Saunalahti Perusposti muuttuu

  • 25 kesäkuu 2019
  • 81 kommenttia
  • 11108 katselukerrat

Näytä ensimmäinen kirjoitus

81 kommenttia

Käyttäjätaso 3

Lisäksi kummastuttaa lause: Lopetamme vanhoja jo myynnistä poistuneita tuotteita ja lisäpalveluita?   Mitä siis käytännössä?  Ite oon ollut asiakas jo 20 vuotta, niin onhan noita kertynyt.

Saunalahden aikaan todella tuntui, että oltiin edelläkävijöitä kaikessa. Panu + kumppanit ideoi loistavia juttuja. Nyt lähinnä tuntuu siltä, että Elisa on vanha jarru. Ei mitään arvoa verrattuna kilpailijoihin enää. 

Piti ihan tarkistella saunalahden puolelta noiden sähköpostien hallinta. Siellähän noilla vanhoilla sopimuksilla oli kolme sähköpostilaatikkoa, joissa jokaisessa voi olla 5kpl eri sähköpostiosoitetta.

Sikäli silloin yli 20 vuotta sitten tuli nic.fi kuukausimaksuton iki-liittynä hommattua, koska loi turvaa muuten muuttuvien nettiliittymien vaihtuessa. Sähköpostiosoitteita onkin linkitetty useampiin yhteyksiin, kerhon yhteyslomakkeisiin jne 20 vuoden ajalla.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Myöskään elisalla ole perusteita irtisanomiselle, koska alkuperäistä sopimusta ei ole asiakkaan puolelta rikottu. 

Kaivappa vanhat Nic Tietoverkkojen sopimuspaperit esille ja lue uudelleen. Muistaakseni niissäkään ei luvattu palvelua ilmaiseksi maailman tappiin, vaan ilmaistiin pyrkimys pitää palvelu maksuttomana. Joku ainakin-päivämäärä taisi myös olla, mutta se on kyllä tainnut mennä jo ohitse.

Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun sopimustasi muutettiin. Saunalahti sulki Unix shell-tunnukset 30.3.2007.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Löysin NIC Tietoverkkojen laskuni 11.6.1999. Siinä lukee "Voimassa ainakin 31.12.2004 asti." Olisit voinut odottaa hinnankorotusta jo 15 vuotta sitten, mutta se tuleekin vasta 2020.

Ja mitä NIC Nettiyhteys sitten maksoi 1999? 345 mk, eli 58,02 € ja elinkustannusindeksillä korjattuna 78,50 €.

Ei hitsi, mitä satuinkaan ehdottamaan Elisalle palvelun hinnaksi kolme päivää sitten? No sehän oli 3,90 €/vuosi, joka on aika linjassa nyt maksamani 2,83 €/vuosi kanssa. Aikamoinen yhteensattuma. En tietoisesti muistanut Nicin hintaa heittäessäni tuon 3,90 €/vuosi ehdotuksen ilmaan.

Nic tietoverkkojen asiakkaille Elisa on toisin sanoen virittämässä 1130 % hinnankorotusta. Voihan Blingström.

Löytyiskin vielä mainosmateriaalia tuolta ajalta. Olisiko tuolloin ollut tämän könttösummaisen iki-mailin rinnalla myös joku edullisempi kuukausihinnoilteltu versio….mutta tuohan on jo paljon pyrkiä pitämään maksuttomana. Mitä tuo 3x20Mb oikeasti aiheuttaa kuluja, taitaa olla lähempänä ilmaista.

Käyttäjätaso 2

Hei. Minulla on sähköposti joka on luotu matkapuhelinliittymäni alle. Muuttuuko se maksulliseksi? 

  Mielestäni aivan naurettava temppu Elisalta alkaa rokottaa näistä sähköposteista. Ennen sitä nettiliittymään kuului shell-tunnukset work hakemistoineen ja sähköposti nyt oli perusjuttu. Ajat muuttuu ja kaikesta kynitään rahat.

Kyllä vaan eli ihan kaikki Elisan sähköpostiosoitteet siirtyy Internetpalvelupaketin alle. Nyt niitä on ripoteltuna milloin minkäkin sopimuksen alle, niin nyt yhtenäistetään hommia :thumbsup_tone3:

Miksikäs tämänpäiväisessä IS-jutussa joku Elisan johtaja väitti, että liittymään sisältyvät sähköpostit säilyy maksuttomina? Mihin liittymiin sisältyy tällaisia maksuttomia sähköposteja ja voiko niitä luoda OmaElisassa joillain kriteereillä mikäli on Elisan laajakaista? Tämä tuntuu nyt olevan vähintäänkin sekavaa, kun jutut menee ristiin.

Tarkkaanottaen Laukkanen  on sanonut , että maksullisuus ei koske nettiliittymiin sisältyviä sähköposteja. Siis ei kaikkia liittymiä.

https://www.is.fi/digitoday/art-2000006332827.html

PS. Laajakaistasopimukseen kuuluu viisi postilaatiikoa ja niitä on jo monta vuotta voinut ihan itse luoda ja poistaa Oma Elisassa.

Niin, mutten nyt oikein ymmärrä kun täällä sanotaan että KAIKKI, AIVAN KAIKKI sähköpostit muuttuu maksullisiksi ja sitten tämä meneekin sanomaan, että ne nettiliittymien sähköpostit säilyykin ilmaisina?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Tarkkaanottaen Laukkanen  on sanonut , että maksullisuus ei koske nettiliittymiin sisältyviä sähköposteja. Siis ei kaikkia liittymiä.

Toisaalta artikkelissa lukee myös ”Kyse on erikseen tilattavasta sähköpostipalvelusta.” Eihän Saunalahden kännykkäliittymiin sähköpostia tarvinnut ennen tilata erikseen, se tuli ihan automaattisesti ja pyytämättä.

Nyt on kyllä tiedotus aika ristiriitaista. Minulla on Elisan tuplalaajakaista adsl+4g ja tähän kuuluvat viisi sähköpostiosoitetta. Nyt postilakon päätyttyä Elisalta tuli kirje, jossa ilmoitettiin, että nämä sähköpostit maksavat ensi vuoden alusta lähtien 2,9 euroa kuukaudessa. Koska en usko että maksu jää tähän 2,9 euroon jatkossa, hankin oman domainin kotisivu ja sähköpostipalveluineen ja nyt olen monta iltaa siirtänyt tätä Elisan kolumbus.fi osoitetta pois erinäisistä palveluista, joissa se on tunnuksena. Nyt tuo Iltasanomien/Digitodayn artikkeli antaa kuvan, että maksullisuus koskee vain muutamia tuhansia asiakkaita. Siis ovatko nämä muutama tuhat asiakasta nämä vanhat adsl asiakkaat? Ja mitä ovat nämä mainitut erikseen tilattavat sähköpostipalvelut, siis tilattu mistä??

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki

@Hekajo Noilla erikseen tilattavilla sähköpostipalveluilla tarkoitetaan lähinnä Saunalahti Perusposteja, jotka muuttuu tai on muuttuneet Elisa Internetpalvelupaketiksi. Myös sen Elisa Internetpalvelupaketin voi tilata erikseen.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +1

Onko Saunalahti Nettipuhelimen ohessa tullut ilmainen sähköposti tulevaisuudessa maksullinen?

Käyttäjätaso 2

Nyt on kyllä tiedotus aika ristiriitaista. Minulla on Elisan tuplalaajakaista adsl+4g ja tähän kuuluvat viisi sähköpostiosoitetta. Nyt postilakon päätyttyä Elisalta tuli kirje, jossa ilmoitettiin, että nämä sähköpostit maksavat ensi vuoden alusta lähtien 2,9 euroa kuukaudessa. Koska en usko että maksu jää tähän 2,9 euroon jatkossa, hankin oman domainin kotisivu ja sähköpostipalveluineen ja nyt olen monta iltaa siirtänyt tätä Elisan kolumbus.fi osoitetta pois erinäisistä palveluista, joissa se on tunnuksena. Nyt tuo Iltasanomien/Digitodayn artikkeli antaa kuvan, että maksullisuus koskee vain muutamia tuhansia asiakkaita. Siis ovatko nämä muutama tuhat asiakasta nämä vanhat adsl asiakkaat? Ja mitä ovat nämä mainitut erikseen tilattavat sähköpostipalvelut, siis tilattu mistä??

Oli niin tai näin, niin häivyn sähköposteineni Elisalta. Isäukollekin ensin suosittelin, että hävittää nic-postinsa jos ei halua palvelupaketeista maksaa, koska luulin että Elisan nettiliittymään kuuluu vähintään muutama ilmainen sähköposti jotka voi luoda OmaElisassa. Sitten täällä sanottiin, että nekin tulee maksulliseksi, KAIKKI Elisan sähköpostit tulee maksulliseksi, joten muutin suositustani faijalle ettei kannata Elisalta sähköpostia laittaa. Ja tuo suositus taitaa hänellekin päteä, eihän tästä härdellistä ota kukaan selvää kun nyt taas johtaja höpiseekin päinvastaisia.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Lehdessä ollut artikkeli ja siinä Juha Laukkasen kommentit koskivat 1.1.2020 tapahtuvaa muutoserää. Kevään mittaa tarkoitus siis yhäkin siirtää kaikki maksulliseksi eli myös sieltä laajakaistojen alta

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

OmaYhteisön mukaan monille on siirretty puheliittymien posteja laajakaistan alle, koska ovat maksuttomia. Miksei kerrota, että sekin muuttuu maksulliseksi. Annetaan siis karkeasti 3 kk peliaikaa, kunnes joutuu tulemaan pakotetuksi toimimaan - irtisanominen ja postin siirto.

Hei, kiitos yhteydenotosta! Tässä kohtaa, kun sinulla on laajakaistasopimus, voidaan sähköpostit siirtää sen sopimuksen alle, eivätkä ne näin ollen sinulle muutu maksulliseksi. Teen muutoksen heti. Muutos ei vaadi toimenpiteitä, voit jatkaa käyttöä normaalisti. Mukavaa joulun odotusta!

Missä muualla sähköposti on nuin kallis. 35 euroa vuodessa on paljon.

Miksi asiakkaille ei kerrota koko totuutta heti, vaan siirretään posteja hintavaan laajakaistasoppariin, missä nämä postit ovat maksuttomia vain alle 3 kk ajan.

Kolmen kuukauden päästä alkaa samoja viestejä satelemaan ja kiukkuisia aasiakkaita.

Jos joku asiakas on saanut kiksit tuosta lisäajasta maksuttomuutta, niin kohta viha nousee uusiin ulottuvuuksiin, kun toinen kirje tipahtaa postiluukusta. Kertoo jotain Elisasta?

Nyt soi Alex Megane - Summer Of Our Life (Jay&Dee Remix).

Mukavaa lunnaiden odotusta! Aikamoinen kiristys.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Miksi asiakkaille ei kerrota koko totuutta heti, vaan siirretään posteja hintavaan laajakaistasoppariin, missä nämä postit ovat maksuttomia vain alle 3 kk ajan.

Tämän suhteen joudun meidän kättä nostamaan ylös virheen merkiksi :( Informaatio ei ole kaikkia tavoittanut meillä kuten olisi pitänyt ja näitä on tullut itsellekin vastaan että asiakaspalvelusta on siirrelty laajakaistan alle vieläkin ilman että asiakkaalle on tiedetty kertoa tulevasta muutoksesta. Tähän on tartuttu ja pyritty nyt saamaan koko asiakaspalvelulle tietoon tuo tulevan muutoksen laajuus, eli toivon mukaan näitä tapauksia ei enää pääsisi tulemaan

Käyttäjätaso 1

NIC:n asiakas 90 luvun loppupuolelta asti, paljon oli perheelle tullut eri osoitteita. Nyt niitä sit poistellaan palveluista, ihan hirvee homma tämän rahastuksen takia. Juuri tilasin uuden kännykkäliittymän toiselta kun eihän tätä elisaa enää tarvii, pitkä asikassuhde meni siinä kun ahneus iski. 

Kaikkihan vuosittain kallistuu, mutta erityisen paljon ovat kallistuneet puheliittymät. Siis enemmän kuin tämä kuluttajahintaindeksi. Inflaatio syyskuussa 2019 oli Suomessa 0,9 prosenttia. Jos huomioidaan miten perusliittymien hinnat ovat nousseet 69 sentistä lähes 7,99 euroon muutamassa vuodessa, niin kyllä todellakin on kovat prosentit… Perusliittymähän on nykyään ihan kultaa. Ihan operaattorista riippumatta, miksi? Kallista on.

Ymmärrän että varsinkin tuo sähköpostin maksullisuus saa katselemaan muita operaattoreita myös puheliittymiin. Iloinen voidessani sanoa, että vaihtoehtoja on. Elisa ei ole ainoa operaattori. Ahneus on tosiaan iskenyt moneen firmaan Suomessa, valitettavasti.

Nyt soi Neophyte - Precious Pain (Original Mix).

Näinhän se on että hinnat nousee. Itsellä oli käytössä pelkät osoitteet, itse laatikoita en tarvii kun postit oli käännetty toiseen laatikkoon. Kyllä pitäisi kännykkäliittymäänkin sisältyä sähköposti, sen verran hinnakkaita on jo hinnat alkaen liittymätkin. Kaikki ei voi ottaa Elisan nettiliittymät kun on vaikka valokuituyhteys, en rupee mitään 4G liittymäpaskaa kotiin enää ottamaan. Sen kanssa tuli aikanaan pelleiltyä ihan riittävästi. Nyt pelleilee poika, 200 meganen liittymä ja vauhti on 20 megan paikkeilla.

Juuri noin.

Mutta huomasitko, että maaliskuun tienoilla myös Elisan laajakaistojen posteista aletaan veloittaa? Niitähän on maksuttomana viisi kappaletta ja jatkossa käytössä olevat siirtynevät internetpalvelupakettiin, mutta laajakaistan hinta ei laske. Eli siinäkin saa maksaa itsensä kipeäksi. Näin tekee vain ahne, joka veloittaa rahaa mitättömästä postista 200 Mt.

Nyt soi Hypnose - All The Way (Original Mix).

No minulle tuli kirje että vanha (30v) postilaatikkoni muuttuu maksulliseksi. Noh, soitin sinne elisaan tarkoituksena lopettaa tuo maanmainio 100M laatikko. Mutta, mutta... siinä keskustelussa tulikin ilmi että taloyhtiöön oli juuri kytketty elisan valokuitu ja poika sanoi että liitetään tuo vanha laatikko siihen taloyhtiön soppariin niin se on ilmainen. Sitten tuli seuraava lasku ja kappas 2,90 siellä komeili. Otin chatillä yhteyttä ja siellä tyttö kertoi että kyllä kaikki postilaatikot ovat nyt maksullisia, siis laajakaistankin... Nyt on siis kahdenlaista tietoa, että olisiko täällä joku joka oikeesti tietäis tän jutun... ?

Hei. Laajkaistaan ei enää kuulu ilmaista sivutilaa ja postilaatikoita.

Jos niitä ei ole vielä muutettu, ne muuttuvat maksulliseksi.

Elisa ja rahastus. Siinä on ideaa.

Nyt soi Code Black - Starting Over (Edit).

Käyttäjätaso 7

No minulle tuli kirje että vanha (30v) postilaatikkoni muuttuu maksulliseksi. Noh, soitin sinne elisaan tarkoituksena lopettaa tuo maanmainio 100M laatikko. Mutta, mutta... siinä keskustelussa tulikin ilmi että taloyhtiöön oli juuri kytketty elisan valokuitu ja poika sanoi että liitetään tuo vanha laatikko siihen taloyhtiön soppariin niin se on ilmainen. Sitten tuli seuraava lasku ja kappas 2,90 siellä komeili. Otin chatillä yhteyttä ja siellä tyttö kertoi että kyllä kaikki postilaatikot ovat nyt maksullisia, siis laajakaistankin... Nyt on siis kahdenlaista tietoa, että olisiko täällä joku joka oikeesti tietäis tän jutun... ?

Kaikki Elisan sähköpostit siirretään Internetpalvelupaketin alle ja samalla ne muuttuvat maksullisiksi. Muutos tapahtuu portattain.

https://yhteiso.elisa.fi/saehkoeposti-68/ukk-internetpalvelupaketti-eli-maksullinen-saehkoepostisopimus-515361

Käyttäjätaso 1

NIC:n asiakas 90 luvun loppupuolelta asti, paljon oli perheelle tullut eri osoitteita. Nyt niitä sit poistellaan palveluista, ihan hirvee homma tämän rahastuksen takia. Juuri tilasin uuden kännykkäliittymän toiselta kun eihän tätä elisaa enää tarvii, pitkä asikassuhde meni siinä kun ahneus iski. 

Kaikkihan vuosittain kallistuu, mutta erityisen paljon ovat kallistuneet puheliittymät. Siis enemmän kuin tämä kuluttajahintaindeksi. Inflaatio syyskuussa 2019 oli Suomessa 0,9 prosenttia. Jos huomioidaan miten perusliittymien hinnat ovat nousseet 69 sentistä lähes 7,99 euroon muutamassa vuodessa, niin kyllä todellakin on kovat prosentit… Perusliittymähän on nykyään ihan kultaa. Ihan operaattorista riippumatta, miksi? Kallista on.

Ymmärrän että varsinkin tuo sähköpostin maksullisuus saa katselemaan muita operaattoreita myös puheliittymiin. Iloinen voidessani sanoa, että vaihtoehtoja on. Elisa ei ole ainoa operaattori. Ahneus on tosiaan iskenyt moneen firmaan Suomessa, valitettavasti.

Nyt soi Neophyte - Precious Pain (Original Mix).

Näinhän se on että hinnat nousee. Itsellä oli käytössä pelkät osoitteet, itse laatikoita en tarvii kun postit oli käännetty toiseen laatikkoon. Kyllä pitäisi kännykkäliittymäänkin sisältyä sähköposti, sen verran hinnakkaita on jo hinnat alkaen liittymätkin. Kaikki ei voi ottaa Elisan nettiliittymät kun on vaikka valokuituyhteys, en rupee mitään 4G liittymäpaskaa kotiin enää ottamaan. Sen kanssa tuli aikanaan pelleiltyä ihan riittävästi. Nyt pelleilee poika, 200 meganen liittymä ja vauhti on 20 megan paikkeilla.

Juuri noin.

Mutta huomasitko, että maaliskuun tienoilla myös Elisan laajakaistojen posteista aletaan veloittaa? Niitähän on maksuttomana viisi kappaletta ja jatkossa käytössä olevat siirtynevät internetpalvelupakettiin, mutta laajakaistan hinta ei laske. Eli siinäkin saa maksaa itsensä kipeäksi. Näin tekee vain ahne, joka veloittaa rahaa mitättömästä postista 200 Mt.

Nyt soi Hypnose - All The Way (Original Mix).

Nyt on kaikki Elisan sopparit perheessä lopetettu. Ikävä yksilöllisiä posteja mutta Elisaa ei! Sekin ikävä loppuu aikanaan kunhan selviää lopullisesta vaihtorumbasta.

Hyvä juttu, jaloilla ja lompakolla kannattaa äänestää.

Elisasta on tullut osakkeenomistajien, ei asiakkaiden, palveluun erikoistunut yritys.

Osallistu keskusteluun