Liittymäedut näkyviin OmaElisaan

OmaElisan omiin etuihin voisi lisätä kaikki edut joita saa liittymiin kuten keskittämisalennukset myös ne kampanjat joita on välil ja muut kampanjat. Se olisi hyvä kanava niille kun kaikki ei katso mainoksia TV:stä tai kuuntele radiosta.

Olisi helpompaa lukea näitä etuja yhdestä paikasta. Täl hetkel siel on enimmäkseen puhelimista ja TV:istä alennuksia.

Täl hetkel siel on todella niukasti näit niin sinne voisi laittaa kaikki edut.

Mulle on tullu semmonen tunne et Elisa haluaa pitää piilossa nämä edut joita asiakas mahdollisesti saisi ja se tulee yleensä puskista. Olisi hyvä jos edut näkyisi hyvissä ajoin OmaElisan omissa eduissa jolloin asiakas voi miettiä että haluaako jatkaa sillä etuhinnalla vai saiko paremman tarjouksen toiselta operaattorilta.

Eri kanavissa ihan täällä asiakaspalvelun puolellakin on erilaisia kampanjoita tarjolla. Myöskin esimerkiksi messuilla meillä saattaa olla kohderyhmään sopivalle asiakaskunnalle erikoistarjouksia. Olisihan se toki kivaa ja helppoa, että parhaimmat tarjoukset voisi vain bongata OmaElisasta, mutta silloin ne eivät välttämättä aina vastaisi asiakkaan tarpeita ja kaikki asiakkaat eivät myöskään (valitettavasti) vieläkään OmaElisaa käytä :frowning2: OmaElisaa pyritään kehittämään toki tässä paremmaksi koko ajan ja nimenomaan tarjoamaan asiakkaalle personoituja/kohdennettuja etuja :blush: Tuo Omat edut -osio on vielä suhteellisen uusi lisäys OmaElisaan ja siinä olen pientä parannusta jo itse havainnut. Aluksi tuntui tarjoilevan vain laitteita, nyt hyvin myös liittymiä + palveluita koskevia kampanjoita.

Itse kannatan tätä ideaa, koska nyt tarjouksia joutuu etsimään monesta paikasta, esim. verkkokauppa, OmaElisa, elisa.fi/jokuosoite tai vaikka kirje. Paljon helpompaa olisi asiakkaan arki, jos tarjoukset olisi yhdessä paikassa. Siitäkään en pidä että tarjoukset ovat erilaisia eri kanavissa. Esim. yhteen asuntoon saa korttelikuidun yli kolme kertaa halvemmalla vuodeksi verrattuna normaalihintaan, jos tilaa Elisan “vähemmän tunnetusta” tarjoussivustosta - kun verkkokaupassa alennus on puolet. Siis voi tilata erikoissivulta €9,90kk, kun taas verkkokaupasta €14,90kk ja nyt jo €19,90kk. Tarjouksia saa Elisalta hajanaisista paikoista.

Merkittävä hintaero, mutta on osattava hakea tarjous oikeasta paikasta.

Nyt soi Emphasis fceat. Sifra - New Dimension (Radio Edit).

Itsekkin toki ajatuksesta tykkäisin (myös sähköyhtiöiden, vakuutusyhtiöiden, pankkipalveluiden kuin minkä tahansa muunkin palvelun tai tuotteen suhteen), että viimeisen & parhaan kampanjan/tarjouksen näkisi helposti yhdestä paikkaa. Valitettavasti näin se ei kuitenkaan tunnu menevän oikein missään :persevere:

Ei mene missään.

Voisiko Elisa olla ensimmäinen suunnannäyttäjä? Se olisi ihanaa.

Nyt soi Archetypez - Massacre (Radio Edit).

Omat edut -sivu on tosiaan uudehko ja on jo kehittynyt lähtötilanteesta 🙂 Sivu tulee muuttumaan vielä tulevaisuudessa ja ihan lähiaikoinakin siellä on taas odotettavissa uusia tarjouksia 🙂 Kannattaa käydä katsomassa :)

Omien etujen osalta meidän tahtotilamme Elisassa on tehdä sivusta aiempaa kohdennetumpi ja personoitu. Osa kohdennetuista mainoksista/tarjouksista on tällä hetkellä OmaElisan etusivulla, osa tuolla Omissa eduissa.

Esimerkki kohdennetummasta mainonnasta voisi vaikka olla, että jos sinulla on jo tilattuna Elisa Viihde, ei kannata mainostaa Viihdettä vaan mainostetaan mieluummin vaikka ohjelmakirjastoa 🙂 Ja sitten taas asiakkaalle, jolla ei vielä ole Viihdettä, voidaan markkinoida Viihdettä. Ja niin edelleen.
 
@Jopeti Tarkoitin kyllä että niit tarjouksia voisi tarjota useista kanavista ja tämä OmaElisa olisi uusi kanava sille. Ja noi tarjoukset voisi olla jokaisella kanavalla sama eikä silleen että jokaisella kanavalla on erilainen kuten @hpguru kirjoitti. Tämä helpottaisi meitä asiakkaita ettei meidän tarviä etsiä niitä.

Jos minkä tahansa Elisalta ostetun liittymän aika olisi päättymässä niin ilmestyisi OmaElisaan ja muihin kanaviin tarjous tai keskittämisetu jotta asiakas voisi miettiä ja vertailla.

@Team_Finland - Kiitos ideasta! Tällainen toimivuus onkin meillä pidemmällä tähtäimellä tavoitteena. Tämä olisi myös meidän mielestämme hieno toiminto, että saisimme yhteen kanavaan koottua kätevästi etuja 🙂 Tämä kuitenkin vaatii sen verran työtä ja lisäkehitystä, joten aivan heti tätä emme uskalla luvata saapuvaksi - tämän saapuminen on tässä vaiheessa kuitenkin vielä epävarmaa. Kiitämme kuitenkin ideasta, ja pidetään tämä idea mielessä!

Mielestäni kaikkien etujen ja tarjousten pitäisi AINA näkyä yrityksen sivuilla. En ole koskaan ymmärtänyt näitä feissari ja puhelinmyynti tapaisia kampanjoita. Miksi tarjoukset eivät näy yrityksen virallisialla sivuilla, jos teillä on jotain tarjouksia? Ettekö halua asiakkaita? Miksi tarjoukset pitää piilottaa?

Minulle ainakin puhelinmyyjistä ja feissareista tulee mieleen lähinnä henkilö joka parkkipaikalla yrittää myydä rolexin halvalla. Joku koira on haudattuna siinä, jos sitä tarjousta ei voi laittaa virallisesti sivuille. Minua yritetään pissittää, jätetään jotain kertomatta tai jotain muuta…

Miksi edullinen sopimus voidaan tehdä vain jossain kauppakeskuksen käyttävässä melussak kiiressä ja ihmisten tunkussa tai puhelimetsi, kun olen vaikka matkalla bussissa tai junassa. Muttei silloin kun olen kotona, minulla on aikaa tutustua kaikkiin ehtoihin, hintoihin ja vertailla sopimuksia netin kautta?

Anteeksi vaan, mutta jos yritys ei kerro tarjouksista sivuilla, niin minulla 100% syntyy tunne, että minua yksinkertaisesti yritetetään ureattaa!

Edit // Sanavalintoja muokattu. -Keinotekoinen

Tällä hetkellä halvin OmaElisasta tarjottava liittymä pouhelimeen on €19,90 kk. Ihanan kallista! Ei tee mieli vaihtaa, koska maksan nyt €15 toisaalle 2 kk välein (ensimmäinen lasku jää alle laskutusrajan). Mielestäni pouhelinliittymästä EI PIDÄ maksaa €20 kk vaikka olisi alessa. Niitähän saa kuitenkin alle €10 tuosta noin, jos osaa etsiä ja vaatia. Joskus on näkynyt €14,90 paketti, sekin kallis. Kyllä on tehty todella vaikeaksi asiakkuus Elisan kanssa.

Elisa ei edes halua asiakkaita, jos halvin liittymä mihin siirtää, on kaksinumeroinen.

Karkeasti maksan €7,45 kk sis. 4G, puhlut, viestit ja EU.

No eipä nuo muutkaan operaattorit noilla kriteereillä ketään asiakkaaksi halua. 

No eipä nuo muutkaan operaattorit noilla kriteereillä ketään asiakkaaksi halua. 

Minulle lähetti yksi Elisan asiakas viestiä (Tarkka 9,90 kk 1M Premium norm. 12,90) ja kysyi miten saisi halvemalla. Neuvoin oikealle luukulle, vuodeksi sama liittymä toisaalta €6,90 kk ilman määräaikaa. Oli tyytyväinen, IPv6 tuli ja Elisa jäi taakse. Kyllä niitä saa, täytyy tietää mistä.

Oikea taktiikka käyttöön, niin liittymiä saa puoli-ilmaiseksi. Aina.

Kyseiseltä Elisan asiakkaalta se oli strateginen valinta, jos ei tiedetä, niin kysytään. Apua saa aina ja hänen liittymähinnasta tippui kuusi euroa kk. Elisa ei edes yrittänyt vastatarjouksella. Kuulemma liian halpa, mutta niin se on minunkin tapauksessa ollut. Ei kilpailua.

On tietysti tilanteita, jossa operaattorin kannattaa tinkiä katteista ja jopa ottaa pataan tarjoamalla todella edullisia liittymiä ja toki ne kannattaa hyödyntää. Mutta lähtevää asiakasta ei välttämättä kannata yrittää pitää asiakkaana kynsin ja hampain jos on tullut taloon jollain puoli ilmaisella liittymällä. Mikä on puoli-ilmainen? Se on määrittelykysymys. Hinnalla kilpailu on helppoa ja sillä saa asiakkaita helposti. Mutta pidemmän päälle edulliset hinnat voivat aiheuttaa ikäviä tilanteita. Violetti operaattori meni ruotsalaisille, pinkki norskeille… Miten pitkään norkit katsovat hyvällä täkäläistä hinnoittelua. Kannattaa tsekata mitä ruotsalaiset ja norskit maksavat liittymistään. 

Siellä on tosi kallista, ja jos pinkki tai violetti tekee datakatot, niin Elisa seuraa perässä… Elisa seuraa tiukasti myös ko. puljujen hintoja ja copypaste liittymiäkin. Täysin identtisiä. Olen pitkään puhunut siitä että tehkää määräaikuisia sopimuksia puheliittymissä. Minulla on, kolmatta vuotta piakkoin, edullinen hinta ja ei mitään hätää - vaikka 2020 joulu hintoja hinataan.

Ei sekään tule pattina otsalle, vaikka tulisi käyttökatot, koska määräaiku ei salli.

Määräajan yksi miinus on se, että hinnat voivat mahdollisesti tippua, mutta nähdäkseni näin ei tule tapahtumaan ainakaan normaalihinnoissa. Edulliset Reilu-liittymät tuskin tekevät paluun. Toki tarjoukset hieman vaihtelevat, mutten ole alle €6,90 nähnyt. Paitsi MOI-tapauksessa.

Liittymämarkkinoilla täytyy tehdä strategisia valintoja, niin ei joudu maksumieheksi myöhemmin. Se on hyvä alku, että katselee mitä liittymät Norjassa maksaa.

Nyt kun DNA on norjalainen myös, on vain ajan kysymys, koska yhteistyö Telialla jatkuu.

Yhteisverkossa kumppaneita, joten suhde on läheinen, voivat sitten tuoda kattoja, paketteja. Ei Elisa pärjää yksin, eikä varsinkaan tarjoa mitään rajatta, jos eivät muutkaan.

On tuurista kiinni milloin liittymissämme on datakatot. Ja mitä aiomme tehdä niille.

Nyt soi BENGR - Droppin’ The Heat (Radio Edit).

Mielestäni kaikkien etujen ja tarjousten pitäisi AINA näkyä yrityksen sivuilla. En ole koskaan ymmärtänyt näitä feissari ja puhelinmyynti tapaisia kampanjoita. Miksi tarjoukset eivät näy yrityksen virallisialla sivuilla, jos teillä on jotain tarjouksia? Ettekö halua asiakkaita? Miksi tarjoukset pitää piilottaa?

Minulle ainakin puhelinmyyjistä ja feissareista tulee mieleen lähinnä henkilö joka parkkipaikalla yrittää myydä rolexin halvalla. Joku koira on haudattuna siinä, jos sitä tarjousta ei voi laittaa virallisesti sivuille. Minua yritetään pissittää, jätetään jotain kertomatta tai jotain muuta…

Miksi edullinen sopimus voidaan tehdä vain jossain kauppakeskuksen käyttävässä melussak kiiressä ja ihmisten tunkussa tai puhelimetsi, kun olen vaikka matkalla bussissa tai junassa. Muttei silloin kun olen kotona, minulla on aikaa tutustua kaikkiin ehtoihin, hintoihin ja vertailla sopimuksia netin kautta?

Anteeksi vaan, mutta jos yritys ei kerro tarjouksista sivuilla, niin minulla 100% syntyy tunne, että minua yksinkertaisesti yritetetään ureattaa!

Edit // Sanavalintoja muokattu. -Keinotekoinen

Meillä voi tällä hetkellä eri kanavissa olla eri tarjouksia tai eri kohderyhmille olla esim. kohdennettuja tarjouksia olemassa. Kuten aiemmin mainitsin, tämä on meillä tavoitteena, että tarjoukset olisivat kootusti OmaElisassa, mutta tuon toiminnon lisäys vaatii sen verran kehitystyötä, että tätä ei aivan heti voida luvata saapuvaksi.

Kertaathan myös OmaYhteisön pelisäännöt vielä läpi. Kiroilu tai asiattomuudet eivät kuulu OmaYhteisöön.