Kysymys

SVT World -palvelun näkyvyys laajenee koko maahan verkossa ja antennijakelussa

  • 29 marraskuu 2013
  • 13 kommenttia
  • 4148 katselukerrat

Käyttäjätaso 1
SVT World -palvelun näkyvyys laajenee koko maahan verkossa ja antennijakelussa

 

Ylen kaikki tv-kanavat ovat olleet nähtävissä suoratoistona Yle Areena -verkkopalvelussa huhtikuusta lähtien. Nyt tarjonta lisääntyy, kun SVT World -palvelua on mahdollista katsoa 5.6. alkaen Yle Femin kanssa samassa suoratoistopalvelussa.

Uuden jakelusopimuksen ansiosta SVT World näkyy 1.9.2013 alkaen koko maassa myös antenniverkon katselualueella Yle Femin kanavapaikalla 5.

SVT Worldin nykyisen peittoalueen ulkopuolelta on tullut toiveita näkyvyyden laajentamisesta koko maahan. Maanpäällisessä jakelussa ja kaapelijakelussa SVT Worldin näkyvyysalue on tähän asti kattanut noin 80 prosenttia suomalaisista kotitalouksista ja 3,5 miljoonaa asukasta. Sopimus tekijänoikeuksista on rajannut ohjelma-aikaa sekä peittoaluetta.

Yleisradion hallintoneuvosto päätti kokouksessaan 4.6. SVT World -palvelun jatkamisesta. Hallintoneuvosto päätti myös, että palvelu laajenee koko maahan.

SVT World on kooste Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n tv-ohjelmatarjonnasta. SVT World -kanavan ohjelmatarjontaan kootaan ensisijaisesti SVT:n pääkanavien SVT1:n ja SVT2:n ruotsalaiset ohjelmat. Suomessa nähdään vajaa puolet koko SVT Worldin ohjelmatarjonnasta. Kanavapaikalla 5 nähdään SVT Worldin ohjelmaa silloin, kun siellä ei ole Yle Fem -kanavan ohjelmaa.

Lisätietoja
Ilkka Kantola, hallintoneuvoston puheenjohtaja, puh. 09 432 3077
Ismo Silvo, julkaisujohtaja, puh. 09 1480 5090

 

http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/svt-world-palvelun-nakyvyys-laajenee-koko-maahan-verkossa-ja-antennijakelussa


Näyttäisi poistuneen tekosyy SVT Worldin tallennuksen estolle ja EPG-tietojen puuttumiselle kun SVT World näkyy

koko maassa.

Eli milloinkas Elisa saa ohjelmatiedot näkyviin ja SVT Worldin ohjelmat Yle Fem-kanavalla tallennettaviksi?

13 kommenttia

Niinpä, juuri samaa ajatttelin kysyä nyt, kun huomasin että scifi-sarjasta Äkta människor on alkamassa 2-kausi sunnuntaina 1.12.2013 klo 23:10 (Suomen aikaa). Jos tallennukset on Elisaviihteen varassa, ei ko. ohjelmaa saa talteen eli on joko valvottava ja katsottava "suorana" tai sitten käytettävä muita vaihtoehtoja (ainakaan Maxivisionilla ei ollut mitään ongelmaa listata/tallentaa), jos haluaa katsoa ohjelman johonkin muuhun aikaan.

http://www.svt.se/tv-tabla/SVTW/2013-12-01//CET+1/ sivulta löytyy listaus
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Kopiosto ei anna edelleenkään tallentaa, eikä kielto sen osalta poistunut, vaikka kanavasta tulikin valtakunnallinen.
Käyttäjätaso 4
Kopioston kielto ei kuitenkaan estä tallentamasta SVT Worldin ohjelmia YLE Femman kanavalta tallentavalla digitelevisiollani. Joku voisi selittää, mihin Elisa Viihdettä koskeva kielto perustuu.
Käyttäjätaso 1
Kumma tosiaan kun tämä "Kopiosto" ei estä ohjelmatietojen näkymistä ja tallennusta ikiwanhalla

Topfieldillä mutta Elisan uudenaikaisella state-of-the-art -pilvipalvelulla tästä SVT Worldista

tuleekin yhtäkkiä ongelma! :smileyevil:

Ei muuta kuin ohjelmatiedot näkyviin ja tallennukseen, ei voi olla ongelma! :)

Onko tässä kyse halun puutteesta vai rahasta?

 http://www.kopiosto.fi/kopiosto/ajankohtaista/uutiset_arkisto/2013/fi_FI/svt_world_nakyy_koko_maassa/

"Kopiosto haluaa toimia siten, että sen edustamat ulkomaiset tv-kanavat olisivat mahdollisimman kattavasti tarjolla suomalaisille tv-katsojille. Kopioston laajan edustavuuden perusteella tekijänoikeusluvista voi neuvotella kanssamme keskitetysti", Kopioston av-osaston johtaja Arto Tamminen kertoo. "Olemme iloisia siitä, että sopimukseen on päästy ja että SVT Worldin ohjelmia voi jatkossa seurata kautta maan."

 

Ei tuo ihan siltä kuulosta että Kopiosto kieltäisi tallennuksen?
Käyttäjätaso 1
Sivupersoona kirjoitti:
Kopioston kielto ei kuitenkaan estä tallentamasta SVT Worldin ohjelmia YLE Femman kanavalta tallentavalla digitelevisiollani. Joku voisi selittää, mihin Elisa Viihdettä koskeva kielto perustuu.

Ei tunnu löytyvän sitä hyvää selitystä. Eikä selittäjää!

Johtuisko siitä ettei mitään selitystä ole?
brecker kirjoitti:
Sivupersoona kirjoitti:
Kopioston kielto ei kuitenkaan estä tallentamasta SVT Worldin ohjelmia YLE Femman kanavalta tallentavalla digitelevisiollani. Joku voisi selittää, mihin Elisa Viihdettä koskeva kielto perustuu.

Ei tunnu löytyvän sitä hyvää selitystä. Eikä selittäjää!

Johtuisko siitä ettei mitään selitystä ole?

Kopiosto taitaa olla oikea osoite tälle kysymykselle.
Käyttäjätaso 4
antero kirjoitti:
Kopiosto taitaa olla oikea osoite tälle kysymykselle.
Kopiosto on varmaankin oikea osoite, mutta kenen asia on selvittää tämä kysymys? Asiakkaalla lienee oikeus saada vastaus siltä taholta, jolle palvelusta maksetaan.
Käyttäjätaso 4
Mikä tässä asiassa on on niin ihmeellistä? Tätä asiaa on puitu joka keskustelussa, jossa puhutaan maksukanavien tallennuksesta. Kyse on minun mielestäni siitä, että ongelmaksi tulee tämä "pilveen" tallennus.

Kaikki näitä Viihde palveluja tarjoavat katsovat, että nykyinen lainsäädäntö sallisi myös tämän "pilveen" tallennuksen, kuten se sallii kotona tapahtuvan tallentavalla digiboksilla tallennuksen. Näin ollen ei haluta tästä "pilveen" tallennuksesta maksaa ylimääräistä. Kun taas kanavanomistajien/ohjelmatuottajien mielestä "pilveen" tallennus nykyistä lainsäädäntöä tulkittaessa on eri asia ja siitä tulee maksaa erikseen. Tämä on tämä ikuinen kädenvääntö ja yksinkertaisimmillaan kyse on tekijänoikeuksista ja miten näistä tulee saada korvausta.

Niin kauan, kun lainsäädäntö ei tämän osalta selkene tai osapuolet pääse molempia miellyttävään sopimukseen muutosta ei tapahdu.
Käyttäjätaso 1
Asian voisikin ymmärtää jos kyseessä olisi maksukanava mutta nykyisin SVT World siis maksuton valtakunnallisesti antennijakelussa oleva sisältö Yle Fem-kanavalla. Samalla logiikalla pitäisi kai poistaa tallennus pilveen kaikilta vapailta maanpäällisessä antenniverkossa jaettavilta kanavilta.

Asiasta laitettu kysely Kopioston suuntaan.
Käyttäjätaso 4
brecker kirjoitti:
Asian voisikin ymmärtää jos kyseessä olisi maksukanava mutta nykyisin SVT World siis maksuton valtakunnallisesti antennijakelussa oleva sisältö Yle Fem-kanavalla. Samalla logiikalla pitäisi kai poistaa tallennus pilveen kaikilta vapailta maanpäällisessä antenniverkossa jaettavilta kanavilta.

Asiasta laitettu kysely Kopioston suuntaan.

Kyllä ja luuletko, että tätä ei olisi yritetty/yritetä. Esimerkiksi Australiassahan on jo nämä "Viihde" palvelut laitettu lainsäädännöllä kiinni. Suomessa työryhmä on aloittanut tämän nykyisen lainsäädännön muutostöitä. Toivottavasti saavat aikaiseksi jotain järkevää ja asiaa selkiyttävää.

Se, että kanava näkyy koko maassa ja on maksuton ei vielä tarkoita sitä, että sitä voisi tallentaa "pilveen". Kaikki riippuu siitä mitä on sovittu ja mistä ollaan valmiita maksamaan. Veikkaan, että Kopiostolta tulee vastaus, että ei ole oikeuksia. Mutta kerrohan tänne mitä vastaavat. Itseäni ainakin kiinnostaa. 🙂
Käyttäjätaso 1
Vastasivat mutta kun en ole lakimies niin hullua hurskaammaksi tuosta en tullut.

Kopioston selän taakse Elisan ilmeisesti kuitenkin turha mennä koska he eivät lupia myönnä.

Kopioston tulkinnan mukaan Elisa Viihteen tallennustilaan tallentaminen ei siis olisi

yksityistä tallennusta. Mitähän se sitten on??

Tässä vastaus:

Hei,

 

Kiitokset kysymyksestä.

 

Tekijänoikeuslain nojalla tekijällä on yksinoikeus päättää mm. teoksensa kopioinnista. Lähtökohtaisesti ilman tekijän lupaa ei kopioita saa valmistaa. Tekijänoikeuslaissa on tähän säädetty tiettyjä tarkkarajaisia poikkeuksia, jolloin kopiointiin ei kuitenkaan tarvita tekijän lupaa. Näin on esimerkiksi silloin, kun kyse on yksityisestä kopioinnista. Tämän poikkeuksen nojalla henkilö voi omaan käyttöönsä suoraan lain nojalla (lupaa kysymättä) valmistaa kopioita esim. vastaanottamistaan televisio-ohjelmista omalle tallentavalle digiboksille.

 

Kun kyse ei ole yksityisestä kopioinnista, tarvitsee kopion valmistamiseen olla tekijöiden/oikeudenhaltijoiden luvat. Tv-ohjelmien osalta luvat tarvitaan kaikilta ohjelman tekemiseen osallistuneilta tekijöiltä, musiikin tekijöiltä, äänitetuottajilta, äänitteellä esiintyviltä taiteilijoilta, tv-ohjelman tuottajalta ja lisäksi vielä tv-yhtiöltä. Kopiosto ei edusta näitä kaikkia oikeudenomistaja tahoja eikä siten voi myöntää lupia näiden puolesta.

 

Ystävällisin terveisin,

***** *******

  

vanhempi lakimies

varatuomari

Kopiosto ry

Hietaniemenkatu 2

00100 Helsinki

 

www.kopiosto.fi

 

 

//Edit: Poistettu viestistä yhteystiedot ja nimi. -Raiveri
Mutta kopiosto voi omalta osaltaan kieltää, vaika muiden osalta ei otakaan kantaa.

Vastaavasta syystä SVT  World ei näytä kaikkia ohjelmia.

Elisahan tallentaa vain kunkin ohjelman omalle palvelimelleen, josta se stten jakaa tallennetta vain niille, jotka ovat tehneet tallennuspyynnön. Tästä sitten osapuolet ovat eri mieltä mikä tällainen tallennus on?
Käyttäjätaso 4
Kyse juurikin tuosta mistä kirjoittelin aikaisemmin. Yksityinen kopiointi = tallentava digiboksi fyysisesti omassa olohuoneessa OK, Elisa Viihde verkkotallennus EI OK.

Osallistu keskusteluun