Palautetta palveluista

  • 19 marraskuu 2016
  • 30 kommenttia
  • 3031 katselukerrat

  • Uusi OmaYhteisön jäsen
  • 1 kommentti
Sain puhelinlaskun, jonka loppusumma oli 102 euroa. Siinä oli van yksi puhelu Omaguruun, 75 minuuttia.
Minusta on törkeää Elisalta kerätä rahaa siten, että omaguru-puhelun aikana puhelinta on pidettävä päällä eikä voi jutella chatissa nettiruudun kautta, kuten muissa online-palveluissa. Omaguru ei saanut tietokonettani kuntoon. Olipa viimeinen kerta, kun soitan sinne! Olisi erittäin ystävällistä ja asiakkaista kiinnipitämistä, että Omaguru vaihtaisi online-jutut todella tietokoneen ruudulla näkyvään valikkoon, jossa kirjoitettaisiin viestejä - kuten on tässä Elisassa muuten. VAROKAA OMAGURUA! Siis kaksi vikaa:
1. Maksaa maltaita! 2. Eivät saaneet konetta kuntoon. Olisi minun pitänyt älytä lopettaa puhelu itse.

Huoleton 4G:
Pitäisi kissan kokoisilla lihavoiduilla kirjaimilla mainostaa, että tietyn alkuisiin puhelinnumeroihin soitetut puhelut eivät siis kuulu HUOLETTOMUUTEEN. Miksi ihmeessä liittymän nimi on huoleton, kun se on kaikkea muuta kuin huoleton? Onhan toki liittymän esitteessä mainittu (sekin piti etsiä!), että palvelunumeroihin soitot ovat maksullisia. Huolettomassa pitäisi ilmoittaa KAIKKI ne numerot, joihin soitto ei kuulu liittymän maksuun kuukaudessa.
Taidanpa vaihtaa DNA:han!

30 kommenttia

Käyttäjätaso 7
1) Omaguru on hintava, totta. Omaguruun soittaminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista, ja sen hintakin on selvästi ilmoitettu. Vaihtoehtoisesti voit ottaa yhteyttä johonkin atk-huoltoon tai kysellä suvusta/naapurustosta tietokoneita tuntevaa henkilöä, joka auttaisi vähän halvemmalla.

2) Huoleton-liittymien tiedoissa lukee selvällä suomella:

Pakettiin ei sisälly puhelut palvelunumeroihin (esimerkiksi 0600- ja 0700-alkuiset numerot tai numeropalvelut, kuten 118) tai puhelut yritysnumeroihin (esimerkiksi 010- ja 020-alkuiset numerot), puhelut ulkomaille tai ulkomailla, teksti- ja multimediaviestit palvelunumeroihin tai ulkomaille eikä ulkomailla lähetetyt teksti- ja multimediaviestit tai tiedonsiirto ulkomailla tai tiedonsiirto muussa kuin Elisan matkaviestinverkossa. Lue lisää Toimitusehdoista

Ei ole kissankorkuisia kirjaimia, mutta jos sellaisia tarvitsee, niin voisi olla syytä käydä optikolla?

---
ps. DNA:n HS-Works maksaa "vain" 1,98 e/min + mpm. Ja Rajaton-paketin sisällöstä todetaan (tavallisella fontilla, ei kissoja sielläkään):

Ei sisällä puheluita palvelunumeroihin tai valtakunnallisiin yritysnumeroihin, puheluita ulkomaille eikä ulkomailla, teksti- ja multimediaviestejä palvelunumeroihin tai ulkomaille eikä ulkomailla lähetettyjä teksti- ja multimediaviestejä. Normaalihintaiset videopuhelut kotimaassa 0,20 €/min. Palvelu- tai yritysnumeroihin sekä ulkomaille soitettaessa veloitetaan matkapuhelumaksu 0,09 €/min, videopuheluista 0,20 €/min sekuntiveloitteisesti, tekstiviestit 0,09 €/kpl ja multimediaviestit 0,40 €/kpl.
Vastauksesi oli töykeä!
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Ikävä kyllä noihin palvelunumeroihin soittaminen on maksullista kaikilla operaattoreilla. Operaattorin vaihto ei siis ole ratkaisu tähän.

Täydellistä listaa maksullisista numeroista ei kuitenkaan ole olemassa. Ehkäpä siitä syystä, että lista olisi pitkä kuin nälkävuosi. Lisäksi listan ylläpitäminen olisi melkoinen projekti.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +2
Kannattaa lukea liittymäsi sopimusehdot. Kyllä siellä kerrotaan, mitkä puhelut ja palvelut kuuluvat sopimuksesi mukaiseen liittymään. Samoin hinta kerrotaan OmaGuru-palvelun etusivulla mielestäni varsin selkeästi:

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
edelleen kritisoin normaalin asiakaspalvelun loppumista että aina ohjataan jonnekkin maksulliseen palveluun
tiedän että se on operaattoreille hyvä pisnes mitä ei ole normaalihintasessa puhelussa
mutta kyllä hyvä/huono asiakaspalvelu jossain vaiheessa näkyy pisneksen onnistumisena tai epäonnistumisena
koska kyllä asiakkaat muistaa sen jos on saanu hyvää palvelua mutta erityisesti muistaa jos on saatu huonoo palvelua kyllä liikkeissä missä ei ensimmäiseksi tarvi keskustella myymäläpäälikön tai esimiehen kanssa menee todennäköisemmin uudelleen kuin semmoseen missä aina saa tapella oikeuksistaan
ei se ole kivaa vaikka osaiskin sen taidon

mihin on kadonnu entisaikojen hyvä asiakaspalvelu missä asiakkaita kuunneltiin ja palveltiin semmoseen liikkeeseen on mukava mennä
mutta nykyään pikemminkin kun myymälään menee tai soittaa niin on asenne mitä sää tänne tulit tai soitaa ja ollaan heti vaatimassa rahaa et sais edes jotain palvelua
ei näin kuulu toimia jos haluaa olla menestyvä yritys
asiakkaita pitää palvella aidosti ei pelkästään pakosta maksua vastaan se on kaikkien etu
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
Asiakaspalvelu voi toki ehdottaa Omagurua, koska jos vika on asiakkaan laitteissa, se ei kuulu tekniseen asiakaspalveluun. Omagurulle soittaminen ei ole pakollista. Avun voi hakea myös muualta itse, vaikkapa naapurin tietokoneasiantuntijalta. Viat asiakkaan tietokoneessa tai puhelimessa eivät kuulu muuallakaan teknisen asiakaspalvelun työhön vaan sielläkin ohjataan vastaavaan maksulliseen palvelunumeroon.

Toki mielestäni hinta on näissä palveluissa kova eikä soittaminen välttämättä päädy tulokseen. Kuulemani mukaan pyydettäessä puhelusta saa hyvitystä tuollaisessa tilanteessa.

Itselläni ei ole kokemusta tuosta palvelusta.
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki
Tuollaisen epäonnistuneen maksupuhelinpalvelun muistaa asiakas koko ikänsä. Minulla ei ole omagurusta kokemuksia, mutta jos olisi huonoja, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei kai olisi kuin vaihtaa operaattoria.

Se on vaan niin ratkaisevaa että elisankin kannattaisi tuosta omagurusta asiakastyytyväisyyden vuoksi luopua. Mikään minuuttipohjainen asiantuntijapalvelu ilman mitään takuuta probleeman ratkaisusta ei vain yksinkertaisesti ole toimiva ratkaisu, rahastus sellainen se toki on.
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3
Se on vaan niin ratkaisevaa että elisankin kannattaisi tuosta omagurusta asiakastyytyväisyyden vuoksi luopua. Mikään minuuttipohjainen asiantuntijapalvelu ilman mitään takuuta probleeman ratkaisusta ei vain yksinkertaisesti ole toimiva ratkaisu, rahastus sellainen se toki on.

Mihinkäs tämä johtopäätös asiakastyytyväisyydestä perustuu? Asiakastyytyväisyys korreloi aika vahvasti tuottavuuden kanssa ja harvempi yrittäjä on niin tyhmä, että ylläpitää tuottamatonta/tappiollista palvelua. Tästä voidaan päätellä, että asiakastyytyväisyys Omagurun kohdalla on niin korkea, että sitä kannattaa ylläpitää.

Kourallista palveluun tyytymättömiä ihmisiä kohden löytynee moninkertainen määrä tyytyväisiä ihmisiä. Tämän palstan otannalla tyytymättömyytensä ilmaisee yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä kuukaudessa. Omaguruun saapuvat puhelut kuukauden aikana laskettaneen kuitenkin tuhansissa.
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki
Tuollaisen epäonnistuneen maksupuhelinpalvelun muistaa asiakas koko ikänsä. Minulla ei ole omagurusta kokemuksia, mutta jos olisi huonoja, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei kai olisi kuin vaihtaa operaattoria.

Se on vaan niin ratkaisevaa että elisankin kannattaisi tuosta omagurusta asiakastyytyväisyyden vuoksi luopua. Mikään minuuttipohjainen asiantuntijapalvelu ilman mitään takuuta probleeman ratkaisusta ei vain yksinkertaisesti ole toimiva ratkaisu, rahastus sellainen se toki on.
sitä juuri tarkoitan että ainakin minulla on tosi iso merkitys sillä minkälaista palvelua saan eli asiakaspalvelu kokemuksella
nykyään ei paljoo välitetä siittä mitä mieltä asiakas on asioista kunhan vaan osakkeen omistajille tulee rahaa
jossain vaiheessa se rahan tulo loppuu ihan varmasti jos palvelu ei parane varsinkin tämmösinä huonoina aikoina taloudessa nykyään kukaan ei halua tehdä mitään ilman että saadaan rahaa siittä ei ajatella nokkaa eteenpäin mitä palvelu vois tuoda jatkossa jos on palveltu hyvin
ollaan liian lyhyt näkösiä
turhaa tätä on täällä sanoo mutta kirjotin nyt kuitenkin jos joskus vielä asiat muutuis ja alettais kuunteleen asiakkaita
jotka loppujebn lopuksi maksaa myyjien palkatkin
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Asiakastyytyväisyys korreloi aika vahvasti tuottavuuden kanssa ja harvempi yrittäjä on niin tyhmä, että ylläpitää tuottamatonta/tappiollista palvelua. Tästä voidaan päätellä, että asiakastyytyväisyys Omagurun kohdalla on niin korkea, että sitä kannattaa ylläpitää.

https://elisa.fi/omaguru/mika_omaguru/ osoitteesta voi lukea, että asiakastyytyväisyys on aika korkealla tasolla.
Käyttäjätaso 7
Vastauksesi oli töykeä!
Ehkä. Mutta täysivaltaisten ihmisten oletetaan osaavan lukea ja ymmärtävän lukemaansa. Sinä olet tilauksen tehdessäsi kuitannut lukeneesi & ymmärtäneesi liittymän ehdot. Ja Omagurun hintakin on varsin selvästi ilmoitettu.

Jos on vaikeuksia noiden asioiden ymmärtämisessä, voi olla syytä pohtia edunvalvojan hankkimista...
Käyttäjätaso 3
SE ON IHAN RYÖSTÖ HINTASTA JA KAIKEN LISÄKS NE EI SAA MITÄÄ SIE KORJATTUA KOKEMUSTA ON ÄLKÄÄ MISSÄÄ NIMESSÄ SOITTAKO
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +2
Ihan noin naisimmeisenä on pakko sanoa, että soitto tosiaan on vapaaehtoista. Mutta jos "guru" auttaa ja korjaa ns .lupausten mukaan ja homma ei toimi, niin moinen veloitus on mielestäni aiheeton. Eri asia on jos osaavat auttaa ja asia saadaan hoidettua/korjattua. Kokemusta on itselläkin ja ihan vapaaehtoisesti soitin aikanaan. Kyseinen keskustelu kesti n.15 min ja makso n. 30 eur. Olisin sen maksanutkin, jos olisivat osanneet jt tehdä. Myönsivät itse kokeilujen ja ehdotusten jälkeen etteivät osaa auttaa ja tästä sain tosiaan hyvityksen. Sen koomin en ole soitellut, koska jäi mielikuva, ettei sielläkään mitään mestareita olla puhelimien kanssa, puhumattakaan jst muusta. Tai ehkä osaavat monimutkaisia asioita, mutta sähköpostiin liittyvät asiat eivät olleet niitä. No voihan sielläkin olla porukka vaihtunut. Tämä siis ihan vaan oma mielipiteeni ko palvelusta. Sopiikyllä muihinkin vastaaviin palveluihin. Jos vien koneeni korjattavaksi, niin odotan että se on korjattu, jos siitä laskutetaan. Chatti olisi kyllä parempi palvelu lisänä vielä. Vähän kun Gigantilla huoltopalvelu.
Kauhulla odotan seuraavaa puhelinlaskua. Olin tilannut Elisalta F-Secure-tietoturvan, se on toiminut ihan hyvin, mutta yksi päivä sitä palkkia ei ilmestynytkään, kun menin pankkiin, enkä löytänyt sitä mistään ja hätäännyksissäni menin Elisan sivuille ja löysin sieltä Omaguru-täpän. En todellakaan etsinyt hintoja tms., koska ajattelin, että sieltä saa avun normaalilla puh.maksulla niin kuin esim. DNA:lla on. Yli puoli tuntia meni, kun koneeltani ensin poistettiin ja sitten uudelleenasennettiin tuo F-Secure-tietoturva. Kun kerroin tuttavalleni tästä Omaguruun soitosta, hän sanoi, että tiedätkö mitä se puhelu tuli maksamaan? No enhän minä tiennyt, mutta kun menin katsomaan/tutkimaan asiaa, niin leuat loksahti auki. Ei voi olla totta, yli viikon ruokarahat eläkeläisen tuloista, ei jumankauta. Dna:lla on ns. Seniorilinja, jonne voi soittaa ja josta saa avun ja se maksaa vain normaali puheluhinnan. Vaihdoin joku aika sitten DNA:lta Elisalle, mutta se taisi olla vikatikki. Nyt täytyy alkaa todella miettimään ja vertaamaan palvelujen hintoja yms. MIKSI ELISALLA EI OLE VASTAAVANLAISTA SENIORILINJAA??????????
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Kauhulla odotan seuraavaa puhelinlaskua. Olin tilannut Elisalta F-Secure-tietoturvan, se on toiminut ihan hyvin, mutta yksi päivä sitä palkkia ei ilmestynytkään, kun menin pankkiin, enkä löytänyt sitä mistään ja hätäännyksissäni menin Elisan sivuille ja löysin sieltä Omaguru-täpän. En todellakaan etsinyt hintoja tms., koska ajattelin, että sieltä saa avun normaalilla puh.maksulla niin kuin esim. DNA:lla on. Yli puoli tuntia meni, kun koneeltani ensin poistettiin ja sitten uudelleenasennettiin tuo F-Secure-tietoturva. Kun kerroin tuttavalleni tästä Omaguruun soitosta, hän sanoi, että tiedätkö mitä se puhelu tuli maksamaan? No enhän minä tiennyt, mutta kun menin katsomaan/tutkimaan asiaa, niin leuat loksahti auki. Ei voi olla totta, yli viikon ruokarahat eläkeläisen tuloista, ei jumankauta. Dna:lla on ns. Seniorilinja, jonne voi soittaa ja josta saa avun ja se maksaa vain normaali puheluhinnan. Vaihdoin joku aika sitten DNA:lta Elisalle, mutta se taisi olla vikatikki. Nyt täytyy alkaa todella miettimään ja vertaamaan palvelujen hintoja yms. MIKSI ELISALLA EI OLE VASTAAVANLAISTA SENIORILINJAA??????????

Minusta Elisan sivuilla kerrotaan hyvin selkeästi, paljonko OmaGurulle soittaminen maksaa. Hintatieto löytyy jokaiselta sivulta, jolta löytyy myös numero OmaGuru -palveluun. Tuon perusteella puhelun hinnan ei pitäisi tulla kenellekään täytenä yllätyksenä. OmaGurulle soittaminen voi maksaa maltaita, varsinkin, jos linja on auki koko operaation ajan. Sovelluksen poisto ja asennus uudelleen saattaa kestää linjasta ja koneesta riippuen jokusesta minuutista jopa puoleen tuntiin, huonolla tuurilla jopa vielä pidempään.

Itse en ole koskaan OmaGurulle soittanut, enkä soita. Eivät kuitenkaan voi auttaa sen enempää kuin tuo tavallinen asiakaspalvelu. En siis myöskään osaa sanoa, pyöriikö puhelun alussa nauha, jossa vielä erikseen kerrottaisiin puhelun hinta. Jos tällaista automaattinauhaa ei pyöri, pitäisi sellainen ehkä olla olemassa.

Pitäisikö Elisalla olla tällainen "seniorilinja", joka olisi tarkoitettu ikäihmisille ja maksaisi sen mpm/pvm hinnan, kuten tavalliseen asiakaspalveluun soittaminen? Ehkäpä. Tästä kannattaa toki tehdä aloite Ideapajaan. Jos tuo idea kerää riittävästi kannatusta, saattaa se ehkä joku kaunis päivä jopa toteutua.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
Antaisin mielipiteeni Elisan liittymäuudistuksesta.

Tarkasta poistui juuri 100M Tarkka, joka oli 25,90 euroa. Tämä olikin kallis investointi. Eikö Elisalla ole "tarkoille asiakkaille" enää oikeutta nopeampaan kuin 1 Mb/s -nettiin? Alempi taso on vieläpä 0.256 Mbps, joka on 7,90 eurolla todella ylihinnoiteltu. Kilpailijalta kolme liittymää 6,90 euroa, jossa 2.5 GT EU ja ennen kaikkea käytön mukaan, netti 0.512 Mbps.

Se on jo tasokkaampi, ja ennen kaikkea halvemmalla.

Huoleton 50M korvautui Huoleton 10M:llä. Se maksaa 26,90 euroa, ja tarjouksesta 24,90. Mielestäni palvelun hinta normaalisti olisi maksimissaan 24,90 euroa. Kyseessä kuitenkin 10 Mbps -netti. Itse sain 14,90 eurolla vuodeksi ja €30 S-lahjakortti, silti kalliihko vähäiseen käyttööni. Mietin vakavasti olisiko eräs toinen 4 Gt kk operaattori parempi minulle.

Datarajoitettuja liittymiä ei edelleenkään ole, eli peruspertti maksaa edelleen liikaa, kun käyttö todellisesti vaikkapa 1,3 Gt kk, 10 minuuttia puhetta ja 5 tekstiviestiä. Parannuksia?

Tarkka 1M, 12,90 euroa, ei edes tarjousta enää??? Tuohan on sikakallis normaalihinnaltaan, itse saan DNA-operaattorilta €6,90 kk tuon 12 kk sopimuksella. Ei kukaan oikeasti maksa 12,90 euroa tuollaisesta mopoliittymästä, pistäkää kunnon tarjoukseen jatkuvasti.

En minä suostunut tuota hintaa DNA:llekaan maksamaan, niin joutuivat laskemaan.

Nyt soi Mia Julia - Oh Baby (Comeea & DJ Restlezz Remix Edit).
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3
Rajatumpi valikoima liittymien osalta on loppujen lopuksi kaikille selkeämpi, sen vuoksi kaikkia välimallisia liittymiä ei voida pitää tarjolla vaan koitetaan hakea tuolta ne mille löytyy eniten kysyntää ja käyttöä. Toki aina joukosta tällöin jää ulkopuolelle joitain kohderyhmiä joilla on spesifimmät tarpeet 😕 Ja noista hinnoista sen verran että eipä tuo sinunkaan hintasi kilpailijalla sivuilta löydy vaan asiakaspalvelun kautta 😉
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
Rajatumpi valikoima liittymien osalta on loppujen lopuksi kaikille selkeämpi, sen vuoksi kaikkia välimallisia liittymiä ei voida pitää tarjolla vaan koitetaan hakea tuolta ne mille löytyy eniten kysyntää ja käyttöä. Toki aina joukosta tällöin jää ulkopuolelle joitain kohderyhmiä joilla on spesifimmät tarpeet 😕 Ja noista hinnoista sen verran että eipä tuo sinunkaan hintasi kilpailijalla sivuilta löydy vaan asiakaspalvelun kautta ;)
Ei löydy ei, ja tuo hinta siis tuli numeronsiirron kautta, Elisalle siirsin ja Elisa myi samaa liittymää puoleksi vuodeksi 8,90 eurolla. Siksi jäi viime vuonna numero siirtymättä teille 😉 DNA:lla puhelinmyyjä sanoi suoraan, että noin huonoa tarjousta et hyväksy -- paitsi tämän 6,90 eurolla kk vuodeksi. Oli pakko toimia puhelinmyyjän ehdoin, sillä säästi eniten. Elisa ei tullut "kilpailuun" tuon hinnan jälkeen. Tuo Huoleton 10M on hyvä 14,90 euron hinnalla, jollaiselle siirtämässä olen, mutta sekin on "yläkanttiin" peruskäyttäjälle, joka haluaa vaan muutaman Gt:n ja kohtuullisesti vielä muuta. Kaikki eivät Netflixaa 24/7 puhelimella.

Ensi vuoden siirto Elisalle riippuu siitä, antaako DNA jatkaa samaan hintaan, jos hinta nousee 12,90 euroon, sitten siirrän toki Elisalle 14,90 euroon vuodeksi. Mahdollisesti siellä sitten 4 Gt -pakettiin. Mutta tosiaan riippuu operaattorista aina mihin siirtyy tai minne jää.

Minusta 6,90 euron hinta on passeli liittymästä, jota ei juurikaan käytä, mutta olisi hyvä jos tarvittaessa voisi pitää yhteyttä ja aikataulut tutkia yms. Olen kyllä itsekin selkeyden kannalla.

En kuitenkaan kannata sellaista selkeyttä, jossa koko lista on 5G-liittymiä täynnä.

Kalliisti. Nyt on niin, vain Elisalla.

Toki myönnän, että myös Telian ja DNA:n hinnastot kalliita minulle.

Nyt soi MYST - Before You Go (High Voltage Remix).
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1
Rajatumpi valikoima liittymien osalta on loppujen lopuksi kaikille selkeämpi, sen vuoksi kaikkia välimallisia liittymiä ei voida pitää tarjolla vaan koitetaan hakea tuolta ne mille löytyy eniten kysyntää ja käyttöä. Toki aina joukosta tällöin jää ulkopuolelle joitain kohderyhmiä joilla on spesifimmät tarpeet 😕 Ja noista hinnoista sen verran että eipä tuo sinunkaan hintasi kilpailijalla sivuilta löydy vaan asiakaspalvelun kautta ;)
Ainakin tässä on se hyvä puoli, että tulee suunta entistä selvemmäksi. Vuosia sitten jossain suljetussa asiakasraadissa haastateltiin ihmisiä liittymistä ja sivujen ulkoasusta ja siellä oli aika paljon toivetta laajemmista vaihtoehdoista tänne liittymävalikoimaan kun vertailtiin ulkomaisiin operaattoreihin ja heidän valikoimaan. Täälläkin Yhteisössä on viime aikoina keskusteltu ja tasaisesti muulloinkin keskusteltu liittymävalikoimasta ja sen laajentamisesta kattamaan asiakasryhmiä muullakin kuin "kaikki tai ei mitään" taktiikalla.

Lopputulos? Vaihtoehdot vähenee entisestään tekosyynä jälleen kerran selkeytys. Numeroina siis vaikutusyritysten tulos on negatiivinen. Eli eiköhän se homma ole siis taputeltu.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Rajatumpi valikoima liittymien osalta on loppujen lopuksi kaikille selkeämpi, sen vuoksi kaikkia välimallisia liittymiä ei voida pitää tarjolla vaan koitetaan hakea tuolta ne mille löytyy eniten kysyntää ja käyttöä. Toki aina joukosta tällöin jää ulkopuolelle joitain kohderyhmiä joilla on spesifimmät tarpeet 😕 Ja noista hinnoista sen verran että eipä tuo sinunkaan hintasi kilpailijalla sivuilta löydy vaan asiakaspalvelun kautta ;)Ainakin tässä on se hyvä puoli, että tulee suunta entistä selvemmäksi. Vuosia sitten jossain suljetussa asiakasraadissa haastateltiin ihmisiä liittymistä ja sivujen ulkoasusta ja siellä oli aika paljon toivetta laajemmista vaihtoehdoista tänne liittymävalikoimaan kun vertailtiin ulkomaisiin operaattoreihin ja heidän valikoimaan. Täälläkin Yhteisössä on viime aikoina keskusteltu ja tasaisesti muulloinkin keskusteltu liittymävalikoimasta ja sen laajentamisesta kattamaan asiakasryhmiä muullakin kuin "kaikki tai ei mitään" taktiikalla.

Lopputulos? Vaihtoehdot vähenee entisestään tekosyynä jälleen kerran selkeytys. Numeroina siis vaikutusyritysten tulos on negatiivinen. Eli eiköhän se homma ole siis taputeltu.

Äh, ikävä kuulla että noin paljon näemmä sitten mennyt sivuun tuon kyselyn osalta nykyinen linja 😕 Itsekin tuon suhteen oon kahden vaiheilla, toisaalta kivempi kun on selkeämpi ja siistimpi valikoima mutta toisaalta kun tykkään taas räätälöidä kaiken mahdollisimman spesifisti niin aika paljon vähempi tarjonta rajoittaa sitä mahdollisuutta välillä. Puolensa ja puolensa molemmissa vaihtoehdoissa 🤷
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1
Jos järkeä käyttää niin, valikoiman ei tarvitse muuttua mitenkään epäselvemmäksi vaikka asiakkaille tarjoiltaisiin kustomointimahdollisuus. Huomaamaton pieni painike vaikka valitun liittymän alakulmassa "Muokkaa liittymääsi" avaisi erillisen näkymän jossa haluamansa muutokset voi tehdä.

Tosin järjenkäytöstähän tämä ei ole kiinni, eikä liioin tuosta selkeydestäkään kuten kaikki tietävät.
Käyttäjätaso 2
Lisää liittymän tee se itse.

Omaguru on kyllä kallis ja jos tulisin joskus tarvitsemaan on aika myydä laitteet ja ostaa radio. Tulee kaikin puolin halvemmaksi.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
MIksei siis tarjoilla jokaiselle jotakin, eli olisi mistä valita.

Oletetaan, puhuu vähän, viestii vähän. Tarkka on hyvä, mutta sitten joutuu tyytymään hitaisiin nopeuksiin? Tarkka 1M:ään joutuisi lisäämään nolla perään tuolla hinnalla!!!

5G-liittymiä on tullut paljon, mutta samalla alhaisemmasta päästä hävisi. Tämä nostaa hintatasoa. Datarajoilla voisi laskea hintatasoa, jotka käyttävät paljon, maksavat myös investoinnit. Niitä Elisalle aiheutuu jatkuvasti, kun on datarohmuja verkossa.

He, jotka eivät kuluta verkkoa reilulla kädellä, palkitkaa porkkanalla. Halvemmalla hinnalla.

Ratkaisu on helppo. Datakatto.

Nyt soi Deluzion - Bass Goes Boom (Edit).
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1
Suomessa on vain kolme suurta operaattoria muutaman pienen ohella ja se valitettavasti nostaa kaiken aikaa liittymien hintoja, kun mitään todellista kilpailua operaattorien, varsinkaan näiden kolmen suuren välillä, ei enää ole. Operaattorien olisi syytä ryhdistäytyä ja tarjota kuluttajille varteenotettavia liittymävaihtoehtoja myös hinnoitteluasteikon alapäästä, sillä puhelinliittymä on Suomessa edelleen peruspalvelu ja sitä tarvitaan myös viranomaisten kanssa asiointiin.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5
MIksei siis tarjoilla jokaiselle jotakin, eli olisi mistä valita.

Siksi, että se olisi mahdotonta tarjota jokaiselle oma räätälöity liittymä. Hetkenpäästä huomasit, etteä ei tämä olekaan hyvä, eikuin räätälöimään uudestaan.

hpguru kirjoitti:5G-liittymiä on tullut paljon, mutta samalla alhaisemmasta päästä hävisi. Tämä nostaa hintatasoa. Datarajoilla voisi laskea hintatasoa, jotka käyttävät paljon, maksavat myös investoinnit.


Meinaatko, etten maksa jo nyt niitä investointeja, perheessä on 2 puheliittymää (Huoleton 4G 50M ja Huoleton Premium+ 300M) 38,46‬ €/kk

hpguru kirjoitti:
He, jotka eivät kuluta verkkoa reilulla kädellä, palkitkaa porkkanalla. Halvemmalla hinnalla.


Saunalahti Tarkka Perus: 1Mbit/s 12,90 €/kk siinä sulle porkanaa.

hpguru kirjoitti:
Ratkaisu on helppo. Datakatto.


Onneksi ei ole datakattoa.

Osallistu keskusteluun