Ensikokemuksia Tvilosta

  • 24 helmikuu 2017
  • 6 kommenttia
  • 787 katselukerrat

  • Entinen elisalainen
  • 12 kommenttia
Aloitan tähän uuden keskustelun, johon voi laittaa ensikommentteja Tvilosta ja mahdolliset löytyneet ongelmat tai muut kysymykset.

Toisessa keskustelussa jo kysyttiin sarjojen aiemmin tulleista jaksoista. Yritän tässä hieman avata tätä. Lopullinen tavoite on, että kaikkien sarjojen jaksoja näytettäisiin eteenpäin ja taaksepäin niin paljon kuin niitä eri lähteistä löytyy. Tällä hetkellä Tvilo on tallennepohjainen eli sisältö otetaan TV-lähetyksestä ja jaksot kerääntyvät kullekin käyttäjälle palvelun käytön aloittamisesta lähtien. Tarkalleen ottaen Tvilo antaa teille aloitushetkestä taaksepäin yhden jakson ja sitten kaikki sen jälkeen tulevat. Tallenneoikeuksilla on pakko toimia näin, vaikka vanhempia tallenteita teknisesti olisikin olemassa. Hyvä puoli tässä on, että kuluttaja saa pitää "itse tekemänsä" tallenteet pitkään (kaksi vuotta).

TV-kanavien omista palveluista löytyy jo näytettyjä jaksoja ja usein myös jotain tulevaa. Nämä eivät kuitenkaan ole kuluttajan omistamia tallenteita, vaan TV-lähetysoikeuksilla tehtävää näyttämistä. Yleensä nämä catch-up oikeudet ovat aika lyhytaikaisia eli jakso on katsottavissa esimerkiksi X viikkoa. Neuvottelemme jatkuvasti eri mediatalojen kanssa ja pyrimme saamaan uusiin sopimuksiin mahdollisimman laajasti näitä catch-up oikeuksia, jotta voitaisiin tarjota parempi arkistokokemus. Eli kehitys kehittyy, mutta sopimuspuolella hieman hitaasti.

Sarjojen keräämisellä itselle on kuitenkin jatkossakin arvoa, koska tallenne säilyy aina pidempään.

6 kommenttia

Muutamia ensi huomioita:

Mitä haluaisit katsoa:


? Missä järjestyksessä ohjelmat ovat listalla tai Seuratut-osiossa? Ihan heti ei auennut.
? Voisiko lisätä järjestyksen valinnan ja genren kanssa suodatuksen?

+ Nimellä hakeminen; hieno toiminto, helpottaa löytämään sarjat, kun nimi on tiedossa

- Labelilla ( tosi-tv, ruoka, toiminta etc. ) ei voi hakea tietyn genren ohjelmia.
Ensikosketus sovellukseen on positiivinen. Konsepti kuulostaa näppärältä. Hyvä visuaalisuus ja helppo käyttää. Myös peilaus (AppleTV 4) toimi hyvin.

Sitten kehitysehdotuksiin:
- Sliderilla kelaaminen oli turhan epätarkkaa ja hankalaa, joten muutama ennaltamäärätelty hyppynappi olisi paikaillaan.
- Mietityttää, että kun seurattuja sarjoja kertyy enemmän, niin miten käytännöllistä niiden selaaminen sivusuunnassa yksi kerrallaan on. Saattaa olla käytännöllisempää jos seurattujen ohjelmien selaaminen ja uusien etsiminen olisivat omissa näkymissään.
- Mikäli ohjelmien "säilyvyys" eroaa eri ohjelmien kesken, pitäisi kunkin ohjelman kohdalla kertoa kuinka pitkään säilyy palvelussa. Itse esim. saatan tallentaa koko tuotantokauden ennen kuin aloitan sen katsomisen, joten etukäteen pitää olla tieto säilyvätkö ensimmäisten jaksojen tallenteet siihen asti kunnes koko kausi on esitetty televisiokanavilla.
Muutamia ensi huomioita:

Mitä haluaisit katsoa:


? Missä järjestyksessä ohjelmat ovat listalla tai Seuratut-osiossa? Ihan heti ei auennut.
? Voisiko lisätä järjestyksen valinnan ja genren kanssa suodatuksen?

+ Nimellä hakeminen; hieno toiminto, helpottaa löytämään sarjat, kun nimi on tiedossa

- Labelilla ( tosi-tv, ruoka, toiminta etc. ) ei voi hakea tietyn genren ohjelmia.


Seuratut osuuden järjestykseen vaikuttaa miten olet katsonut listalla olevia sarjoja. Sarjaa nostetaan listan alkuun jos sille on tullut uusia jaksoja joita et ole vielä katsonut tai sinulla on jokin jakso kesken.

Suositellut osuudessa koitetaan tuoda relevantimpaa sisältöä esiin sen perusteella mitä olet katsonut ja seurannut. Lisäksi ohjelmia painotetaan koko palvelun käyttäjien katsomishistorian perusteella.

Noita listoja tullaan tässä varmasti kehittämään sen perusteella miten käyttäjät löytävät sieltä uutta sisältöä. Jos aina tarvitsee selata listan loppuun asti niin algoritmissa on jotain pielessä. Nyt näin alussa tosin tuo saattaa näyttää vähän heikolta koska meillä ei ole vielä paljoa dataa jonka perusteella luoda tuo lista.

Hakukentästä pitäisi kyllä löytää genrellä myös ohjelmia; tosin se toimii vain yhdellä genrellä kerrallaan tällä hetkellä.
Huomasin jälleen itseäni häiritseviä ominaisuuksia, tosin makuasioitahan nämä:

* Kun aloittaa toiston, näkyy noin 3 sekuntia kevyt fade ja pause-nappi, jonka jälkeen fade katoaa itsestään; tämä on OK. MUTTA: kun näyttöön koskee esim. vahingossa tai kun haluaa tarkistaa paljonko ohjelmaa on jäljellä, fade jää pysyväksi ja vaatii toisen kosketuksen häviäkseen.

* Toisinaan vaihdettaessa toiseen laitteeseen, katsotun ohjelman "paikka" häviää, joten joutuu kelaamaan oikeaan katselukohtaan. En ole onnistunut toistamaan tätä luotettavasti, joten tällä hetkellä vaikuttaa olevan satunnaista.

Hakukentästä pitäisi kyllä löytää genrellä myös ohjelmia; tosin se toimii vain yhdellä genrellä kerrallaan tällä hetkellä.

Tuota pitää testailla lisää: tosiaan nyt sain haun toimimaan, joten aikaisemmin joko typetin tai huomasin vain sen, että Seuratuista ohjelmista tuli "Ei hakutuloksia"-ilmoitus. Varsinkin iPhonen näytössä, tuo Seurattujen ohjelmien tila on 40% koko näytöstä ja dominoi hieman. Varsinkin kun saa tuon "Ei hakutuloksia"-ilmoituksen 🙂
Ensimmäisistä kokeiluista hieman kommenttia:
- Airplay toimi hyvin AppleTV4:een
- kelaus ohjelman alkuun ja mainosten ohi näytöllä sormea liu'uttamalla hyvä ominaisuus. Oikean kohdan löytäminen oli sitten edestakaisin hienosäätöä
- kävi mielessä jos näytön oikealle ja vasemmalle puolelle koskettaessa olisi 30s pikakelaus, tai ainakin nappi.
- mainosten automaattinen skippaus toivottavaa
Ensimmäisistä kokeiluista hieman kommenttia:

- kävi mielessä jos näytön oikealle ja vasemmalle puolelle koskettaessa olisi 30s pikakelaus, tai ainakin nappi.


Itsekin mietin noita pikanappeja: monessa vastaavassa softassa on napit +-10sek, +-30sek ja +-2min hypyille, jotka mielestäni toimivat hyvin. Mutta ne vievät tilaa näytöltä ja voivat tehdä sen sekavaksi. Sormella vetäminen toimii niin hyvin, että en ole (ainakaan toistaiseksi) kaivannut noita pikavalintoja.

Hetki kyllä meni tottua siihen, että sormella vetäminen vaikutti toimivan väärin päin: takaraivossa oli ajatus, että vedän "filminauhaa", jolloin vasemmalta oikealle olisi oikeasti taaksepäin menemistä 🙂

Osallistu keskusteluun