Kysymys

palaute

  • 31 heinäkuu 2014
  • 2 kommenttia
  • 398 katselukerrat

  • Uusi OmaYhteisön jäsen
  • 7 kommenttia
Aivan ensiksi soitti Tamperelainen myyjä herra x. 

Vastasin töissä tauon aikana. Myyjä möi agressiivisesti viihdepakettia ja kun epäilin tuotetta, hän

nauroi luuloilleni vakuuttaen, ettei asia ole niin kuin luulin.

Tuote ei todellakaan ole sama kuin n. 8 vuotta sitten omistamani elisaviihdepaketti.

Ei todellakaan puhuta samasta asiasta, vaikka puhelun aikana alkoi epäilyttää. Työaika puolelle puheli meni tahtomattani

tivaamisen seurauksesta ja kun hän sai minut uskomaan, että tuote on eri ja värikin ja valmistaja eri; annoin luvan tilaukselle ja päätimme yhteistuumin, että päätän tuotteen pitämisestä kotona.

Epäilin ihan hirmuisesti ja epäilykseni varmistui saadessani häneltä tuon sähköpostin jossa tämä tuote esiteltiin kirjallisesti.

Kävin saman päivän aikana Kampin Elisassa ja siellä myyjä sai vakuutettua että tuote toimii olemassa olevan TALLENTAVAN digipoxin rinnalla. Tämän asian vuoksi aikoinaan lopetin viihdepaketin tilaukseni, koskei maksullisia saanut tallennettua.  Päätimme, että otan tuotteen heiltä suoraan mukaan ja hän peruu puhelinmyyjän tekemän. En tullut edes ajatelleeksi että tuote pakkauksessa olisi muu kuin ap luvannut. Tiesin, että vanha modeemi ja viihde poksi on ollut kökkö ja uusi tekijä on parempi.

Avasin kotona paketin ja siellä oli se vanha kökkö modeemi viihdekeskus.

Soitin suutuspäissäni elisaan ja sovittiin, että kokeilen pakettia kuitenkin sen luvatun 14 päivää harkiten asiaa. Kaapelitalouteen ei ole saatavissa (muka) sitä mustaa.

Todellisuudessahan asia on niin, että näitä vanhoja on varasto täynnä ja ne pitää saada ensiksi pois ennen kuin ne paremmat kapulat saadaan markkinoille.

13 päivän jälkeen soitin elisaan peruuttakseni paketin ja viedäkseni laatikon elisaan. Tuolloin tämä edellä kerrottua asia tuli toistamiseen kerrottua ihan asiakaspalvelunne kautta. Ja tällöin sanottiin se, että jos kerta minulle on myyty mustana tätä viihdekeskusta, se olisi oikein että tulen sen myös saamaan. En siis perunnut tuota tilaustani.

Nyt tänään soitettiin, taas uuden myyjän voimin, ettei ole mahdollista kun ei ole mustaa boksia muka kaapelitaulouksiin,;)

Heiltä annettiin info, että ainoa vaihtoehto on irtisanominen ja että tämän aloittanut xxxxmyyjä on myynyt sitä mitä sylki suuhun toi, supliikkimies..

No tottakai tässä harmittaa se, että olen ostanut kylkiäiseksi mobiilisovittimen tyttärelle viihdepaketin kylkiäisenä, ja sen hinta tietty tulee muuttumaan muutoksen myöhtä. Täytyy miettiä, otanko sen kökön vaivoikseni 2 vuotta vai alanko maksamaan vain taloyhtiön nettiyhteyttä plus normihinnalla mobiilisovittimen kuukausimaksua. 

Ärsyttää olla se asiakas jota höynäytetään. Tuntuu ettei ihan ole mennyt opit siellä päässä perille mitä asiakkaalle puhutaan ja mitä toteutetaan.

2 kommenttia

Käyttäjätaso 5
  • , pahoittelut, että myyntilanteessa on menty lupailemaan tätä uutta Netgem N7700 digiboksia 😞 Sitä ei tosiaan toimiteta kaapelimodeemitekniikalla toteutettuihin Elisa Viihteisiin.

    Tarkastin tilanteesi läpi ja voit rauhassa miettiä ensi viikkoon, että aiotko pitää palvelun tällä valkoisella Pace-digiboksilla vaiko et. Toivotaan, että mihin päädytkin, että se sitten miellyttää sinua 🙂
  • On kyllä pirullista, että elisan kaikkiin palveluihin vaaditaan kirjautuminen. Minä en ole päässyt elisan viihdepalveluun sinuksi ollenkaan, Ohjelmat pitää erilseen klikatat tallennettaviksi, ei puhettakaan Lumotv:n ominaisuuksista, joka tallensi kaikki ohjelmat automaattisesti. On tämä vain törkeää, olen onnistunut tallentamaan muutaman ohjelman elisaviihteeseen, mutta katsomaan en ole vielä päässyt, en läppärillä. tabletilla, kännykällä, Tv:llä eikä pöytäkoneella.  Mitä *****iä tämä tarkoittaa?:smileyangry:

    Osallistu keskusteluun