Kysymys

Jatkuvan tallennuksen kaksoiskappaleet

  • 24 huhtikuu 2014
  • 1 kommentti
  • 2051 katselukerrat

Ikävästi täyttyy Viihteen tallennustila, kun laittaa vaikka jonkun lastenohjelman jatkuvalle tallennukselle esim. Yle 2 -kanavalta. Monesti sarjan jaksot uusitaan samalla kanavalla jopa kolme kertaa saman viikon aikana. Viihteen tallennustilan ylläpitoon menee näin hyötyyn suhteettoman paljon aikaa, kun joutuu poistelemaan kaksois- ja kolmoiskappaleita, jottei tallennustila lopu kesken. Toivoisinkin jonkinlaista kaksoiskappaleiden hallintaa. Alkuun vaikka hakutoiminnon, joka näyttää saman ohjelmanimen ja ohjelmakuvauksen sisältävät tallenteet (Hae kaksoiskappaleet). Hakutuloksista olisi sitten edes jonkunlainen mahdollisuus poistaa turhat tallenteet.

Myös jatkuvaa tallennusta voisi kehittää siten, että kaksoiskappaleita ei pääse syntymään. Joko automaattisesti siten, että saman ohjelmakuvauksen sisältävien ohjelmien tallentumisen voisi estää valintaruudulla. Tai sitten siten, että mahdollisista ristiriidoista tulisi sähköpostiin ilmoitus, jolloin jokaisen tapauksen kohdalla voisi erikseen päättää palvelussa.

Parasta olisi, jos ohjelmatiedoista ilmenisi jakson numero yksiselitteisesti. Jos DVB-ohjelmatiedoissa ei ole erillistä metatietokenttää jaksonumerolle, asian voisi hoitaa varaamalla tietty määrä merkkejä ohjelmakuvauksen alusta tuotantokauden/jakson numeroinnille, esim. S002E006 (toisen tuotantokauden 6. jakso). Jatkuvan tallennuksen algoritmin olisi sitten helppo vertailla olemassa olevien tallenteiden ja tulevien ohjelmien päällekkäisyyksiä.

Myös ääniraidan/-raitojen ja tekstiyksen kielelle/-ille sekä ikäsuositukselle voisi määritellä oman vakiotilansa ohjelmakuvauksen alkuun, mikäli näille tiedoille ei löydy omia metatietokenttiä. Kun nuo tiedot nykyiselläänkin tuppaavat unohtumaan ohjelmatiedoista muutenkin harmittavan usein (varsinkin lastenohjelmien kohdalla)

Ongelmaton ehdotus ei tietenkään ole, kun ohjelmakuvaus tuntuu jo nykyiselläänkin menevän lähes poikkeuksetta toiselle sivulle, joka on tietyissä TV-malleissa varsin hankalasti luettavissa. Myöskään Viihteen nettipalvelu ei osaa näyttää kuin kuvauksen ensimmäisen sivun. Itseäni ei kyllä haittaisi, vaikka ohjelmakuvauksen ensimmäinen sivu olisi varattu lähes täysin koodille, esim. "S002E006 A:en T:fi R07 El Bartos Revenge" (tuotantokausi, puhuttu kieli, tekstikieli, ikäraja, jakson nimi...).

Ohjelmatiedot taitavat tulla ohjelmien lähettäjiltä, joten Elisan lisäksi pitäisi aika monen muun tahon sitoutua ohjelmatietojen sopivaan täydentämiseen. Ohjelmien lähettäminen TV-lähetyksenä on kyllä jo sen verran iltaruskon ala, että itse ainakin tarttuisin operattorina jokaiseen oljenkorteen, jolla kuluttajan saisi edes vielä hetken pidettyä palvelun käyttäjänä.

1 kommentti

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +2
Tervetuloa viihteen käyttäjäksi ja palstalle.

Monia esittämisiä epäkohtia on 4-5 vuoden aikana yritetty saada käyttäjien aloitteilla korjatuksi tai fiksatuksi paremmiksi, mutta laihoin tuloksin.

Ideapajassa (=ideoiden hautausmaa) noita on pilvin pimein ja ennen ideapajaakin niitä kerättiin, mutta kun ei heru, niin ei.

Osallistu keskusteluun