Vastattu

Huawei HG635 reititin ei toimi

  • 14 September 2019
  • 20 kommenttia
  • 2026 katselukerrat

Kunniamerkki
Mikähän noissa otsikon mukaisissa reitittimissä mättää kun ei ainakaan meillä toimi niin kuin pitäisi vaan koko ajan pätkii? Valokuitu saatiin taloon keväällä 2018, ja samalla päivitettiin netti/viihdeliittymä ja saimme uuden reitittimen eli tuollaisen Huawei HG635. Reilun vuoden tuon kanssa tapeltiin ja soittelin välillä asiakaspalveluun. Virtoja sammuteltiin ja laitetta resetoitiin useamman kerran viikossa, langallinen yhteys siitä huolimatta pysyi päällä vain joitain tunteja, korkeintaan muutaman päivän. Wifikin välillä pätki, yhteyden muodostaminen vaati virtojen sammuttelua ja uudelleen yhdistelyjä.
Kun tilanne alkoi olla se, että teinit jakoivat nettiyhteyden pöytäkoneisiinsa puhelimen mobiilinetistä ja Viihteen kautta suoratoistopalveluita katsellessa toisto saattoi katketa kesken kaiken, otin jälleen yhteyttä Elisaan. Asiakaspalvelusta sain epämääräisiä ohjeita, joiden mukaan langallisen verkon kytkentä pitäisi tehdä niin, että kytkin ennen reititintä (?), tai kytkimen tilalle reititin(??). Sovimme soittoajan teknisen vikapalvelun kanssa. Kävimme puhelimessa tuon verkon kytkennän läpi, ja kaikki oli kytketty niin kuin pitäis. Ja sieltä sanottiin, että ehdottomasti reititin palomuureineen ennen kytkintä (kuten olin laittanutkin). Lupasivat lähettää uuden reitittimen, ja parissa päivässä tulikin samanlainen Huawei. Vaihdoin tuon virtalähteineen, nimesin verkon ja vaihdoin salasanat. 5 päivää tuo taisi toimia ennen ensimmäistä virtojen katkaisuoperaatiota. Sitten pari päivää myöhemmin (eli viikon käytön jälkeen) hävisi sekä langallinen että langaton nettiyhteys. Resetoin reitittimen, ja se jämähti totaalisesti. Power- ja WAN -valot paloivat vihreänä ja internet punaisena eikä mitään tapahtunut. Jonkin aikaa odottelin, otin virtalähteen irti ja puolen minuutin päästä takaisin. Pikkuhiljaa tuo alkoi toimimaan, toki verkon nimet ja salasanat olivat palautuneet tehdasasetuksiin. Mutta pätkiminen jatkui päivittäin langallisen netin osalta. Reitittimelle saakka nettiyhteys tuli, mutta siitä eteenpäin vain wifillä. Puolentoista vuoden aikana on vaihdettu reititin, kytkin, kaapeleita, kaapeleiden paikkoja porttien välillä, mutta mikään ei ole auttanut. Sitten sain kaverilta lainaksi kokeiluun toisen merkkisen reitittimen. Tuo on nyt ollut kytkettynä vajaat kolme viikkoa, eikä ole yhteys katkennut vielä kertaakaan!
Eli onko Elisalta saatavana mitään muuta reititintä kuin nuo Huaweit, joita minulle on nyt 2 kpl eikä niille ole mitään käyttöä? Joudun tuon lainakoneen pian palauttamaan, ja sitten taas alkaa tuo sama rumba. Ketuttaa maksaa "varmatoimisesta ja nopeasta" valokuituyhteydestä joka ei toimi!!!!
icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi Rantomeister 16 September 2019, 13:13

Katso alkuperäinen viesti

Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.

Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.

HAE KESKUSTELUISTA

20 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Eli onko Elisalta saatavana mitään muuta reititintä kuin nuo Huaweit, joita minulle on nyt 2 kpl eikä niille ole mitään käyttöä? Joudun tuon lainakoneen pian palauttamaan, ja sitten taas alkaa tuo sama rumba. Ketuttaa maksaa "varmatoimisesta ja nopeasta" valokuituyhteydestä joka ei toimi!!!!
Huawei HG635 on ADSL/VDSL/WAN modeemi/reititin. Elisalla on ollut muitakin myynnissä , mutta taitavat tarjota ensisijaisesti tuota Huaweita nykyään.

https://elisa.fi/asiakaspalvelu/aihe/laajakaista/laajakaistamodeemit/

Mikään ei pakota sinua käyttämään Elisan modeemia , vaan voit ihan vapaasti valita markkinoilta laitteen. Itselläni on TeleWell ja ei sen kanssa ole ollut mitään ongelmaa.

https://www.telewell.fi/fi/tuote/tietoliikenne/internet-kotona/adsl-vdsl-wifi/TW-EAV510AC-USB3/tw-eav510ac-b-uusi-1000mhz-prosessori-malli-langaton-tukiasema-reititin-palomuuri

Juu, tuo on samainen Telewellin malli joka mulla on lainassa ja toimii. Wifin kantavuus tuossa on huonompi kuin Huaweissa, mutta muuten ookoo.
Käyttäjätaso 7
Juu, tuo on samainen Telewellin malli joka mulla on lainassa ja toimii. Wifin kantavuus tuossa on huonompi kuin Huaweissa, mutta muuten ookoo.
Niinpä.

Itse en tarvitse modeemin WLAN:ia , joten se ei ole ongelma minulle. 😉

No onhan noita vaihtoehtoja ja sellaisiakin , joissa on erityisesti on panostettu WLAN:in kantavuuteen. Tässä pari esimerkkiä.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/50317/hnthj/TP-LINK-Archer-VR400-Dual-band-ADSL2-VDSL-modeemi?list=OZCYkRZ28VDM3ZJI9afWtO7p0vNf9XFOluI29ADqcZtUF39FelENfucw9eZtwhXVnONEVNNZAlisOSZMKNx3cv5WQOj577Ta5NB1OhTAnO537xb9PKQ0R

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/47859/grkgf/ASUS-DSL-AC56U-Dual-band-ADSL2-VDSL-modeemi?list=OZCYkRZ28VDM3ZJI9afWtO7p0vNf9XFOluI29ADqcZtUF39FelENfucw9eZtwhXVnONEVNNZAlisOSZMKNx3cv5WQOj577Ta5NB1OhTAnO537xb9PKQ0R

Jos tarvitset oikein laajaa WLAN-peittoa , niin sitten on tarjolla erilaisia extendereitä ja mesh-järjestelmiä.
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +1
@Ana Loginen tietämättä tarkemmin taustoja asiasta tuo kuulostaa siltä, että reititin hukkaa IP-osoitteen kokonaan, jonka seurauksena reitittimeen tulee tuo punainen valo internetin kohdalle.

Myönnettäköön, että vika on erikoinen - jos toisella reitittimellä toimii paremmin niin sitten ehdottomasti sellainen käyttöön.

Voisit laittaa meille vielä yksityisviestiä @OmaYhteisö-tiimi niin katsotaan tarkemmin, minkälainen kuitumuunnin siellä on.
Kunniamerkki
Jaahas, viikko sitten tuo lainareititin löi itsensä juntturaan. Power, LAN1, LAN2, LAN3, yksi noista WLAN/WPS -ledeistä, WAN, DSL sekä internet -ledit vilkkuvat tasatahtiin, netti ei toimi tuolla (TeleWell TW-EAV510 AC vanhempi malli). Ei resetoidu, eikä auta virtojen katkaisu. Eli taas Huawei tulille ja kärsimysten tie jatkuu. Onneksi tätä Elisan sopimusta on enää vajaat puoli vuotta jäljellä, sitten menee operaattori ja vehkeet vaihtoon. Ja jos sitten vielä tökkii niin lähtee valokuitukin v*****n tästä torpasta. Ei tätä epävarmempaa nettiä oo olemassakaan. Melkeinpä on ikävä vanhaa ADSLää, vaikka hitaampi olikin. Harvemmin joutui buuttailemaan tai resetoimaan reititintä.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22
No jo nyt on... Meilläkään oo nyt tähän hätään muuta tarjota kuin noita HG635, eli laitevaihdosta meidän kautta ei ole hyötyä 😕 Onko mitään mahdollisuutta että saisit jotain muuta kautta reititintä käsiin millä testata? Jos tuo TeleWell nyt vain tuli tiensä päähän?

Ilmeisesti noin kävi tuolle TeleWellille että tuli tunnit täyteen. Kaksi Huaweita jo nurkissa vaivoina, tää mua ihmetyttää että kun sekä kuitumuunnin että reititin ovat tulleet operaattorilta eli Elisalta, niin miksi nuo eivät toimi keskenään? Luulisi tuon kokoisella firmalla olevan tarjolla keskenään yhteensopivia laitteita. Tämä on ihan asiakkaan aliarvioimista ja suorastaan virtsattamista että maksavana asiakkaana joudun omalla riskillä kokeilemaan mikä reititin pelittää. Tää pitäis mennä niin että operaattori toimittaa kuidun pääterasian jatkeeksi sellaisen kuitumuunnin-reititin -kombinaation että yhteys toimii, ei niin että ajelen 40-50 km päähän johonkin kauppaan ostamaan kokeiluun erimerkkisiä reitittimiä. Ukko ylijumala.

Edit // Sanavalintaa paranneltu -Patomiäs

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Suoraan noiden pitäisi toimia kyllä ja näin ne yleensä toimiikin, valitettavasti välillä tulee noita joitain tilanteita joissa jostain syystä yhteydet ei toimi kuten pitäisi. Pahoitteluni tästä :( Onko sulla minkä merkkinen ja mallinen kuitumuunnin käytössäsi? Valitettavasti en suoraan sopimuksesi tiedoista tuota löytänyt johtuen siitä miten tuo kuitusi on pohjimmiltaan toimitettu :/ 

Kunniamerkki

DKT Comega item 79734 , tuo asennettiin joskus helmikuun loppupuolella 2018. Onko noita eri vaihtoehtoja?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

DKT Comega item 79734 , tuo asennettiin joskus helmikuun loppupuolella 2018. Onko noita eri vaihtoehtoja?

Okei, eli ihan tuo malli :) Kuitumuuntimia on eri valmistajilta ja eri malleja, tälläkin hetkellä meillä on kahta eri DKT:ta käytössä. Lähinnä halusin varmistua että DKT nimenomaan siellä, sen osalta ei tuota ongelmaa ole itselle ainakaan aiemmin tullut vastaan :thinking:  Joku mystisempi tuossa nyt on, mutta en keksi että mikä kun tuo DKT kuitenkin toimii käytännössä vain muuntimen virassa ja ja ja… Pistin tuosta nyt vähän kyselypiiriä käyntiin että onko muita vastaavia kuulunut, palataan kunhan tulee vastauksia ja hyvässä lykyssä ideoita miten saatas toi ongelma vihdoin lopullisesti niitattua! 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Itse olen huomannut, että operaattorien toimittamat ns. verkkolaitteet ovat enemmänkin verkonpainoja. Esim Cisco-kaapelimodeemin wifi-toiminto riittää juuri ja juuri netin selailuun yhdellä koneella. Vähänkin raskaammassa käytössä alkaa pätkimisongelmat. Itse ratkaisin tilanteen ostamalla tietokoneliikkeestä kunnon reitittimen, Asus RT-AC66 ja ei ole ollut minkäänlaista pätkimisongelmaa (pl. tilanteet jossa kaapelimodeemi on kadottanut verkon, todella harvoin). Mitää uudelleenkäynnistyksiä ja resetointeja ei ole tarvinnut tehdä ja tuo reititin on ollut käytössä varmaan 4 vuotta. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Minulla Elisan toimittama Arris-modeemi. Kaapelimodeemi, 144 euron hinnalla. 5G Wifi ja kaikki herkut. 4K toimii täydellisesti jopa pihalla, säiden salliessa istunut koko kesän pihalla, mutta nyt kotonakin huomaan toimivan. Jopa sen verran rasitellut tuota, että laitoin vielä toiseen välilehteen Full HD -striimin läppärilläni ja vielä samanlainen puhelimella.

Ongelmitta toistui. Ainoa ongelma, etteivät nuo yrittäjät saa uutta firmistä…

Minulla ei ole mitään lisäboksia siinä kiinni, toki asun yksin, niin jatkuvaa kuormaa ei ole. Silti en hommaisi tähän lisäboksia, sen verran laadukas modeemi, vaikka tuskin kaikkien mieleen.

Nyt soi F-Noize & A-Kriv feat. MC MIke & Stephy - The Sound Of Violence (Kataklysm Anthem 2014)  (Original Mix).

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Tuohon Ciscon kaapelimodeemiin ei ole tullut päivitystä sitten vuoden 2016… Joten historiallisella firmiksellä mennään. Asukseen on tainnut tänäkin vuonna tuli pari päivitystä. Joten en kaipaa noita operaattorien omia matolaatikkoja. Tuo Asuksen laatikko on vielä siitä hieno laite, että siihen voi USB-piuhalla kytkeä Android luurin ja käyttää luurin nettiyhteyttä. Puhelin ei lämpene yhtään vaikka katsoo leffan, koska reititin hoitaa netin jaon.

Kunniamerkki

Alustavasti katsellut joitain TeleWellin, Asuksen ja Zyxelin reitittimiä. Neljä porttia pitäis löytyä että saa TVn, viihdeboksin, taloverkon ja tarvittaessa läppärin kiinni, langattomasti sais olla 2,4 ja 5 G. Ja riittävästi peittoa jottei heti verkko häviä kun terassille menee. Tuo Huawei on siinä ollut parempi kuin lainassa ollut TeleWell. Palautin sen kaverille, sanoi koittavansa jos vielä herää henkiin. Epäili että ikääntyessä virtalähteestä voi tulls virtapiikki joka rikkoo jonkun komponentin. Tiedä näistä. 

Onkohan DKT:n valmistajalla listaa yhteensopivista reitittimistä?

Tota yhteensopivuuden mahdollista ongelmaa on koitettu ny saada täältä käsin selviteltyä ja mitään siihen viittaavaa ei ole noussut ilmi… Eli joku siellä nyt tuntuu olevan sulla kun pari Huaweita ollut samoin tuloksin, mutta kun tuosta ei muita vastaavia havaintoja ole ja noita on kombona monilla käytössä niin nyt on kyllä todella hankala saada kiinni että mikä siellä sitten vaivaisi.

Pistin nyt kyselyä jos meillä olisi vielä VMG3925:ttä lähettää sulle, hyvässä lykyssä tuo nyt toimisi sitten paremmin

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Alustavasti katsellut joitain TeleWellin, Asuksen ja Zyxelin reitittimiä. Neljä porttia pitäis löytyä että saa TVn, viihdeboksin, taloverkon ja tarvittaessa läppärin kiinni, langattomasti sais olla 2,4 ja 5 G. Ja riittävästi peittoa jottei heti verkko häviä kun terassille menee. Tuo Huawei on siinä ollut parempi kuin lainassa ollut TeleWell. Palautin sen kaverille, sanoi koittavansa jos vielä herää henkiin. Epäili että ikääntyessä virtalähteestä voi tulls virtapiikki joka rikkoo jonkun komponentin. Tiedä näistä. 

Onkohan DKT:n valmistajalla listaa yhteensopivista reitittimistä?

Katsele vain parasta.

Tämä modeemi VDLS2/ADSL+ on markkinoiden kovin.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/4508/jrbtm/AVM-FRITZ-Box-7590-langaton-Dual-Band-ADSL2-VDSL2-modeemi/ - et varmasti tule pettymään ja on parempi kuin ZyXEL.

Älä koskaan anna liian huokean hinnan hämätä sinua.

Nyt soi High Resistance - Romance (Original Mix).

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Pistin nyt kyselyä jos meillä olisi vielä VMG3925:ttä lähettää sulle, hyvässä lykyssä tuo nyt toimisi sitten paremmin

Löyty varastolta vielä, läheteltiin tuo nyt sulle päin tulemaan takuuvaihtona eli alkuviikosta pitäisi olla Postilta noudettavissa :) @Ana Loginen pingaan varmuuden vuoksi ettet ihmettele mikä paketti sieltä tulee noudettavaksi :D 

Kunniamerkki

Kiitoksia, eilen illalla hain paketin ja tänään laitetaan uusi reititin tulille. Seuraillaan tilannetta. DKT:n sivuillakin kävin, mutta en sieltä löytänyt vinkkiä ratkaisuun. 

Kaveri tarjosi tuota lainassa ollutta TeleWelliäkin takaisin, tuo osoittautui virtalähteen aiheuttamaksi ongelmaksi. Eli kuulemma toimii Bilteman virtalähteellä, mutta ei laitteen omalla (vaikka mittarin mukaan laitteen oma virtalähde syöttää tasaista jännitettä). Kokeillaan tuota Zyxelin sopivuutta nyt ensin, sitten pitää miettiä uutta ratkaisua jos tuokaan ei pelitä. Tuo hpgurun vinkaama on varmaan laadukas, mutta vähän hirvittää laittaa 230 euroa laitteeseen ja todeta parin-kolmen viikon jälkeen ettei sekään pelitä. 

Mutta toivotaan että tää tästä alkaisi toimimaan, ja hienoa olisi jos joku osaisi sanoa miksi tuo DKT/Huawei -kombinaatio ei meillä pelitä. Kiitokset kaikille tähän astisesta avusta.

Kunniamerkki

Pistin nyt kyselyä jos meillä olisi vielä VMG3925:ttä lähettää sulle, hyvässä lykyssä tuo nyt toimisi sitten paremmin

Löyty varastolta vielä, läheteltiin tuo nyt sulle päin tulemaan takuuvaihtona eli alkuviikosta pitäisi olla Postilta noudettavissa :) @Ana Loginen pingaan varmuuden vuoksi ettet ihmettele mikä paketti sieltä tulee noudettavaksi :D 

No niin, on pitänyt tästä laittaa kommenttia. Nimittäin tuon Zyxelin kanssa homma on vihdoin pelittänyt, tämän 3-4 kuukauden aikana on kerran-pari vaatinut uudelleenkäynnistystä. Eli Zykel-DKT -yhdistelmä tuntuu toimivan luotettavammin kuin Huawei-DKT. Kiitos kaikille vaivaa nähneille, ongelma lie ratkaistu!

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +21

vaikka mittarin mukaan laitteen oma virtalähde syöttää tasaista jännitettä

Mittasitteko jännitteen kuormittamattomana vai reititin päällä?

Kun hakkuriteholähteestä kondensaattorit menevät huonoksi, ne alkavat käyttäytymään juuri siten, että ilman kuormaa jännite näyttää olevan ihan ok, mutta kuorman kanssa romahdetaan reilulle alijännitteelle.