OmaGurun kaltaisia asiantuntijoita palstalle


Hieno uudistus olisi jos tänne palstalle saisi jonkun asiantuntijan ratkomaan ongelmia ja vastailemaan kysymyksiin. Tällä hetkellä osaaminen ja auttaminen näyttäisi rajoittuvan ainoastaan siihen, että "gurut" lähinnä tarjoavat asiakkailleen sitä samaa tietoa, joka ilman sen suurempaa vaivaa löytyisi valmiiksi elisan sivuilta, jos edes vähän viitsisi vaivautua etsimään. Jos kyse on vähääkään kinkkisemmästä ongelmasta, on aika turha odottaa täältä saavansa asiaan ratkaisua.
Täällä Palstalla on jo Palstatiimi, joka jeesaa osaamisensa mukaan. Lisäksi joukossa on liuta muita Elisan henkilökuntaan kuuluvia, jotka hekin auttavat parhaan osaamisensa mukaan. Myös meissä peruskäyttäjissä on lukuisia tietoteknisesti valveutuneita käyttäjiä, joilta myös saa apuja ja hyviä vinkkejä.
Kiitos rakentavasta palautteestasi! (ironiaa)

Tietoliikenne on kuitenkin aika monimutkainen ja haastava kokonaisuus kenenkään yksittäisen asiantuntijan kontolle. Mielestäni Elisan palsta on operaattoreiden kesken ehdottomasti paras ja asiantuntevin. DNA:n vastaava on lähinnä vitsi.

Näytti tämä olevan 1. kommenttisi täällä, joten kivasti olet vetänyt yhteen useiden vuosien työn mitä me täällä olemme yhdessä palstatiimiläiset, luottojäsenet ja asiakkaat saaneet aikaan.

Hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta 2017 sinulle!
Olen ollut elisan laajakaista-asiakkaana jo niin monta vuotta, etten edes muista. Palstallekkin olen aikoinani rekisteröitynyt, mutta tällä kertaa päätin kirjautua sisään elisan tunnuksilla, kun en kuollaksenikaan muistanut tunnuksiani Palstalle.. Ihan rehellisesti voin sanoa seuranneeni palstan keskusteluita jo vuosien ajan.



Jos esitän kysymyksen palstalla, en esitä sitä ainoastaan yhdelle ihmiselle, vaan koko Palstan käyttäjäkunnalle. Toki odotan myös elisan puolelta vastausta, etenkin jos ongelma mielestäni koskee elisan tarjoamaa palvelua. Eli en sysää tietoliikenteen ongelmia yhden ainoan henkilön kontolle.
Moikka! Vastailemme Elisan puolesta täällä tosiaan Palstatiiminä parhaamme mukaan ja laitamme asioita eteenpäin selvitykseen. Meitä voi lähestyä aina myös yksityisviestillä ja kannattaakin, jos on jotain tiettyä omaan asiakkuuteen liittyvää mielessä. Harmillista kuulla, että et ole saanut vastauksia ongelmiisi Mika J. Omasta mielestäni Palsta taas nimenomaan on aikamoinen asiantuntijuuden keskittymä, täällä on käyttäjiä, joilla on valtavasti tietoa ja halua jakaa osaamistaan myös muille. Kiitos teille kaikille siitä! :8 On myös hienoa, miten meillä on todellisia pitkän linjan palstalaisia, jotka jaksavat vastailla aktiivisesti uusiin ketjuihin ja kysymyksiin ja auttaa muita käyttäjiä. Tässä muodossaan palstailu on vapaaehtoista toimintaa, joka perustuu täysin käyttäjien omaan aktiivisuuteen. Toivottavasti Palsta pysyy jatkossakin laadukkaana foorumina, joka houkuttelee asiantuntevia käyttäjiä. 🙂
Moikka! Vastailemme Elisan puolesta täällä tosiaan Palstatiiminä parhaamme mukaan ja laitamme asioita eteenpäin selvitykseen. Meitä voi lähestyä aina myös yksityisviestillä ja kannattaakin, jos on jotain tiettyä omaan asiakkuuteen liittyvää mielessä. Harmillista kuulla, että et ole saanut vastauksia ongelmiisi Mika J. Omasta mielestäni Palsta taas nimenomaan on aikamoinen asiantuntijuuden keskittymä, täällä on käyttäjiä, joilla on valtavasti tietoa ja halua jakaa osaamistaan myös muille. Kiitos teille kaikille siitä! :8 On myös hienoa, miten meillä on todellisia pitkän linjan palstalaisia, jotka jaksavat vastailla aktiivisesti uusiin ketjuihin ja kysymyksiin ja auttaa muita käyttäjiä. Tässä muodossaan palstailu on vapaaehtoista toimintaa, joka perustuu täysin käyttäjien omaan aktiivisuuteen. Toivottavasti Palsta pysyy jatkossakin laadukkaana foorumina, joka houkuttelee asiantuntevia käyttäjiä. :)



En yhtään epäile palstalaisten tai "Ellun" palstatiimiläisten osaamista. Mutta itse koen että en aina ihan saa vastausta/apua. Muutamaan ongelmaan olen toki saanut, mutta jostain kumman syystä joissakin kysymyksissä keskustelu jää roikkumaan ilmaan ja mut unohdetaan kuin jonain hankalana tapauksena. (tai niin olen sen kokenut).

Voi olla että olen hieman vaativampi asiakas, mutta minäkin tarvitsen ongelman ratkaisu apua... 🙂
Tosi ikävä homma SundaysChild, jos vastaukset on jäänyt antamatta! 😞 Ei tietenkään ole tarkoitus jättää vastaamatta osalle kirjoittelijoista, pahoitteluni jos näin on käynyt. Palstalla tulee runsaasti tavaraa ihan päivittäin, ja joskus saattaa täysin epähuomiossa joku keskustelu jäädä vähän pienemmälle huomiolle.



Näin yleisenä tietona (esim. Mika J:lle) niin Palstatiimin yleinen tarkoitus täällä on vahtia, että Palsta pysyy esimerkiksi siistinä. Katsomme että aiheet ovat oikeilla alueilla, korjaamme tarvittaessa jonkun kommentin sisältöä jos se on kirjoitettu Palstan sääntöjen vastaisesti, yms. moderointihommaa. Näkyvimpänä olemme teille, kun liittymää tai sopimusta koskee jokin ongelma, joka on meidän ratkaistavissa. Tällöin puutumme keskusteluun, ja korjaamme Elisan päässä tapahtuvat virheet. Toki sitten välitämme mm. tuotetoiveet ja palautteet eteenpäin oikeille tahoille.



Me Palstatiimiläiset olemme aspalaisia, ja teemme osan ajasta täysin samaa hommaa, kuin asiakaspalvelijatkin Elisalla. 🙂 Näin siis meiltä ei aina löydy parasta käytönneuvontaa, jos oma osaaminen on heikompaa (niinkuin itsellä kaikki vähän vaikeamman tekniikan kanssa). Tällöin nää meidän huikeat vakipalstalaiset, joilla tietotaito on varmasti vähintään yhtä hyvällä tasolla, kuin Omaguruilla, astuvat kuvioon mukaan jeesailemaan. En siis välttämättä itse koe, että Elisan puolelta Omaguruille olisi oikeasti käyttöä täälä Palstalla.