Vastattu

omaguru auttaa..muttei kyllä ilmaiseksi tai edes halvalla

  • 15 January 2018
  • 21 kommenttia
  • 1572 katselukerrat

Joo kyllä jo ennakolta tiesin, mutta kerran chatissä ei voi auttaa ja ohjaavat sinne soittamaan. Asiakaspalvelussa ei voida auttaa ja ohjaavat sinne soittamaan.
Viihteen digiboksiin siis tuli vikaa eikä suostunut avaamaan osaa sovelluksista ja lopulta oli pakko soittaa siihen kalliiseen omaguru numeroon.
Ensin pitkä jonotus ja sen jälkeen luultavasti raskaalla rauhoittavalla lääkityksellä oleva hitaasti mongertava neitokainen antaa neuvoja lähes puolen tunnin ajan ja aina kun oli puhelua lopettamassa, niin oli vielä yksi juttu mitä kokeilla. Ja lopuksi vielä totesi ettei jos näillä ala toimimaan niin on sitten rikki ja soita uudestaan niin täytyy sitten vaihtaa uuteen.
No ei lähtenyt toimimaan ja taas uusi puhelu.
Tällä kertaa alkoi taas poika neuvomaan ja venyttämään puhelua, vaikka sanoin että kaikki temput on jo kokeiltu ja ohjeistettiin ottamaan yhteyttä ja pyytämään digiboksin vaihtoa. Kundin äänensävy oli hyvin loukkaantunut ja ei edes suostunut keskustelemaan vaihdosta ennenkuin oli kokeillut vielä yhtä temppua. Sen jälkeen totesi että joo kyllä, digiboksissa on ilmeisesti vikaa ja onhan se jo se vanhempi malli niin täytyy laittaa uutta tulemaan. Se on ihan ilmainen kun kerran on rikki.
Joo ei ollut ilmainen ei.. Seuraavassa puhelinlaskussa kyllä löytyi maksuja elisan omagurulle lähes 70€ maksujen muodossa.
Törkeää rahastusta sillä että saa pidettyä käytössä ne palvelut joista jo kuukausittain maksaa. Tästä varmasti saisi kyllä taas hyvän lehtijutun aikaiseksi.
icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi matiaas 16 January 2018, 11:41

Katso alkuperäinen viesti

Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.

Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.

HAE KESKUSTELUISTA

21 kommenttia

Käyttäjätaso 2
Kunniamerkki
Vikatilanteissa aina kannattaa soittaa aspaan numeroon 010 190 240. Häiriöpuolen hemmot vastailevat siitä 24/7 ja maksaa normaalin puhelun verran.
Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +5
Joko taas yritetään rahastaa. Ei näin!

"Kuluttajansuojalain mukaan virheestä valittamisesta ei saa aiheutua kuluttajalle mitään maksuja, koska yrityksen on korjattava virheellinen tavara tai palvelu omalla kustannuksellaan.
Yrityksen on korvattava yritys- tai palvelunumeroon soittamisesta aiheutuneet puhelukulut soittajalle jälkikäteen, jos valitus on aiheellinen."

https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Ostaminen-myyminen-ja-sopimukset/asiakaspalvelun-maksullisuus/
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +21
maksaa normaalin puhelun verran.

010-numerot eivät ole normaaleita puhelinnumeroita, joten veloitus on epänormaali. Esimerkiksi Huoleton ja Tarkka liittymillä Elisan vikapalveluun soittaminen maksaa 0,09 €/min.

Sen jälkeen totesi että joo kyllä, digiboksissa on ilmeisesti vikaa ja onhan se jo se vanhempi malli niin täytyy laittaa uutta tulemaan.

Silloin kun vika on Elisan laitteissa, Elisa on velvollinen korvaamaan niin Omaguruun, asiakaspalveluun kuin vikapalveluukin soittamisesta aiheutuneet kulut.
Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +3
Laittaisitko puhelinnumerosi yksityisviestillä niin käydään tuon puhelun kulku ja veloituksen aiheellisuus läpi?
Käyttäjätaso 3
Omaguruun ei todellakaan kannata soittaa. Netistä löytyy apu googlaamalla. Kielitaidosta on apua joskus.

Kuten todettu vauva-foorumista löytyy kaikki yleinen tieto ja nykyään hititkin sanoitetaan sieltä löytyvillä fraaseilla.

Täytyykin illalla taas käydä siellä lukemassa, mitä Elisan asiakaspalvelussa todella tapahtuu.
Joo kyllä jo ennakolta tiesin, mutta kerran chatissä ei voi auttaa ja ohjaavat sinne soittamaan. Asiakaspalvelussa ei voida auttaa ja ohjaavat sinne soittamaan.
Viihteen digiboksiin siis tuli vikaa eikä suostunut avaamaan osaa sovelluksista ja lopulta oli pakko soittaa siihen kalliiseen omaguru numeroon.
Ensin pitkä jonotus ja sen jälkeen luultavasti raskaalla rauhoittavalla lääkityksellä oleva hitaasti mongertava neitokainen antaa neuvoja lähes puolen tunnin ajan ja aina kun oli puhelua lopettamassa, niin oli vielä yksi juttu mitä kokeilla. Ja lopuksi vielä totesi ettei jos näillä ala toimimaan niin on sitten rikki ja soita uudestaan niin täytyy sitten vaihtaa uuteen.
No ei lähtenyt toimimaan ja taas uusi puhelu.
Tällä kertaa alkoi taas poika neuvomaan ja venyttämään puhelua, vaikka sanoin että kaikki temput on jo kokeiltu ja ohjeistettiin ottamaan yhteyttä ja pyytämään digiboksin vaihtoa. Kundin äänensävy oli hyvin loukkaantunut ja ei edes suostunut keskustelemaan vaihdosta ennenkuin oli kokeillut vielä yhtä temppua. Sen jälkeen totesi että joo kyllä, digiboksissa on ilmeisesti vikaa ja onhan se jo se vanhempi malli niin täytyy laittaa uutta tulemaan. Se on ihan ilmainen kun kerran on rikki.
Joo ei ollut ilmainen ei.. Seuraavassa puhelinlaskussa kyllä löytyi maksuja elisan omagurulle lähes 70€ maksujen muodossa.
Törkeää rahastusta sillä että saa pidettyä käytössä ne palvelut joista jo kuukausittain maksaa. Tästä varmasti saisi kyllä taas hyvän lehtijutun aikaiseksi.

Niin kovin tuun kuulosta. Ainoastaan sillä erolla että minulla oli vuosia sitten nettiasia. ja Omagurun lasku noin sata euroa.
Sen jälkeen en ole Omaguruun soittanutkaan. Sellaista vikaa ei ikinä tulekaan että sinne suostuisin soittelemaan.
Nokia 7 meni junttturaan ja halusin apua OmaGurulta. Koska en ole Suomessa soitin Elisan AsPaan ja sain heiltä soittoajan gurulta. Kaveri soittikin sovittuun aikaan mutta puhelu katkesi eikä uutta soittoa kuulunut.
Siis uusi soitto AsPaan jossa avulias nuori nainen pingasi vapaita guruja ja saikin Mikon vastaamaan että soittaa heti takaisin. Ei kuulunut soittoa mutta tekstari että soitan maanantaina klo 15:30. Tämä siis perjantaina.
Maanantaina ei soittoa kuulunut ja Mikko on lepovuorossa. Lienee delegoinut soiton kolleegalle!? Taas soitto AsPaan. Uusi soittoaika meni sitten taas seuraavalle päivälle.

Tässä mene hyvin viikko ilman ElisaShopin myymää älyluuria ja Elisaa odotellessa. (ja vielä pahoin epäilen ettei Gurukaan saa konetta auki/resetattua).

Nimim. Turhautunut!
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +26

Ei se OmaGuru ainakaan resetoitua tuota puhelinta saa. Se sinun pitää tehdä ihan itse.

Voisit toki kertoa, mitä tuo "junttura" tässä tapauksessa tarkoittaa käytännössä. Joskus saattaa auttaa se, että sammutat puhelimen kokonaan ja käynnistät sen uudelleen vasta 10sek kuluttua.
Käyttäjätaso 2
Kunniamerkki +1
"Ensin pitkä jonotus ja sen jälkeen luultavasti raskaalla rauhoittavalla lääkityksellä oleva hitaasti mongertava neitokainen "

kyllä mä ymmärrän, että ärsyttää jos laitteet ei toimi, mutta mikä ihmisiä vaivaa kun pitää kirjoittaa tällaista??!?!? taatusti ei yksikään key-board warrior sanoisi tällaista päin näköä. helppo huudella närkästyneenä ja anonyymina.
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Omaguru-kokemuksia työpaikalta.

Eräällä rouvalla oli tarvetta editoida videoita Linuxilla. Hän soitteli Omaguruun, koska ajatteli, että siellä on guruja joista valita. Ensimmäinen guru kuvauksessaan sanoi, että “asiantuntemusta löytyy lapsesta asti” ja hän soitti sinne heti. Kyseinen guru ei ensinnäkään saanut yhteyttä siihen Linux-koneeseen, koska sinne ei voi ladata gurun etäyhteyttä ja hän ei voinut neuvoa.

Eikö Linux-asiakkaita haluta palvella gurupuhelimessa?

Hän puhui hitaasti ja yritti googletella ratkaisua. Hän muun muassa sanoi että ei ole koskaan kuullutkaan Linuxista tai että joku sitä käyttäisi. Puhelu kesti 15 minuuttia ja tämä rouva lopulta sanoi että jos et osaa niin mikset vaan kerro. Niin tämä Omaguru sanoi että soitapa gurulle nro ja rouva soitti uudestaan guruun ja valitsi gurun nro joka kuulemma tiesi Linuxista.

Kyseinen guru sanoi että jos haluat tehdäkin jotain koneella, mikset vaan osta Windowsia. Hän kuitenkin sen verran auttoi tuota rouvaa 10 minuutissa, että etsiskeli Windows-koneita, joilla editointi onnistuu varmasti. 9 minuutin aikana rouva sanoi ettei ole ostamassa tietokonetta.

Lopulta hyödyttömiin puhluihin meni 60 euro.

Rouva toi Linuxin työpaikalle, koska tiesi että meillä on oma IT-osasto, ja alle 10 minuutissa oli editointiohjelma asennettu ilman veloitus. Mutta kalliiksi tuli ilmaisohjelma: €60 meni guruihin.

Täytyisikö mennä Omagurujen sekaan, niin saisi ainakin rouva jatkossa enemmän vastinetta. Mutta ainakin meidän IT:ssä on huomattavasti vähemmän valituksia että ei saanut apua eikä maksa mitään. Palkkaus on varmaan kova, jos kerta puhelutkin €2,20 min.

Toki oletuksena firman koneet listalla, mutta toki autetaan omissakin jos on kiltti.

Ei ole todellakaan mikään halpa tämä Omaguru ja kalliimmaksi menee jos ei saa ratkaisua. Onko varmasti oikein veloittaa palvelusta täyttä hintaa, jos ei saa ratkaisua asiakkaalle.

Nyt soi Rebourne - Starlight (Radio Edit).

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Omaguru-kokemuksia työpaikalta.

Miten liittyy Elisa Viihde digibokseihin?

Nyt EI soi mikään.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Omaguru-kokemuksia työpaikalta.

Miten liittyy Elisa Viihde digibokseihin?

Nyt EI soi mikään.

Katso otsikko, guruista tässä ketjussa kokemusta.

Nyt kun tarkemmin katselin näitä Omaguruja, niin yksikään ei kerro osaamisalueekseen Linuxin, ainakaan paikalla olevista. En siis ihmettele, että Linuxiin ei saanut apua. Voihan Linuxissakin sattua Elisa Viihde -asiakas, mutta ei näköjään Omaguruista kannata apua hakea kun tuotekuvauksia selailin guruista. No, kuten edellä on sanottu, paras apu on Google ja sieltä löytyy mitäkin. Ihan täysin ilmaiseksi tai viimekädessä työpaikan IT-tuki.

Eli jos on Linux käytössä, niin tämän kokemuksen mukaan ei kannata Omaguruun soittaa. Silloin vaihtoehtona ovat kilauta kaverille, työpaikan IT-tuki (tässä tapauksessa) tai KVG.

Nyt soi Degos & Re-Done - My Enemies (X-Qlusive Holland Edit).

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Ikävä kuulla ettei apuja löytynyt tällä kertaa :( Omaguruissa löytyy myös Linux puolen osaajia, mutta koska alusta sen verran kuitenkin harvinaisempi niin eipä noita osaajiakaan aina siellä ole :/ Toki tuohon sitten kuuluu Omaguruilla etsiä ratkaisua asiakkaan ongelmaan, eli tarvittaessa vaikka sitten googletella asiakkaan puolesta vinkit kehiin ja koittaa sitä kautta saada apua asiakkaalle, apua tarjotaan toki niin pitkään kuin asiakas tahtoo eli hanskoja ei lyödä yleensä tiskiin kovinkaan herkästi vaan etsitään ratkaisua niin pitkään kuin vain keksitään mitään reittiä mitä pitkin edetä

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Ikävä kuulla ettei apuja löytynyt tällä kertaa 😞 Omaguruissa löytyy myös Linux puolen osaajia, mutta koska alusta sen verran kuitenkin harvinaisempi niin eipä noita osaajiakaan aina siellä ole 😕 Toki tuohon sitten kuuluu Omaguruilla etsiä ratkaisua asiakkaan ongelmaan, eli tarvittaessa vaikka sitten googletella asiakkaan puolesta vinkit kehiin ja koittaa sitä kautta saada apua asiakkaalle, apua tarjotaan toki niin pitkään kuin asiakas tahtoo eli hanskoja ei lyödä yleensä tiskiin kovinkaan herkästi vaan etsitään ratkaisua niin pitkään kuin vain keksitään mitään reittiä mitä pitkin edetä

Kyllä, harvinainenhan se on, mutta ihan vinkkinä Elisalle että ei palvelusta täyttä hintaa kannata veloittaa jos asiakas ei ole saanut ratkaisua. Lopulta meidän oma IT-tuki asian ratkaisi.

Mielestäni Omaguru-palvelu voisi olla ihan toimiva, jos asiakkaita ei pompoteltaisi “toisille guruille”, vaan palattaisiin asiaan myöhemmin “maks. 10 min sessio”n kautta viisaampina.

Ja se jälkisessio voisi olla ilmainen, kun itse puhelu voi maksaa sen 30-60.

Jos asiakas joutuu soittamaan guru nro, guru nro ja guru nro läpi saamatta apua niin ei ole kiva.

Minkälaiset vaatimukset teillä on, että lukee Linux-osaaja. Riittääkö että on joskus käyttänyt sitä?

Googlea mekin käytetään kun tulee tiketti, jos ei itse tiedä, mutta meillä loppukäyttäjä ei näe sitä etäyhteyden kautta vaan koitetaan joko etukäteen haravoida tai sitten ihan katsoa ongelma, ottaa kuvankaappaukset, ja sitten selvittää ja uutta etäyhteyttä korjauksen kanssa.

Koska asiahan on niin, että kun asiakas soittaa ja sä et tiedä ratkaisu, niin se googlen käyttö ei lisää ammattitaidon välitystä asiakkaalle ja toisaalta asiakkaan aika menee hukkaan. Ja jos teillä gurut veloittaa €2,20 min niin se ratkaisun etsiminen menee asiakkaan lompakosta. Ei se minusta ole oikein että aletaan googlettamaan asiakkaan koneella, ajalla ja rahalla.

Sen guuglaamisen voi hoitaa ihan työntekijän omalla työajalla. Nyt guruista välittyy kuva, että niillä on vaan kiire palvella seuraavaa asiakasta, vaikka edellisen ongelma ei ole ratkaistu.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Omaguru-palvelussa maksetaan ajasta, ei ratkaisusta. Tästä on kuulunut aiemminkin palautetta, mutta näin se on palvelukuvauksen pohjalta määritelty. Ja apua kun pyydetään niin sitä toki tarjotaan niin paljon kuin asiakas haluaa. Erona tuossa toki on se, että sulla tulee tikettinä ja soitat ratkaisun tai ainakin ratkaisuehdotuksen kanssa, perimmiltään siis erilaisesta palvelusta kyse vaikka samankaltaista hommaa tehdään. Ja ainakin omasta mielestäni parempi se on se googlettelu tehdä siinä asiakkaan koneella mikäli mahdollista kuin omalla koneella, asiakkaan koneella etäyhteydellä googlaamalla asiakas voi katsella itselleen tärppejä jatkoa varten eikä välttämättä tarvitse seuraavan ongelman kanssa heti taas soitella, siinä missä piilogooglettelulla pidettäisiin asiakas täysin riippuvaisena asiantuntijan avusta :) 

Linux-osaamisen määritelmästä en tiedä sanoa, noissakin on aika villi kirjo eri distroja ja aina ei kaikki osaaminen käänny eri distrojen välillä suoraan. Omalla kokemuksella voin sanoa että on aika vissi ero pistää Ubuntu koneelle ja toimintaan kuin Arch Linux tai vaikka Raspbian :sweat_smile:

Käyttäjätaso 7

Omaguru-palvelussa maksetaan ajasta, ei ratkaisusta. Tästä on kuulunut aiemminkin palautetta, mutta näin se on palvelukuvauksen pohjalta määritelty.

Yes.

Tämä on kyllä viimeisen päälle viritetty rahastuskone. Ei tarvitse kuin haastella niitä näitä turhia kiirehtimättä ja rahaa ropisee kassaan.

No onneksi omat taidot ovat tähän asti riittäneet eikä ole tarvinnut guruja kysellä ja samaa suosittelen muillekin , kun on niitä ilmaisiakin neuvojia.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Omagurujen sivuilta poimittuna “Yli yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja valmiita suosittelemaan palvelua ystävilleen.” eli kyllä niitä tyytyväisiä asiakkaita heilläkin löytyy :) Ja ennen kuin tulee väitettä, niin ei, emme voi kirjoitella mitä sattuu tuonne vaan pohjautuu ihan saatuun palautteeseen oikeilta asiakkailta :) 

Kaikille toki tuo palvelu ei ole suunnattu, eipä itselläkään ole vielä tullut vastaan tilannetta että olisi sinne tullut soiteltua vaan omin avuin menty. Mutta tosiaan kun käyttäjiä on moneen lähtöön niin löytyy myös asiakaskuntaa joilla on tarve ja halu tuonne soitella :) Ja sen mitä itse noita guruja tunnen niin hyviä tyyppejä tuppaavat kyllä olemaan :thumbsup:

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Omaguru-palvelussa maksetaan ajasta, ei ratkaisusta. Tästä on kuulunut aiemminkin palautetta, mutta näin se on palvelukuvauksen pohjalta määritelty.

Yes.

Tämä on kyllä viimeisen päälle viritetty rahastuskone. Ei tarvitse kuin haastella niitä näitä turhia kiirehtimättä ja rahaa ropisee kassaan.

No onneksi omat taidot ovat tähän asti riittäneet eikä ole tarvinnut guruja kysellä ja samaa suosittelen muillekin , kun on niitä ilmaisiakin neuvojia.

Tämäpä se eli Omagurun kannattaa kokeilla kaikkia neuvoja, ja vielä odotuttaa asiakasta, kun “haen vielä Yahoolla” tai “Mitä jos katsottaisiin noita uusia läppäreitä, joilla tuo editointi onnistuu”. Se joka tässä hyötyy, on Omagurun firma Elisa, sinnehän ne eurot satelee. Ei ole minusta hyvää palvelua, että kaikki tehdään hitaasti, ja maksetaan ajasta. Hyvin kallista hupia, täytyy sanoa. Meillä on tikettijärjestelmä ja puhelin, mutta se onkin hyvä, koska asiakkaaseen voi palata jos ei heti tiedä miten ratkaista. Tikettijärjestelmän takia tiketti löytää myös osaavimman “gurun” auttamaan asiakasta eikä tapahdu sitä, että soitapa sitten gurulle nro tai gurulle nro, jossa rahastetaan lisää. Elisan Omaguru voi olla toimiva palvelu, jos puhelu sattuu menemään minuutissa muutamassa, oikealle gurulle ja asia ratkaistaan. Mutta useimmiten googlettaa voi itsekin. Uskoisin myös, että siellä on ystävällisiä guruja, mutta toimintamalli on väärä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Omaguru-palvelussa maksetaan ajasta, ei ratkaisusta. Tästä on kuulunut aiemminkin palautetta, mutta näin se on palvelukuvauksen pohjalta määritelty.

Yes.

Tämä on kyllä viimeisen päälle viritetty rahastuskone. Ei tarvitse kuin haastella niitä näitä turhia kiirehtimättä ja rahaa ropisee kassaan.

No onneksi omat taidot ovat tähän asti riittäneet eikä ole tarvinnut guruja kysellä ja samaa suosittelen muillekin , kun on niitä ilmaisiakin neuvojia.

Tämäpä se eli Omagurun kannattaa kokeilla kaikkia neuvoja, ja vielä odotuttaa asiakasta, kun “haen vielä Yahoolla” tai “Mitä jos katsottaisiin noita uusia läppäreitä, joilla tuo editointi onnistuu”. Se joka tässä hyötyy, on Omagurun firma Elisa, sinnehän ne eurot satelee. Ei ole minusta hyvää palvelua, että kaikki tehdään hitaasti, ja maksetaan ajasta. Hyvin kallista hupia, täytyy sanoa. Meillä on tikettijärjestelmä ja puhelin, mutta se onkin hyvä, koska asiakkaaseen voi palata jos ei heti tiedä miten ratkaista. Tikettijärjestelmän takia tiketti löytää myös osaavimman “gurun” auttamaan asiakasta eikä tapahdu sitä, että soitapa sitten gurulle nro tai gurulle nro, jossa rahastetaan lisää. Elisan Omaguru voi olla toimiva palvelu, jos puhelu sattuu menemään minuutissa muutamassa ja asia ratkaistaan. Mutta useimmiten googlettaa voi itsekin.

Sen verran tarkennettakoon, että tarkoitus ei ole pitkittää tai viivytellä tahallaan. Monesti kun noihin numeroihin soittaa, on ns. hätä käsillä ja silloin etenkin tuntuu että vastapuoli tahallaan vain viivyttelee ja ihmettelee, osin tähän voi vaikuttaa myös rauhallinen puhue mitä noissa pyritään pitämään kiihtyneen asiakkaan rauhoittamiseksi. Aina tuolla ei toki ole toivottua vaikutusta, etenkin jos päässä takoo vain ajatus siitä että on ongelma mikä pitää saada kuntoon ja siihen kylkeen vielä voi olla myös stressi puhelun hinnasta. Valitettavan usein noissa kohtia tulee tahtomattaankin sitten jo itse jarrutettua asian hoitoa kun ajatus laukkaa kahtasataa ja asiakas itse tulee pomppineeksi herkästi sitten myös asiasta toiseen ja asioiden välillä. En siis väitä että näin olisi välttämättä tapahtunut työkaverisi kohdalla, tämä enemmänkin huomiona yleisesti sillä samaa tapahtuu monesti noissa ihan normaaleissa vikapuheluissakin ja siinä pitää välillä ottaa ns. hengähdystovi että asiakkaan kanssa asian hoitaminen onnistuu ja saadaan puhuttua molemmat samaa asiaa läpi :) 

Käyttäjätaso 7

Omagurujen sivuilta poimittuna “Yli yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja valmiita suosittelemaan palvelua ystävilleen.” eli kyllä niitä tyytyväisiä asiakkaita heilläkin löytyy :)

Niinpä.

Saattavat olla tyytyväisiä siihen saakka , kunnes lasku tulee. Ja sehän voi tulla vasta kuukauden päästä ja sitten alkaa se ***utus , kun 100€ laitteen korjaus maksoikin 200€.

Tai sitten ovat tyytyväisiä kun saivat apua mikä ei omin voimin onnistunut :shrug::blush: