Vastattu

Elisa Viihde liitetty tilaukseen ilman suostumusta

  • 9 July 2023
  • 5 kommenttia
  • 245 katselukerrat

Huomasin laskuja maksellessani, että minun liittymääni oli liitetty jokin Elisa Viihde -tilaus, josta sitten veloitettiin. Kun liittymän Elisalta hankin, kieltäydyin erikseen ottamasta mitään lisätilauksia mukaan. Otin asian tiimoilta asiakaspalveluun yhteyttä, mutta asiakaspalvelija kiven kovaan väitti, että siihen olisi saatu suostumukseni, vaikken sitä missään vaiheessa antanut. Miten tällainen menettely on mahdollista, että asiakkaan sopimukseen lisätään palveluita, joita hän ei ole tilannut ja näistä valittaessa ei suostuta reklamoimaan vahingossa väärin maksettuja laskuja? 

 

Erityisesti kolme kysymystä herää:

  1. Miten liittymäkauppaan on voitu lisätä palvelu, jota en ole halunnut?
  2. Miten tämän palvelun, jota en edes tilannut, keskeisiä ehtoja, kuten laissa säädetään, ei edes käyty läpi?
  3. Miten Elisan mukaan olen asiakkaana huijauksesta vastuussa, koska en tajunnut tarkistaa tilausvahvistusta heti vaan oletin saavani vain palvelut, jotka tilasin?

Asiakaspalvelija totesi asiasta, kun kerroin: “Mä ymmärrän että sua ärsyttää, mutta sä olet kuitenkin saanut tilausvahvituksen tuosta sekä maksanut laskuja joissa tuo on ollut mukana. Asiakkaan vastuulla on katsoa laskut ja mistä maksaa. Tämä kun olisi huomattu aikaisemmin niin oltaisiin jo irtisanottu palvelu. Valitettavasti me ei voida sitten enään takautuvasti näin tehdä. Meillä on vastuu tottakai mutta myös sinulla. Voin tulla tuon tämän kuukauden vastaan kuten sanoin ja vaikka meidän ei tarvitsisi tässä tilanteessa.” 

Haluaako Elisa todella olla yhtiö, jonka kanssa sopimusta tehdessä pitää suurennuslasin kanssa käydä kaikki asiakirjat läpi vain varmistuakseen, että ei ole tullut myyjän toimesta huijatuksi? Ja keneen valituksen tiimoilta asiasta voi olla yhteydessä, kun asiakaspalvelun kautta ei ainakaan olla halukkaita asian todellista laitaa käymään läpi?

icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi error404 13 July 2023, 16:38

Katso alkuperäinen viesti

5 kommenttia

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

Eiköhän kaikissa asioissa auta kuluttajaneuvonta. Jos ei meinaan asiaa muuten saa järjestettyä.

Kuluttajaneuvontaan pääset vaikka tuosta. 

 

 

Tuskin kuluttajaneuvonnasta on paljon apua, jos on olemassa selvä sopimus ja maksettukkin vielä sitä. Se on vaan silloin vähän voi voi tilanne, kun milläs todistat ettet ole sitä sopimusta tehnyt tälläisessä tapauksessa. ja tosiaan kannattaa ne sopimukset lukea. 

Mutta jos se ei ole mikään määräaikainen sopimus, niin kyse ei silloin ole kovin isosta asiasta ja pääsee eroon helposti. Jos määräaikainen ja jotain boxejakin läheteltty, niin voi olla aika tappelu päästä eroon.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

Kylly kuluttajaneuvonta auttaa aika moneen asiaan, jos vaan on jotain "lihaa luidenympärille" tarjota.

Tosi on sekin, että sopimuksia kannattais lukea ennen kuin niitä tekee. Tältä osin vikaa on kummassakin, jos viihde laitettu pyytämättä Elisalta ja asiakkaalta sopimuksen tarkistus ennen hyväksymistä.

Käyttäjätaso 7

Miten sopimus on tehty? Jos puhelimessa, Elisalla saattaisi olla nauhoite vielä tallessa, josta voisi tarkistaa mitä onkaan puhuttu.

Mutta koska olemme kaikki inhimillisiä olentoja (paitsi jotkut myyntitykit...), joille sattuu virheitä, niin onhan se myös asiakkaan vastuulla tarkistaa tilausvahvistus ja reklamoida heti, jos siinä on virheitä. Hiljaisuus kun tuossa kohtaa tarkoittaa hyväksymistä. Joten kyseessä on tässä vaiheessa jonkinlainen toisaalta-toisaalta-tapaus, johon ehkä paras ratkaisu olisi jonkinlainen kompromissi, jossa kumpikin osapuoli ottaa osavastuun asiasta.

 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +9

Hei @Huijattu_olo ja tervetuloa Omayhteisöön! 😊

Ikävä kuulla, että laskulta löytyi yllättävää sopimusta mitä et koe tilanneesi 😕 Näin jälkikäteen hankalaa sanoa mitä tuossa on voinut tapahtua, onko esimerkiksi jokin väärinkäsitys tapahtunut tai mitä. Puheluita pystytään kuuntelemaan aina tietyn aikaa, mutta tämmöisiin kyllä ilman puhelukuunteluitakin löydetään aina jokin kompromissi ja ratkaisu 👍

 

Mikäli haluat vielä katsoa tilannetta, niin olethan yhteydessä asiakaspalveluumme.

Osallistu keskusteluun