Kysymys

ääni pätkii hdmi:n kautta

  • 3 marraskuu 2009
  • 0 kommenttia
  • 6402 katselukerrat

HDMII-liitännän kautta ääni pätkii lähes koko ajan todella häiritsevästi. Vahvistimeen erikseen optisella liitännällä menevä ääni puolestaan ei pätki ollenkaan. En kuitenkaan halua aina pitää vahvistinta päällä kun siihen ei ole tarvetta.

Arvatenkin aiotte ehdottaa, että vika olisi hdmi-piuhassa tai televisiossa, mutta voin jo sitä ennen sanoa että tuskinpa. Digiboksi on nimittäin Saunavisio-ajalta peräisin eikä saunavision aikana tätä pätkimistä vielä esiintynyt lainkaan, vaan se alkoi vasta heti Elisa Viihde -päivityksen jälkeen lokakuun alusta. Käytössä sama piuha ja sama telkkari.

Lisäksi päivityksen jälkeen on ilmaantunut mystisiä "kanava ei saatavilla" virheitä satunnaisesti kanavanvaihdon yhteydessä, sekä ajottaista pätkimistä tallenteita katsoessa, vaikkei netillä ole mitään muuta kuormitusta samanaikaisesti (yhteyden kättelynopeus on luokkaa 16 Mbps joka kyllä saunavisiolle riitti mainiosti). Boksi myös hukkaa nettiyhteyden kokonaan silloin tällöin, ja tähän auttaa vain buuttaus tai meneminen diagnostiikka-valikkoon kohtaan Nettiyhteys, minkä jälkeen yhteys palautuu.

Osasin vähän pelätä tätä Elisalta, mutta ihan näin surkeaa päivitystä en odottanut... Nettiyhteys kuitenkin toimii ihan ok ja se toki on pääasia, mutta Viihde lisäpalveluna on tällaisenaan suoraan jostain syvältä.

Keskustelussa ei ole vielä kommentteja.

Vastaa ensimmäisenä!

Osallistu keskusteluun