päivityksissä? Vai siis onko tuo joku rautaan liittyvä rajoitus tuo 128 megaa (sori jos on tyhmä kysymys, mutta minä kun en tuollaisista NANDeista mitään ymmärrä...)?
Joo ei tuolla netillä kyllä tule tilattua. Lähinnä naurettava tarjous jos vertaa Desireen. Nostakaa vähän tämän hintaa ja pistäkää sama paketti kun Desiressö.

melko erikoista.. varsinkin kun kun.. niitä piti olla joka liikkeessä..

joku kenellä on enemmän valtuuksia kertokoon lisää


Näin mäkin olin asian ymmärtäny mut ei näköjään
Eilen tilasin, heti tuli seurantakoodi ja tänään saapuu  ;D

ostettu yksityiseltä henkilöltä





Olikohan se nyt niin että tällä viikolla tuli 300 ens viikolla 400 ja seuraavalla 1000 kalikkaa, jotain tämmöstä olin aspan hepulta kuulevinani...


110% factaa! varmistettu samsungin edustajalta. eli kyllä niitä tulee!


Luotetaan nimimerkki setämieheen.

Setämies "arvasi" täysin oikein myös Desireiden toimitukset. Hän kertoi viime sunnuntaina, että Desireitä tulee tiistaina varastoon ...... ja niin tulikin.


Katsotaan, alkaako postitusrumba Galaxyjenkin osalta tasan 12 reikä-reikä, kuten Dessujen kanssa eilen.


Kello on 12 .... nyt pitäisi alkaa 😉 ;D


Epäilen 😃 Jos on liian positiivinen niin tää homma kusee ihan varmasti!
Nyt alkaa sitten posti.fi lähetystenseurannan f5-hyökkäys.  ;D
Käyttäjätaso 2


Muutin uuteen osoitteeseen nelisen kuukautta sitten ja olin asianmukaisesti väestörekisteriin yms ilmoittanut uuden osoitteeni. Oma saunalahdessa kummitteli vielä tilausvaiheessa vanha osoite, ja koska se ei netistä käsin onnistunut, soitin sitten 12. päivä Elokuuta varmistaakseni että onko Saunalahdella uusi osoitteeni. Tämän puhelun tehtyä oma saunalahdessa näkyi uusi osoitteeni joten ajattelin että ok, kaiken pitäisi olla kuosissa. Huomattuani että porukalle rupesi satelemaan tilauskoodia rupesin ihmettelemään että missä luuraa meikäläisen uusi puhelin. Noh, nyt pienen kärsivällisen odotuksen jälkeen soitin uudestaan asiakaspalveluun. He sanoivat että osoitetietoni olivat virheelliset. Tähän kerroin tilanteeni ja toistamiseen annoin uuden osoitteeni. Toisin sanoen tilaus oli jämähtänyt paikalleen kun eivät olleet kunnolla rekisteröineet uutta osoitettani. Luulisi nyt jonkinlaista edistystä tapahtuneen kun lupasivat ensi viikolle puhelinta.


Kannattipahan soittaa .... mitään yhteydenottoa Saunalahdelta on turha odottaa tuollaisessa tapauksessa. He vaan laittavat tilauksen jäihin ja sillä selvä.

Itse asiassa tässä tapauksessa asiakkaalle on lähtenyt kirje seuraavanlaisella tekstisisällöllä:

LIITTYMÄN LISÄTIEDOT
Pvm: 05.08.2010
Hyvä Asiakkaamme,
olemme vastaanottaneet liittymätilauksesi.
Haluamme varmistaa, että liittymä toimitetaan oikealle henkilölle. Siksi tarkistamme niiden liittymätilausten, joita ei ole tehty tunnistautuen
verkkopankkitunnuksilla, yhteystiedot Väestörekisterikeskuksesta. Tarkistaessamme yhteystietojasi ilmeni jokin seuraavista seikoista, jonka
vuoksi emme voi tilaustasi toimittaa:
1. Tilauksen nimi- tai osoitetiedot ei täsmää Väestörekisterikeskuksen tai Postin osoitepalvelutietojen kanssa, tai osoitetietojasi ei löytynyt
Väestörekisterikeskuksesta (ei ilmoitettu tai turvakielto voimassa).
Toimi näin: Ilmoita Väestörekisterikeskukseen tai Postiin tilauksessa antamasi osoite. Tämän jälkeen ole yhteydessä Saunalahteen.
Jos olet antanut turvakiellon maistraattiin suosittelemme, että käyt lähimmässä Elisa Shopit -liikkeessä tunnistautumassa henkilötodistuksellasi.
Voit myös tehdä uuden tilauksen Saunalahden kotisivuilla verkkopankkitunnuksilla tai lähettää meille kirjeen, jossa vahvistat osoitetietosi.
Lähetä kirje osoitteeseen:
Saunalahti / Luotonvalvonta
PL 5
00061 ELISA
2. Olet tilannut liittymän ulkomaiseen osoitteeseen.
Toimi näin: Jos olet tilannut pelkän liittymän, tee uusi tilaus Saunalahden kotisivuilla käyttäen verkkopankkitunnuksia. Näin toimitamme
tilauksesi antamaasi ulkomaiseen osoitteeseen.
Valitettavasti puhelimia ja laitteita emme toimita ulkomaille. Jos haluat liittymän ja laitteet, ilmoita meille Väestörekisterin mukainen Suomen
osoitteesi.
Väestörekisterikeskuksen/postin ja asiakkaan tilaukseen ilmoittamat osoitetiedot eivät täsmää.
Mikäli emme saa yhteydenottoasi kuukauden kuluessa kirjeen päiväyksestä, katsomme sinun luopuneen tilauksestasi.
Ystävällisin terveisin,
Asiakaspalvelu
Saunalahti Group Oyj
saunalahti.fi/asiakaspalvelu - sivulta voit lähettää meille sähköpostia
Puh 09-4243 0456

----

Asiakastiedoista ei ilmene, miksi 12.8. ei ole puhelintilausta siirretty uudelleenhyväksyntään, jos asiasta on siis ollut puhetta. Ehdottomasti prosesseissa on vielä paljon parannettavaa. Olemme mm. juuri ottaneet käyttöön matkapuhelinasiakkaillemme automaattisen postin osoitteenpäivityksen, joka siis olisi tämänkin ongelman korjannut ennenkuin siitä ennätti muodostua ongelmaa.

t.
Pekka / SL

Ite pyöräytin tälläisen ratkaisun:

Käytössä oli Eliitti+.
Elisa Shopitista itelle 2730 hintaan 43.20. Sain siitä itelleni kätevästi varapuhelimen. Samalla neuvottelin kuukausimaksut pois Tikka+ liittymään koko sopimuskaudelle eli pari vuotta maksan siitä liittymästä 0 .
Gigantista Galaxy mukaan hintaan 15,90 /kk.
Saunikseen vielä sit 384 netti 4,90 /kk.

Eipä tollasta pakettia mistään saa valmiina tehdyks.
20,80 /kk, 2 puhelinta, Saunalahden liittymä johon halutessaan SAA MPLUSan liitettyä (MegaDesireenhän ei esim saanu), pöytälaatikko liittymänä DNA jos joskus sattuu tarviimaan johonkin (en usko kylläkään).


Nyt en kyllä tajua miten tuo 2730 liittyy mihinkään?

Gigantista Galaxy S hintaan 15,90e? Saunalahdelta? Heti mukaan?
Kertokaapa viisaammat, voikohan tuossa liittymässä päivittää ton netin nopeampaan lisämaksulla? Itellä vielä tuo ViestiX 3G, joten en noista päivityksistä tiedä ku omaan ei saa.

Edit: ilmeisesti paketissa toi Mobiililaajakaista Mini (4,90e/kk) ja sit Nopsaan päivittäminen + 9e/kk (13,90-4,90)?
Pitäisikö tuon heti tulla tilausten seurantaan näkyviin? Ei ainakaan näy missään tietoa, että olisi tilattu. Vai kestääkö hetki päivittymisessä?
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +1

Eilen tilasin, heti tuli seurantakoodi ja tänään saapuu  ;D

ostettu yksityiseltä henkilöltä


No miten tää liittyy mihinkään kun et ole Saunalahdelta ostanut?

Epäilen 😃 Jos on liian positiivinen niin tää homma kusee ihan varmasti!


Näin on, prkl! Pessimisti ei pety koskaan!



11,8 tilattu eikä näy


Kyllä sinulle tästä erästä riittää varmasti.. itku seis!
kokeilin vain että toimisko toi mullakin kun vähä pillittää 😢 😢 😢 :'(
ei auta
Poks! Seurantakoodi tuli tänään 15:36 😎
Käyttäjätaso 4


Ite pyöräytin tälläisen ratkaisun:

Käytössä oli Eliitti+.
Elisa Shopitista itelle 2730 hintaan 43.20. Sain siitä itelleni kätevästi varapuhelimen. Samalla neuvottelin kuukausimaksut pois Tikka+ liittymään koko sopimuskaudelle eli pari vuotta maksan siitä liittymästä 0 .
Gigantista Galaxy mukaan hintaan 15,90 /kk.
Saunikseen vielä sit 384 netti 4,90 /kk.

Eipä tollasta pakettia mistään saa valmiina tehdyks.
20,80 /kk, 2 puhelinta, Saunalahden liittymä johon halutessaan SAA MPLUSan liitettyä (MegaDesireenhän ei esim saanu), pöytälaatikko liittymänä DNA jos joskus sattuu tarviimaan johonkin (en usko kylläkään).


Nyt en kyllä tajua miten tuo 2730 liittyy mihinkään?

Gigantista Galaxy S hintaan 15,90e? Saunalahdelta? Heti mukaan?


SGS:ää saa kytkynä vain DNA:n liittymällä:
- Sopimuskauden aikana Pääte- ja oheislaitetta saa käyttää ainoastaan DNA Kimppa sopimukseen merkityllä liittymällä.
Pääte- ja oheislaitetta ei saa käyttää Sopimuskauden aikana muulla DNA-liittymällä eikä toisen teleyrityksen liittymällä.
Käyttäjätaso 5
Eipä sitten tarvinnut tilata noilla ehdoilla. Eihän tuossa ole oikeastaan mitään, uudet asiakkaat saavat Tikka+ - liittymän 2011 vuoden loppuun ilman kk-maksuja ja mobiililaajakaista mini maksaa 4,90 / kk.

Pitäisikö tuon heti tulla tilausten seurantaan näkyviin? Ei ainakaan näy missään tietoa, että olisi tilattu. Vai kestääkö hetki päivittymisessä?


Mulla tuli Desiren tilaus näkyviin vasta kun oikeesti puhelin oli kirjattu postin kuskattavaks, eli 5 viikkoa sain odotella sitä merkintää..


"Hei! Tilaamanne laitteen tilapäisen loppumisen vuoksi numeronsiirtoanne on viivästetty. Uusi siirtoaika on 27.8.." Ei sit vissii tartte puhelintakaan oottaa pariin viikkoon?!Imekää parsaa!


Kaveri kävi toissapäivänä kysymässä Elisa ShopIt:issa, ja siellä sanoivat myös että seuraava erä saapuisi viikon 34 to-pe-akselilla, eli juuri ton 27.8 paikkeilla. Saas nähä pitääkö paikkansa. Verkkokauppa.com:in arvio seuraavasta erästä on 30.8, tosin on hyvin mahdollista että he tuovat laitetta sisään itse. Ruotsissakin on samaisia toimitusvaikeuksia operaattoreilla, eli euroopanlaajuinen puute näyttäisi olevan.


Toi 30.8. on ainakin tukkuri GNT/Alson saapumisarvio, en tiedä ottaako sitten Verkkokauppa.com luurinsa juuri heiltä?

Osallistu keskusteluun