Elisan verkonparannustyöt Lahti Renkomäki

Näytä ensimmäinen kirjoitus

Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.

Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.

HAE KESKUSTELUISTA

63 kommenttia

Käyttäjätaso 1
eka kuva näkkimistöntien uudesta mastosta kun on saanut jo ekat antennit

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +5
eka kuva näkkimistöntien uudesta mastosta kun on saanut jo ekat antennit

Näyttäisi siltä, että sinne mastoon on asennettu antennien lisäksi myös Nokian AirScale AZQL 5G-radiot (takana vasemmalla antennin alapuolella), mutta 2G/3G/4G-radiot (luultavasti Flexi RFM) puuttuvat vielä. Tarkempi kuva maston toiselta puolelta olisi kiva.

joo täytyy käydä myöhemmin ottamassa parempi kuva sen tiedän Elisalta että tuohon mastoon on nyt tarkoitus tulla tässä samalla kertaa kaikki tekniikat 2G,3G,4G ja 5G

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Näyttää olevan asennettuna 5G , Nokia AZQL-radiot sekä niiden kaapelit. 2/3/4G-radioita ei vielä ole asennettuna, eikä saitti siis aktiivisena vielä ole. Pari kuvaa tuossa alla.

Joo ei vielä tosiaan ole aktiivinen arvio oli alunperin 08/2020 mutta voi kuulemma Elisan mukaan tulla aiemmin tottakai näissä on aina pieni varaus mikäli jotain sattuisi

Siellä on tänään taas jatkettu töitä laitan päivitetyn kuvan hetken päästä.

Käyttäjätaso 1

Ohessa päivitetyt kuvat

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

No nyt on 2-4G radiot paikoillaan.

Käyttäjätaso 1

No nyt on 2-4G radiot paikoillaan.

Joo antennit vaan niille puuttuu ja tuolta oli vedetty jo jotain johtojakin mastosta alas. Epäilen itse että 5Gn kaapeleita

Nuo ovat välillisesti 5G:n kaapeleita, sillä niillä menee sähkö sekä data 5G-radioille, jotka ovat tuolla antennien vieressä (kuvassani antennien vieressä olevat lootat). Koska tämänhetkinen 5G rakennetaan poikkeuksetta 3,5 GHz taajuudella, ei ole mitään järkeä lähteä vetämään koaksiaalikaapeleita laitesuojasta tuonne n. 30m korkeaan mastoon, sillä signaalit vaimenisivat liikaa ja erityisesti päätelaitteelta verkkoon päin (uplink) takuulla kärsisi. Samoin nykyään 2/3/4G-radiot asennetaan mastoon, jotta ei kaapelivetoja tarvitse niin paljoa tehdä.

Ok no saa nähdä koska tuo masto sitten on käytössä

Yleensä valmistumisen yhteydessä on testit yms. ja saattaa olla, että heti on käytössä. Uskoisin, että viikon-parin sisällä viimeistään, miksei jopa loppuviikosta, jos kaikki on valmista. Itse kuljen tuosta melkein joka päivä ohi Orimattilan suuntaan, joten taitaapa olla hyvä syy poiketa Renkomäen kautta ja seurailla, milloin kytketytyy käyttöön.

Joo on meinaa odotettu tuota kun tähän asti nopeuksissa on ollut toivomisen varaa sekä myös sisätilapeitossa, vaikka kahdesta eri ilmansuunnasta tulee masto Elisalta mutta matkaa on n.2-4km

Ja n. 30min sitten Elisan uusi tukiasema näki päivänvalon tällä alueella 5Gssä nopeus sisällä 90/20 Mbps ja 4Gssä 67/45Mbps

Ja taajuudet mitä tuolta uudesta mastosta on tarjolla 4G verkossa on LTE800,1800 ja 2100Mhz

Ilmeisesti tuonne mastolle on päivitetty cellmapperin tietoihin tänään myös tuo 5G kun kaikki solut on nykyään merkattu LTE+NR ja ilmeisesti myös tuota Tarolankadun tukaria on ainakin osaltaan alettu päivittää myös 5Ghen koska sieltäkin löytyi pari solua LTE+NR

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Ajelin itse tuosta tänään ohitse, mutta 5G-signaalia ei vielä sieltä tule. Tuossa Cellmapperissa NR-merkintä on sen tähden, koska verkko mainostaa 5G:tä, mutta tosiaan sitä ei vielä lähetetä. Cellmapper tallentaa tuon mainostuksen tuohon tolla tavalla.

Eiköhän viikon sisällä myös 5G aktivoidu tai varmaankin tänne voi Elisan edustaja kommentoida, jos suinkin ehtii.

4G-nopeudet olivat n. 200-250Mbps DL ja 20-50Mbps uplink, riippuen päätaajuudesta.

Tarolankadun tukaria ei sinänsä ole päivitetty 5G-tasolle, mutta se voi myös olla 4G-ankkurina 5G:lle. Eli 4G tulisi sieltä ja 5G sitten muualta.

Ok no eiköhän se selviä sen verran katselin tuota CellMapperin kautta että yllätävän pitkälle kantaa tuo Näkkimistöntien masto kun alustavan tiedon mukaan kantama piti olla n. ½ km suuntaansa. Tuo on kyllä hyvä DL nopeus kun ottaa huomioon että itse päivitin liittymäni 300M liittymiin.

Ehtiikö joku @OmaYhteisö-tiimi stä kommentoimaan tähän jotain 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Kyllähän matalemmat taajuudet, ja muutenkin kantavat noin korkealta melko kauas. Toisaalta taas merkki siitä, että verkko ei ehkä ole aivan optimaalinen, jos noin kaukaa (Luhdan torni) nappaa tuohon kiinni. 

Joo en tiedä sitten että onko säädöt vielä kesken kun on tuoreesta tukiasemasta kyse mitenköhän yleensä onko nuo solujen id numerot jossain järjestyksessä kun siltä osinkin tuo näkkimistöntien tukiasema on vähän outo lisäksi ihmettelen että LTE800 on aika heikko kantama 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Ajelin itse tuosta tänään ohitse, mutta 5G-signaalia ei vielä sieltä tule. Tuossa Cellmapperissa NR-merkintä on sen tähden, koska verkko mainostaa 5G:tä, mutta tosiaan sitä ei vielä lähetetä. Cellmapper tallentaa tuon mainostuksen tuohon tolla tavalla.

Eiköhän viikon sisällä myös 5G aktivoidu tai varmaankin tänne voi Elisan edustaja kommentoida, jos suinkin ehtii.

4G-nopeudet olivat n. 200-250Mbps DL ja 20-50Mbps uplink, riippuen päätaajuudesta.

Tarolankadun tukaria ei sinänsä ole päivitetty 5G-tasolle, mutta se voi myös olla 4G-ankkurina 5G:lle. Eli 4G tulisi sieltä ja 5G sitten muualta.

Ok no eiköhän se selviä sen verran katselin tuota CellMapperin kautta että yllätävän pitkälle kantaa tuo Näkkimistöntien masto kun alustavan tiedon mukaan kantama piti olla n. ½ km suuntaansa. Tuo on kyllä hyvä DL nopeus kun ottaa huomioon että itse päivitin liittymäni 300M liittymiin.

Ehtiikö joku @OmaYhteisö-tiimi stä kommentoimaan tähän jotain 

Näkkimistöntien tukiaseman työt tosiaan valmistuneet tässä hiljattain ja siellä myös 5G pitäisi jo olla. :) 

Ok no sitä ajattelinkin kun itsellä on tuo Samsung Galaxy A51 5G puhelin niin ei kai se olisi 5G verkkoon mennyt miltei täysillä palkeilla jos 5Gtä ei jossain lähellä olisi

Hei,

valitettavasti 5G-signaalipalkit eivät ole tae 5G:n päällä olosta. Puhelimissa signaalipalkit ovat petollisia, sillä 5G:nä ne näkyvät AINA kun tukiasema vain mainostaa olevansa kykeneväinen 5G-ankkuriksi ja verkon päätelaitteelle lähettämässä viestissä ns. “upper layer indicator” on true. Todellinen yhteys voi olla vain 4G. Tätä eivät laitevalmistajat eivätkä operaattorit missään kerro.

Todellisen tilan saat tietää Cellmapper-softalla, näkyykö 

Samsungissa voit myös valita numeron *#0011#   ,josta aukeaa Service mode, joka kertoo mitä verkossa sillä hetkellä tapahtuu. Jos otat siitä kuvakaappauksen ja vaikka tänne, niin tiedetään, onko 5G oikeasti päällä. Kannattaa käyttää pari kertaa lentotilassa ja takaisin varmuuden vuoksi, että yhdistää verkkoon oikein.

Eilen aamulla se ei vielä ollut.