Vastattu

Elisa Viihde sovellus käynnistyy tai ei - LG WebOS

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

Hei,

Meille muutti joulun jälkeen LG 55NANO86 55" 4K Ultra HD NanoCell -televisio, jossa LG WebOS käyttöjärjestelmä. Televisio on internetissä ethernet kaapelilla ja liittymän nopeus pyörii 150-200 megan välillä.

Olisin halunnut raportoida, että Elisa Viihde sovellus toimii epävakaasti. Useamman kerran viikossa sovellusta käynnistäessä ruudulle tulee tummansinisellä taustalla Elisa Viihde logo, mutta sovellus ei  lähde käyntiin. Kun television sammuttaa muutaman kerran, sovellus yleensä suostuu käynnistymään, mutta tämä aiheuttaa harmillisen tuohtunutta kielenkäyttöä olohuoneen suunnalta, mikä häiritsee omaa työntekoani ja tuo kiukuttelu pitäisi saada loppumaan.

Televisioon on päivitetty uusin ohjelmisto ja olen kerran poistanut ja asentanut uudelleen Elisa Viihde sovelluksen televisiosta, mutta se ei ratkaissut olohuoneesta kuuluvan kiroilemisen ongelmaa. Olen yrittänyt argumentoida, ettei Temptation Island olisi katsomisen arvoinen ohjelma ylipäätään, mutta argumentti kaikuu kuuroille korville ja kaukosäädintä heristäen minua vaaditaan korjaamaan televisio välittömästi.

Muistelen, että muutama kuukausi sitten joku muukin valitteli täällä, että Samsungissa sovellus starttaa satunnaisesti, joten olisin kysynyt, pystyttekö laittamaan vähän paukkuja siihen, että pohtisitte, miksi sovellus ei starttaa luotettavasti ja mitä sille voisi tehdä.

Olen näiden ongelmien sattuessa koittanut käynnistää television Netflix-sovelluksen ja se lähtee käyntiin ihan normaalisti eli väittäisin, että internet virtaa televisioon normaalisti.

icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi MiikaMoi 17 May 2021, 14:39

Katso alkuperäinen viesti

Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.

Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.

HAE KESKUSTELUISTA

21 kommenttia

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Moro @jusvuori 
Pahoittelut, että tämä ketju on päässyt seulan läpi ja jäänyt aiemmin vastaamatta mutta vieläkö ongelmaa esiintyy? 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

Moro @jusvuori 
Pahoittelut, että tämä ketju on päässyt seulan läpi ja jäänyt aiemmin vastaamatta mutta vieläkö ongelmaa esiintyy? 

Tämä on vähän sellainen haastavasti jäljitettävä kun se ei toistu säännöllisesti vaan silloin tällöin television sovellus jää jumiin Elisan logoon ja lähtee käyntiin vasta kun television sammuttaa ja yrittää uudelleen. Vika ei toistu päivittäin.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +18

Ihan totta, kieltämättä vaikeuttaa kovasti tutkimistakin, jos tuota kovin satunnaisesti tapahtuu. Välitin tiedon ongelmasta eteenpäin, niin tutkaillaan meidänkin päädystä, että löytyisikö sovelluksesta jotakin tämän selittävää asiaa! :relaxed:

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

@roopeg ja @JJesseJ 

Mietin, että tätä voisi puskea edelleen sovelluksen koodareiden suuntaan. Valitettavasti tällä viikolla lähes joka päivä sovellus jumittaa ainakin kerran kun sitä yrittää käynnistää. Se jää jumiin siihen kohtaan kun Elisan sininen logo tulee toisen kerran ruudulle sovellusta käynnistäessä.

Käytännössä jumittamiseen ei auta muu kuin sammuttaa televisio ja yrittää uudestaan.

Se on siinä mielessä vähän omituinen ongelma, että se tapahtuu kun television käynnistää ja yrittää avata sovellusta, mutta sen saa ratkaistua sulkemalla ja avaamalla television uudestaan. Äkkiä en keksi, mikä ero näillä kahdella käynnistyskerralla on. Ensin ei toimi ja toisella kerralla toimii.

Se voisi olla mahdollista, että sovellus yrittää käynnistyessään ottaa yhteyttä johonkin Elisan taustajärjestelmään ja tämä taustajärjestelmä ei vastaa sovellukselle, jolloin sovellus jää tyhmänä odottelemaan eikä osaa toipua siitä.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Okeii eli ongelma vaan tuntuu pahenevan. Veinpä tästä nyt lisätietoja ja kysymyksiä eteenpäin niin toivotaan pikaisia vastauksia :) 

Käyttäjätaso 5

Tälle vialle ei nyt löydetty mitään yleisempää aiheuttajaa tai juurisyytä. 🤔

Onko tämä ongelmointi sovelluksen osalta vielä LG:n TV:ssä jatkunut, @jusvuori ?

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

Tälle vialle ei nyt löydetty mitään yleisempää aiheuttajaa tai juurisyytä. 🤔

Onko tämä ongelmointi sovelluksen osalta vielä LG:n TV:ssä jatkunut, @jusvuori ?

@MiikaMoi 

Kyllä tätä edelleen LG:n televisiossa esiintyy. Siinä on aika paljon viikottaista vaihtelua. Toissa viikolla vika esiintyi vähintään kerran lähes joka päivä. Viime viikolla en muista, että olisi tullut kertaakaan.

Vaikea sanoa tarkemmin sovelluksen logiikkaa tuntematta, mutta vika tulee joka kerta siinä vaiheessa kun Elisan logo on ensin ilmestynyt kerran, sen jälkeen ruutu on mennyt hyvin nopeasti mustaksi ja Elisan logo ilmestyy ruudulle uudestaan. Tämän jälkeen sovellus jää jumiin ikään kuin se odottaisi jotain eikä käynnisty koskaan. Vain television sulkeminen auttaa ongelmaan.

Valistunut arvaus (joka voi mennä pitkälle metsikköön) on se, että käynnistyessään sovellus yrittää ottaa yhteyttä Elisan taustajärjestelmään eli sinne missä ne Viihteen tallennukset ja ohjelmakirjastot lymyilee. Se voisi syntyä siitä, että sovellus ei jostain syystä saa Elisan palvelimeen yhteyttä eikä se osaa yrittää uudestaan.

Toinen arvaus olisi se, että sovellus yrittää kaivaa talletettuja käyttäjätunnusta ja salasanaa television muistista (sieltä minne se on ne tallentanut kun niitä ensimmäisellä käyttökerralla kysyttiin) ja tämä jotenkin epäonnistuu.

Yhtä kaikki, loppupeleissä ongelma syntyy siitä, että sovellus ei itse ymmärrä että käynnistyminen epäonnistui, jolloin se ei pysty yrittämään epäonnistunutta asiaa uudestaan tai antamaan käyttäjälle mitään tietoa siitä, mikä meni pieleen. Sovellus jää vain tyhmänä odottamaan, että jotain tapahtuisi.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Aivan, eli välillä toimii hyvin ja välillä sitten ei. 
Oletko pistänyt merkille sellaista, että jumittaako tuo sovellus silloin jos tv:n avaa ja menee heti sinne Elisa Viihde sovellukseen versus jos telkkarin avaa ja antaa sen olla päällä tai jos katsoo ensin jotain muuta vaikkapa sitä Netflixiä ja menee sitten sen jälkeen sinne Elisa Viihteen sovellukseen, niin kaatuuko tuo sovellus silloin? 

@JJesseJ 

Tuohon on vaikea sanoa. Meidän käyttöprofiili on pitkälti se, että televisio käynnistetään, sieltä avataan joko Elisa Viihde tai Netflix ja katsomisen jälkeen sammutetaan.

Kokeilin tuossa äsken laittaa television päälle 10 kertaa ja käynnistää Elisa Viihde -sovelluksen heti käynnistymisen jälkeen. Ensimmäisellä käynnistyskerralla sovellus jäi jumiin. Yhdeksällä seuraavalla kerralla se käynnistyi normaalisti. Lopuksi otin vielä virtajohdon hetkeksi irti ja tämänkin jälkeen sovellus käynnistyi normaalisti.

Tuosta voisi ajatella, että jumittaminen liittyy yleensä tilanteeseen, jossa televisio on ollut pidempään valmiustilassa. Tai toinen mahdollinen tulkinta on se, että jumittaminen liittyy tilanteeseen, jossa meiltä kotoa ei ole hetkeen ollut yhteyttä Elisa Viihteen taustajärjestelmään.

Internetti täällä on muutoin kyllä käytössä kaiken aikaa, joten en olettaisi että vika johtuisi siitä, että talon internetti herää hitaasti.

Kiitoksia kattavasta testaamisesta. :smiley:  Tosiaan tuo tuntuu rajautuvat juurikin siihen tilanteeseen, että TV on ollut pidemmän hetken pois päältä ja sovelluksen käynnistää heti  laitteen herätessä. 🤔

Minäpä kyselen tilanteesta näiden tietojen kera meidän Viihde-tiimiltä niin selvitetäänhän juurisyy tähän ongelmointiin. 🛠

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

Kiitoksia kattavasta testaamisesta. :smiley:  Tosiaan tuo tuntuu rajautuvat juurikin siihen tilanteeseen, että TV on ollut pidemmän hetken pois päältä ja sovelluksen käynnistää heti  laitteen herätessä. 🤔

Minäpä kyselen tilanteesta näiden tietojen kera meidän Viihde-tiimiltä niin selvitetäänhän juurisyy tähän ongelmointiin. 🛠

@MiikaMoi 

Mulla olisi vielä yksi lisätieto asiaan, josta voisi olla hyötyä.

Yritin tiistaina 4.5.2021 käynnistää sovellusta noin kello 19:40. Se ei lähtenyt käyntiin vaan jumiutui Elisan logoon. Yritin käynnistää television useaan kertaan, mutta siitä ei ollut apua. En saanut television Viihde-sovellusta käynnistymään lainkaan.

Aloin sitten striimaamaan tallennusta kännykän Viihde-sovelluksesta airplaylla televisioon. Olin katsonut ohjelmaan ehkä suunnilleen 2 minuuttia kun yhtäkkiä television Viihde-sovellus lähti käyntiin ja keskeytti airplay striimin.

Eli jos aikaisemmin tässä on puhuttu siitä, että sovellus jumiutuu käynnistyessä, näyttäisi siltä että tarkempi vian kuvaus on se, että sovelluksen käynnistyminen kestää toisinaan useita minuutteja. Mutta kokonaan se ei jää jumiin vaan käynnistyy lopulta.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Kiitoksia kattavasta testaamisesta. :smiley:  Tosiaan tuo tuntuu rajautuvat juurikin siihen tilanteeseen, että TV on ollut pidemmän hetken pois päältä ja sovelluksen käynnistää heti  laitteen herätessä. 🤔

Minäpä kyselen tilanteesta näiden tietojen kera meidän Viihde-tiimiltä niin selvitetäänhän juurisyy tähän ongelmointiin. 🛠️

@MiikaMoi

Mulla olisi vielä yksi lisätieto asiaan, josta voisi olla hyötyä.

Yritin tiistaina 4.5.2021 käynnistää sovellusta noin kello 19:40. Se ei lähtenyt käyntiin vaan jumiutui Elisan logoon. Yritin käynnistää television useaan kertaan, mutta siitä ei ollut apua. En saanut television Viihde-sovellusta käynnistymään lainkaan.

Aloin sitten striimaamaan tallennusta kännykän Viihde-sovelluksesta airplaylla televisioon. Olin katsonut ohjelmaan ehkä suunnilleen 2 minuuttia kun yhtäkkiä television Viihde-sovellus lähti käyntiin ja keskeytti airplay striimin.

Eli jos aikaisemmin tässä on puhuttu siitä, että sovellus jumiutuu käynnistyessä, näyttäisi siltä että tarkempi vian kuvaus on se, että sovelluksen käynnistyminen kestää toisinaan useita minuutteja. Mutta kokonaan se ei jää jumiin vaan käynnistyy lopulta.

Vein nämäkin huomiot nyt eteenpäin. 

Yksi huomio nousi esille, kun täällä päässä testauksia tehtiin, että LG:n telkkarille piti aina antaa käynnistyksen jälkeen hetki, että se saa nettiyhteyden muodostettua jotta sovellukset sitten aukeaa. Saattaa mahdollisesti olla myös tähän viittaavaa sullakin.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

Vein nämäkin huomiot nyt eteenpäin. 

Yksi huomio nousi esille, kun täällä päässä testauksia tehtiin, että LG:n telkkarille piti aina antaa käynnistyksen jälkeen hetki, että se saa nettiyhteyden muodostettua jotta sovellukset sitten aukeaa. Saattaa mahdollisesti olla myös tähän viittaavaa sullakin.

@JJesseJ 

Hyvä huomio. Minäpä seurailen onko tuolla vaikutusta.

Netflixin käytössä ole ole vastaavaan törmännyt, mutta ei se mitään todista, koska tottakai se on kiinni siitä logiikasta, jolla sovellus yrittää ottaa yhteyttä internettiin käynnistyessään. Jos toinen sovellus kokeilee 5 sekunnin välein yhteyttä ja toinen kokeilee 5 minuutin välein niin sehän näkyy käyttäjälle hyvin eri tavalla.

Mä muutan nyt tuota prosessia siten, että ensin laitetaan televisio tulille, sen jälkeen käydään jääkaapilla ja lopuksi käynnistetään sovellus. Raportoin tulevina päivinä, oliko sillä mitään vaikutusta.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3

Yksi huomio nousi esille, kun täällä päässä testauksia tehtiin, että LG:n telkkarille piti aina antaa käynnistyksen jälkeen hetki, että se saa nettiyhteyden muodostettua jotta sovellukset sitten aukeaa. Saattaa mahdollisesti olla myös tähän viittaavaa sullakin.

@JJesseJ

Harmillisesti eilen kävi siten, että vaikka televisio oli hetken lämpenemässä, Elisa Viihde -sovelluksen käynnistyminen jumittui silti kun oli tarkoitus alkaa katselemaan Big Brotherin tallennetta puoli kymmenen jälkeen.

Eli sanoisin että ongelman juurisyy on hyvin epätodennäköisesti se, ettei televisio ehtisi saada internet-yhteyttä ennen sovelluksen käynnistymistä. Jokin muu saa aikaan sen, että toisinaan sovelluksen käynnistyminen kestää huomattavan pitkään (useita minuutteja).

Tällä hetkellä tuota hidasta käynnistymistä on havaittavissa päivittäin. Sanoisin että suhteellisen usein, koska tyypillisesti sovellusta käytetään vain 2 tai 3 kertaa päivässä. Eli melkein joka toisella käyttökerralla se ei lähde kerrasta käyntiin vaan vaatii television sammuttamisen (tai usean minuutin odottelun).

Kuitenkin siten, että jos nopeassa syklissä käynnistelen televiota, sovellus näyttäisi jumittuvan vain ekalla kerralla, joten jollain tavalla se liittyy myös ensimmäiseen käyttökertaan sen jälkeen kun television on ollut hieman pidempään pois päältä.

Kiitos lisätiedoista. Nyt tosiaan diagnoosi sai muutoksen. 🤔 Vein tämän tiedon nyt tuonne Viihde-tiimille niin kaivetaanhan tuota juurisyytä vielä pintaa syvemmältä. 🔍

Käyttäjätaso 5

Tähän sen verran lisäyksenä tässä kohtaa, että kyseinen ongelma on nyt Viihde-tiimimme tietoudessa ja he pyrkivät tätä sovelluksen puolelta korjaamaan.

Aikataulu tämän osalta on kuitenkin tässä kohtaa avoin kun kyseinen ongelma vaikuttaa erittäin laitespesifiltä.

Moi.

Onko tähän mitään uutta tietoa? Minulla muutama kuukausi ostettu Samsungin smartTv ja sama ongelma että ensimmäisellä kerralla avattaessa elisa viihde boksi ei käynnisty muuten kuin sinisen valon osalta. Tv kiinni ja uudestaan käynnistys niin yhdistyy digiboksiin lähes aina ilman kolmatta käynnistystä.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Moikka @alme 
Tervetuloa OmaYhteisöön. 

Sulla siis käytössä Viihteen digiboksi etkä varsinaisesti sitä telkkarin omaa Viihde sovellusta käytä? Onko kyseistä oiretta ollut alusta saakka? Onko mitään eroa siinä jos ensin käynnistää television ja sitten sen jälkeen vasta käynnistää digiboksin tai tekee toisin päin?

Joo Viihteen digiboksin kaukosäädin yhdistetty televisioon ja käytän pääasiassa vain digiboksia, en television Elisa Viihde-sovellusta. 

Oireet alkoivat heti kun tuli uusi televisio. Vanhassa ei samaa ongelmaa ollut kun se ei avautunut television omaan alkunäyttöön vaan suoraan digiboksiin. Nyt siis aukeaa television alkunäyttöön ja sitten kun käynnistää uudestaan niin sitten elisa viihde näkyy taustalla käyttövalmiina. Ensimmäisellä avauskerralla ei löydä digiboksin lähdettä vaikka yrittää vielä erikseen valita sen hdmi-liitännän käyttöönoton kun viihde ei ole auennut.

Kannattaa kokeilla vielä sitä, että kytket digiboksin televisiossa johonkin toiseen HDMI porttiin ja auttaako se jos hetken aikaa pitää televisiota päällä ja sitten kokeilee vaihtaa sen oikean HDMI lähteen?

Moi.

Pystyn ohittamaan ongelman kun käynnistän tv:n sen omalla kaukosäätimellä, tällöin elisa viihteen boksi käynnistyy sekunnin myöhemmin ja tv tunnistaa sen aina. Elisa viihteen omalla kaukosäätimellä käynnistettäessä boksi ilmeisesti käynnistyy tv:lle liian nopeasti.