Kysymys

N97 ja TotaaliMAX

Näytä ensimmäinen kirjoitus

452 kommenttia

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki
No niin pojat pojat  8)

Eiköhän asia ole nyt tullut viimeistään selväksi. Sinä olet tyytymätön Saunalahteen etkä aio hankkia gsm-palveluitaisi täältä. Se, että ettet saanut tehnyt maksullisia muutoksia isäsi liittymään on selvää sillä se ei ole sallittu. Jos aiemmin sait tietoja niin syynä lienee tietojen maksuttomuus ja se ettei ne aiheuta kustannuksia liittymän omistajalle.

Mutta ilman mitään vattuilua tai ilkeilyä sanon, että varmistathan Dna sisäkuuluvuuden asuntotiloissa sillä itselläni on heiltä yksi liittymä ja sisäkenttä on helevetin huono.. siis ihan oikeasti sanon en siis vattuile.
Palataan jälleen tähän alkuperäiseen aiheeseen. avautumisen voi suorittaa muualla.
Joko Sauniksella hyllyt on pulloillaan N97:aa pakattuna valmiina lähtemään matkaan viikon päästä? :)
Ja niin, tuleekos sieltä mukana jotain Saunis-spesiaalia?
Muistaakseni samppaan sai kuulokkeet joten odotukset ovat korkealla nokialaisen suhteen. Pikkukarhu odottaa jo kovasti pörrökarhun uutta puhelinta, sitä on kiva käpälöidä kun pörrökarhu kääntää selkänsä. 😎 😎 8)

Niin, pikkukarhu odottelee toista puhelintarjousta sitten kun ei kahta samanlaista puhelinta tarvita... 😛
Tilasin tämän mahtavan tarjouksen ennakkotilauksena 29.6. Joillekkin tilaajille on jo tullut viestiä, että paketti on postitettu.

Täälläkin on valettu uskoa siihen että kaikki ennakkotilaajat saisivat puhelimen vielä tällä viikolla, ellei Posti tai Nokia mene lakkoon.

Saisikko kommenttia saunalahden edustajilta, että mikä on tilanne? 🙂 Varmasti moni odottaa tätä...
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1

Terve,

pakkamossa käy kova kuhina, pakettia pakataan liukuhihnalla ja viestejä sataa sitä mukaan kun laitteita/SIM-kortteja pakattu.

Vaikka N97 viestejä nyt tulee niin postin hoiviin niitä ei vielä tänään anneta -> target laitteet ennakkotilaajilla aikaisintaan 09.07.2009.

Joten kyllä täällä tehdään töitä sen eteen että saatte laitteet luvatun aikataulun mukaisesti.
Tuleeko sanktioita, jos postittaa tänään?

Onhan joku muukin kauppa postitellut heti vain kun on saanut. Esim. puhelinkioski.

Terve,

pakkamossa käy kova kuhina, pakettia pakataan liukuhihnalla ja viestejä sataa sitä mukaan kun laitteita/SIM-kortteja pakattu.

Vaikka N97 viestejä nyt tulee niin postin hoiviin niitä ei vielä tänään anneta -> target laitteet ennakkotilaajilla aikaisintaan 09.07.2009.

Joten kyllä täällä tehdään töitä sen eteen että saatte laitteet luvatun aikataulun mukaisesti.

Olo on kuin joulua odottavalla pikkupojalla. Hassu tunne aikuisella miehellä 🙂
Missä vaiheessa tehdään liittymätyypin vaihto totaali2 -> totaalimaxiin?
Monessa kohtaa tällä foorumilla on sanottu että postitus alkaa 8.7 > laitteet tilaajilla 9.7.
Eilen aspan tyttö kertoi minulle puhelimessa, soittaessani aspaan muusta liittymään liittyvästä asiasta, että postitus alkaa aikaisintaan kuun puolenvälin paikkeilla!!!

Mikä on totuus postitusajankohdasta???

Kyllä totuus on että laitteita pakataan kokoajan ja suurin osa on 08.07.2009 postin hoivissa.
Tilauksia on paljon ja niiden pakkaaminen on jo aloitettu jotta saadaan tavara ajoissa liikkeelle.
Pikkukarhun Pörrökarhu oli saanut jo N97:n seurantakoodin viestinä... Harmi ettei se vielä näy postin systeemissä. Nyt seurataan tiukasti missä puhelin kulkee....
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1

Pikkukarhun Pörrökarhu oli saanut jo N97:n seurantakoodin viestinä... Harmi ettei se vielä näy postin systeemissä. Nyt seurataan tiukasti missä puhelin kulkee....

Tosiaan niitä ei tänään postin hoiviin anneta koska Nokia sanoo että laite saa olla aikaisintaan 09.7.2009 kaupoissa / toimitettuna verkkokaupoista.
Joten 08.07.09 saamme antaa laitteet postin hoiviin.

Missä vaiheessa tehdään liittymätyypin vaihto totaali2 -> totaalimaxiin?

Juu eipä ainakaan vielä näyttänyt olevan TotaaliMAX vaihtoehtona liittymätyypin vaihdossa oma.saunalahdessa, onkohan sitten 9.7. kun pompsahtaa näkyville?

Nimim. voisin ilomielin nauttia jo nopeammasta datasta näin reissussa ollessa, hotellissa hidas 2M netti.. 😉

Missä vaiheessa tehdään liittymätyypin vaihto totaali2 -> totaalimaxiin?

Juu eipä ainakaan vielä näyttänyt olevan TotaaliMAX vaihtoehtona liittymätyypin vaihdossa oma.saunalahdessa, onkohan sitten 9.7. kun pompsahtaa näkyville?

Nimim. voisin ilomielin nauttia jo nopeammasta datasta näin reissussa ollessa, hotellissa hidas 2M netti.. ;)

Samaa koitin itsekin hakea tuolta oma saunalahdesta ja laitoin viestiäkin jo asiasta asiakaspalveluun miten tuon liittymävaihdon kanssa toimitaan.
Monille on alkanut jo tulemaan viestejä siitä, että puhelin olis postitettu. Tilasin oman maanantaina 29.6 oma.saunalahden kautta ja sain siitä seuraavana perjantaina 3.6 postissa vahvistuksen palvelusopimuksesta. Nyt vaan rupesin miettimään kun moni joka on tilannu myöhemmin kun minä niin ovat saaneet jo noita vahvistuksia mut mulle ei oo vielä mitään kuulunu.

Sen oon kyllä ymmärtäny että huomennahan noita vasta virallisesti aletaan lähettämään mut heräs vaan epäily kun mulla ei oma.saunalahdessa näy siinä tilausten seurannassa mitään, ei näy että mitään tilausta olis siinä.

Mites näkyykö muilla siinä tilausten seurannassa mitään?

Eipä näy ei. Mutta aspasta olen varmistanut, että tilaus on sisässä...ainakin jollain tasolla...

Joo luulisin että mullakin on jollain tasolla tilaus sisällä kun tuli postissa kuitenkin vahvistus.. Mut pitää huomenna soitella aspaan jos ei kuulu iltaan mennessä mitään. Kumma kun jollekin joka oli tänään tilannu niin oli jo muutaman tunnin sisään tullu viestiä postin seurantanumeron kanssa.

Turha kait sinne on soitella/ jonotella, kun monilla sama tilanne päällä... Itsekin tosiaan varmistelin asian tänään puhelimitse, kun oli tuossa omassa numerossani myös omistajanvaihdos juuri...
Purkavat varmasti tilauksia sitä mukaa kun joutavat ja vaikeaa varmasti on käsitellä tilaukset tarkkaan juurikin järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan, koska uskoisin, että heillä on näitä tilauksia hoitamassa enemmän kuin yksi henkilö kerrallaan ja näin ollen myös tilauksetkin lienevät jaettuna useampaan erään. 🙂

Itsellä sattui juuri loppumaan vanha kytkykauppa edellisen operaattorin kanssa, joten viime viikolla tilasin sitten N97 + TotaaliMAX -paketin. Tänään tuli sitten tekstiviesti että liittymä siirtyy saunalahdelle 16.7. Aspasta sitten tiedustelin että miten puhelinlaitteen kanssa menetellään kun liittymä siirtyy saunalahdelle vasta tuolloin 16. päivä, jolloin aspasta informoitiin että laite toimitetaan tällöin vasta heinäkuun lopussa/elokuun alussa. Onko tilanne tosiaankin nyt niin että laitetta joutuupi vielä odottamaan lähes kuukauden?

Kokeile onneasi ElisaShopitissa 😉
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1

Missä vaiheessa tehdään liittymätyypin vaihto totaali2 -> totaalimaxiin?

Juu eipä ainakaan vielä näyttänyt olevan TotaaliMAX vaihtoehtona liittymätyypin vaihdossa oma.saunalahdessa, onkohan sitten 9.7. kun pompsahtaa näkyville?

Nimim. voisin ilomielin nauttia jo nopeammasta datasta näin reissussa ollessa, hotellissa hidas 2M netti.. ;)

Moi,

tsekkaas uudestaan.
Muutama hyvä kysymys  😮 Tilasin tuon totaali max liittymän ja N97:kan viime viikolla nyt pompsahti saunalahdelta tekstari että numero siirtyy saunalahti liittymään 16.7. Mitenkäs tuon N97:kan toimitus sitten? Tuleeko se sitten vasta kun liittymä on käytössä vai samalla kun kortti vai miten?

Siirsin siis numeron soneralta meneekö siirrossa todellakin noin kauan? Edellisessä liittymässä ei ole mitään kytkyjä eikä mitään muutakaan ihmeellistä.

Moi, numeronsiirtoprosessissa Saunalahti lähettää siirtopyynnön luovuttavalle operaattorille joka kuittaa ehdotetun siirtopäivän ja kun se on vahvistettu niin voimme ja meidän pitääkin postittaa SIM-kortti ja puhelin jotta ne ovat asiakkaalla ennen siirtopäivämäärää.
Joten kun numeronsiirtovahvistettu niin tilaus siirtyy toimitukseen.

Eli kun minulle on tullut nyt viesti, että numero siirtyy 16.7 niin silloin minulla on puhelin ja sim viimeistään kädessä?

Itsellä sattui juuri loppumaan vanha kytkykauppa edellisen operaattorin kanssa, joten viime viikolla tilasin sitten N97 + TotaaliMAX -paketin. Tänään tuli sitten tekstiviesti että liittymä siirtyy saunalahdelle 16.7. Aspasta sitten tiedustelin että miten puhelinlaitteen kanssa menetellään kun liittymä siirtyy saunalahdelle vasta tuolloin 16. päivä, jolloin aspasta informoitiin että laite toimitetaan tällöin vasta heinäkuun lopussa/elokuun alussa. Onko tilanne tosiaankin nyt niin että laitetta joutuupi vielä odottamaan lähes kuukauden?

Kokeile onneasi ElisaShopitissa ;)

Jaa sieltähän se seurantakoodi tupsahtikin vaikka aspan tytöt pelotteli kuukauden toimitusajalla  ;D

Hyvä hyvä eli toivoa sopii, että minunkin luuri putkahtaa postiin pikimmiten 🙂 On se kummaa kun yli kolmekymppinenkin on ihan kun pikkupoika kun on uutta elektroniikkaa tulossa eikä malttais millään odottaa 😃 hyvinhän tällä eeysikymppiselläkin pärjäis

Osallistu keskusteluun