Lähimaksu sim ja etukortit


Tere,



Tuli otettua lähimaksu simmi käyttöön ja aivan loistavan oloinen palvelu.



Arkikäytön kuitenkin tekee hiukan epäkäytännölliseksi se, että bonukset on s-ryhmän ja keskon putiikeissa höylättävä vielä ketjun omalla kortilla. Erityisesti toivoisin, että tekisitte S-ryhmän kanssa yhteistyötä, siten että saisi bonus-ominaisuuden liitettyä suoraan simmiin, jotta ei tarvitsisi suorittaa montaa toimenpidettä siinä kassalla vaan pelkkä puhelimen vilautus riittäisi.
Hyvä idea, siirretään tämä ideapajan puolelle 🙂
Hyvä idea, mutta jotenkin tuntuu että edelleen jopa sirulla tuo automatiikka on joissakin tapauksissa alkukantaisessa tilassa. Otentaan Keskon vastine tarkasteluun. Syötän sirullisen pankkikortin, jossa Keskon kanta-asiakkuus mukana. Laite ilmoittaa että "Kanta-asiakas tunnistettu". Siten pyytää valitsemaan maksutavan. Maksutavan jälkeen tulee uudestaan ilmoitus että kanta-asiakkuus tunnistettu, sitten odotusta ja sitten vasta tunnusluvun anto. Lähiluvusta en tiedä miten tuo menee ja onko ylipäätään vielä tuollaisia kompokortteja. S-Ryhmän ruokakaupat lienevät niitä harvoja joissa lähiluku ei toimi. Taas Keskon, Lähikauppojen, Lidlin ja Tokmannin kaupat ovat jo tukenee tuota aika pitkään. Myös Ärrät. S-ryhmän vetoisissa Heseissä lähiluku toimii vielä aika mielenkiintoisesti. Kortinlukja jää jotenkin silmukkaan jos s-bonuksia haluaa. Luvun jälkeen pyydetään edelleen kanta-asiakaskorttia! Seuraavaan vaiheeseen pääsyyn vaaditaan kassalta toimia, jotta masiina ymmärtää että nyt maksetaan. Sitten uudestaan lähiluvulla maksu. Joten tuohon tarvitaan vielä aika paljon kehittelyä. En ole varma, mutta nuo lukulaitteet taitavat olla Netsin toimittamia. Jotta soppa saataisiin mahdollisimman sotkuiseksi, niin ainakin aikaisemmin magneettijuovalla luettu kansa-asiakas kortti poisti lähimaksamisen. 



Käsittääkseni S-ryhmä ei ole vielä tehnyt mahdolliseksi sitä että kanta-asiakaskortin voisi liittää muuhunkin kuin ketjun omaan maksuvälineeseen. Keskolla on vastaavaa muutamien pankkiryhmien kanssa olemassa ja pääsääntöisesti Visa -pohjaisissa korteissa. Taitaa yksi MasterCard -pohjainen korttikin löytyä. uudet kanta-asiakaskortit ovat lähiluettavia. Mm. Lähikauppojen Pins -ohjelma on pääsääntöisesti MasterCard -pohjaisissa korteissa. Joten uskoisin että Lompakkoon tulee ainakin toinen ennen kuin S-ryhmä lämpenee idealle.  Sitä ennen tuo kortinlukijan toimintaan pitäisi saada huomattavasti enemmän älykkyyttä.



Miten aloittajan mielestä tämän kombon pitäisi toimia, jos lähiluvussa on kanta-asiakaskortti ja maksuväline? Eli aina otetaan mukaan kanta-asiakkuus ja maksu? Mitä olen seurannut S-ryhmässä maksua, niin moni ottaa vain edun kortillaan ja maksaa toisella. Joten hidastuuko maksu liikaa, jos automaatti kysyy lukemisen jälkeen "1-Kanta-asiakkuus, 2-Maksu, 3-Kanta-asiakkuus & Maksu" Tämä siksi että joissakin tilanteissa kuiteilla ei sallita kanta-asiakkuutta, mikäli ostos menee muualle kirjanpitoon. Jos hommaa pureskellaan pidemmälle ja oletetaan että Lompakkoon on tullut useita kanta-asiakasohjelmia, niin miten toimitaan seuraavassa tilanteessa. Mainostetaan nyt että Lompakossa olisi sekä S-Bonmus ja Hese ja maksu. Menet S-ryhmän pyörittämälle Heselle ja maksat ostoksesi. Miten tällöin haluttu kanta-asiakkuus valitaan? Tämän jälkeen jää vielä jo aiemmin ollut "Näytä yksi kortti" -case.



Debit ja Credit tuskin tuottaa ongelmia, koska Lompakossa sitä ei ole. Muualta olen ymmärtänyt että oletuksena lähiluku menisi Deditille. Eli kortti ei tukisi lähiluvussa luottoa muuta kuin sirulla.



Eli hyvä idea, mutta joudun säkillisen ongelmia kaatamaan sen päälle. Osa on varmaan omia väärän ennakkoluulon aiheuttamia harhakuvia, mutta toivottavasti joku viisaampi jyrää ne hyvin perustelluin argumentein maanrankon.
Lähimaksu sim ja etukortit
Mielestäni koko lähimaksun pointti on sen vaivattomuus. Näinpä myös lähimaksamisen palvelut kuten lompakko olisi rakennettava vaivattoman käytön pohjalle. Voitaisiin jopa kärjistää, että monimutkaisia skenaarioita, kuten bonus toiselta kortilta ja maksu toiselta, ei tarvitse mielestäni tukea. Uskoisin, että lompakon(sim tahi tarra) selkeästi tärkein ja yleisin skenaario, jota asiakkaat toivoisivat mahdolliseksi on maksa + kerää kaikki kytketyt ja kyseisessä liikkeessä käytettävissä olevat bonukset yhdellä vilautuksella. Ymmärrettävästi tuon toteutuksessa on varmasti useita haasteita. Kenties niin kaupan päätteen ja tietojärjestelmien kanssa kuin myös lompakon/nfc:n päässä.
Tämä aika laaja kokonaisuus, johon liittyy pelkän kehitystyön lisäksi paljon sopimusasioita. Toistaiseksi ei ole tulossa, pidetään kuitenkin mielessä. 🙂
Pivo sovellus on vissiin jotenkin saanut tuota järjestymään, joten eteenpäin asiassa on menty. Toivottavasti kehittäjät ovat hereillä, sillä tämä asia on tuon 25€ rajan ohella ainoa asia joka tympii tuossa käytössä.