Vastattu

Langaton verkko kaatuilee

  • 27 toukokuu 2014
  • 22 kommenttia
  • 5869 katselukerrat

Tämä ongelma alkoi pari viikkoa sitten ja sen jälkeen olen resetoinut modeemin jo kahdesti. Itse syytin aluksi ukkoskeliä sillä häikät alkoi juuri samana päivänä kuin kesän ensimmäinen ukkonenkin saapui, tosin muutama tunti ennen kuin ukkoskeli oli täällä asti. Resetoinnin jälkeen toimi taas ihan hyvin kunnes torstaina ukkosti ja kappas, taas alkoi pätkintä langattomassa yhteydessä. Tänään ei ole ukkostanut ja silti alkoi uudelleen pätkiä joten tuskinpa ukkosilla oli mitään yhteyttä näihin kaatuiluihin.

Lähtee omin avuin toimimaan uudelleen minuutissa-parissa mutta eipä tuo tietenkään paljon lohduta etenkään netissä pelaavia teinejä. Ongelma koskee siis vain ja ainoastaan langattomasti netissä olevia yhteyksiä (x-box360, pleikka3, 5 tietokonetta, kännykät wlan-yhteydessä ollessaan), esim elisan viihdeboksi jatkaa ihan normaalisti toimimista kun langaton verkko on nurin.

Modeemissa palaa tuolloin kaikki vaaditut valot ja sittenkin kaikki kapineet ilmoittaa että yhteys on vain paikallinen. Outoa. Tabletissa, joka ei ole piuhalla kiinni missään, näkyy viihteen tallennukset silloinkin pätkimättä vaikka muu verkko olisikin nurin, selain ei siinäkään tuolloin pelitä. Missä siis vika?
icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi Anonymous 28 toukokuu 2014, 15:50

Elisan ohjeissa on tämä:

WLAN-yhteys pätkii

Jos WLAN-yhteys pätkii, niin yksi syy tähän saattaa olla modeemin automaattinen WLAN-kanavan haku, jota kaikki WLAN-verkkosovittimet eivät välttämättä osaa käsitellä oikein. Tästä johtuva ongelma korjaantuu vaihtamalla WLAN-kanava manuaalisesti johonkin kanavaan väliltä 1-13.
Katso alkuperäinen viesti

22 kommenttia

Mikä on modeemi sinulla on?

Elisan kotiboksi Bewan A2100N:ään saattoi tulla noin kuukausi sitten ohjelmistopäiviys Elisa 11-versioon.

Tässä versiossa on esiintynyt ongelmia langattomassa yhteydessä.
Näyttäisi olevan Bewan iBox V1.0 mitä pohjasta kurkistin. 
Ja ongelma vain jatkuu. Huawein reitittimellä langaton yhteys pelittää hyvin, vain ja ainoastaan kotimodeemin kanssa on nyt ongelmia.
Elisan ohjeissa on tämä:

WLAN-yhteys pätkii

Jos WLAN-yhteys pätkii, niin yksi syy tähän saattaa olla modeemin automaattinen WLAN-kanavan haku, jota kaikki WLAN-verkkosovittimet eivät välttämättä osaa käsitellä oikein. Tästä johtuva ongelma korjaantuu vaihtamalla WLAN-kanava manuaalisesti johonkin kanavaan väliltä 1-13.
:smileyshocked: No nyt puhut tietokonetta :smileycheesy: Tuo kanavan muuttaminen tapahtuu siis OmaElisan kautta? 
Niin ja mistäs muuten tiedän, mikä kanava sinne pitäisi sitten asettaa? :smileyhuh:
Ja lisää ongelmia pukkaa eli kotiboksin ohjeiden mukaan pitäisi toimia näin:

Oma Elisa

  1. Jos olet saanut modeemisi Elisan laajakaistaliittymän mukana, kirjaudu OmaElisaan
  2. Jos käytössäsi on Elisa Viihde, klikkaa ylhäällä näkyvästä päävalikosta Viihde-välilehteä, muussa tapauksessa klikkaa Laajakaista-välilehteä
  3. Näkyviin tulee liittymäsi tiedot, klikkaa liittymätietojen alapuolella näkyvää Laajakaistamodeemin asetukset -linkkiä avataksesi WLAN-asetukset
  4. Muuta Verkon nimiVerkon salaus sekä WLAN-radiokanava -kenttiin verkon nimi, salaustyyppi ja kanava haluamiksesi ja klikkaa Ota muutokset käyttöön -painiketta asetuksien alapuolelta
Päivityspalvelin lähettää tämän jälkeen modeemille päivityspyynnön ja modeemi hakee asetukset muutaman minuutin kuluessa. Jos päivityspalvelimen lähettämä päivityspyyntö ei jostakin syystä mene modeemille asti läpi, modeemi tarkistaa uudet asetukset tunnin välein palvelimelta. Asetukset päivittyvät laitteelle siis viimeistään tunnin kuluttua asetusten muuttamisesta.

No, ongelmalliseksi homma menee kohdassa kolme jossa pitäisi klikata liittymätietojen alapuolella näkyvää Laajakaistamodeemin asetukset-linkkiä. Moista linkkiä kun ei ole joten? 
Hahaa, no nyt löytyi! Ja vaihdettukin, katsotaan miten käy! Kiitos avusta!
irkku1 kirjoitti:
Niin ja mistäs muuten tiedän, mikä kanava sinne pitäisi sitten asettaa? :smileyhuh:

Mitä tahansa kanavista 1 - 11 voi käyttää. Kanavat 12 ja 13 eivät toimi kaikilla laitteilla.

Naapurien mahdollisesti samalla kanavalla olevien langattomien verkkojen aiheuttama häiriö voi poistua vaihtamalla oman modeemin kanavaa.
Oukkidoukki. Tosin laittelin sen kanavan 13 jo ennen kuin näin viestisi ja ainakin nyt on verkko pysynyt pystyssä. Vaihdan johonkin muuhun jos kaatuilu alkaa taas! Kiitos Antero!
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3
Hei irkku1!

Hyvä homma, että sait toimimaan anteron neuvojen avulla! 🙂
Uudelleen alkoi mokoma kaatuilu, mutta sitten tuli mieleen että Anterohan neuvoi käyttämään kanavia 1-11 ja itsehän valitsin ennen tuota neuvoa kanavan 13. No, nyt on vaihdettu kanava 10 toimintaan, toivottavasti pelittää.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
irkku1 kirjoitti:
Uudelleen alkoi mokoma kaatuilu, mutta sitten tuli mieleen että Anterohan neuvoi käyttämään kanavia 1-11 ja itsehän valitsin ennen tuota neuvoa kanavan 13. No, nyt on vaihdettu kanava 10 toimintaan, toivottavasti pelittää.

Tällä ohjelmalla voit etsiä vähiten kuormitetun kanavan.

http://www.techspot.com/downloads/5936-inssider.html
No nythän tämä mystiseksi menee, vai meneekö. Jäin oikein tutkailemaan tuota kaatuilua ja sehän tapahtuu aina silloin, kun katson samaan aikaan viihteeseen tallentamiani ohjelmia tabletin kautta. Television kautta katselu ei aiheuta kaatuilua eikä esim netflixin katselu tabletilla.

Voiko todellakin olla näin? 
Eli edelleen, kaatuilu alkaa samalla hetkellä kun laitan viihteen pyörittämään tallennetta tabletissa. Pitääkö tabletti laittaa pelittämään huawein reitittimen varassa, nythän se toimii samassa Elisan modeemin langattomassa verkossa kuin muutkin kapineet tässä taloudessa? Mikään muu tabletin toiminto ei kaatuilua saa aikaan, ihan huoletta voi tuijotella netflixiä, kuunnella radiokanavia tai surffailla tabletilla, ongelma iskee vain sen viihteen tallenteiden aikana.
Käyttäjätaso 1
Sama ilmiö myös meillä.
Kun katsellaan ElisaViihde tallenteita niin muu netinkäyttö takkuaa.
Kyselin tästä foorumilla ja kerrottiin että tallenteen syö kaistaa runsaammin siksi että niitä ei lähetetä pakattuina kuten muut (suorat) HD ohjelmat.
Eli meillä voi suoria HD lähetyksiä katsella ja käyttää muuta nettiä ongelmitta mutta jos samaa HD lähetystä katsotaan tallenteena niin eipä muu netin käyttö onnistu.

Meillä yhteys on 20/1M ja käytännössä maksimi nopeudet on 12/0,8M,sisäverkko on langaton wlan.
Hyvä tietää matsson, eli tämä ongelma on sitten kaiketi ihan pysyvää laatua ja jatkossa on syytä viritellä langaton huawein reititin käyttöön JOS niitä tallenteita katselen jollain muulla kuin telkkarin kautta. No just. Tämä on sitä nykyaikaa, kaikkeen pitää olla oma modeeminsa :)
Niin ja pirskales, meillehän ei saa edes kuin sen 10M/1M joten eipä kaiketi ihme että ei jaksa pelittää. Kovin hölmöltä vaan tuntuu, että se on nimenomaan viihteen tallenteet kun kippaa langattoman verkon, siis siinä kohtaa kun katselee niitä langattoman verkon kautta. Kummasti jaksaa kaikki muu liikkuva kuva kulkea langatonta verkkoa kippaamatta muiden yhteyksiä.
Huoks. Perjantaiseen yhteyden kaatuilun ihmettelyyn fb-ryhmässä sain eilen vastauksen siellä; Tarkempi selvittely tosiaan vaatisi rekisteröitymisen Elisan Palstalle... No täällähän sitä on oltu jo viime vuoden marraskuusta joten montako rekisteröitymistä pitää tehdä? 

 

Edelleen ainoastaan tabletilla viihteen tallenteiden katselu saa muiden langattoman verkon laitteiden yhteyksien kaatuilun aikaan, itse televisiosta pystyy samaan aikaan katselemaan tallenteita kuin tabletiltakin ilman pätkimisiä. Televisiosta tallenteita katsoessa (boksin kautta) ei minkään langattomassa verkossa olevan kapineen yhteydet katkeile.

 

Yhteysnopeushan meillä on 10/1 (alueelle jossa asun EI saa nopeampaa yhteyttä) ja tässä nyt ihmettelenkin speedtestin antamaa tulosta 10,45/0,83 joka on siis jopa suurempi kuin pitäisi. 

 

Kokeilematta on vielä se, pitäisikö sim-kortti repiä reitittimestä helkettiin (hauskahan sitäkin on heivailla laitteesta toiseen) ja siirtää tablettiin jolloin elisan tallenteita voisi katsella (ehkä) tabletilla kaappaamatta langattoman verkon kykyä pitää muut laitteet toiminnassa.

 

Onko minkäänlaista tuotekehitystä tekeillä? Ymmärrän toki, että tallenteiden lähetys vaatii enemmän kaistaa (?) tai mitä onkaan kuin esim suoran lähetyksen katseleminen, mutta eikö nekin ole jonkinlaisia tallenteita joita katselemme netflixin jne kautta tabletilla elisan modeemin langattoman yhteyden kautta ja silloin yhteys pysyy muissakin laitteissa kunnossa?

 

Vääntäkää nyt joku vaikka rautalangasta kun tyhmä ei vain ymmärrä!
No niin, nytpä tuli sekin testattua, siis voiko tallenteita katsella tabletilla mobiililaajakaista yhteyden kautta. Ei voi, ilmoittaa heti "tallenteen toisto vaatii wlan-yhteyden, ole hyvä ja yhdistä laite wlan-verkkoon ja yritä uudelleen". Ja kappas, sanotaanhan tuo asiakastuenkin puolella, että vaatii tosiaan sen wlan-yhteyden.

Näin ollen tilanne on kaiketi se, että aina jos päädyn katsomaan tallenteita tabletilla (huom, monen asukkaan talous ja toisinaan boksin ääressä on muita käyttäjiä) niin langaton yhteys kaatuilee muilta käyttäjiltä mikäli en siirrä heidän yhteyksiään ensin huawein mobiililaajakaistayhteydellä toimivaan reitittimeen.

Aika pätevää.
irkku1 kirjoitti:
No niin, nytpä tuli sekin testattua, siis voiko tallenteita katsella tabletilla mobiililaajakaista yhteyden kautta. Ei voi, ilmoittaa heti "tallenteen toisto vaatii wlan-yhteyden, ole hyvä ja yhdistä laite wlan-verkkoon ja yritä uudelleen". Ja kappas, sanotaanhan tuo asiakastuenkin puolella, että vaatii tosiaan sen wlan-yhteyden.

Näin ollen tilanne on kaiketi se, että aina jos päädyn katsomaan tallenteita tabletilla (huom, monen asukkaan talous ja toisinaan boksin ääressä on muita käyttäjiä) niin langaton yhteys kaatuilee muilta käyttäjiltä mikäli en siirrä heidän yhteyksiään ensin huawein mobiililaajakaistayhteydellä toimivaan reitittimeen.

Aika pätevää.

Oletko kokeillut toimisiko tallenteiden katselu reitittimen wlanin kautta mobiilyhteydellä?

Minulla tallenteiden katselu mobiiliyhteyden kautta on toiminut viimeaikoina paljon paremmin kuin aiemmin.
Kiitos vinkistä, näyttäisi toimivan. Pitänee siis jatkossa laitella aina reititin päälle ja valita tabletin yhteydeksi se, kun aikoo tallenteita katsella. Harmillista, ettei oman kotiverkon wlan jaksa jaksa pelittää kotosalla tallenteita katsoessa mutta parempi kai tämäkin kuin kipitellä aina laittamassa sekä se reititin päälle että useampi langattomassa verkossa pyörivä kapine reitittimen kautta toimimaan.

Tässä olisi ihan tosissaan Elisalle kehittämisen paikka, olkoonkin kuinka vaan faktaa että alueellemme saatava yhteys ei ole kuin sen 10Mbit. Ehkä tallenteiden tehotarpeen kohdalla pitäisi tehdä jotain? 

muoks. perin hassua muuten, huawein reititin siirtyy automaattisesti (omat asetukset) myös oman läppärini yhteydeksi kun laitan sen päälle ja kas, speedtestillä yhteys 16.78/14.35 vaikka tabletti pyörittää vieressä samaan aikaan samalla yhteydellä tallennetta pätkimättä... 

Osallistu keskusteluun