Kysymys

Niin pettynyt Saunalahteen

  • 25 June 2014
  • 6 kommenttia
  • 2209 katselukerrat

Pakko tulla avautumaan Saunalahden surkeasta asiakaspalvelusta ja koko Saunalahdesta liittymän vaihdon yhteydessä. Jäi sitten liittymä vaihtamatta kun petyin koko touhuun. Olen ennen ollut useamman vuoden ajan Saunalahden asiakkaana ja aina aiemmin ollut kaikkeen palveluun ja liittymiin tyytyväinen. Paremman tarjouksen perässä siirryin reilu vuosi sitten Soneralla. Nyt olisin halunnut palata Saunalahden asiakkaaksi ja otinkin yhteyttä Enian liittymämyyjään. Teimme liittymäsopimuksen ja heidän puolesta luvattiin soitella viikon kuluttua kyselläkseen onko sim-kortti tullut ym. No soitto tuli ja puhelussa asiakaspalvelija mainitsi jostain vakuusmaksusta ja kertoi jonkun toisen soittavan tarkemmin asiasta myöhemmin. Kukaan ei koskaan soittanut. Itse otin yhteyttä sähköpostitse Enialle ja kerroin tilanteeni. Melko pian sieltä soitettiinkin ja kertoivat laittaneen postitse vakuuskirjeen. Selvittelyn jälkeen selvisi että oli mennyt väärään osoitteeseen. Puhelu päättyi tähän. Noin viikko myöhemmin taas soitettiin minulle tästä vakuusasiasta, koska vakuuden eräpäivä oli tulossa. Kerroin että kirje kenties mennyt eri osoitteeseen ja sitä en ole vielä saanut. Asiakaspalvelija lupasi laittaa nämä maksu tiedot myös tekstiviestillä ja ohi mennen mainitsi vakuus maksun olevan 300 EUROA!! Siinä vaiheessa suuni loksahti auki ja totesin etten tuollaisia summia ala maksamaan ja jätän koko liittymän ottamatta, ja pitäydyn onnellisesti Soneran asiakkaana. Tässä oli vielä huvittavinta se, että ensimmäisessä vakuus puhelussa asiakaspalvelija sanoi että näitä vakuus asioita voidaan usein järjestellä ja sovitella asiakkaan kanssa ja minulle tästä soitetaan. Ei kukaan koskaan tarjonnut mitään muuta ratkaisua. Ei edes tämä viimeinen asiakaspalvelija. Näin Saunalahti menetti hyvän asiakkaan.

Millä ihmeellä Saunalahti meinaa asiakkaita saada jos tuollaisia vakuusmaksuja yrittää periä?? Olen ollut ennen asiakkaana ja enpä olisi uskonut joutuvani tämmöiseen tilanteeseen. Nyt aion pysyä tyytyväisenä Soneran asiakkaana ja varmasti en suosittele Saunalahtea kenellekään.

Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.

Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.

HAE KESKUSTELUISTA

6 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
Hei.

Ikävä kulla tapahtuneesta.

Voit tilata numeronsiirron Saunalahden edulliseen ja monipuoliseen latausliittymään. Vakuusmaksuja ei peritä latausliittymistä henkilöiltä, joilta laskutusliittymissä vakuusmaksu muodostuisi.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +1
Bluebox kirjoitti:
 Asiakaspalvelija lupasi laittaa nämä maksu tiedot myös tekstiviestillä ja ohi mennen mainitsi vakuus maksun olevan 300 EUROA!! Siinä vaiheessa suuni loksahti auki ja totesin etten tuollaisia summia ala maksamaan ja jätän koko liittymän ottamatta, ja pitäydyn onnellisesti Soneran asiakkaana. Tässä oli vielä huvittavinta se, että ensimmäisessä vakuus puhelussa asiakaspalvelija sanoi että näitä vakuus asioita voidaan usein järjestellä ja sovitella asiakkaan kanssa ja minulle tästä soitetaan. Ei kukaan koskaan tarjonnut mitään muuta ratkaisua. Ei edes tämä viimeinen asiakaspalvelija. Näin Saunalahti menetti hyvän asiakkaan.

Ööö.. ?? Miten tämä on muka operaattorin ongelma. Eikös näitä vakuutusmaksuja kysytä vain jos asikaaan luottotiedot eivät ole kunnossa. Asiakashan on luottotietonsa omilla toimillaan menettänyt ? Operaattori varmistelee näin, että asiakkaasta ei tule tappiota siinä tapauksessa, että asiakas jättää laskunsa maksamatta.

Tuokki
Luottotiedot kyllä kunnossa! Se ei siis ongelmana. Kuullut paljon, että muillekin käynyt vastaavasti vaikka kaikki pitäisi olla ok. Ei aina saa heti olettaa, että toisen luottotiedot mennyt jos vastaavia ongelmia. Ihme toimintaa..
Käyttäjätaso 3
  •  , pahoittelen tapahtunutta! Vakuusmaksu voi tosiaan määräytyä, jos on esimerkiksi asunut jossain vaiheessa ulkomailla. Maksun aiheellisuuden voi aina tarkistaa Luotonhallinnastamme numerosta 010190250, ovat auki ma-pe klo 9-16 :) 
  • Käyttäjätaso 6
    Kunniamerkki +1
    Välillä tuntuu, että Elisalla on asiakkaita liikaa. Uusia ei haluta ja vanhoistakin yritetään päästä eroon. 
    Käyttäjätaso 3
    Tilasinpa minäkin viime jouluksi itselleni joululahjan (tabletti+näppis) SL-verkkokaupasta. Seuraavana päivänä tarkistin tilauksen edistymisen ja huomasin että odottaa jotain (vakuusmaksua kai, arvelin kun luottotiedot poskellaan). Soitin sitten asiakaspalveluun, joka yhdisti luotonvalvontaan. Kerroin olleeni asiakkaana Wippies-ajoilta (kotitotaali, sittemmin Viihde)

    Tarkistipa valvoja asian ja poisti vakuusmaksun vaatimuksen

    Että joskus näinkin päin...