Verkkotallennuslaki ja ulkoisen tallennusvälineen käyttö


Porukka aika hiilenä joten kopioin ehdotukseni Ideapajallekin.



Elisalla voitaisiin nyt harkita uudelleen tuota mahdollisuutta ulkoisen tallennusvälineen käyttöön? Tämän hölmön lain saisi eduksi sillä, että ohjelmia voisi tallentaa ulkoiselle levylle ilman aikarajoitteita JA samallahan mahdollistuisi maksukanavien tallennus SEKÄ oikeasti toimiva ajansiirto!



Nyt olisi loistava hetki toteuttaa muutama eniten toivottu ominaisuus ja unohtaa ylimielinen asenne noiden ideoiden suhteen.



Kääntäkää tämä voitoksi!



ps. 'ei toteuteta' -leimaa odotellessa, noh yrittänyttä ei laiteta 😉
Toivottavasti tuo tallennusongelma ratkeaa ennen syksyä asiakasystävällisellä tavalla. Mulla ei ole määräaikaista sopimusta ja sopimus katkeaa viimeistään syksyllä, kun ensimmäinen tallenne poistuu. Ei ole mitään mieltä maksaa tästä, jos se ainut syy poistuu, jonka takia Elisa Viihteestä en ole halunnut vuosien asiakkuuden aikana luopua. 😠
Samaa mieltä kuin muut. Eilinen oli erittäin surullinen päivä, kun sain kuulla tästä muutoksesta. Itselleni tärkeitä tallenteita yli viiden vuoden takaa on runsaasti ja ovat edelleen kovassa katselussa. Minullekin ehkä suurin syy Elisa Viihteen pitämisessä on juuri tämä, että saan säilytettyä näitä vanhoja tallenteita. Toivon todella, että tähän löydetään jokin ratkaisu ja josta infotaan tarpeeksi ajoissa. En osaa vielä sanoa, luovunko Viihteestä kokonaan tämän takia, mutta ehkäpä, jos/kun asia konkretisoituu syksyllä, mieli on vielä enemmän mustana ja toimenpiteet sen mukaisia. Muuten ei mitään pahaa sanottavaa palvelusta taikka Elisasta. Kaikki mahdolliset liittymät, palvelut ja laitehankinnat olen Elisan kautta tehnyt. Nyt olisi hyvä hetki muistaa uskollisia asiakkaitakin...
Vuosikymmenen kusetus on markkinoida tallennuspalvelua josta talleenteet katoavat. Miksi ihmeessä joku maksaisi Elisa viihteen katoavista tallenteista? Sarjat voi katsella Areenasta, Ruudusta, Katsomosta, Netflixistä HBO:lta tai vaikka ihan telkkarista. Totaalinen turhake koko Viihde. Meillä ainakin jo taloyhtiössä heitettiin Elisat vaihtoon ja toivottavasti kaikki muutkin tekevät perässä. Harvoin olen noin vastemielistä selittelyä vääristelyä ja suoranaista valehtelua nähnyt mitä Elisalta tulee joka tuutista. Ja ennen kuin joku Joku Elisalainen tulee tänne sönköttämään, mutta kun laki vaatii, niin ei kuulemma vaadi. Se on ihan sopimuskohtainen juttu. Toimitusjohtajannekin osaa kuulemma sopia itsellensä MAHTAVAN palkan ja samalle itkee, kuinka minä saan liikaa palkkaa. On teillä hävettävän hieno keisari talossa.
Ye Olde Gurua, "ITC", 70v, alkoi harmittaa tämä Capitalismus Igiduur hirmulisko Elisa eli HPY ilman häpyä.

Miksi minulla on siivoamatomta paskaa jo Saunalahden ajoilta? Olen kuvitellut maksaneenii kuukautis-. eli paskismaksuni tästä hillokellarista. Lisätilaakin annettiin 5000 tuntiin. Elämä ei riitä, sanoisi James Bond.

Olen taistellut Helsingin Puhelinyhdistyksen äpärälapsi Elisan kanssa vuosia, yhteistyötäkin on tullut tehtyä runsaasti paljon ammatillisella tasolla, ihan hyvin tuloksin.

Kaikki entiset temput tallenteen imurointiin näyttävät olevan tukossa ahkerien orjien toimesta. Kyseessä on siis asiantuntijalle selkeä ryöstö. Eläkeläiseltä viedään maksetut kiikkustuolitallentteet. Rahat takaisin sitten sen mukaan mitä on käytetty. Katsomattomat ei riitä, siivoottukin on. Rahat takaisin tai ne otetaan.
On aivan /c:stä että yli kaksi vuotta vanhat tallenteet poistuvat automaattisesti. Ainoa syy miksi olen Elisa viihteen itselläni pitänyt että olen näitä tallenteita voinut säilyttää. Minulla on runsaasti tallenteita alkaen vuodesta 2011 jotka olen halunnut söilyttää ja katselen niitä aika ajoin. Nyt siis syksyllä lähtee yli 2000 tallennetta pois. Joukossa minulle tosi tärkeitä luonto ja dokumentti ohjelmia. Takaisin tallentavaa digiboxiin? Syksyllä kyllä luovun koko viidepaketista ... grr 😞
Hei kaikki



Olen seurannut eniten Verkkotallennuslaki / Tekijänoikeuslain muutokset ja vaikutukset verkkotallennukseen -keskustelua, mutta olisin ehdottanut, että joku aktiivinen ja asioita osaava laittaisi kaksi erillistä uutta keskustelua palstalle:



1) Tallenteiden siirtäminen omalle tietokoneelle.

Tässäkin ketjussa on annettu monia ohjeita, mutta jos joku viitsivä ja osaava voisi laittaa ketjun avaukseksi vielä kerran eri ohjelmat, joilla tallentaa voi ja perusohjeet sekä pc:lle että macille. Tarkoitan, että sellaiset ohjeet, joita ymmärtäisi myös sellainen noviisi, joka ei ole mikään tietokonevelho eikä ole ennen tuon tyyppisiä ohjelmia käyttänyt (eli ihan rautalangasta vääntäen). Tähän ketjuun voisi sitten laittaa linkin.



2) Keskustelu, jossa mietitään muita toimenpiteitä, esimerkiksi "virallisen" keskusteluyhteyden saamista Elisaan. Nythän olemme nähneet vain joidenkin asiakaspalvelijoiden kommentteja tällä palstalla, ei mitään muuta. Niihinhän ei voi mitään perustaa. Jonkun myyjän sanoma on ihan yhtä tyhjän kanssa. Täytyy tulla kommenttia päättävältä taholta. Ja jos mitään järkevää ei Elisan puolelta tapahdu, niin keskustelun aiheena olisi myös se mahdollinen joukkokanne.

Ja jälleen, linkki ko. keskustelusta myös tähän ketjuun.



Jos näistä edellä mainituista on jo omat keskustelut, laittaisitteko linkin tänne?

Olisi helpompi seurata keskusteluja edellä mainituista asioista, jos ne olisivat keskitetysti yksissä ketjuissa.

Kiitos.
Niin... eikö tuosta voisi jo kuluttajan suojaan tehdä kantelun. Miksi vuokrata 2000 h tai enemmän tallennustilaa pilvestä jos tallenteet poistuvat automaattisesti uuden "lain"? myötä?

Luulisi että joku guru pystyisi tallenteet kaappaamaan pilvestäkin?

Kyllähän tallentavalla digiboxillakin voi tallenteita säilyttää iät ajat... kyllä sapettaa tämä tilanne. Joku yhteinen "kanne" Elisalle tästä pitäisi tehdä. Jaloilla äänestäminen porukalla yleensä auttaa... eli siis joukko irtisanoutuminen.
Tällaista ratkaisua emme valitettavasti voi verkkotallenuslaista johtuen toteuttaa.
Tällaista ratkaisua emme valitettavasti voi verkkotallenuslaista johtuen toteuttaa.

Tyytyväisenä siis jatkan TeliaTV:n käyttöä, jossa on boksin sisällä kovalevy, joka tallentaa maksukanavat ja tallenteilla ei ole aikarajaa.

Ikävää, että Elisalla on eri verkkotallennuslait...
Tällaista ratkaisua emme valitettavasti voi verkkotallenuslaista johtuen toteuttaa.

siis lakiko estää vai onko kysessä sama kuin 2 vuoden tallennusajassa missä laki ei estä sopimasta pidempää kuin 2 vuoden tallennuaikaa vaan kyse on vaan sopimusasiasta

haluan rehellisen vastauksen
Eli ulkoiselle levylle tallentaminen on kielletty lailla joka koskee verkkotallennusta? Whaaat?! Hyvät on teillä lakimiehet :D





Loppuun taas jurnutus ajansiirron tarpeellisuudesta. Eilen A-studio oli poikkeuksellisesti tunnin mittainen ja ohjelmaoppaassa lukee 45min ja paussille piti saada. Miten tämän olisi ratkaissut teidän "vastaavalla ominaisuudella"? Sehän olisi jäänyt kesken.

Nyt piti repiä antennijohto televisioon jossa on ulkoinen levy ja sen jälkeen nähdä niinkin paljon vaivaa kuin painaa kaukosäätimestä pause(kuten se toimii käsittäkseni kaikissa muissa tallentavissa laitteissa paitsi tässä elisan modaamassa netgemissä).



Miten ihmeessä nämä asiat voi olla näin pirun vaikeita hoitaa asiakasta palvelevalla ja järkevällä tavalla?
Mainittakoon vielä, että tuo ideani ei siis koskenut nykyisten tallenteiden siirtoa ulkoiselle levylle vaan mahdollisuutta tallentaa uusia tallenteita ja maksukanavia. Esim. jos haluaa jonkun elokuvan/sarjan yms. "ikuiseen säilöön" tai offline katseluun voisi sen tallentaa ulkoiselle levylle.



Tästäkö tuo viittaus verkkotallennuslakiin vastauksessanne johtui?
Niin... eikö tuosta voisi jo kuluttajan suojaan tehdä kantelun. Miksi vuokrata 2000 h tai enemmän tallennustilaa pilvestä jos tallenteet poistuvat automaattisesti uuden "lain"? myötä?

Luulisi että joku guru pystyisi tallenteet kaappaamaan pilvestäkin?

Kyllähän tallentavalla digiboxillakin voi tallenteita säilyttää iät ajat... kyllä sapettaa tämä tilanne. Joku yhteinen "kanne" Elisalle tästä pitäisi tehdä. Jaloilla äänestäminen porukalla yleensä auttaa... eli siis joukko irtisanoutuminen.
Taitaapa olla niin et he ei voi mahdollistaa, latausta enään, näin ymmärsin. Tallentavalla boxilla se onkin eri asia. On loogisesti kotona. Mut , esim palvelimelta sitä ei voi sallia ladattavaksi . Mut jos koti laatikossa ois se tallennus, mutta elisan mukaan sekään ei oo mahdollista. Joten topfiedin myynti luvut kasvussa.
Taidankin pitää vanha wboxhd2 dnalta. Osas sentään tallentaa kovolle. Tai tyydyn tohon toiseen boxiin joka on kiinalainen android boxi, viihdehän sillä ei pelaa mutta varmaan jotain järkeviä löytyy kun sen aika on