Kysymys

Nyt ärsyttää

  • 21 maaliskuu 2015
  • 7 kommenttia
  • 1257 katselukerrat

Tein Tiistaina internet -yhteyden siirtoa uuteen asuntoon. En pystynyt tekemään sitä Oma Saunalahdessa, joten soitin asiakaspalveluun ja sieltä ohjattiin laskutukseen. Laskutuksen naisen kanssa juteltuani oltiin sovittu, että netti toimii Perjantaina ja Viihde tulee kun on tullakseen. No, nyt on muutto tehty, asunnosta puuttuu internet-yhteys ja postiluukusta oli tipahtanut 300€ lasku. Nyt joudun maksamaan jo kerran maksamastani internet -yhteydestä TOISEN kerran. Ei hyvää päivää mitä rahastusta. Saa olla viimeinen kerta kun teiltä mitään tilaan.

7 kommenttia

Käyttäjätaso 3
Katsoinkin, että asia oli jo käsitelty ja vanha yhteys palautetaan sinulle käyttöön. Harmillista, että uudesta yhteydestä muodostui vakuusmaksu, asia oli tarkastettu luotonhallintamme kautta ja veloitus on tässä tapauksessa ollut aiheellinen. 😞 Saat kuitenkin vanhan yhteytesi takaisin ilman vakuusmaksua! 🙂
Joo, oli sekaannus sen suhteen että Viihde kaupattiin ns. lisäpalveluna josta sitten itselle muodostui käsite, että jo maksettu internetyhteys toimii kuten luvattiin, ja että maksan sen vakuusmaksun ainoastaan Viihdepalvelusta. Nyt enää kysymysmerkkinä on, että miksi laajakaistaliittymäni tiedot ovat hävinneet hallintasivuilta?
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
DefeatedInk kirjoitti:

En ihan ymmärrä tuota, että mitä tekemistä Viihteellä on asian kanssa, mutta ehkäpä kun Viihteen kautta netin tilasit - niin sopimushan muutti Oma Elisaan sieltä Oma Saunalahdesta. Elisa tarjoaa yhteyksiään Viihteen kautta Saunalahden ulkopuolelta jolloin ne eivät näy missään Oma Saunalahdessa.

Mutta kun kerroit, että laitettiin takaisin entinen yhteys, niin onko samalla otettu viihdepuoli pois? Jos niin käy, niin netti tulee kyllä takaisin Oma Saunalahteen. Vähän sekava stoori, mutta kyl sä tajusit? Jos ei muuten aukea, niin soitahan aspaan tai laita vaikka modelle pieni pätkä repliikkiä - kyllä ne lukee ja vastaa!
hpguru kirjoitti:

Siis, tilannehan oli se että en pystynyt muuttamaan nykyistä internet -yhteyttäni Oma Saunalahden kautta uuteen osoitteeseen, syystä jota en tiedä. No, soitin aspaan jota kautta minut sitten ohjattiin laskutukseen, ja laskutuksen kanssa keskusteltuani tilasin Elisa Viihteen, koska sain sellaisen käsityksen että se ei vaikuttaisi mitenkään nykyisen nettiyhteyteni siirtoon. Totuushan oli siis täysin toisenlainen. Nyt asia on kuitenkin selvitetty ja kaikki on kondiksessa.

Kyllä, nyt tajuaa hitaampikin!

Hyvä kuulla, että nettiasia on nyt kunnossa. Viihde-sopimus on aina erillinen sopimus laajakaistan kera tai ilman.

Viihde-puoli on muutenkin turha, joten säästyit tässä juuri monelta harmilta 😉 Nauti laajakaistasta ilman jumittelevia digibokseja ja korkeampaa hintaa.
DefeatedInk kirjoitti:
 Nyt enää kysymysmerkkinä on, että miksi laajakaistaliittymäni tiedot ovat hävinneet hallintasivuilta?

Tämä johtuu varmaankin juuri noista sopimusmuutoksista.

Jos ei ole vielä tullut kuntoon, niin kannattaa laittaa yksityisviesti paikalla olevalle moderaattorile tai soittaa asiakaspalveluun.
antero kirjoitti:

Siinä oli ilmeisesti päivän viive, että päivittävät kaikki tiedot ajan tasalle koska eilen kaikki näkyi taas kuten pitääkin.

Osallistu keskusteluun