XboxOne & Elisa Viihde


Tällä idealla ei ole realistisia mahdollisuuksia totetua, mutta eilisen Xbox Onen julkaisun katseltuani siirryin mielikuvissani satumaailmaan.



Tässä satumaailmassa ei Elisan joka oksalla ole talousrikoksista syytettyjä edelleen hommissa. Kotimaiset mediatalot eivät pidä kynsin hampain kiinni menneestä erilaisten yhdistysten nimissä, vaan pyrkivät tekemään motivoituneen - ja teknisesti ajantasalla olevan - johtonsa avulla hyvää tulosta osakkailleen, samalla kuin yhteistyössä eri toimijoiden kanssa pyrkivät tuottamaan katsojille innoavatiivisia elämyksiä tv-ruudun ääressä.



Siispä asiaan. Viihteen ulkoinen digipurkki olisi edelleen palvelun oletusväline ja tulisi mukana liittymää hankkiessa. Sillä pystyisi hoitamaan samat asiat kuin nytkin. Lisänä sitten Elisa Viihde mukaan Xboxiin "apsina". Tämän apsin toimintaa olisi alkuvaiheessa vain tallenteiden hallinta. Koska olemme satumaailmassa, niin myöhemmin tulisivat mukaan suomalaiset tv-talot ja yhteistyössä Elisan ja Microsoftin kanssa toisivat pakettiin mukaan myös suorat tv-lähetykset omilta kanaviltaan Amerikan veljien tapaan.



Apsin avulla sis ajastettaisiin ohjelmat aina ajantasalla olevasta EPG:stä ja järjesteltäisiin ne kansioihin, sekä tietenkin katseltaisiin tallenteita. Aivan kuin jo olemassa olevista Netflixistä, HBOsta, ESPNn suorista lähetyksistä, uutisista yms.



Kuinka hienoa olisikaan antaa ännikomentoja: "ekboks, tiivii emtiiviitrii" tai "eksboks, elisa tallenteet..." Tässä vaiheessa kuitenkin havahdun todellisuuteen ja aloitan jumiin jäänneen Pace purkin tehdasasetusten palautuksen.



:p



//Muokattu kategoriat uusia vastaaviksi. -Norris
Lainaus avausviestistä:



"Tällä idealla ei ole realistisia mahdollisuuksia toteutua, mutta..."



 



Osuit asian ytimeen heti ensimmäisessä lauseessa. Loppu olikin sitten pelkkää ajanhukkaa. Pahoittelen.



 



Niin paitsi tuo loppuhan olikin taas silkkaa realismia...



"Kuinka hienoa olisikaan antaa ännikomentoja: "ekboks, tiivii emtiiviitrii" tai "eksboks, elisa tallenteet..." Tässä vaiheessa kuitenkin havahdun todellisuuteen ja aloitan jumiin jäänneen Pace purkin tehdasasetusten palautuksen." :smileycool:
XboxOne & Elisa Viihde
Onko Elisalla tutkittu mahdollista yhteistyötä Microsoftin kanssa?



Tuossahan on aikalailla hyviä mahdollisuuksia toteuttaa laadukasta palvelua.



Apsin kautta tallenteet. Live kuva joko suoraan piuhalla tai digiboxin kautta HDMIllä, jota Xbox ohjaisi.



Mahdollisesti live kuva myös Appsin kautta ja myös maksukanavat yms. suoraan appsista.



Haavemaailmassa ei tarvitsisi käyttää Elisan luokattomia digibokseja. Saman appsin voisi sitten implementoida Äly TVisiin ja mobiili laitteisiin.



Ja digiboxin voisi viedä vanhentuneen elektroniikan hautausmaalle.
Kysyin tästä ja sain vastauksen, että tällä hetkellä ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitteilla, pidetään mielessä.