Operaattorit ovat tullee hulluiksi kuidun rakentamisessa !

  • 12 kesäkuu 2018
  • 34 kommenttia
  • 2918 katselukerrat

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +1
  • Maailmanluokan apuri
  • 1445 kommenttia
Vielä "Eilen" Hupu (Elisa), Tupu (Telia) ja Lupu (DNA) olivat liikuttavan samaa mieltä, että kuitua ei pienkerros,- rivi,- ja omakotitaloon tarvitse. Ainakaan, jos kyseessä on vanhempia asuinalue (=ilmeisesti operaattorit ajattelivat, että kun alue on vanhempi, niin siellä asuu "vanhoja" ihmisiä joita nopea netti ei kiinnosta). Finnet liiton jäsen ovat toki kuitua rakentaneet koko ajan, mutta heidän painonsa maan laajuisesti "suuressa kuvasa on pienehkö".

Mitäs sitten tapahtui. Telia toi avoinkuitu.fi- konseptin Suomee 2014 tiedoilla. Alussa oli hiljaista 2-3 vuotta mutta nyt pankki on räjähtänyt. Olen toki mielissäni kuituaktiivina siitä, että nyt kuitua rakennetaan. Se onko hommassa järjen häivää. Lisääkö se mahdollisuutta, että mahdollisiman moni kuidun halua saa kuidun ja alentaako se kuidun hintaa ? Näihin ei voi antaa yksiselitteistä vastausta. Joissakin yksittäissä tapauksissa hinta toki laskee, kun kaksi operaattaria tekee samaa aluetta. Mitä tulee kuidun saatavuuden laajuuteen, niin tällainen päällekkäisten verkkojen rakentaminen on tyhmää !

Näyttää kuitenkin siltä, että operaattorit ovat kyvyttömiä sopimaan kuitujen rakentamisesta ja yhteiskäytöstä keskenään. Myös valtiovallan vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, koska se on hidasta ja lobbaajat sekoittavat kansanedustajien päät. Näen, että ainoa mahdollisuus olisi, että kunnat pakottaisivat operaattorit tekemään yhteistyä. Kunta/kaupunki ei antaisi sijoitulupaa tietoliikenne putkille/kaapeleille, kun yhdelle taholle (voisi olla myös kunnan oma laitos).

"Pikkulinnut" ovat kertoneet, että ainkin Helsingissä Elisa on tehnyt oman tarjouksensa ja tuonut mainoskyltit lähes kaikille alueille missä Telia tekee avoinkuitu- verkkoaa 🙂

T: Tuokki

34 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Näyttää kuitenkin siltä, että operaattorit ovat kyvyttömiä sopimaan kuitujen rakentamisesta ja yhteiskäytöstä keskenään.

On olemassa myös käsite "operaattorien välinen kielletty yhteistyö". Eli kaikkea "kivaa ja fiksua" ei saa tehdä vaikka haluttaisi.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +1

On olemassa myös käsite "operaattorien välinen kielletty yhteistyö". Eli kaikkea "kivaa ja fiksua" ei saa tehdä vaikka haluttaisi.

Miksi sitten sähköjohtoja, vesi ja viemäriputkia ei vedetä joka asuntoon eri "palveluntarjoan" toimesta. Sehän olisi täysin verrannollista tähän operaattoreiden puuhailuun verrattuna ?

Kuitu on sellaista infraa, jota ei ole mitään järkeä rakentaa jokaiseen kiinteistöön aina uudellen eri yritysten toimesta.

T: Tuokki
Käyttäjätaso 1
Nyt en kyllä ihan heti keksi yhtään syytä, miksi kaksi toimijaa on huonompi juttu kuin yksi.
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1
Kaksi toimijaa ei ole huono juttu, mutta kahdessa kuidussa per talo ei ole järkeä. Yhteiskäyttö taikka siis kuidun vuokraaminen olisi järkevämpää, siis vertaa esim mahdollisuus adsl yhteyteen eri operaattoreilta samaa puhelinjohtoa pitkin.

Edit:
Siis paras olisi että kuitu olisi perusinfraa (siis samalla lailla kuin viemärit ja sähkö), eli esim. kunnan vetämää, johon eri operaattori voisivat tarjota palveluja.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +1
Nyt en kyllä ihan heti keksi yhtään syytä, miksi kaksi toimijaa on huonompi juttu kuin yksi.

Luitko edes mun edellisen viestin ?

- Kuidun vetäminen taloon maksaa (kaupungissa n. 500€ metri, kun asfalttia pitää avata)
- Kustannukset tuleva aina viimekädessä asiakkaiden maksettavaksi
- Kun kuitua rakennetaan tietyille aluille 2-3 operaattorin toimesta on se pois muulta. Siis kuidun saatavuuden kattavuus koko Suomen osalta on huonompi, kun kaikki rakentavat samoja aluita (päälleikkäin)
- Kadut ovat enemmän auki, kun kaivetaan vuoronperään eri operaattorien toimesta. > Turhaa haittaa ympäristölle.

Mitä mieltä olet vesi, viemäri ja sähkö vertauksesta. Pitäisikö nekin rakentaa jokaisen "palvelutoimittajan" toimesta jokaiseen kiinteistöön ?!

T: Tuokki
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Kun katson sähkölaskuani, en voi välttyä ajatukselta, että toinen sähköjohto taloon ei olisi lainkaan pahitteeksi.

Järkevämpää tosin olisi, että sekä sähköjohto että kuitu olisivat kaupungin eikä jonkun monopoliosakeyhtiön.
Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki
hmm. yksi lisäsyy voisi olla että operaattorit ovat hiljaisuudesaan tajunneet että mobiililaajakaistan varaan ei voi laskea että piuhallisiin netteihin siis käytännössä kuituun täytyy panostaa. esim kun minulla on vielä adsl-liittymä niin aika selkeästi elisa ja telia ei enää tee markkinointi soittoja että irtisano adsl ja ota mobiili. tosin dna ei ole vielä tajunnut kun soittivat asiasta.

tuo kummallinen kaksois kaapeli kilpailu kyllä hämmentää, elisan moi-mobiili giljotiini tajoukset ovat epäilyttäneet jo ja nyt tällainen kaksoiskaapelitarjoukset. kuulinko jotain että jos olis halunnut elisalta kuidun siten ettei sitä ole ennestään niin piti maksaa jotain 10000€ kertamaksuna. nyt kun telia on tekemässä jotain niin tuodaankiin ns. kilpailua kohtuu hinnoilla.

en ole suuri valtiovallan rakastaja mutta valtiovalta saisi tehdä asialle jotain.
Käyttäjätaso 4
Onhan tuo useamman kuidun veto materiaalin (ja ehkä luonnonvarojen) tuhlaamista, mutta tuohan se aidon kilpailutilanteen, kun voi kilpailuttamalla valita sen operaattorin, jolta saa "paremmat" palvelut.
Käyttäjätaso 1
Nyt en kyllä ihan heti keksi yhtään syytä, miksi kaksi toimijaa on huonompi juttu kuin yksi.

Luitko edes mun edellisen viestin ?

- Kuidun vetäminen taloon maksaa (kaupungissa n. 500€ metri, kun asfalttia pitää avata)
- Kustannukset tuleva aina viimekädessä asiakkaiden maksettavaksi
- Kun kuitua rakennetaan tietyille aluille 2-3 operaattorin toimesta on se pois muulta. Siis kuidun saatavuuden kattavuus koko Suomen osalta on huonompi, kun kaikki rakentavat samoja aluita (päälleikkäin)
- Kadut ovat enemmän auki, kun kaivetaan vuoronperään eri operaattorien toimesta. > Turhaa haittaa ympäristölle.

Mitä mieltä olet vesi, viemäri ja sähkö vertauksesta. Pitäisikö nekin rakentaa jokaisen "palvelutoimittajan" toimesta jokaiseen kiinteistöön ?!

T: Tuokki

Vesi ja sähkö -vertailu ontuu, koska veden ja sähkön kulutukset eivät kasva tulevaisuudessa, pikemminkin toisinpäin. Kaistan tarve taas kasvaa koko ajan, ja kahdella kuidulla se riittää pidemmälle kuin yhdellä.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +1

Vesi ja sähkö -vertailu ontuu, koska veden ja sähkön kulutukset eivät kasva tulevaisuudessa, pikemminkin toisinpäin. Kaistan tarve taas kasvaa koko ajan, ja kahdella kuidulla se riittää pidemmälle kuin yhdellä.

Olen eri mieltä "ontumisesta" jokainen noista palveluista vaatii putken/johdon kaivamista maahan ja kaivaminen on kallista. Kuidun tuominen tämän hetkisillä rakennusmenetekmillä on lähes yhtä kallista, kun veden, viemärin ja sähkön tuonti kiinteistölle. Se mitän paljon "tavaraa" noissa putkissa menee ei ole mitenkään relevanttia,

Mitä tulee kuidun riittävyyteen, niin hiljattain mitattiin että yhdestä kuidusta saa menemään läpi 1,3 kertaa koko internetin huippunopeuden. Sekään ei ole vielä teoreettinen maksimi mitä yhdestä kuidusta menee läpi. Siksi en usko että yksi kuitu on liian vähän (vaikka puhuttaisiin koko Suomen tarpeesta nyt tai 100 vuoden päästä). Lisäksi kuin kuitu tai putki tuodaan talolle. Se rakennetaan vähintään 4- kuidun kaapelilla. Usein nykyään 12 kuidun kaapelilla. Omakotitalooni tulee tällä hetkellä 16 kpl kuituja kahdesta suunnusta (4+12). Mutta tämä älytön määrä johtuu valokuiutuosuuskuntaharrastuksesta.

1Gbit/s on sellainen käytännön maksimi mitä Suomessa tarjotaan kuluttajaliittymistä. Tiedän että 10Gbit/s yhteyksiä on myös kokeiltu. Testitilanteissa menee yhdestä kuidusta läpi sellaiset 150Tbit/s ! Kuitenkin mitä suurempi nopeus sen kalliimmat päätelaitteet.

https://phys.org/news/2018-04-fiber-transmission.html

T: Tuokki

Ps. Toivottavasti et ole tietoliikenne,- tietotekniikan opiskelija 🙂
Käyttäjätaso 1
"Network System Research Institute and Fujikura Ltd. (Fujikura, President: Masahiko Ito) developed a 3-mode optical fiber, capable of wide-band wavelength multiplexing transmission with standard outer diameter (0.125 mm) that can be cabled with existing equipment." - ei taida olla ihan samaa kaapelia, mitä parhaillaan kaivetaan maan alle.
Käyttäjätaso 5

10Gbit/s olin itse testaamassa ihan FTTH:na että siinä 10 vuodeksi ainakin nopeutta enemmänkin saa samasta kuidusta. Pääasiassa asuntoihin tuodaan 4x kuitua tällä hetkellä Viestintäviraston määräyksen mukaisesti. Pitäisi riittää kapasiteettia.

@tuokki tiedoksi että tässä pitäisi olla valtio mukana koordinoimassa verkon rakennusta. Ei sitä voida sopia kaupallisten operaattorien kesken mitenkään järkevästi. ja tähän tietysti pitää sitten olla lainkirjatkin mukana ja valtio tukemassa tätä paremmin. Myöskin luvat verkon rakennukseen pitäisi olla suopeita, jotta tälläinenkin mahdollista.

Ennen kuin saadaan myös valtiolta tukea tälläiselle yhteysrakentamiselle on tämä jatkuvaa kun tehdään missä markkinaehtoisesti järkevää. Mikäli kahden kuidun kaivaminen on järkevää - tehdään sitten niin.
Käyttäjätaso 7
tiedoksi että tässä pitäisi olla valtio mukana koordinoimassa verkon rakennusta. Ei sitä voida sopia kaupallisten operaattorien kesken mitenkään järkevästi. ja tähän tietysti pitää sitten olla lainkirjatkin mukana ja valtio tukemassa tätä paremmin. Myöskin luvat verkon rakennukseen pitäisi olla suopeita, jotta tälläinenkin mahdollista.

Ja kuidun rakentamisen tarve vain kiihtyy 5G:n myötä. Tässä ketjussa on keskusteltu kiinteän verkon rakentamisesta , mutta ihan sama hullutus jatkuu myös mobiiliverkoissa.

Operaattorit ovat kykenemättömiä sopimaan yhtään mistään keskenään ja niinpä sekä kiinteän että mobiilin verkon puolella rakennetaan päällekkäisiä verkkoja. Valtiovalta suuressa viisaudessaan ja markkinauskossaan peräti pikemminkin kannustaa moiseen kuin koordinoi mitään.

Pitäisi kyllä valtiovallan ymmärtää ettei moinen resurssien tuhlaaminen ole kenenkään etu. Eihän maassa ole kuin yhdet maantiet ja rautatiet , joiden kapasiteettia kaikki voivat käyttää. Samaan pitäisi päästä myös tällä tiedon valtatiellä eli vain yksi infra , josta kukin operaattori voisi vuokrata kapasiteettia. Se olisi kansantaloudellisesti järkevää.

Kyllä mobiiliverkko on hyvä rakentaa eri operaattoreilla omaakin ja ei tässä saa edes yhteystyötä tehdä. Näin taataan että toinen verkko edes toimisi häiriötilanteissa. Samaa toivoisi sähköverkossa kahdennusta myös.

Hmmmm...

Sähköverkossa "kahdennus" on kyllä hoidettu runkoverkossa silmukoimalla ja varayhteyksillä. Kiinteistöille asti toki ei useita yhteyksiä tule suurkuluttajia lukuunottamatta. Siis ei siinä mitään tuplaverkkoja tarvita , vaan kyse on verkon rakenteesta.

Vai muistatko milloin koko maasta on ollut kaikilta sähköt poikki yhtä aikaa??

No niin tai näin , se sama koskee mobiiliverkkoja eli se rakenne on ratkaisevaa.

Kannattaisin tietoliikenneverkon valtionomisteisen yrityksen haltuun suoraan melkeinpä, koska ei se ole bisnestä toi valokuituverkon rakennus. Sitten tietysti kuka tahansa teleoperaattoreista voisi tarjota verkkoyhteyttä siitä kuidusta samaan vuokrahintaan joka kattaa ylläpito ja osa rakennuskuluista. Valtio kun voi ottaa pidemmän aikaisen sijoituksen vs pörssiyritys.

Näin saisimme paljon uusia palveluoperaattoreita, jotka voisivat tarjota erilaisia tämän kuituverkon kautta. Jos nyt aikoo aloittaa operaattoritoimintaa niin ainoa tapa suunnata yrityksille kun kuituverkon vuokraus ja kaikki maksavat niin paljon ettei kuluttajahinnoilla järkevää.

Jep jep.

Sähköverkon puolella runkoverkosta huolehtii Fingrid Oyj , jonka osakkeista taitaa enemmistö olla julkisyhteisöillä ja valtiollakin vähemmistöosa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fingrid

Jotakin samankaltaista olisi järkevää olla myös tietoliikenteen puolella ihan kansantaloudellista syistä ja kriisitilanteiden varalta. Nyky-yhteiskunta ei enää tule toimeen ilman tietoliikennettä. Tämä nykyinen markkinamalli kaiken lisäksi ei oikein toimi ja tulee hulvattoman kalliiksi asiakkaille.

Verkon toimivuus on sitten ihan eri asia kuin se kuka sen omistaa ja toimivuus kyllä voidaan varmentaa häiriötilanteiden varalta. Se on vain tekniikkaa.
Tuohon kuvaan liittyen, kyllähän molempien operaattoreiden on hyvä laittaa kuidut samaan kuoppaan ja jakaa kuluja, kuin alkaa sitten erikseen vetelemään.
Mutta tosiaan on aktiivisempia, nytkin tuohon vetivät valotolppia kadulle, niin Elisa veti kuidun samaan kuoppaan.
Kun ennen ei ole vetänyt vaikka olisi ilmaiseksi samalla saanut laittaa vesiosuuskunnan kaivamaan kuoppaan.
Näyttää kuitenkin siltä, että operaattorit ovat kyvyttömiä sopimaan kuitujen rakentamisesta ja yhteiskäytöstä keskenään.

On olemassa myös käsite "operaattorien välinen kielletty yhteistyö". Eli kaikkea "kivaa ja fiksua" ei saa tehdä vaikka haluttaisi.

Mutta eikö Telia ja DNA rakentanut yhdessä mobiiliverkkoaan Lappiin?

Pääsääntöisesti eivät saa rakentaa kyllä keskenään. Yhteisverkko, joka rakennettiin sai sitten erikseen luvan. Avoin kuitu olisi loistava ajatus, mutta se voisi tulla julkisen sektorin puolelta, joka kuidun rakentaisi ja teleoperaattorit voisivat sitten vuokrata kohtuuliseen hintaan tasapuolisesti niin sitten loppukäyttäjälle olisi vapaa valita yhteyden toimittaja ja olisi oikeasti avointa kuitua verrattuna nykyiset toteutukset.
Tääl Kumpulassa(Hki) ei ainakaan elisalla ole yhtään intoa vetää kuitua vaikka koko Limingantien jalkakäytävä avataan ja työnnetään sähkökaapeli sinne. Heidän mielestään VDSL2 on tulevaisuus? 😲 Paljonkohan maksais samaan reikään upottaminen kun muutenkin avattiin katu?(ylempänä mainittu 500€/m kun asfaltin joutuu avaamaan)
Oma nopeus parani n.15M-> n. 40M mut on herkempi eli pieniä pätkimisiä enemmän nykyään. Syy?
Eipä tartte UHD-valioliigaa kattoa.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Eipä tartte UHD-valioliigaa kattoa.

Omien kokemusteni mukaan 4K UHD-valioliiga on Viaplayn kautta toiminut ihan yhtä hyvin 4G:llä ja VDSL:llä.

Eipä tartte UHD-valioliigaa kattoa.

Omien kokemusteni mukaan 4K UHD-valioliiga on Viaplayn kautta toiminut ihan yhtä hyvin 4G:llä ja VDSL:llä.

Millä nopeudella? Ei tääl ainakaan 40-45M riitä, tietty jos pönttö vieressä ja saa sen 100M niin vois toimia. Nyt n.400metrin päässä. 4g heittelee liikaa, ei uskalla.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +1
Tääl Kumpulassa(Hki) ei ainakaan elisalla ole yhtään intoa vetää kuitua vaikka koko Limingantien jalkakäytävä avataan ja työnnetään sähkökaapeli sinne. Heidän mielestään VDSL2 on tulevaisuus? 😲 Paljonkohan maksais samaan reikään upottaminen kun muutenkin avattiin katu?(ylempänä mainittu 500€/m kun asfaltin joutuu avaamaan)
Oma nopeus parani n.15M-> n. 40M mut on herkempi eli pieniä pätkimisiä enemmän nykyään. Syy?
Eipä tartte UHD-valioliigaa kattoa.

Kuituvalmius maksaa n. 0,5-0,7€ metri (tyhjä mikoputki). Kerätkään naapurien kesken kolehti, ostakaa tukusta mikroputkea ja yksi ämpäri (jonne laitetaan sondipallo merkiksi). Kaivantoon laitetaan sitten mikroputket tähtimäisesti "ämpärin alta" taloille (kieppi seinällä). Sitten myöhemmin porukka voi järjestäytyä osuuskunta / ry yms mallilla ja saatta projekti loppuun. Loppuun saattamisessa kannattaa ottaa avuksi asiantuntija(firma) kuten vaikka Kuitutie Oy (löytyy googlettamalla).

Ensimmäiselle vaiheelle tulee yhteensä kustannuksia joistakin satasista > pariin tonniin riippuen etäisyyksistä ja montako taloa tulee mukaan. Toisessa vaiheessa maksaa sitten vähän enemmän, kun puhalletaan kuidut mikroputkiin ja laitetaan keskuskaappi.

T: Tuokki
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Eipä tartte UHD-valioliigaa kattoa.Omien kokemusteni mukaan 4K UHD-valioliiga on Viaplayn kautta toiminut ihan yhtä hyvin 4G:llä ja VDSL:llä.
Millä nopeudella? Ei tääl ainakaan 40-45M riitä, tietty jos pönttö vieressä ja saa sen 100M niin vois toimia. Nyt n.400metrin päässä. 4g heittelee liikaa, ei uskalla.

VDSL:stä irtoaa itselläni 100 megaa, etäisyys keskittimelle on 150 metriä. 4G-liittymä on toiminut viime aikoina noin 150 megan nopeudella.

Viaplayn asiakastukisivujen mukaan UltraHD:lle riittää 25 megabitin nopeus, suosittelevat toki enemmän, jos samanaikaisesti pitää liittymällä muutakin tehdä.

Osallistu keskusteluun