Elisalta ostettu puhelin ei ollutkaan varattuna myymälässä

  • 2 December 2022
  • 1 kommentti
  • 153 katselukerrat

Ostin Elisan Black Friday päivien aikaan puhelimen. Sain sähköpostiini tilaussopimuksen. Tilasin puhelimen noudolla Iso Omenan myyntiliikkeestä. Sain tekstiviestin, että puhelin noudettavissa Iso omenan liikkeestä. Sain muistutusviestin, että puhelin noudettavissa. Menin noutamaan puhelinta hyvissä ajoin ennen tekstiviestissä säilytykselle asetetun määräajan päättymistä. Myyjä etsii tovin puhelinta ja tulee toteamaan, että nyt on käynyt niin, että sinulle on myyty puhelin, jota ei ole liikkeessä. Ainoa asia, jonka myyjältä saan, on kehotus lähteä Sellon liikkeeseen ja pyytää heiltä puhelinta. Kerron myyjälle, että tämä ei nyt mene kovin mallikaasti, mitähän mieltä olisi kilpailu- ja kuluttajavirasto. Myyjä tokaisee, että ole yhteydessä ihan minne huvittaa, mutta meiltä et puhelinta saa ja kauppa on peruttu. Minä en perunut kauppaa. Esitin itse, että eikö myyjä voisi esimerkiksi sitä tilaussopimustani muuttaa ja toimittaa puhelin kotiin vaikkapa sitten maksua vastaan (kun Selloon meneminen aiheuttaisi vain enemmän kuluja kuin postitus). Mikään ei käynyt ja närkästynyt myyjä halusi minusta vain eroon.

Minä käytän aikaani ja vaivaani sekä tilanteesta aiheutuu matkakuluja, mutta Elisan asiakaspalvelu ja myynti on tätä luokkaa, kun Elisa itse aiheuttaa virheen myyntitilanteessa. Ei minkäänlaista ratkaisukykyä ongelmaan myyjällä. Vastaavista tilanteista on ennakkotapauksia, johon kilpailu- ja kuluttajavirasto on ottanut kantaa. 

EDIT 2.12.2022 // muokattu otsikkoa kuvaavammaksi -draakki

draakki 1 vuosi sitten

Morjes @BarcaPerSempre! Äh, nyt kyllä täytyy sanoa että olisi voinut toivoa myymälältä kyllä enemmän pelisilmää 😥 Elisan virhehän tuossa on käynyt, tosi harvinaista että näin pääsee edes käymään, mutta se nyt ei lohduta sen enempää jos huono tuuri sattui käymään juuri itselle. 

Tämä kuulostaa kyllä palautteen paikalta myymälään ja myyjälle, minkä lisäksi voidaan katsoa tuo puhelintilaus myös kuntoon että saadaan sulle varmasti haluamasi luuri (ellet kerennyt sitä jo ostamaan jotain kautta). Laittaisitko vielä yksityisviestillä lisätiedot profiilin @OmaYhteisö-tiimi kautta? Jos laittelet meille tunnistetietojen (syntymäaika, katuosoite) kera vielä tarkemmat tiedot milloin asioit myymälässä ja jos muistat myyjän nimen tai tuntomerkit, niin varmistetaan että palaute menee oikeaan paikkaan. 🙂 Pahoittelut vielä omasta puolestani ettei Black Friday -shoppailu Elisalla mennyt nyt ihan niin kuin Strömsössä!

Katso alkuperäinen viesti

1 kommentti

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +13

Osallistu keskusteluun