Anna palautetta uudesta Elisa Kirja -sovelluksesta!


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki



Elisa Kirjan uudistunut sovellus on nyt julkaistu sekä App Storessa että Google Playssa. 🎉 Iso kiitos vielä kerran kaikille teille kuluneen kesän ja syksyn aikana sovelluksen beta-testaukseen osallistuneille ja palautetta antaneille. 😊

Uuden ilmeen lisäksi toimme sovellukseen mukaan asiakkaidemme eniten toivomia uusia ominaisuuksia:
  • Tee palvelusta mieleisesi järjestelemällä tai rajaamalla kirjahyllyäsi.
  • Äänikirjojen kuuntelu sujuu nopeammin kuin koskaan tai sitten niin hitaasti kuin haluat. Säädä äänen nopeus mieleiseksesi.
  • Uudistetulla uniajastimella varmistat, ettei seuraava luku mene ohi korvien, jos satut nukahtamaan.
  • Löydät nyt mm. kesken olevat kirjat aikaisempaa helpommin, yhden painalluksen takaa koti-näkymästä.
  • Muokkaa lukunäkymästä sinun silmillesi sopiva säätämällä fonttia ja fonttikokoa.
  • Uusi sovellus tukee myös aivan uudenlaisia lukuelämyksiä mahdollistavia kuvaa ja ääntä hyödyntäviä e-kirjoja.
Mikäli olet jo asentanut vanhan Elisa Kirja -sovelluksen laitteellesi, löydät uuden sovelluksen sovelluskauppasi päivityksistä, kun se on saatavilla puhelimellesi tai tabletillesi. Huom! Jos olet osallistunut sovelluksen beta-testaukseen, hae sovelluspäivitys erikseen Google Playsta tai App Storesta.

Tulemme julkaisemaan sovellukseen myös useampia pieniä parannuspäivityksiä lähiaikoina. Erityisesti jos sinulla on ollut käyttöongelmia uuden sovelluksen kanssa, niin suosittelemmekin pitämään tarkasti silmällä sovelluspäivityksiä ja varmistamaan, että laitteellesi on asennettu uusin sovellusversio. Yleisimpiin käyttöongelmiin auttaa sovelluksen poistaminen laitteelta ja uudelleenasentaminen. Lue käyttövinkit uuteen Elisa Kirja -sovellukseen.

Päivityksissä tullaan tekemään parannuksia mm. seuraaviin tiedossamme oleviin pieniin käytettävyysongelmiin, joihin osa asiakkaista voi sovelluksessa törmätä, sekä lisäämään muutamia vielä puuttuvia toiminnallisuuksia:

  • E-kirja voi joissakin tapauksissa jumiutua yksittäiselle sivulle niin, ettei sivun kääntäminen eteenpäin onnistu. Kirjan sulkeminen ja uudelleenavaus yleensä tepsii tilapäisenä apuna.
  • Joillakin asiakkailla voi ilmetä hitautta kirjojen lataamisen ja synkronoinnin aikana Android-laitteilla. Mikäli lataus etenee todella hitaasti, odota noin 5 min ja kokeile tämän jälkeen käynnistää sovellus uudestaan.
  • Vanhimmilla laitteilla sivujen kääntäminen voi olla hidastunut. Kokeile sivunkääntöä ilman animaatiota.
  • E-kirjojen kuvia ei voi tällä hetkellä zoomata. Tämä toiminnallisuus tuodaan myöhemmin takaisin.
Toivomme myös, että jaatte meille ruusut ja risut uudesta sovelluksesta ja autatte meitä kehittämään Elisa Kirjasta entistäkin timanttisemman 💎 palvelun! Palautetta voit lähettää meille kommentoimalla tätä keskustelua tai sovelluksesta löytyvän palautelomakkeen kautta. ☺

128 kommenttia

Kaipaisin sellaista asetusvalintaa, että Kauppa-näkymässä ei näytettäisi aiemmin ostamiani kirjoja lainkaan. Ei minua kiinnosta, onko jokin kirja tarjouksessa vai ei, jos minulla on se jo olemassa.
Harmi että on mennyt tuohu tämmöiseksi että mennään toimivaa "korjaamaan" ilman kunnon testausta, varsinkin kun playstoressa olisi mahdollista tarjota "vakaata versiota" tai "betaa".

Pääosin samat ongelmat kuin muilla äänikirja kuuntelijoilla. Kun kappale loppuu ei seuraava enää käynnisty. Kun puhelimeen tulee viesti tai muu mikä antaa notifikaation toisto pysähtyy ja pahimmillaan koko ohjelma sammuu. Jos puhelin soi ei äänikirja enää jatku puhelun loputtua.

Käytössä Oneplus 6T, oos 9.0.7

Tässä vanha versio mikä toimii loistavasti ainakin minulla: https://apkpure.com/elisa-kirja-%E2%80%93-ebooks-audiobooks/fi.elisa.android.ekirja/download/247002-APK?from=versions%2Fversion
Hei, miten ihmeessä voi omassa kirjahyllyssä katsoa omien kirjojen kirjatietoja? Minulla on lukemattomia lukemattomia kirjoja, joista on kiva valita fiilikseen sopiva. Nyt en vaan pääse lukemaan kirjan "takakantta" lainkaan appsin kautta? Vai enkö vaan osaa...?
Käyttäjätaso 1
Hei, hämmästelin samaa tuossa muutama viesti aiemmin. Ja usko tai älä ei niitä tietoja ole saatavissa. Paitsi hakemalla kirjan tiedot kaupassa olevasta kirjasta esille. Kirjoistasi on siis viety kannet - onhan se huikea uudistus!!!
Erehdyin siirtymään päivitettyyn Elisa Kirja versioon. Nyt en enää pysty lukemaan kirjojani android-tabletillani.
Pääsen kyllä Elisa Kirjan uudelle etusivulle ja kirjatkin näyttävät olevan tallella. Kun sitten avaan minkä tahansa kirjoista, niin joudun tuijottamaan jopa kymmeniä minuutteja tyhjää ruutua. Kun ruudulle lopulta ilmestyy kirjan sivu, niin alareunassa ei näy sivun numeroa, vaan siinä lukee "Lasketaan sivuja...". Sivun kääntäminenkään ei onnistu.
Ruudun oikean yläkulman kolmesta valikosta ensimmäinen ("Aa") toimii, mutta seuraavan (keskimmäisen) valikon avaaminen kaataa joka kerta koko Elisa Kirja sovelluksen ja ruutuun tulee ilmoitus: Elisa Kirja on pysäytetty.
Vanha Elisa Kirja toimi tabletissani moitteetta ja jouhevasti. Pystyisikö sen lataamaan takaisin?
Boottasin iPhonen pari kertaa. Ei auttanut. Elisa Kirja -sovellus kyllä avautui, muttei reagoinut painalluksiin, mutta sitten yhtäkkiä reagoikin ja avasi valkoisen sivun, jossa ei ollut mitään ja josta ei päässyt eteen- eikä taaksepäin. Tämän jälkeen poistin sovelluksen kokonaan puhelimesta ja asensin sen uudestaan ja otin käyttöön, minkä jälkeen sovellus on toiminut ja olen päässyt lukemaan keskenjäänyttä kirjaa. Toki jouduin syöttämään kaikki omat tietoni uudestaan sovellukseen. Toivottavasti näitä kevätjuhlaliikkeitä ei tarvitse tehdä jokaisen päivityksen jälkeen.
Kirjoja pitäisi voida käyttää kirjautumatta. Esimerkiksi lapsille olisi turvallisempaa antaa kirja luettavaksi/kuunneltavaksi uloskirjautuneena. Eivät saisi tehtyä vahingossakaan ostoksia.
Käyttäjätaso 1
Kiitos tiedosta fizban, ei siis tarvitse enää syyttää omaa tyhmyyttään tästä omituisuudesta. Kaikenlaisia loistavia parannuksia sitä keksitäänkin!!!!! Aika työlästä on mennä kauppaan katsomaan omistamiensa kirjojen tietoja, mutta jos oli tarkoitus lisätä kaupassa käyntiä, niin onnistui se.
Miksi ostettujen ja puhelimelle ladattujen kirjojen kuuntelu/luku ei enää onnistu ilman sisään kirjautumista & sen vaatimaa nettiyhteyttä?

Onko kyse jostakin tilapäisestä bugista vai onko Elisan tarkoitus pitää asiakkaansa koko ajan palveluun kirjautuneena? Facebookin kaltaisten sovellusten kohdalla kirjautumisvaatimus on toki ymmärrettävää mutta kun kyse on ostetuista sisällöistä, niin niiden tulee olla saatavilla myös off-linessa.
Käytössä Huawei Mate 10 Pro, Android v. 8.0.0

Nyt alkaa nousta savu korvista. Vielä beta-version kanssa homma alkoi jotenkin toimia, mutta nyt ei tahdo toimia mikään:
  • kauppaan ei meinaa päästä, jää vaan päivittämään sivua
  • sitten kun pääsee, puuttuu yläreunasta oma Muistilista
  • kun sen useamman minuutin päästä ilmestyy näkyviin, ko. Muistilista onkin tyhjä ? sain Muistilistalle näkyviin sisältöä vasta, kun olin käynyt muuttamassa Rajausta
  • yritin ostaa yhden Muistilistallani olevan kirjan, ensin ei meinannut maksutavat ilmestyä näkyviin, sitten app ilmoitti pankin valinnan jälkeen, etten ole kirjautunut Elisa Kirjaan (??!!?) ja siihen päälle tuosta ilmoituksesta kirjautuminen ei onnistunut, vaan ilmoitti että tunnus/salasana on virheellinen !!??!?
Kohta ei vaan jaksa pelleillä tämän kanssa.....
Onkohan Elisan devaajat menneet jo talvilomille?

Jatketaanpa bugiraportointia:
  • Äänikirjojen lataaminen kestää ihan tuhottoman kauan, vaikka olisin WiFi verkossa (WiFi yhteyteni on kuituliittymä 100 Mt/s).
  • Kirjan kuuntelu kesken latauksen ei onnistu - vaan hetkinen onnistuuhan se kun osaa katsoa epäloogisesti sinne kirjahyllyn puolelle, eikä etusivulle mihin se aiemmassa versiossa tuli.
  • Edelleen kuuntelu jää päälle kun BT yhteys katkeaa, mikä on todella raivostuttavaa.
  • Samalla puhelun tullessa (tai itse soittaessa) äänikirjan paikka unohtuu ja appi kaatuu. Tätäkö ei betaversiossa huomattu?!!
Käytettävyys:
  • Etusivulta nuo uutiset voisi häipyä kun ne on lukenut / kuitannut. Etusivu on rauhaton koska siinä on alhaalla niitä uutisia. Samalla jäisi tilaa omille kirjoille enemmän.
  • "Jatka lukemista" on maalattu harmaalla värillä mutta siitä kun yrittää painaa, mitään ei tapahdu! Kirja jatkuu vasta kun osuu kirjan kanteen. Miksi ihmeessä? Aika hämäävää tehdä tuollaisia laatikoita jos siitä ei mitään tapahdu.
  • Etusivulla oleva "tästä löydät uudeta ostamasi kirjat" nappi ei vie omaan kirjahyllyyn, vaan kauppaan.
  • Androidin back nappi ei vie edelliseen näkymään (jos siis menee vaikka sinne kauppaan / uutisiin) vaan sulkee koko ohjelman. Ehdottomasti järkevämpi käyttäytyminen olisi: uutisen klikkaus -> back -> takaisin etusivulle.
En osta uusia kirjoja ennen kuin käytettävyys on saatu edes auttavasti edellisen ohjelman tasolle.

Käytössä Oneplus 6 + Android 9
Käyttäjätaso 1
Hei!
Nyt kun uutta sovellusta olen poistellut ja asentanut lukuisia kertoja, niin toivottavasti äänikirjojen jumittelu kappaleiden väliin ja koko kirjan hyppely alkuun on poistunut. Koko sovellus on muutenkin muuttunut omituisen hitaaksi ja kankeaksi, enkä voi olla toivomatta että saisin jostain vanhan version takaisin!!!

Mutta varsinainen kysymykseni on, miten katsotaan kirjan tiedot tästä uudesta sovelluksesta. Aiemmin tiedot sai näkyviin painamalla kirjahyllyssä olevan kirjan kuvaketta pitempään tai tiedot oli valittavissa ladatun kirjan valikosta. Nyt en keksi mistä tiedot löytyvät. Käytössäni on aiemmin Elisa Kirjan kanssa hyvin pelittänyt Sony-puhelin ja Android on viimeisin mahdollinen.
Käyttäjätaso 1
Elisan tiedotteissa kirjoitetaan että osalla Elisa kirjan käyttäjistä on ongelmia, mikä kuulostaa siltä että osalla ei ole. Haluaisinkin tietää minkälaisella laitteella äänlkirjoja voi ongelmitta käyttää? Olen hiukan turhautunut tihrustaessani suurennuslasilla äänikirjojen nimiä pienistä kansikuvista, yrittäessäni selvittää, olenkohan ehkä jo lukenut ko. kirjan. Kun ne lukemisen tilatiedot kuten myös kirjan sisältötiedot katosivat taivaan tuuliin 😩
Käyttäjätaso 4
Jos kirjahyllyn suodatukseen ei saa takaisin useamman suotimen yhtäaikaista käyttöä, voisiko kirjahyllyyn edes lisätä mahdollisuuden valita poistoa varten useampi kirja kerrallaan? Olisi helpompi poistella noita kymmeniä sovelluksen pakkolataamia e-kirjoja, jotta löytäisin hyllystä valmiiksi lataamiani äänikirjoja myös kesken muiden toimien.

Veimme toiveesi eteenpäin, ja toivotaan että jossain vaiheessa saataisiin tämä 🙂

Niin voisiko joku siellä Elisalla vastata seuraavaan kysymykseen:

Miten voin kuunnella OSTETTUJA JA LAITTEELLE LADATTUJA kirjojani lentokoneessa ilman nettiyhteyttä?
Jos olet ladannut kirjan puhelimeesi / tablettiin, niin kirjan kuuntelu onnistuu ihan normaalisti lentokonetilassa, eli nettiyhteyttä et tarvitse. Kannattaa jo ennen reissua vaikka kokeilla, miten homma toimii laittamalla laite lentokonetilaan :)



No eihän todellakaan toimi, ellei ole ollut kirjautuneena sovellukseen ennen kuin on laittanut puhelimen lentotilaan. Kirjautuminen ei onnistu ilman verkkoyhteyttä, eli sovellusta ei saa auki eikä niitä ostettuja ja laitteelle ladattuja kirjoja voi myöskään kuunnella. Jos kirjautumista ei ole jostakin syystä muistanut tehdä hyvissä ajoin, saa sovelluksen auki vasta seuraavalla kentällä, ja kuka silloin enää ehtii kuunnella kirjoja? Ei kovin asiakasystävällistä siis.

Ohjelmistopäivitys poisti mahdollisuuden kuunnella omia, ostettuja kirjoja ilman kirjautumista. Kuka nykyään haluaa olla 24/7 kirjautuneena palveluun, joka mitä ilmeisimmin myös kerää monenlaista tietoa liikkeistäsi?

Mikäli tämä ominaisuus on tullut jäädäkseen, en aio jäädä Elisan asiakkaaksi.
Korjaus vielä viestiini ei näköjään sittenkään toimi tuo synkronointi laitteiden välillä. Juuri linja-autossa luin kirjaa eteenpäin ja sammutin sovelluksen. Pyöritti kyllä näyttävästi yläkulmassa synkronoinnin merkkiä ja kotona juuri tabletin avasin ja kuinkas ollakkaan lukukohta kymmeniä sivuja takanapäin. Molempien laitteiden elisa-kirjan asetuksista on synkronointi päällä kuten myös androidin elisa-tilin synkronointi asetus on päällä.

Puhelin: Oneplus 5
Tablet: Samsung Galaxy Tab S2
Minulla on Samsungin Galaxy Tab 10 ja lueskelen sängyssä illalla ennen nukkumista. Laite on kyljellään ja teksti ja lukija. Jos suunta on väärä, voi näytön käännön laittaa päälle, kääntää oikeaan asentoon ja kääntää taas näytön käännön pois. Toimii. Kyse on siis laitteen omasta näytönkääntöanimaatiosta, ei kirjasovelluksen. Toimii samoin myös kännykässä (Nokia 6.1) ja uskoisin että myös iphonessa.
Voi ei, miten buginen sovellus tämä uusi versio. Vanhan käyttöliittymä oli hiukan kankea, mutta itse sovelluksen toimivuus oli ihan toista luokkaa.

Kuuntelen äänikirjoja paljon autolla bluetoothin kautta (Oneplus 6, Android 9). Seuraavanlaisia ongelmia ohjelman käytössä:
  • Äänikirja jää päälle kun auton (=bluetoothin) sammuttaa. Ei ole kivaa huomata että äänikirja on soinut tunnin taskussa. Siinäpä etsit sitä paikkaa, mihin jäit.
  • Toisinaan kuunnellessa äänikirja jää jumiin kappaleiden välille ja siihen ei auta muu kuin sovelluksen tappaminen muistista.
  • Jos äänikirjan kuuntelun välissä tulee puhelu, sovellus katoaa muistista ja ratkaisuna on taas kerran ohjelman listiminen muistista ja uudelleen avaus.
  • Sitten kun lopettaa kuuntelun, sovellus katoaa muistista, tai siis tarkemmin ottaen hukkaa paikan jossa äänikirja oli ja jos haluaa kuunnella uudelleen, pitää Androidin muisti tyhjentää ja avata softa uudelleen.
Käyttöliittymään ottaisin mielellän "dark themen". Tuo valkoinen väri taustalla polttaa silmät puhki pimeällä.

Onpa kyllä harmillisen testaamaton sovellus, saisiko vanhan vielä käyttöön jostain siksi aikaa kunnes nuo em. ongelmat poistetaan? Tällä hetkellä sanoisin että sovellus on sitä luokkaa, ettei sitä oikein edes viitsisi käyttää.
Todella surkea päivitys. En saa sovellusta auki ilman nettiyhteyttä, eihän tarkoitus ollut että aina riippuu netissä kun lukee esim tabletilla. Muutenkin on hidas ja hävittelee kirjoja ja tunnisteet tomivat miten sattuu eli luettu, lukematon, ladattu =eivät toimi. Nyt pitää kaikki kirjat käydä netin kirjahyllyssä tarkistamassa ja lataamassa laitteelle. Aikaisemmin kaikki lukemani kirjat olivat myös laitteella.
Kaiken kaikkiaan hidas esim sivun vaihdoissa tai muuttaessa asetuksia, jotka ovat tässä uudessa versiossa tosi heikot.
Käyttäjätaso 2
Meni kyllä niin hermot tähän kökköön että oli pakko yrittää kuunnella Smart Audiobook playerin kautta ja onneksi kirja löytyi tietystä hakemistosta ja vielä toimikin! Nyt ehkä taas uskaltaa ostaa uusia äänikirjoja. Ps. Se lukemisen nopeutuksen algoritmi on 100x parempi tuossa Smartissa. Ja uniajastin pysyy muistissa, esim kun ensimmäinen 15min jakso loppuu voi huoletta painaa kuulokkeista uuden jakson päälle avaamatta näyttöä välillä. Kokeilkaa muutkin eli kaikki jotka eivät voi sietää tätä uutta sovellusta.
Käyttäjätaso 4
Kiitos neuvosta! Pitää laittaa viestiä, lasku on niin paljon näppärämpi.
Niin voisiko joku siellä Elisalla vastata seuraavaan kysymykseen:

Miten voin kuunnella OSTETTUJA JA LAITTEELLE LADATTUJA kirjojani lentokoneessa ilman nettiyhteyttä?
Android-tabletti. E-kirjat eivät lataudu lainkaan, osa kirjoista on jopa kadonnut kokonaan.
Uusin päivitys iPhonelle tapahtui näköjään eilen. Sen jälkeen sovellus on ollut jumissa. Se ei ota vastaan mitään painalluksia enkä pysty jatkamaan lukemista tai valitsemaan muitakaan kirjoja. Puhelimen buuttaus ei auttanut. Harmittaa, kun viikonloppuna olisi aikaa lukea, niin sovellus ei sitten toimikaan.
Käyttäjätaso 1

Olen aiemminkin jo antanut palautetta tästä, mutta virhe löytyy edelleen: 

 

kun ostan äänikirjan, ja haluan maksaa sen laskulla/verkkopankilla jne. valitsen OSTA ÄÄNIKIRJA. Seuraavalla sivulla ostos vahvistetaan, niin eikös se oletus ole muuttunut ihan itsekseen ”LUNASTAN KREDIITILLÄ”.

(tämä siis jos minulla on krediittejä ja kirja on ostettavissa krediiteillä)

 

Tämä ei saisi toimia näin. Jos valitsen kertaalleen OSTA toiminnon, niin se pitäisi muistaa seuraavalla sivulla.

Arvaa harmittaako, kun olen pari kertaa vahingossa ostanutkrediiteillä jotain ale kirjoja ja maksanut tsitten ylihintaa. Pöh.

Osallistu keskusteluun