Tallenteisiin soittolista


Tallenteisiin soittolista



groner päiväyksellä ?10-09-2011 12:32 :



Pace mahdollistaa tämän ja tullaan toteuttamaan heti kun mahdollista.



Olisko jo mahdollista?
Tallenteisiin soittolista
Tähän liittyen nousee yksittäisiä toiveita ja kyselyjä kerran vuodessa, joten ei ole vielä edistetty suht vaatimattoman suosionsa vuoksi. Kuinka monelle Palstalaiselle soittolistaominaisuudelle olisi tarvetta? Ideana siis, että pystyisi digiboksilla laittamaan tallenteistaan esim. lastenohjelmia tai TV-sarjan X -jaksoja toistettavaksi automaattisesti peräkkäin sen sijaan, että käynnistäisi edellisen jakson loputtua seuraavan jakson käsipelillä. 🙂
Tuo lastenohjelmien soittolista olisi hyvä, mutta sen pilaisi kuitenkin tallenteiden lopussa oleva ylimääräinen viisi minuuttia.
Olisi ihan kätevä.



Pitäisi toki pystyä nopsaan hyppäämään seuraavaan ohjelmaan, kun vanhasta on katsottava ohejlma loppunut, jolloin ei tarvitse ei toivottua huuhaata 10 minuuttia katsella tai hyppykomennoin aijalla hyppiä eteenpäin. Eli joillekin vaakanuolille käyttyö olisi.
Jotta ketjutuksesta olis hyötyä (varsinkin lyhyillä tallenteilla), pitäs pystyä merkkaamaan tallenteisiin todelliset ohjelmien alku- ja loppukohdat.



Fiksua olis tietty hyödyntää tässä Viihteen somemaisuutta eli muut käyttäjät hyötyisivät yhden käyttäjän merkkauksista.
Jep. Eli ideana jo vanhassa Topfieldissä ollut ominaisuus jossa voi valita ohjelmia listalle merkkaamalla ne yhdellä napilla ja sitten toistaa koko lista. Seuraavaan ohjelmaan pääsi helposti nuoli oikealle nappulasta kesken edellisen toiston. Samoin voisi ajatella toimivan nuoli vasemmalle, eli palaisi tallenteen alkuun/edellisen tallenteen alkuun.
Ja hei ihan oikeasti. Vaikka jotain ominaisuutta kysytään "kerran vuodessa" ei tarkoita sitä, etteikö sille olisi käyttöä jos sen käyttö olisi helppoa. Useimmat ihmiset eivät vaivaudu asiaa sen enempää selvittelemään mikäli se ei käyttöohjeesta/-liittymästä käy helposti esille.
Kelpais mullekin!
Toistaiseksi tällaiselle soittolistalle ei luvattu toteutusta 😞 Lasten suosikit –ohjelmakirjastosta tämä löytyy jo toteutettuna, mutta tallenteiden puolella hommaa mutkistavat tosiaan ohjelmien lopussa olevat "lisäminuutit". Korvan taakse siis, ehdottomasti hyvä juttu!