Kysymys

HD pätkintä katosi

  • 5 helmikuu 2014
  • 1 kommentti
  • 1304 katselukerrat

Ruusuja: puhelimella vikailmoitukset ja numeron mukaan Studion asiantuntija poistivat ADSL Viihde HD kanavien pätkivän toiminnan. Ratkaisu oli BeWan DSL päätelaitteen vaihtaminen Zyxelliin. (Lisäksi sain kotiin aidon "vieras" SSIDn sekä pidetyksi wanhan ELisaKotixx SSIDn, ettei kaikkiin tabeihin ja puhelimiin tarvinnut säätöjä ryhtyä tekemään ja muutenkin paremmin hallittavan laitteen).

Vika - joka aiemmin näkyi vain ViihdeF1 palvelussa - oli tyypillinen äänen pätkintä ja kuvan pysähtely&pikselöinti. Aikaisemmin tuota korjattiin antamalla "mielipahahyvitystä" F1 paketin kuukausimaksuista. Joka ikinen kausi ja monesti.

Eurosportin HDtä en juurikaan seurannut - eikä sitä voinutkaan seurata. Nyt kun  HD tarjontaa on ihan joka puolella, niin toimimattomuus alkoi nyppiä.

Soitin (melko pitkään odottaen) vikailmoituksiin, missä vian kuvaus otettiin ylös, ja puhelu siirrettiin asiantuntijalle. Asiantuntijalle ei tarvinnut kertoa uudestaan, vaan hän luki ranskalaiset viivat näyttäen, että oli kartalla. Yhdessä todettiin palstalla useissa poluissa olevan maininnat TeleWellin poistaneen samankaltaisia ongelmia. Sain kysymyksen, jotta voiko asiantuntija soittaa minulle vartin sisään takaisin. Annoin luvan. Soitti kertoen, että telewellejä ei enää ole, mutta VDSL toteutuksissa kätettävää Zyxeliä saisi. Sopii ADSLään myös. Purkki tuli eiilen. Laitoin sen tänään tulille ja ainakaan vielä ei ole pätkinyt kertaakaan. Kaikki näyttää toimivan.

Risuja: tein aiemmin saman vikailmoituksen webkanavaan. Noin viikossa sain niinmaan ...keleen hyvän vastauksen.

Suurinpoiirtein näin: HD kanavat vievät enemmän kaistaa kuin tavalliset. Jos haluat voit soittaa omagurupalveluumme xxxEUR/MIN. Hyvää päivänjatkoa!

Kyä on prosesseissa eroja!!!

1 kommentti

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
SalmelaS kirjoitti:

Hyvä, että ongelmat ovat vihdoin saatu selätettyä. Mitä tulee tuohon sähköpostiin jonka olitte lähettäneet meille, niin siinä on kyllä tapahtunut virhe meidän puolelta. Ei tuossa olisi täytynyt missään tapauksessa ohjata teitä ottamaan Omaguruun yhteyttä. 

Osallistu keskusteluun