Kokemuksia: TP-Link TL-MR3220 langaton reititin



Näytä ensimmäinen kirjoitus

234 kommenttia

Tuli hankittua tämä reititin ja netti alkoi toimimaan välittömästi, eli siltäosin toimii hienosti.

Mutta tuo reititin toikin yllättävän ongelman, johon en edes osannut ko. reititintä alunperin yhdistää, ennenkuin vasta nyt jälkeenpäin kun tuli turhaan uusi puhelinkin hommattua (ja siihen kallis 5€ maksava SIM kortti).

Eli minulla on multi-sim palvelu ja toinen SIM-kortti on ollut nettitikussa joka on ollut laatikossa odottamassa reissuja. Nyt kun TP-Link TL-MR3220 hankittiin, otettiin se nettitikku siihen yhteydeksi. Samoihin aikoihin ilmaantui puhelimeen outo ongelma. Kun joku soitti minulle, ehti puhelin hälyttää n. kaksi kertaa jonka jälkeen puhelu katkesi ellen ehtinyt väliin. No puhelimeni oli surullisen kuuluisa X-Cover eli Samsungin android *****a, joten luonnollisesti oletin tuonkin vian johtuvan puhelimesta. No hankin uuden (ja kylläkin selvästi paremman eli Lumia 520:n) puhelimen ja sama ongelma jatkui. 

Soitin Saunalahden asiakaspalveluun ja 20minsan hissimusiikin jälkeen joku vastasikin ja pyysin tarkistamaan, ettei kyseessä ollut soitonsiirto (siihen toiseen simiin, joka on nettitikkuna) ja ei ollut. Yhdisti sitten tekniseen tukeen tms. eli kuuntelin taas reilun 20minsaa hissimusiikkia ja sitten sieltä vastattiin ja luvattiin setviä asia. 5min puhelun jälkeen tuli tekstari, että verkossa on kaikki ok, testaile soittaa toiselle simillä tms. 

No kokeilin vielä niin, että irrotettiin nettitikku tukiasemasta ja vaimo koitti soittaa minulle ja heti toimi oikein ja kun laitoin tikun takaisin tukiasemaan alkoi sama toimimattomuus.

Eli onkohan tuohon jotain asetusta, jolla tuon multisim virityksen saisi toimimaan vai pitääkö jo luovuttaa ja hankkia normaalit liittymät. (joltain muulta operaattorilta toki, kun uudet asiakkaat on aina tärkeämpiä kuin vanhat, eli voi joskus sitten palata "uutena" asiakkaana jos on joku tarjous).

Multisim on kyllä muutenkin aika purkkaviritys, kun koputukset ei toimi ja varattua ei tyyttää jos joku soittaa samalla kun puhut toista puhelua, niin olisihan sen vuosien kärvistelyn takia kyllä toisaalta helpottavaa luopua tuosta ikuisesti beta vaiheelle jääneestä tekniikasta. 
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
samivi kirjoitti:Eli onkohan tuohon jotain asetusta, jolla tuon multisim virityksen saisi toimimaan vai pitääkö jo luovuttaa ja hankkia normaalit liittymät. (joltain muulta operaattorilta toki, kun uudet asiakkaat on aina tärkeämpiä kuin vanhat, eli voi joskus sitten palata "uutena" asiakkaana jos on joku tarjous). 

Ainakin Huawein tikulle löytyy asetus, jolla tuon saa toimimaan niin, ettei se tikun p_lainen vastaile puheluihin. Ja jälleen kerran tarvitaan at-komentoa, jolla tikulta otetaan pois ns. CS-tila.

Kerro tikun merkki ja malli, niin tietäis paremmin.
huawei e367
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
samivi kirjoitti:
huawei e367

Ok. Hoituu käskyllä SYSCFG. Tässä vielä lisäjujuna se, että halutessasi voit myös lukita tikun käytettävälle taajuudelle, mutta perusmuodossa lukitaan vain 3G:lle.

AT^SYSCFG=14,0,3fffffff,1,1 perusmuoto, ja tummennettu ykkönen on se muutos, joka lopettaa puheluihin vastaamisen; eka ykkönen on verkkovierailun salliminen.

Parametri 14 määrittää käyttöön vain 3G:n. Taajuuden määrittää 3fffffff (= kaikki taajuudet); 2000000000000 = WCDMA900:; 400000 = WCDMA2100.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/25274419/E353Monitori.zip

https://dl.dropboxusercontent.com/u/25274419/Ohjeita_HHMon.pdf 

 

Noista linkeistä löytyy Windowsiin työkalu; muita vaihtoehtoja esim. MDMA, PuTTY, HyperTerminal eli jonkinlainen ohjelma täytyy olla, jolla voidaan tikulle käskyjä antaa.

 

Huom: jos käytät välillä jotakin yhteysohjelmaa, se resetoi em. asetuksen. En enää muista, millaiset TP-Linkin alkuperäisen firmiksen verkonvalinta-mahdollisuudet ovat, tai onko niitä. Kannattanee kuitenkin jättää automaatille, mutta kokeilemallahan tuo selviää. 
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Palaan tuohon reitittimeen vielä. Olikos se niin, että siihen on jossain saatavilla valmistajan tekemä beta tms, jossa on tuki nettitikulle E3276?
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
Kyllä.

Löytyy tuolta http://www.tp-link.fi/support/download/?pcid=202&model=TL-MR3420&version=V2
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
hpguru kirjoitti:
Kyllä.

Löytyy tuolta http://www.tp-link.fi/support/download/?pcid=202&model=TL-MR3420&version=V2

Ei löydy, jos malli on MR3220...
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Juu siis etsin nimenomaan tälle keskustelun otsikossa ja aiheena olevalle reitittimelle sitä päivitystä. Mutta onkos joillekin tikuille olemassa vielä jokin ns korjaussarja tai lisäajuritiedosto?

Muokkaus. tuolla näköjään lukee näin:

  • Please verify the hardware version of your device for the firmware version. Wrong firmware upgrade may damage your device and void the warranty.
vajavaisella englannin kielen taidollani tuo tarkoittaa sitä, että väärän laitteen firmware voi tuhota koko laitteen eikä takuu korvaa.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
Tuskin se hyväksyy ollenkaan 3420:n firmistä, ja tuo varoitus koskee sitä, ettei v1:n firmwarea pidä ladata v2:een eikä myöskään vice versa.

Pitäis käydä kaikki nuo MR3220:n yhteensopivuuslistat läpi, että näkisi, onko missään maassa mainittuna tukea E3276:lle. Tai löytyykö erillistä bin-tiedostoa tuolle nimenomaiselle tikulle.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Tuolla näyttää olevan yhteensopivuuslista.  

Bin-tiedostot taas ovat tuolla.

Tuki löytyy siis esimerkiksi tikulle E398. OIkeastaan voisin vielä yrittää vongata tuota tikkua Asiakaspalvelusta. Tiedä, vaikka olis tippunut sellainen johonkin kaapin taakse. 😉
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1
Taas yksi syy maksaa siitä 3420:stä se 10-15 € lisää.
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Mitenkähän tämän reitittimen saisi toimimaan opengaten kautta? Kun laittaa yhteyspisteeksi opengate niin reititin ei kuitenkaan muodosta yhteyttä opengaten kautta? Se operoi apn = internet kautta. Itse asiassa on aivan sama mitä tuohon apn kenttään syöttää niin yhteys muodostuu normaaliin tapaan.



Yhden kerran sain opengaten toimimaan ja ip osoite muuttui 46 alkuiseksi, kuten kuuluukin. Mutta kun vaihdoin takaisin apn=internet niin sen jälkeen en ole saanut opengatea enää toimimaan? Siis reitittimen kautta. Pelkällä nettitikulla opengate pelittää kuin junan vessa.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
kekra kirjoitti:
...Yhden kerran sain opengaten toimimaan ja ip osoite muuttui 46 alkuiseksi, kuten kuuluukin. Mutta kun vaihdoin takaisin apn=internet niin sen jälkeen en ole saanut opengatea enää toimimaan? Siis reitittimen kautta. Pelkällä nettitikulla opengate pelittää kuin junan vessa.

Näetkö lokista, millä komennolla purkki "syöttää" APN:n tikulle? Mikä tikku?
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Tikku on Huawei e392. Lokista en kyllä löytänyt mitään apn komentoja tikulle. Mihinkään purkin asetuksiin en ole koskenut, ainoastaan vaihdoin apn internet -> opengate niin sain toimimaan, mutta vain yhden kerran. Sen jälkeen ei ole lähtenyt pelittämään.

Mutta tuo mainittu apn kenttä, miksi sillä ei ole mitään vaikutusta, netti toimii ihan mitä tahansa siihen kirjoittaa? Eihän sen pitäisi yhdistää nettiin jos apn on väärä? Siksi se opengatekaan ei varmaan toimi.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
kekra kirjoitti:...Mutta tuo mainittu apn kenttä, miksi sillä ei ole mitään vaikutusta, netti toimii ihan mitä tahansa siihen kirjoittaa? Eihän sen pitäisi yhdistää nettiin jos apn on väärä?...
Ainakin kaksi asiaa voi vaikuttaa tuohon: 

- jos tikku tunnistaa syötettävän apn:n muodoltaan virheelliseksi (isoja kirjaimia, välilyöntejä tms.), käytetään oletus-apn:ää, joka on "internet"

- tikulla on tavallaan kaksi eri apn:ää: ras-yhteyden apn (syötetään cgdcont:lla, voi olla useita, puh.nro määrää, mitä käytetään) ja wwan-yhteyden apn (ndisdup:lla). 

Jostakin kumman syystä purkki ei nyt saa sitä oikeaa apn:ää oikeaan paikkaan. Ilmeisesti ei vaikuta sekään, millä apn:llä tikkua on käytetty tietokoneessa kiinni ollessaan ennen purkkiin tökkäämistä?

Voi varmaan myös nuo hallintasivut jotenkin sekoilla, mutta pitäisi sen päivitä-napilla jossain vaiheessa näyttää oikeinkin.

Purkin resetointi tehdasasetuksille ja uusi setuppi alusta alkaen varmaan yksi vaihtoehto, josko purkki silloin varmemmin saisi tikun asetukset kohdilleen.
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Olen resetoinut purkin kahteenkin kertaan ja ei auttanut asiaan. Ihme juttu tosiaan. Pitänee jatkaa tutkailua :smileyhuh:
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Jotain ihme häikkää tossa purkin alkuperäisessä firmiksessä on kun päivitin sen huntsmanin versioon niin alkoi heti opengatekin toimimaan? Eikä tunnu enää leikkaavan nopeuttakaan. Siksi en ole noita Black widow & Huntsman versioita käyttänyt kun nopeus tippui niillä 50M --> 30M mutta enää ei tipu? Noh, en valita 🙂
Käyttäjätaso 1
Kotkis kirjoitti:
Yhteysongelmat jatkuivat edelleen satunnaisesti, mutta varmasti. Kävin tänään hakemassa verkkokaupasta tuon usb-hubin, katsotaan auttaako. Loman takia asennus tosin varmaankin vasta ensi viikolla :smileycool:

Jep, tässä nyt hieman käyttökokemuksia. Eli mulla on siis E392-tikku ja sekä 3020 että 3420v2 -reitittimet, ensimmäinen mökillä, jälkimmäinen kotona. Ja sitten ostin sen aktiivi-usb-jakajan. No, osoittautui, ettei tuo aktiivi-hubi ollut mikään oikotie onneen eli yhteyden pätkimiset kyllä jatkuivat edelleen - välillä useammin, välillä harvemmin. Mutta vihdoin tällä viikolla, on tuo 3420 alkanut olemaan vakaampi! Sen uptime on tällä hetkellä yli 3vrk ja yhteyden pätkimisiä en ole huomannut! 🙂 Viimeisin muutos, minkä siihen tein, oli se, että laitoin sieltä Huntsmanin asetuksista "Keep alive with modem toggle" päälle, kun se ennen oli "Keep alive with router reboot". (Olin kyllä muistaakseni tätäkin aikaisemmin kokeillut, mutta silloin ei auttanut.)

On nää kyllä aika mystisiä, on niin monta liikkuvaa tekijää. Koskaan ei voi olla varma, josko vika olisi verkon päässäkin... Tuo 3020:kin on toiminut viime aikoina suht luotettavasti. Nyt ei vaan pidä koskea mihinkään, niin kauan kuin toimii! :smileyazn:
4G hidastelua MR3220 ja HW E3276 välillä: Aluksi ei löytänyt tuota tikkua, vaikka muuten ok.,sitten löysin jostain Saunalahdelle räätälöidyn firmiksen, mutta sillä ei päässyt yli 12M latausnopeuksiin. Kun päivitin TP-link- sivuilta uusimman version, ei taas tunnistanut tikkua. Olisko keinoa jolla pääsisi oikeisiin 4G-nopeuksiin tuolla yhdistelmällä ? Mobilepartnerilla suoraan saan 25 megaa tulemaan.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki
Jos uusinkin tehdasfirmis on purkissa kokeiltu ja huonoksi havaittu, niin kannattaa varmaan kokeilla tuota moneen kertaan mainittua OpenWRT Huntsmania.

Latauslinkit eri versioille löytyy http://ofmodemsandmen.com/downloads.html -sivulta.

Samalta sivulta löytyy myös tehdasfirmware, jolla purkin saa taas hyväksymään TP-Linkin päivitykset. Tutorials-valinnan alta löytyy kattavat ohjeet fläshäykseen.

Mitään mobiiliyhteyden automaattiasetuksia suomalaisille operaattoreille purkissa ei ole, joten sen apn:n joutuu sille kertomaan.
Miten aktiivihubi auttaa TP-linkin kanssa?

Eikös modeemi ole suoraan kiinni laitteessa, miten sen USB-hubin saa siihen väliin?
Suosituksethan häiriöiden välttämiseksi ovat, että nettitikku tulee liittää usb-kaapelilla reitittimeen eikä suoraan reitittimen usb-porttiin.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
huaweie169 kirjoitti:
Miten aktiivihubi auttaa TP-linkin kanssa?

Eikös modeemi ole suoraan kiinni laitteessa, miten sen USB-hubin saa siihen väliin?

Laittaa USB-johdon TP-Linkistä siihen USB-hubiin ja sitten hubista toisen johdon siihen Nettitikkuun.  Ei siis tietokoneen ja TP-Linkin väliin. :peukku:
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
Tämä reititin on jotenkin laista näyttämään signaaliarvoja. Näkyi joskus (en tiedä miten sain näkymään) Signal strenght: 70%. Nyt näyttää perinteistä 0%... Ja vaikka mitä tekee, niin ei vaan millään näytä signaaliarvoa.

Toisaalta onhan tämä suhteellisen pieni ongelma, koska tiedän kuitenkin asuvani maston läheisyydessä (alle kilometri mastolle) eli ilman antenniakin yhteys jytkyttää kunnon lukemia.

Mutta selvästi buginen tuo vakiosofta, joskin toimii muuten ihan hyvin, vaikkakin jotain juttuja on pielessä kuten tämä signaaliarvo. Netistä ei oikein löydy tälle ratkaisua. Paitsi joku OpenWRT, mutta toimii tämä näinkin...
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +2
hpguru kirjoitti:
Mutta selvästi buginen tuo vakiosofta, joskin toimii muuten ihan hyvin, vaikkakin jotain juttuja on pielessä kuten tämä signaaliarvo. Netistä ei oikein löydy tälle ratkaisua. Paitsi joku OpenWRT, mutta toimii tämä näinkin...

"Paitsi joku OpenWRT" :smileyembarrased:

Osallistu keskusteluun