Asiakasraadin perustaminen


Sivuston hakutoiminne ei tänään löytänyt vanhaa ketjua asiakasraadin perustamisesta, vaikka muistelen sellaisen olevan.



Jälleen viime aikoina on saanut seurata elisan surkuhupaisaa viestintää post-4G ajasta ja kuparin kutsumisesta kuiduksi. Ehdotan, että elisa perustaisi asiakasraadin, joka koostuisi yrityksen ulkopuolella toimivista ja ajattevista kansalaisista. Raadin jäsenenä heille tarjottaisiin mahdollisuutta ottaa kantaa markkinoinnin aivopieruihin ja ehdottaa esimerkiksi ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä sanoja tuotantoon lanseerattaviksi.



Raadin nimellä ei ole oikeastaan väliä, kunhan se koostuu ihmisistä, jotka eivät ole elisan palkkalistoilla, koska ruskea kieli ja mielistely. En voi muuten käsittää tätä pienen piirin menoa. Pyörää ei oikeasti tarvitse jokaisen teletoimijan keksiä erikseen uudelleen.
Jee,



Ideani otti viimein tulta alleen. Toivottavasti raatilaiset tulevat oikeasti kuulluiksi, eikä heidän mielipiteensä hautaudu excelin alle.
Juu, Raati syntyi ja kaikki innokkaat mukaan vain! 🙂
Ai että kun olisin nähnyt tämän idean silloin tuoreeltaan!



Olisi ollut yksi argumentti lisää repussa kertoa, miksi tarvitsisimme asiakasraatia 🙂 Vaikka oli se asia kypsynyt jo muutenkin.



Hauskaa, että jo kertomassasi ideassa oli käytetty nimitystä Raati – great minds think alike? Tai sitten olin nähnyt ideasi joskus ja se oli jäänyt alitajuntaan. Muistaakseni Raati-nimi keksittiin jollain porukalla vasta alkuvuodesta. Noh, sitäkään nimipohdintaa ei ois tarvinut tehdä niin hartaasti kun oltais hoksattu lukea tämä idea 😃 Mutta hyvä että päädyttiin samaan!



Että ei muutaku tervetuloa mukaan!