Vastattu

Elisa Shopit Kauppakeskus Kaari panttaa puhelintani

  • 3 tammikuu 2014
  • 25 kommenttia
  • 4066 katselukerrat

  • Uusi OmaYhteisön jäsen
  • 3 kommenttia
Lumia 620:ni tuli vika ja vein sen takuukorjaukseen Kauppakeskus Kaaren Elisa Shopitiin. Puhelin jäi sinne ja pienenä yllätyksenä vajaan viikon päästä tuli viesti, että puhelin on noudettavissa. Koska Kaari ei ole millään tavoin normireittieni varrella, meni pari päivää, jotta sain järjestettyä itseni paikan päälle. Liikkeessä puhelintani ei löytynyt, vaikka kaksi melko vaiteliasta työntekijää sitä pitkään etsi. Lopulta he totesivat, että puhelinta ei nyt heillä ole, vaikka viesti sitä lupasi. Sovin myyjien kanssa, että he selvittävät asiaa ja ovat seuraavana päivänä minuun yhteydessä. Samalla he lupasivat, että puhelin lähetetään minulle suoraan kotiin hyvityksenä, kunhan se jostain löytyy. Olin sinänsä tyytyväinen tähän toimintaan, vaikka hieman huoletti puhelimen katoaminen. Mutta laitteen kotiintoimittaminen oli kuitenkin ihan hyvä hyvitys edelleen, koska Kaareen meno tekee omaa arkea monimutkaiseksi.

Seuraavana päivänä ei kuulunut yhteydenottoa, samalla selvisi myös se, ettei Elisa Shopiteihin ole mahdollista jostain syystä soittaa. Toisena päivänä sain tekstiviestin, jossa pahoiteltiin, että olin saanut alunperin väärän viestin, oma puhelimeni oli yhä huollossa. Viestissä myös luvattiin, että "toimitamme puhelimen sinulle heti kun se palautuu huollosta." Tämä oli vielä melko OK, vaikka olisihan sen voinut hoitaa tyylikkääminkin, vaikka pitämällä luvatuista ajoista kiinni ja soittamalla minulle. Mutta edelleen olin tyytyväinen, ettei tarvitse itse matkustaa puhelinta hakemaan.

Puhelin kävi sitten Nokian huollossa ja pari viikkoa myöhemmin (välissä joulu) sain viestin, että puhelimeni on noudettavissa Kauppakeskus Kaaren Elisa Shopitista. Koska sinne ei edelleenkään voi soittaa, laitoin sähköpostia ja tiedustelin, että ovathan he edelleen toimittamassa puhelinta minulle, laitoin vielä toimitusosoitevaihtoehdoksi työosoitteeni.

Tämän jälkeen alkoi täysi hiljaisuus. Kolme päivää myöhemmin soitin Saunalahden Aspaan, joka on ainoa keino saada yhteyttä Elisa Shopitiin. Aspa otti sitten yhteyttä Kaaren liikkeeseen (asiakas ei voi soittaa edelleenkään jostain syystä suoraan liikkeeseen) ja sieltä tuli vastaus, että me emme toimita puhelimia, koska se ei ole mahdollista. Kaupasta oli pahoiteltu, että heidän olisi pitänyt olla yhteydessä minuun ja kertoa tämä. Tässä vaiheessa en ollut enää tyytyväinen asiakas.

Kaaren Elisa Shopitin myyjät olivat siis kylmän viileästi valehdelleet päin naamaa ja sitten vielä tekstiviestissään lupaamalla jotain, mikä ei ole mahdollista, siis postittaminen(!). Aspa pahoitteli ja yhdisti johonkin eteenpäin. 20 minuutin odotuksen jälkeen kukaan ei vastannut ja otin uuden puhelun aspaan. Kerroin taas saman tarinan ja että haluaisin puhelimeni takaisin luvatulla tavalla. Aspa selvitti asiaa ja kertoi, että normaalisti puhelimia ei lähetetä. Kerroin, että tämä ei ole "normaalisti", koska minulle luvattiin sekä suullisesti että kirjallisesti kaupan töppäyksen takia hyvityksenä puhelin minulle lähettää. Aspa yritti soittaa Kaaren liikkeeseen josta ei vastattu. Tämän jälkeen hän jätti soittopyynnön jollekin, en tiedä kenelle. Itse pyysin, että hän jättäisi liikkeeseen soittopyynnön, jonka hän lupasi tehdä. Soittoa ei ole kuulunut.

Aspa yritti myös kolmeen kertaan vedota, että enkö voisi kuitenkin hakea puhelimen itse. Ehkä voisin, mutta nyt koen, että en halua eikä tarvitse, vaan kaupan on nyt vaan pidettävä kiinni lupauksestaan ja laittaa puhelin postiin.

Lyhyesti: Kauppakeskus Kaaren Elisa Shopit lähetti minulle väärän viestin, jonka takia tein turhan matkan sinne. Hyvityksenä he lupasivat toimittaa laitteen kotiini, joka osoittautui mahdottomaksi kolme viikkoa myöhemmin. Liike ei vastaa sähköpostiin eikä soittopyyntöihin ja puhelimeni seisoo kaupassa (toivottavasti). Ainoa asia mitä Elisa/Saunalahti tarjoaa omaisuuteni takaisin saamiseksi on omien sanojensa pyörtäminen asiakaspalvelun kohdalla ja asiakkaan alkuun hyvän mielen pilaaminen.

Kysymyksiä, joihin kaipaan vastauksia:

Miten siis saisin yhteyden ko. Elisa Shopitiin ja ennen kaikkea miten saan puhelimeni? Voinko laskuttaa aiheutuneet ylimääräiset kulut noutoreissusta heiltä? Miksi on vaikeaa palvella asiakasta hyvin? Eikö Elisa Shopitilla oikeasti ole mahdollista käyttää postia tai muuta lähettipalvelua? Miten Elisa Shopit toimittaa puhelimet huoltoon, jos ei ole mahdollista käyttää postia tai muita lähetyspalveluita?
icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi Scarpia 7 tammikuu 2014, 12:40

MMM3!

Soittelin sitten suoraan Kaaren myymäläpäällikölle, puhelin tulee Postissa kotiisi, ja asiasta keskustellaan myymälässä. Pahoittelen omasta puolestani tapahtunutta.

Liikkeet eivät pidä tuosta Postin kautta toimittamisesta jo ihan senkin takia että jos se puhelin nyt Postissa johonkin katoaa, niin sitten ollaan ihmeissään taas. Samoin tuosta on oma hommansa aina, Shopiteilla on melko kiire nykyiselläänkin. Oletusarvoisesti Postin kautta ei huoltolaitteita siis toimitella.

Mutta tällä kertaa meni nyt homma näin, kun kerran on lupaamaan menty.
Katso alkuperäinen viesti

25 kommenttia

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Kannattaa valita tappelunsa. En näe miksi tämä olisi sellainen. Senkun haet puhelimesi. Siellä tapahtui moka, mokia tapahtuu. Periaatteessa voi laskuttaa kaikki takuukorjauksesta aiheutuneet kulut, eli tässä tapauksessa kolme matkaa Kaareen, jos haluat tapella. Elisa Shopiteja kuitenkin on ympäri maata. Miksi valitsit Kaaren? En ymmärrä miksi asiakas olisi sidottu siihen Elisa Shopitiin, josta puhelin on ostettu.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +2
osronk kirjoitti:

Jospa asiakas on silloin sattunut liikkumaan sielläpäin, eikä ajatellut, että ajanpa kotia lähimpään shopittiin, jos/kun jotain vikoja tm.tulee. Voihan sitä vaikka lomareisullaan käydä Oulun shopitissa, mutta tuskin lähtee luuria sieltä kovin mielellään hakemaan, jos asuu vaikka pk-seudulla. Tuo sisäinen posti tosin voisi kai toimia shopittien välillä(jos ei vielä toimi). Olen itsekkin ostanut joskus tuotteen "ohimennen" paikkakunnalta, missä en normisti liiku. Viallisen palauttaminen/vaihtaminen on aina onnistunut toisessa saman ketjun myymälässä. Pitäisihän silti sovittujen asioiden hoitua. Mistäs asiakas voi tietää,että joku teki mokan ja puhu läpiä päähänsä? Kaikki juoksemisesta aiheutuneet kulut ainakin pitäisi korvata, ihan ilman eri vääntöä.
Tässä nyt nyppii tasan tarkkaan perinteinen asia: asiakaspalvelu ja sen taso. Tuo Shopit ei ole millään tavalla minun reittieni varrella, vaikka ei nyt mahdottomassa paikassakaan. Mutta olin iloinen siitä, että hienosti osattiin oma moka hyvittää eikä siitä aiheutu asiakkaalle mitään vaivaa. Paitsi että juuri päin vastoin. Eikä kukaan edes viitsinyt olla missään yhteydessä ja kertoa, että nyt päädyttiin paikkaamaan aikaisempi moka vielä isommalla mokalla. Ja minulle ei jääne muuta vaihtoehtoa kuin järjestää elämääni siten, että puhelimen saan takaisin. Mutta edes se pahoittelu olisi ollut iso asia tässä tarinassa. Tai edes se yhteydenotto, jossa olisi kerrottu että ei onnistu lähettäminen tältä firmalta.
Käyttäjätaso 5
osronk kirjoitti:
Kannattaa valita tappelunsa. En näe miksi tämä olisi sellainen. Senkun haet puhelimesi. Siellä tapahtui moka, mokia tapahtuu. Periaatteessa voi laskuttaa kaikki takuukorjauksesta aiheutuneet kulut, eli tässä tapauksessa kolme matkaa Kaareen, jos haluat tapella. Elisa Shopiteja kuitenkin on ympäri maata. Miksi valitsit Kaaren? En ymmärrä miksi asiakas olisi sidottu siihen Elisa Shopitiin, josta puhelin on ostettu.

Kannattaa miettiä miksi yleensä edes valita Elisa Shopit puhelimen ostopaikaksi jos asiakaspalvelu on tätä tasoa.
osronk kirjoitti:
Kannattaa valita tappelunsa. En näe miksi tämä olisi sellainen. Senkun haet puhelimesi. Siellä tapahtui moka, mokia tapahtuu. Periaatteessa voi laskuttaa kaikki takuukorjauksesta aiheutuneet kulut, eli tässä tapauksessa kolme matkaa Kaareen, jos haluat tapella. Elisa Shopiteja kuitenkin on ympäri maata. Miksi valitsit Kaaren? En ymmärrä miksi asiakas olisi sidottu siihen Elisa Shopitiin, josta puhelin on ostettu.

Jos puhelimen ostaa Saunalahdelta, niin takuu kulkee Elisa Shopitin kautta. Mokat ymmärrän, typerää ja ylimielistä asianhoitoa en.
Onhan siellä Kauppakeskuksessa ihan postitoimistokin, jossa fiksu vastuuhenkilö olisi voinut tuon puhelimen postittaa, jos muuten postitus ei olisi hoitunut.

Nyt vain sitten reipas lasku kaikista kuluista Elisalle.;)
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +2
MMM3!

Soittelin sitten suoraan Kaaren myymäläpäällikölle, puhelin tulee Postissa kotiisi, ja asiasta keskustellaan myymälässä. Pahoittelen omasta puolestani tapahtunutta.

Liikkeet eivät pidä tuosta Postin kautta toimittamisesta jo ihan senkin takia että jos se puhelin nyt Postissa johonkin katoaa, niin sitten ollaan ihmeissään taas. Samoin tuosta on oma hommansa aina, Shopiteilla on melko kiire nykyiselläänkin. Oletusarvoisesti Postin kautta ei huoltolaitteita siis toimitella.

Mutta tällä kertaa meni nyt homma näin, kun kerran on lupaamaan menty.
Scarpia kirjoitti:

Ok ja kiitos. Jään odottamaan tulevaa. En uskalla vielä pidättää hengitystä, tänään sain tekstiviestin, että laite on noudettavissa Kauppakeskus Kaaren liikkeestä. Toivottavasti asialla oli joku tekninen härpäke lähettämässä automaattimuistutusta....

Olin itsekin tänään yhteydessä ko. liikkeeseen sähköpostitse. En oikeastaan yllättynyt siitä, etten saanut vastausta... 

Ihan pari asiaa keskustelun pohjaksi liikkeeseenne: kuka keksi kieltää hyvän asiakaspalvelun ja miksi? Miten kenellekkään ei tule mieleenkään olla yhteydessä asiakkaaseen, kun omat lupaukset pyörretäään? Miten konserninne uskaltaa lähettää uusia puhelimia postitse, mutta ei huollossa käyneitä? Mitä varten nettisivujen sähköpostiosoitteet ovat? Ainakaan niitä ei käytetä viestintään asiakkaiden kanssa. Ja ihan oikeasti: on niin kiire, että ei voida vastata puhelimeen, ei ehditä postittamaan ja posti hukkaa merkittävän osan lähetyksistänne? Jotenkin olisi reilumpaa olla selittelemättä sen jälkeen kun on mokattu eikä varsinkaan kaivaa syitä omalle törttöydelle. Ja vielä, miksi tällaista asiaa pitää tulla itkemään nettiin, kyse oli nyt hyvästä asiakaspalvelusta ja konserinne taseessa melko mitättömästä noin seitsemän euron kuluerästä.

Elisan myymälä, Ideapark Seinäjoki. Huawei20 pro oli hyllyllä esillä hintaan 299e. Ihmettelin hintaa, päätin ottaa sen. No hintahan oli väärä, mutta lupasivat sen minulle siihen hintaan myydä, kun virhe oli esillä jne. No sitten itse kaupanteon lopuilla(kun olin valinnut värin ym) niin puhelinta ei enää ollut varastossa! Eikä kuulemma toimiteta/tilata uusia. Jäin siis ilman puhelinta. Kyllä siinä yritettiin kovasti kaupata tilalle toista mallia normihintaan.. Ilmeisesti näytteillä olevaa puhelinta ei voida myydä. Asiasta jäi kyllä paha maku suuhun. Miksi pitää esillä laitetta, jos sitä ei voida myydä?? Jos sitä ei ole?? Vai oliko virheellinen hinta liian kova pala?.. Aikaa kului turhaan, kiitti vaan... 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Moro @Paranoid ja tervetuloa OmaYhteisöön! :) Noi mallikappaleet ei oikein ole myyntikelpoisia kun ovat monesti siinä esillä olleet jo pidemmän aikaa ja muutenkin käsittääkseni ovat myymälän omilla kirjoilla :/ Tarkistin tilannetta ja näyttäisi että nuo on tosiaan varastolta loppu ja lisääkään ei tarjontaan ole tulossa, eli varastot mitä myymälöissä mahdollisesti paikallisesti on myydään loppuun ja vedetään nuo sitten niistäkin pois näkösältä. Ehdottomasti tuo siis olisi sillä hintaa myyty jos sitä olisi ollut myytävänä! Olen pahoillani aiheutuneesta harmista :( Tuossa oli myymälällä ilmeisesti jäänyt vahingossa mallikappale vielä hyllyyn vaikka varasto oli jo tyhjä heiltä :( 

Eikö olisi ollut reilua myydä lähin vastaava tuote samaan hintaan? 

Tai tilata toiselta myymälältä yksi? 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Eikö olisi ollut reilua myydä lähin vastaava tuote samaan hintaan? 

Tähän en valitettavasti osaa ottaa suoraan kantaa, toki siellä siis ilmeisesti tarjottiin vastaavia malleja mutta niistä ei mieluista löytynyt?

Tai tilata toiselta myymälältä yksi? 

Ei valitettavasti onnistu kun noi on myymäläkohtaisilla saldoilla :/ 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Eikö olisi ollut reilua myydä lähin vastaava tuote samaan hintaan? 

Jos tuotetta mainostetaan siihen hintaan kyllä.

Mutta jos sitä ei ole aikomus tilata lisää tai myydä siihen hintaan, niin se tuote otetaan pois…

Olisitko ottanut kyseisen luurin käytettynä? Tuskin antavat mutta…

Tarjoustuote pitää myydä siihen hintaan tai tarjota vastaavaa. Jos tuote on kuitenkin hintavirheelläkin, niin siinäkin järki voittaa: jos tuote on liian halpa ollakseen totta, ei myjän pidä myydä sitä kyseiseen hintaan tai laki ei velvoita. Sen pitäisi ostajana tajuta, onko hinnassa virhe.

Jos esimerkiksi DNA:n myymälässä on kannettavasta tarjous, joka maksaa 99 ja ovh muualla 999, niin se on selvä hintavirhe, ja siihen hintaan ei myydä ja ostajakin luultavasti älyy.

Osta vastaava tuote, tarjouksia on aina, Elisalla tai Elisan ulkopuolel.

Kyllä niistä mieluisia löytyi, mutta olisin joutunut maksamaan normihinnan. Mielestäni olisi pitänyt pysyä tuossa 299e vastaavan laitteen myynnissä. 

Eikös kuluttajansuojalakikin sano, että jos hinta on esillä ja virheellinen, tuote pitää siihen hintaan myydä. Kun tuotekin on esillä, eikä selvästikään missään lue että loppunut, niin eikö pitäisi myydä vastaava tuote samaan hintaan? Ei ole asiakkaan velvollisuus seurata hintoja. Myymälä hinnoittelee ja pitää tuotteet esillä. Piste. Ei asiakkaan virhe. 

En seuraile hintoja kun harvoin puhelinta uusin. Ja tuo oli sen verran "pieni" (200e) vorhe, jotta menin lankaan. Tietenkään en olettaisi saavani tonnin tablettia satkulla. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Tarjoustuote pitää myydä siihen hintaan tai tarjota vastaavaa.

Sen mitä ymmärtänyt itse tuota pykälää niin koskee tilanteita joissa myymälän ulkopuolella (esim lehdessä tai netissä) markkinoidaan tuotetta

Kyllä niistä mieluisia löytyi, mutta olisin joutunut maksamaan normihinnan. Mielestäni olisi pitänyt pysyä tuossa 299e vastaavan laitteen myynnissä. 

Eikös tää esimerkiksi oo vastaava ja hintakin tuo sama? :)
https://elisa.fi/kauppa/tuote/Xiaomi-Mi-9-Lite-128GB

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Eikös kuluttajansuojalakikin sano, että jos hinta on esillä ja virheellinen, tuote pitää siihen hintaan myydä. Kun tuotekin on esillä, eikä selvästikään missään lue että loppunut, niin eikö pitäisi myydä vastaava tuote samaan hintaan? Ei ole asiakkaan velvollisuus seurata hintoja. Myymälä hinnoittelee ja pitää tuotteet esillä. Piste. Ei asiakkaan virhe. 

Juu ja niin olisi tehty jos sitä olisi ollut tarjolla mutta kun varasto tyhjä niin joutuu myymään ns. ei-oota :/

Vastaavaa ei tarjottu edes samaan hintaan. Yritettiin jopa myydä kalliimpaa versiota.. Huhhuh, kyllä hianosti kierrätte ongelman.. Noh, löysin nyt puhelimen josta tykkään yhtälailla, hinta sen 499e,eli olis vastaava tuote. Ihan sama, tuulimyllyjä vasyaan on näet turha tapella. Pitäkää tunkkinne 😁

Koitin kyllä osaltani katsoa vastaavaa puhelinta ja kertoa taustaa tilanteelle :/ Mutta hyvä kuulla että mieluisa puhelin löytyi jo :) 

Miksi pitää esillä laitetta, jos sitä ei voida myydä?? Jos sitä ei ole?? Vai oliko virheellinen hinta liian kova pala?.. Aikaa kului turhaan, kiitti vaan... 

Olen useasti törmännyt kodintekniikkaliikkeissä siihen, että esilläolevia demokappaleita ei myydä, vaikka ne olisivat viimeisiä. Ne päätyvät sitten “joskus”, kun mallit vaihtuvat, epäkuranttien tavaroiden laariin myytäväksi “pilkkahintaan”. Elisan myymäläprosesseja en valitettavasti tunne, eivät ole tarpeeksi lähellä omaa toimenkuvaani.

Oon kyllä läppärin ostanut, joka oli mallikappaleena viimeinen. Mutta se olikin Anttilan liike.. Juu, tosi kiva et löyty vastaava, mutta hinta nyt sen 499e,jota en viitsisi sijoittaa harmikseni. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Ostin teininä Mustasta Pörssistä viimeisen stereosarjan Philipsiltä. MC-70 oli malli, laatikkoa ei ostohätään löytynyt, mutta stereot sai heti mukaan ja maksoin vielä hieman vähemmän kuin lopullinen hinta - oli esittelykappale. Olisiko ollut 199, kun oli 249 tarjous (299). Myyjä soitti kun löysi laatikon ja muut lisätarvikkeet käyttöohjeineen, jotka hain bussilla ja olin tyytyväinen.

Kun myyjä soitteli minulle Telian liittymään, kun olin 15, jouduin laittamaan kyseiset stereot pienemmälle että kuulin mitä hän sanoi: nyt olisi tuotelaatikko, käyttöohjeet, kaukosäädin ja vielä paristot kaupan päälle. “Käyttöohjeita kuullakseni et tarvitse, koska jumputus kuului niin selvästi” ja kaukosäätimelle oli tilausta, että sai lopuistakin ominaisuuksista kaiken irti.

Harmitti vietävästi, kun yhtenä päivänä meni rikki. Toisaalta kun muistin, että kyseiset stereot kuuluvine bassokaiuttimineen (wOOx) palveli minua lähes 10 vuotta, niin olin tyytyväinen.

Se on sitä palvelua ja kauppias voitti, lisäksi minä sain alennuksella jo tarjoushinnasta lisää.

Tietysti normaalit takuut vielä päälle.

Harmi kun Musta Pörssejä ei ole enää, se oli täyden palvelun liike. Herää kysymys miksei Elisa myy esittelykappaleita, jos asiakas vielä on halukas niistä maksamaan rahaa teille.

Nyt soi The Satan - My Game (Original Mix).

Hpguru, asiakaspalvelussa on katoamassa ammattiylpeys.. Monella muullakin alalla näkee kuinka idiootit ajaa firmat nurin. Nykypäivää vaan. 

Osallistu keskusteluun