Vastattu

Mihin katosivat HD -kanavat ohjelmaoppaasta (elisaviihde.fi)?

  • 2 lokakuu 2018
  • 8 kommenttia
  • 2578 katselukerrat

Tein tallennuksia entiseen tapaan ohjelmaoppaasta YLE 1 HD -kanavalta (elisaviihde.fi), jonka olin järjestellyt ensimmäiseksi ”Omissa kanavissa”! Näin luulin.

Ilmeisesti Elisa oli mennyt muuttamaan ”Omissa kanavissa” olleen YLE 1 HD -kanavan tavalliseksi YLE 1 -kanavaksi? Itse en sitä ollut tehnyt. Missään en ole nähnyt, että olisi ilmoitettu, ettei HD-kanavaa enää tarjota.

Jos näin on, että HD-kanavia (Yle 1 HD, YLE 2 HD ja MTV HD) ei enää tarjota, ei missään nimessä olisi saanut mennä sörkkimään minun listaa! Sinne olisi pitänyt tulla tyhjää esim. YLE 1 HD:n tilalle, jos kanavaa ei tarjota! Tuntuu ihan huijausyritykseltä, että vaivihkaa sinne ujutettiin tavallinen YLE 1 -kanava minun pyytämättä. Ihan niin kuin sitä ei olisi jossakin vaiheessa huomannut kuitenkin.

Tämä muutos olisi pitänyt kertoa avoimesti. Nyt tuli kyllä Elisan menettelystä luottoon iso lovi!
icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi JereN 8 lokakuu 2018, 20:54


Päteekö tämä myös Elisa Viihde -mobiilisovelluksessa? Eli kun tallennan sovelluksesta "normikanavalta", voin katsella sitä HD-laatuisena tallenteena televisiosta (joko Viihde-boksilla tai Kodin kautta)?


Kyllä. Ei väliä miltä laitteelta teet tallennuspyynnön niin tallennus tapahtuu HD:na.
Katso alkuperäinen viesti

8 kommenttia

Käyttäjätaso 3
voi järki käteen ei voi muuta sanoo
Sekä tallennukset, että livelähetykset ovat olleet HD:ta jo pidemmän aikaa riippumatta siitä, onko kanava näennäisesti SD vai HD. Nyt nämä kanavat on vain yhdistetty tietojärjestelmissä niin, että tuo HD tiputettiin pois.

Eli saat siis HD-kuvaa, vaikka sitä ei erikseen kanavan nimessä mainosteta. Nyt myös digiboksin tallennuspallerot näkyvät oikein kaikilla kanavilla (Aikaisemmin, jos teit tallenuksen Yle 1 -kanavalta, se ei näkynyt Yle 1 HD -kanavalla.).
Sen verran tarkennuksena, että boksilla antenni-/kaapeliverkon viritetyt kanavat tulevat tietty suorana samalla laadulla kuin televisiollakin katsoessa (1 SD, 21 HD) ja kanavapaikalta 501 HD stream Elisan palvelimilta.

Lisäinfoa löytyy täältä:
https://elisa.fi/asiakaspalvelu/aihe/viihde/ohje/sovellus-kayttovinkit/#hd-muutos
Ok, huh! Pelkäsin pahinta turhaan, sori!

Ilmeisesti kuitenkin muut maksuttomat HD-kanavat kuin Ylen ja MTV tallentuvat SD-laadulla edelleen? (Esim. Sub, AVA ym.)
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Ainakin silmämääräisesti katsottuna monet muutkin (ehkä kaikki) maksuttomat kanavat tallentuvat nykyään HD:nä. Tällaisia ovat ainakin Nelonen, Sub, Jim, Liv, AVA, FOX, Hero, Frii ja National Geographic. Tällä hetkellä sovelluksilla ei pääse käsiksi tallenteiden ts-tiedostoihin, joten tallenteiden resoluutiota ei näe mistään tarkasti.
Kaikki tallennettavat kanavat tallentuvat viimeisen muutoksen jälkeen HD-versioina. Tästä ainoana poikkeuksena on TLC, josta ei ole HD-versiota saatavilla. Katsottaessa laatu riippuu nettiyhteyden nopeudesta.
Kaikki tallennettavat kanavat tallentuvat viimeisen muutoksen jälkeen HD-versioina. Tästä ainoana poikkeuksena on TLC, josta ei ole HD-versiota saatavilla. Katsottaessa laatu riippuu nettiyhteyden nopeudesta.

Päteekö tämä myös Elisa Viihde -mobiilisovelluksessa? Eli kun tallennan sovelluksesta "normikanavalta", voin katsella sitä HD-laatuisena tallenteena televisiosta (joko Viihde-boksilla tai Kodin kautta)?

Päteekö tämä myös Elisa Viihde -mobiilisovelluksessa? Eli kun tallennan sovelluksesta "normikanavalta", voin katsella sitä HD-laatuisena tallenteena televisiosta (joko Viihde-boksilla tai Kodin kautta)?


Kyllä. Ei väliä miltä laitteelta teet tallennuspyynnön niin tallennus tapahtuu HD:na.

Osallistu keskusteluun