Onko akku selvästi pitempään toimiva? Entä kuvaamisen laatu?
OnePlus 12 nykyisen 10 Pro:n tilalle?
Vastauksen tähän kysymykseen jakoi Kimblez
Onko akku selvästi pitempään toimiva? Entä kuvaamisen laatu?
Tuolla testiä:
OnePlus 12 arvostelu - Lähes täydellinen
Pieni ote:
Akkukesto:
Paras piirre OnePlus 12:ssa on kuitenkin sen akkukesto. Jollain taikatempulla yhtiö on onnistunut leipomaan puhelimeen merkittävän nykäyksen verran lisää akkukestoa.
Kamerat:
Takakameroiden osalta OnePlus on päättänyt, että hyvää on turha keksiä uudestaan.
Päivänvalossa kaikki kolme kameraa loistivat kaikissa kuvauskohteissa. Ainoastaan säkkipimeässä otetuissa kuvissa alkoi kuvien välille syntymään eroa siinä, että ultralaajakulmakamera vaati lähtökohtaisesti aina erillisen yötilan päällekytkeytymisen, jotta kuvista saatiin edustavia.
Takakameroiden osalta laatu on mielestäni erinomaista: Vuosia sitten aloitettu panostaminen kameroiden ohjelmistojen kehitykseen alkaa vihdoin tuottaa näkyviä tuloksia, kautta linjan. Erityismaininta annettakoon myös erinomaisesta videokuvauksen kuvanvakautuksesta, jonka avulla kävellessäkin otetut videot olivat todella vakaita.
Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.
Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.
Liity OmaYhteisöön
Onko sinulla jo tunnus? Kirjaudu sisään
Tervetuloa OmaYhteisöön!
Eikö sinulla ole vielä tunnusta? Luo OmaYhteisö-tunnus
ELISAN TYÖNTEKIJÖIDEN KIRJAUTUMINEN KIRJAUDU TAI REKISTERÖIDY ELISA TUNNUKSELLA
Anna OmaYhteisö-tunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle sähköpostitse ohjeet salasanan palauttamiseksi

