Vastattu

5G:n tuloa hehkutetaan, 4G LTE ei pääse edes puoleen väliin lupaukisista

Näytä ensimmäinen kirjoitus

166 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

On siinä varmaan ajankäytössä tehostamista, tai niitä töitä liikaa, jos pitää työmatkatkin käyttää työntekoon. 
 
Matkat matkoina. Työt töinä.

Sinulla ei taida olla aavistustakaan, kuinka moni suomalainen käy päivittäin töissä junalla toisella paikkakunnalla.

On ihan älyttömän iso juttu vapaa-ajan kannalta jos junassa voi tehdä töitä molempiin suuntiin ja matkat lasketaan työajaksi. 

Jos verkko ei sitä salli, niin ei sujuvasta työstä voida valitettavasti puhua… Mielestäni hupikäyttäjät vie Netflixeillään sitä kaistaa. Moni esimerkiksi Tampere-Helsinki-välillä on vaihtanut Väinö Paunun bussiin, koska siellä on ilmainen Wifi, joka toimii, sillä sitä ei vaivaa samanlaisia ongelmia kuin junaverkkoja. Ajetaan moottoritiellä lähempänä asutusta.

Busseja kun ei ole 10 letkassa, vaan yksi kerrallaan ja hieman autoja.

Ainoa miinus on, että bussissa on hankalampi datailla, siksi pitäisi olla parempia busseja juuri etätyötä tekeville. Onnibussissa on maksullisia penkkejä kannettavan käyttöön. Sinnekään ei mahdu kuin kaksi tietokonetta kerrallaan pöydälle. Paljon tulee reklamaatioita meillekin, ettei yhteydet pelaa junissa eivätkä aina busseissakaan oikeastaan.

Koska en voi sille mitään, niin täällä poikkeuksetta suljetaan tiketti…

Meillä suositellaan työntekoa toimistolla ja etätöissä hyvän kotiverkon varassa, tai hyvin varustetussa mobiiliverkossa, valitettavasti mikään mobiiliverkko ei palvele koko Suomea aukottomasti… Se vaan vaatii niin paljon sitä hilloa, että ei ole järkevää.

Tuskin Elisa aikoo panostaa kilpailijoitaan enemmän verkkoon, joka ei kannata.

Mielestäni se on aika turhaa laittaa masto pystyyn sitä varten, että junan asiakkaat saavat ehkä toimivan netin minuutin ajaksi ohikulkumatkallaan, ja muuten asema ei palvele ketään.

Suomessa liikaa hyysätään maaseudun nettejä - yhtä varten laitetaan mastot pystyyn.

Kaupungissa asuvat subventoivat, ja sitten kyseisellä mastolla 3000TT liikennettä.

Eräällä foorumilla yksi kehui kuinka Elisa suuntasi kokonaisen saitin hänen mökille, vaikka on varmuudella yksi käyttäjä koko keilassa, marjastajia lukuunottamatta. Mielestäni ylellistä palvelua. Kyllä minullekin kelpaisi henkilökohtainen keila juhlavaa 4G-dataa.

Nyt soi Psyko Punkz - Enjoy The Ride (Radio Edit).

Jopa pääkaupunkiseudulla on kuuluvuusongelmia junissa, vaikka siellä menee päivässä kymmeniä junia eli tuossa liikkuu satoja tuhansia ihmisiä joka päivä.

Käyttäjätaso 5

Surkuhupaisaa muuten kun katsoo Elisan häiriökarttaa niin siel monel paikkakunnal joissa toimii 5G niin on merkintä: Häiriöt vaikuttavat 5G-verkon datapalveluihin.

Miten siel jo hajoaa laitteet kun 5G on vasta aloittanu eikä ole kovin yleinen vielä?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Surkuhupaisaa muuten kun katsoo Elisan häiriökarttaa niin siel monel paikkakunnal joissa toimii 5G niin on merkintä: Häiriöt vaikuttavat 5G-verkon datapalveluihin.

Miten siel jo hajoaa laitteet kun 5G on vasta aloittanu eikä ole kovin yleinen vielä?

Se mielestäni kertoo sen, että mobiili ei voi olla luotettava nettivalinta.

Siis oli se 3G, 5G, 4G tai 6G niin vikoja tulee aina olemaan. Se on ihan ihmisten huiputtamista, että myydään 5G-verkkoja muka kiinteän korvaajina. Jos loppukilometri menee ilmateitse, niin ei voida puhua kiinteää korvaavasta netistä ja toisaalta kiinteä ei taivu mukaan otettavaksi.

Mobiililaajakaista 4G, 5G, 3G on altis häiriöille: sää, maasto-olosuhteet, päätelaitteet Elisan tai omassa verkossa, verkon ruuhkaisuus ja signaalin voimakkuus sekä häiriötaso.

Lisäksi jos ukkonen iskee Elisan mastoon, niin ei se korjaudu hetkessä.

Juuri siksi on olemassa kiinteä- ja mobiililaajakaista erikseen. Kiinteään laajakaistaan ei samalla tavalla tule häiriöitä, paitsi ehkä kotiverkon liikenne, eikä siihen vaikuta 5G-laitteet.

Joita kertomasi mukaan jo tänään hajoilee Elisan 5G-verkossa.

Muropaketti testasi Elisan 5G:tä viime vuonna:

Ison nopeuden suurin hyöty saadaan siirtäessä isoja tiedostoja netistä. Tässä suhteessa 5g-liittymän pitäisi olla numeroiden perusteella samalla viivalla todella nopean kiinteän yhteyden kanssa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan testeissä osoittautunut realistiseksi.

En näe minäkään, että 5G:stä olisi esimerkiksi valokuidun korvaajaksi.

Tekniikan maailmassa sen sijaan moitittiin akunkestoa 5G-pouhelimissa.

Latauksia testatessa huomio kiinnittyi akkukestoon, joka alkoi huveta silmissä. Gigatavun tiedonsiirto söi noin 1,5 prosenttia akusta molemmilla puhelimilla. Akku kului merkittävästi myös nopeustestejä tehdessä. Mikäli 5g-puhelinta on tarkoitus käyttää koko päivä yhdellä latauksella, ei sen huippunopeuksia voi käytännössä hyödyntää pitkin päivää. Suurin ongelma on, jos puhelinta käyttää tietokoneen modeemina nettiin lankalaajakaistan korvikkeena. Tällöin puhelin on syytä kytkeä laturiin tai antaa sen imeä virtaa kannettavasta tai tehokkaasta varavirtalähteestä.

Tässä nähdään, että 5G on paitsi kalliimpi, niin myöskään huippunopeuksia ei saa käyttää.

Tällä hetkellä 4G-laite ja -liittymä on edullisin ja toimivin kuluttajalle.

DNA:n radioverkkojen johtajan mukaan 6G tulisi 2030 ja 4G:tä ylläpidetään vielä pitkään.

Nyt soi Hardbouncer - Nailed It. (Radio Edit).

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +1

https://twitter.com/olkitu/status/1220006235031949313 

Tuollaista nopeutta Elisan Kulmassa demolaitteella… 3.5GHz taajuus ja 100MHz taajuuskaistaa. 

Pelkkään mobiiliin ei kannata tuudittautua mutta ei myöskään kiinteään. Paikallinen sähkökatko pistää kiinteän pois hetkessä ja taas jos tukiasemalle tapahtuu jotakin on sekin poissa pelissä. Mikäli vielä haluaa varmistua niin varmistaa että puhelinliittymä ja mobiili ovat eri operaattorilta niin jos tulee vikatilanne voi käyttää toista operaattoria. 

Näin on juurikin meillä.

Omalla kohdalla kiinteä on ELISA ja pouhelinliittymä on DNA.

Tutut turvautuvat mobiilikaistaan ELISA kauttani ja 3 kpl DNA pouhelinliittymiä.

Jos Elisan 4G tai KAMO kyykkää niin ainakin puhelimolla pääsee pakolliset hoitamaan.

Ei pidä olla kaikki mahdollisuudet samassa korissa.

Nyt soi Sogma - Rise (Radio Edit).

Kysehän on liikkuvaan käyttöön tarkoitetusta tekniikasta. Kyllä tuo maksiminopeus voi toteutua jossakin päin Elisan verkkoa johonkin kellonaikaan. Se, että huippunopeus ei toteudu juuri omassa kotiosoitteessasi on ihan normaalia. Kunhan jatkuva 5 Mbit/s toteutuu, niin kaikki on ok. Siihen suhteutettuna mobiili onkin todella kallis verrattuna kiinteän verkon liittymiin (pl. adsl-yhteydet pitkien johtomatkojen päässä).

Ei toteudu. Juuri nytkin latausnopeus 4G-verkossa 0,89Mbit ja lähetys 4,23Mbit. Tilanne on ns. ruuhka-aikoina jatkuvasti sama. Olenko oikeutettu jonkin asteisiin korvauksiin/kompensointiin? Jo pelkästään Speedtestin sivun latautuminen vie iäisyyden. Tässä on ihan turha koittaa katsoa mitään Elisa Viihteestä. Taidan vakavissani harkita DNA:n dataliittymää.

Hei. Hyvää iltapäivää ja pian tulevaa iltaa.

Se on totta, että välillä Elisan verkot ruuhkautuvat 4G-taajuudella. Jos sinulla on hyvä 2CA tai 3CA reititin, niin olet voitavasi tehnyt, tuolloin DNA voi olla hyvä vaihtoehto. Testaa Prepaidilla.

Muista kuitenkin että DNA:ta, kuten Teliaakin, voi vaivata ihan samat ongelmat, jos ei nyt niin ainakin joskus tulevaisuudessa mikäli asiakkaita kytkeytyy samalle taajuudelle liiasti.

Toivottavasti voisit nauttia toimivasta netistä jatkossa.

Nyt soi Tha Playah - Why So Serious? (Angerfist Remix).

Käyttäjätaso 5

Kysehän on liikkuvaan käyttöön tarkoitetusta tekniikasta. Kyllä tuo maksiminopeus voi toteutua jossakin päin Elisan verkkoa johonkin kellonaikaan. Se, että huippunopeus ei toteudu juuri omassa kotiosoitteessasi on ihan normaalia. Kunhan jatkuva 5 Mbit/s toteutuu, niin kaikki on ok. Siihen suhteutettuna mobiili onkin todella kallis verrattuna kiinteän verkon liittymiin (pl. adsl-yhteydet pitkien johtomatkojen päässä).

Ei toteudu. Juuri nytkin latausnopeus 4G-verkossa 0,89Mbit ja lähetys 4,23Mbit. Tilanne on ns. ruuhka-aikoina jatkuvasti sama. Olenko oikeutettu jonkin asteisiin korvauksiin/kompensointiin? Jo pelkästään Speedtestin sivun latautuminen vie iäisyyden. Tässä on ihan turha koittaa katsoa mitään Elisa Viihteestä. Taidan vakavissani harkita DNA:n dataliittymää.

Ei kiinteää yhteyttä ole tarjolla ?

Btw,itse kellotin harrastepaikassa 0,256 M nopeuden 100 M liittymällä. Tuntuu, että viime aikoina 4G verkkojen kuormitus on noussut. Palautetta vaan operaattoreille. 

Jännä homma sinänsä, että heikkoja netyiyhteyksiä ei ole nostettu poliittiselle agendalle. Taitaa olla liian vaikea asia suurimmalle oppositiopuolueelle.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +3

Olenko oikeutettu jonkin asteisiin korvauksiin/kompensointiin?

Sopimusrikkomushan tuo alle 5 Mbit/s on, joten ei muuta kuin pyytämään alennusta siihen saakka, kunnes operaattori saa kapasiteettia lisättyä. Varaudu kuitenkin siihen, että operaattori haluaakin samalla purkaa koko sopimuksen.

Olethan muistanut kokeilla myös, miten UMTS-verkko toimii teillä päin?

Itselläni Elisan UMTS-verkko on aivan toivoton, iltaisin mennään pahimmillaan jopa 0,058 Mbit/s.

Mutta kilpailijan UMTS:ia käyttää ihan mielellään. Yleensä mennään vähintään 15 Mbit/s, mutta joskus vain 5 Mbit/s. Kilpailijan LTE tippuu ruuhkassa 1,7 Mbit/s nopeuteen.

Käyttäjätaso 3

Kysehän on liikkuvaan käyttöön tarkoitetusta tekniikasta. Kyllä tuo maksiminopeus voi toteutua jossakin päin Elisan verkkoa johonkin kellonaikaan. Se, että huippunopeus ei toteudu juuri omassa kotiosoitteessasi on ihan normaalia. Kunhan jatkuva 5 Mbit/s toteutuu, niin kaikki on ok. Siihen suhteutettuna mobiili onkin todella kallis verrattuna kiinteän verkon liittymiin (pl. adsl-yhteydet pitkien johtomatkojen päässä).

Ei toteudu. Juuri nytkin latausnopeus 4G-verkossa 0,89Mbit ja lähetys 4,23Mbit. Tilanne on ns. ruuhka-aikoina jatkuvasti sama. Olenko oikeutettu jonkin asteisiin korvauksiin/kompensointiin? Jo pelkästään Speedtestin sivun latautuminen vie iäisyyden. Tässä on ihan turha koittaa katsoa mitään Elisa Viihteestä. Taidan vakavissani harkita DNA:n dataliittymää.

Moikka @Maaseudun nettomaksaja ja tervetuloa OmaYhteisöön! 

Ikävä kuulla että sinulla on ongelmaa 4G -verkon kanssa :( Onko nuo nopeudet puhelimella vai mobiilireitittimellä mitattuja nopeuksia? Merkkaatko profiiliisi asiakasnumerosi, niin tukataillaan tuota ongelmaa tarkemmin läpi. :blush:

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Jos alle 5 Mbit/s ei oikeuta mihinkään muuhun kuin operaattorin vaihtoon ja vanhan sopimuksen purkuun, niin kyseisellä ehdolla ei ole mitään virkaa. Kiinteässä sentään puolet on Pakko olla.

Lisäksi jos se ei ole toistuvasti alle 5 Mb/s operaattorit nauravat sinulle.

Jos sen sijaan 5 Mb olisi pakko olla, niin operaattorin olisi annettava hinnan alennusta, korjattava nopeus sopimuksen mukaiseksi tai maksaa asiakkaan puolesta toisen verkon käytöstä.

Nyt soi Da Tweekaz - People Against Porn (10 Years Mix).

Kysehän on liikkuvaan käyttöön tarkoitetusta tekniikasta. Kyllä tuo maksiminopeus voi toteutua jossakin päin Elisan verkkoa johonkin kellonaikaan. Se, että huippunopeus ei toteudu juuri omassa kotiosoitteessasi on ihan normaalia. Kunhan jatkuva 5 Mbit/s toteutuu, niin kaikki on ok. Siihen suhteutettuna mobiili onkin todella kallis verrattuna kiinteän verkon liittymiin (pl. adsl-yhteydet pitkien johtomatkojen päässä).

Ei toteudu. Juuri nytkin latausnopeus 4G-verkossa 0,89Mbit ja lähetys 4,23Mbit. Tilanne on ns. ruuhka-aikoina jatkuvasti sama. Olenko oikeutettu jonkin asteisiin korvauksiin/kompensointiin? Jo pelkästään Speedtestin sivun latautuminen vie iäisyyden. Tässä on ihan turha koittaa katsoa mitään Elisa Viihteestä. Taidan vakavissani harkita DNA:n dataliittymää.

Moikka @Maaseudun nettomaksaja ja tervetuloa OmaYhteisöön! 

Ikävä kuulla että sinulla on ongelmaa 4G -verkon kanssa :( Onko nuo nopeudet puhelimella vai mobiilireitittimellä mitattuja nopeuksia? Merkkaatko profiiliisi asiakasnumerosi, niin tukataillaan tuota ongelmaa tarkemmin läpi. :blush:

Mobiilireitittimellähän nämä. Itse asiassa minulla on kaksi dataliittymää tietoliikennettä varten ja kolmas riistakamerassa. Eikä kännykkäkään ole yhtään rivakampi. Ei tämän tutkailu mitään auta. Niin monta kertaa olen asiasta valittanut ja teiltä on saatu vastaus, että kylän tukiasema on lähinnä museokamaa ja päivitysvaraa olisi paljon. Kiinteää linjaa tänne ei saa. Telia purki loputkin kuparit pois ja kuitua ei saa vaikka olisin valmis maksamaan siitä vaikka viisi tonnia. Ainoa apu on, että ilmeisesti joskus toukokuussa tänne luultavasti päivitetään 1800MHz tukiasema. Josko se toisi lisää puuttuvaa kaistaa? Telia ei pelaa lainkaan, DNA on tasainen, noin 5 megaa. Elisa tarjoaa keskellä päivää, kun väki on töissä ja koulussa, jopa 15 megaa. Mutta puoli päivää matelee. Nyt, kun kello on 22:14, ping=264ms, download 1,17Mbit, upload 3,8Mbit.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki

Jos nyt tällä hetkellä Elisalla on 800MHz (B20) taajuus tukiasemassa ja tulossa olisi keväällä 1800MHz niin se käytännössä kolminkertaistaa tukiaseman kaistan. Eli nopeutta tulee reilusti lisää. Toki riippuu siitä missä käyttöpaikkasi on ja kuinka kaukana tukiasemasta olet paljonko nopeudet parantuvat päivityksen myötä. Suosittelen katsomaan signaaliarvot laitteen hallinnasta selaimella kirjautumalla asetuksiin (RSRP, RSRQ ja SINR), jos käytössäsi on joku Huawein 4G-laite. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +1

6G:stä tulee jopa 8000 kertaa 5G:tä nopeampi :thumbsup_tone1::relaxed:

“Esimerkiksi Sydneyn yliopiston tutkija Mahyar Shirvanimoghaddam arvioi, että 6G-verkoissa päästään terabitin datayhteyksiin.”

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

6G:stä tulee jopa 8000 kertaa 5G:tä nopeampi :thumbsup_tone1::relaxed:

“Esimerkiksi Sydneyn yliopiston tutkija Mahyar Shirvanimoghaddam arvioi, että 6G-verkoissa päästään terabitin datayhteyksiin.”

DNA:n radioverkkojen johtaja Laari latasi jo vuosi sitten oikeat sanat.

6G tulee jo 2030, eli aina 10 vuoden välein on tullut uusi G näyttöön.

9 vuoden päästä Elisa myy varmasti 6G jaettua kakkua ensimmäisten joukossa 6G Readynä.

Nyt soi Oskar Hänninen - Universe (Extended Mix).

Osallistu keskusteluun