Ohjelmien uudelleen nimeäminen


Olisi kiva, jos tietokantoihin lisättäisiin asiakaskohtaiset kentät "oma_nimi" ohjelmille, ja tuotaisiin ainakin WWW-liittymään toiminto "nimeä uudelleen". Tällöin voisi nimetä elokuvat ihan elokuvan nimellä poistaen typerät alkuliitteet "elokuva, perheleffa, toimintatorstai jne" ja antaa sajojen osille vaikka jaksonimet..
Ohjelmien uudelleen nimeäminen
Yksi parhaista ideoista tähän mennessä! Tälle sit hitosti ääniä niin ehkä joskus saamme mahdollisuuden ohjelmien uudellennimeämiseen!
Moi,



aikamoinen idea! Elisa Viihteen kehitystä koitetaan tehdä mahdollisimman pitkälle eniten kannatusta saaneiden toiveiden mukaisesti ja siten että tuodut ominaisuudet parantavat mahdollisimman ison käyttäjämäärän kokemusta. Yleisemmällä tasolla tiedostettu tarve on kuitenkin käyttöliittymien käytettävyyden parantaminen ja "hallittavuus". Suomeksi sanottuna siis parantaa sitä fiilistä joka sinulle jää kun olet tallenteissa tai muualla seikkailemassa. :)



Varsinaisesti tällaista ideaa ei siis ole toteutettavien listalla (ainakaan juuri nyt), mutta haluamme tietenkin parantaa käyttökokemuksianne jatkossakin. Idea sellaisenaan on siis hyvä pitää mielessä!
1 v, 3 kk, 12 p. Näin nopeasti kerettiin vastaamaan tähän ideaan, mutta valitettavan odotetusti eli että ei tulla toteuttamaan...