Olen kiinnostunut hankkimaan Elisa kotiakun mutta haluaisin tietää hiukan enemmän mitenkä kotiakku tarjous ja laskelmat pitävät paikkansa.
Meillä on valmiiksi aurinkopanelit ( 5,25kWh) ja olisi hyvä saada tämä hyötykäyttöön akuston kautta.
Sivustolla on esitetty laskelmia mikä on kotiakun kulu / kk, onko tämä toteutunut vai onko enemmän vai vähemmän?
Pörssisähkö, onko keskihinta pienempi kun pörssisähkö? Sivustolla on kerrottu että sähkönhinta olisi pienempi akustolla kun pelkästään pörssisähköä käyttäen.
Vastauksen tähän kysymykseen jakoi Lusifeerus
Hei,
Tässä omaa historiaa. Meillä 30 kWh kotiakku on ollut käytössä 6.11. alkaen. Elisa kasvatti lataustehoa 14.11., jolla oli merkittävä parannus ison akun kanssa. Lataustehoa nostettiin hieman lisää 4.12. Näin ollen joulukuusta eteenpäin on nähtävissä vertailukelpoinen kotiakun toiminta.
Otin mukaan pari syksyn kuukautta ilman kotiakkua. Näissäkin päästiin oman kuorman siirron (mm. sähköauton latauksen ajastus) avulla alle pörssisähkön keskihinnan. Mutta aiempina vuosina talven suuremman kulutuksen kuukausina on ollut kova työ päästä edes keskihintaan.
Meillä aurinkopaneelit käytössä vasta 19.5. alkaen eli sitä ennen käytössä puhtaasti kotiakun kulutuksen siirtoa halvemmille tunneille. Kesällä puolestaan kulutus verkosta on ollut niin vähäistä (käytännössä muutamasta auton latauksesta), että keskihinnalla ei juuri ole käytännön merkitystä.
Kokonaisuutena olen ollut tyytyväinen kotiakun toimintaan. Eihän tuolla rikastu, mutta toisaalta ihan mukavasti on saanut investointia kuoletettua. Ennen kaikkea itselle tuo on tuonut mielenrauhaa, kun ei tarvitse kytätä ihan niin tarkasti sähkön hintaa. (Tai yrittää paimentaa nuorisoa siihen.) Toki yhä talven kovemmilla pakkasilla kannattaa tukea kotiakun toimintaa ja riittävyyttä omalla kuorman siirrolla.
Akustohan pelaa pörssisähkön kanssa siten että latailee kun on halpaa ja luovuttaa kun on kallista, tämä pudottaa sähkön keskihintaa. Aurinkopaneelien tuoton käyttö kalliin pörssisähkön aikana pudottaa keskihjintaa entisestään sekä säästää siirtokulut.

Tämän kyllä tiedän. Halusinkin tietää että kuinka pitää paikkaansa laskelmat mitä Elisa on ilmoittanut. Heidän lukujen valossa pitäisi päästä alle pörssisähkön, onko näin?
Ottamatta kantaa realisoituneisiin säästöihin per kuukausi, koska ne ovat asiakaskohtaisia riippuen sähkönkulutuksesta, siitä onko käytössä paneeleja, ym. niin kaiken järjen mukaan sähkön ostohinnan pitäisi olla alle pörssisähkön kaikissa tapauksissa, koska akku hyödyntää alhaisia hintoja lataamalla sähköä, kun se on halvimmillaan, ja purkaa kun se on kalleimmillaan. Eli kyllä, alle pörssisähkön pitäisi päästä.
Tuo siis on laskettu niin, että jos sähköä käytetään normaalisti ympäri vuorokauden, pörssisähköllä hinnaksi olisi tullut x, kun taas hyödyntämällä akkua saadaan pudotettua hintaa siitä, koska sähköä on ostettu halvalla hinnalla varastoon.

Lisätään vielä edelliseen että Elisan akuston lataus ja purku hävikki on noin 1-5% ja invertterissä tulee vielä lisää hävikkiä muutama prosentti. Hävikki pyöri isiis jossain 3-7% nurkilla. Muistelisin jostain lukeneeni että elisan tekoäly ottaa tämän hävikin huomioon seuratessaan pörssihinnan heittelyä, toivottavasti. Eli ihan puolen sentin erolla ei kannata alkaa lataileen ja luovutteleen, mikähän tuossa mahtaa olla thresholdi ?
Ottaako akku talteen lataamansa sähkön hinnan tulevaa luovutusta varten ?
Mutta kyllä tuo lataus/luovutus logiikka jonkunlaisilla sähkön hintaeroilla pudottaa keskihintaa.
@Akku-ukko voinee vahvistaa tuon hävikin huomioon oton.
Ottamatta kantaa realisoituneisiin säästöihin per kuukausi, koska ne ovat asiakaskohtaisia riippuen sähkönkulutuksesta, siitä onko käytössä paneeleja, ym. niin kaiken järjen mukaan sähkön ostohinnan pitäisi olla alle pörssisähkön kaikissa tapauksissa, koska akku hyödyntää alhaisia hintoja lataamalla sähköä, kun se on halvimmillaan, ja purkaa kun se on kalleimmillaan. Eli kyllä, alle pörssisähkön pitäisi päästä.
Tuo siis on laskettu niin, että jos sähköä käytetään normaalisti ympäri vuorokauden, pörssisähköllä hinnaksi olisi tullut x, kun taas hyödyntämällä akkua saadaan pudotettua hintaa siitä, koska sähköä on ostettu halvalla hinnalla varastoon.
Tiedän kyllä kuinka näiden laitteiden tulisi toimia mutta mikä on todellisuus, tästä haluaisin tietoa. Investointi on kuitenkin aika suuri niin ei viitsisi ihan mutu tuntumalla sitä tehdä. Jokainen käyttäjä on erilainen ja monet asiat vaikuttavat sähkönhintaan mutta niitä lukuja, onko jollakin käyttäjällä faktaa jonka voi jakaa edes sanallisesti?
Meillä on aurinkopanelit joten sitä kautta myös tulee vaikutusta sähkönhintaan.

Eikös täällä kukaan ole jakanut mitään dataa vielä ?
Minun mielestäni aurinkopaneelien suurin hyöty menee hukkaan ilman akkua, etenkin jos on työssä/koulussa käyvä perhe, tuolloin se paras tuotantoaika menee hukkaan/myyntiin, kun kukaan ei ole sitä päivisin käyttämässä.
Huomenna tulee meillekkin Elisan akkumyyjä kartoittamaan, itselläni ei ole paneeleja vielä, mutta harkinnassa on.

Meillä on sähköauto ja ladattavahybridi. Kun kotia mennään / ollaan etätöissä niin aina on auto latauksessa. Toki haluaisi loputkin paneleista tulevan hyödyn omaan käyttöön. Investointina ei aurinkopanelit ollut mahdoton kun asennettiin samalla kun uusi talo valmistui, aika pieni osa kokonaisbudjettia.
Tässä omaa historiaa. Meillä 30 kWh kotiakku on ollut käytössä 6.11. alkaen. Elisa kasvatti lataustehoa 14.11., jolla oli merkittävä parannus ison akun kanssa. Lataustehoa nostettiin hieman lisää 4.12. Näin ollen joulukuusta eteenpäin on nähtävissä vertailukelpoinen kotiakun toiminta.
Otin mukaan pari syksyn kuukautta ilman kotiakkua. Näissäkin päästiin oman kuorman siirron (mm. sähköauton latauksen ajastus) avulla alle pörssisähkön keskihinnan. Mutta aiempina vuosina talven suuremman kulutuksen kuukausina on ollut kova työ päästä edes keskihintaan.
Meillä aurinkopaneelit käytössä vasta 19.5. alkaen eli sitä ennen käytössä puhtaasti kotiakun kulutuksen siirtoa halvemmille tunneille. Kesällä puolestaan kulutus verkosta on ollut niin vähäistä (käytännössä muutamasta auton latauksesta), että keskihinnalla ei juuri ole käytännön merkitystä.
Kokonaisuutena olen ollut tyytyväinen kotiakun toimintaan. Eihän tuolla rikastu, mutta toisaalta ihan mukavasti on saanut investointia kuoletettua. Ennen kaikkea itselle tuo on tuonut mielenrauhaa, kun ei tarvitse kytätä ihan niin tarkasti sähkön hintaa. (Tai yrittää paimentaa nuorisoa siihen.) Toki yhä talven kovemmilla pakkasilla kannattaa tukea kotiakun toimintaa ja riittävyyttä omalla kuorman siirrolla.
Tässä omaa historiaa. Meillä 30 kWh kotiakku on ollut käytössä 6.11. alkaen. Elisa kasvatti lataustehoa 14.11., jolla oli merkittävä parannus ison akun kanssa. Lataustehoa nostettiin hieman lisää 4.12. Näin ollen joulukuusta eteenpäin on nähtävissä vertailukelpoinen kotiakun toiminta.
Otin mukaan pari syksyn kuukautta ilman kotiakkua. Näissäkin päästiin oman kuorman siirron (mm. sähköauton latauksen ajastus) avulla alle pörssisähkön keskihinnan. Mutta aiempina vuosina talven suuremman kulutuksen kuukausina on ollut kova työ päästä edes keskihintaan.
Meillä aurinkopaneelit käytössä vasta 19.5. alkaen eli sitä ennen käytössä puhtaasti kotiakun kulutuksen siirtoa halvemmille tunneille. Kesällä puolestaan kulutus verkosta on ollut niin vähäistä (käytännössä muutamasta auton latauksesta), että keskihinnalla ei juuri ole käytännön merkitystä.
Kokonaisuutena olen ollut tyytyväinen kotiakun toimintaan. Eihän tuolla rikastu, mutta toisaalta ihan mukavasti on saanut investointia kuoletettua. Ennen kaikkea itselle tuo on tuonut mielenrauhaa, kun ei tarvitse kytätä ihan niin tarkasti sähkön hintaa. (Tai yrittää paimentaa nuorisoa siihen.) Toki yhä talven kovemmilla pakkasilla kannattaa tukea kotiakun toimintaa ja riittävyyttä omalla kuorman siirrolla.
Onko akuston hankinnan jälkeen sähkönkäyttö ollut normaalia vai oletteko pihistelleet? Meillä ei sähkönhintaa kyttäillä

Kyllähän meillä sähköä kuluu, mutta käyttöä on toki ohjattu halvemmille tunneille jo pörssisähköön siirtymisestä saakka. Sekä teknisillä ratkaisuilla että kulutustapoja muuttamalla. Muutenhan sitä olisi varmaan kannattanut pysyä kiinteähintaisessa sopimuksessa.
Jos haluaa, niin kotiakun kanssa voi elää huolettomasti ja antaa sen hoitaa hommansa. Silti mielestäni on yhä hyödyllistä tukea - mahdollisuuksien mukaan - sen toimintaa ainakin isompien kulutuskohteiden, kuten sähköauton latauksen, varaavan lämmityksen ja lämpimän käyttöveden kanssa. Siis erityisesti talviaikaan ja ilman aurinkopaneeleita.
Tämä siksi että jos meillä esimerkiksi maaliskuussa akun kapasiteetti riitti noin reilun 12 kalleimman tunnin tarpeeseen, niin tammikuun kovimmilla pakkasilla saatiinkin leikattua pois enää neljästä viiteen kalleinta tuntia. (Näitä päiviä ei tosin viime talvena ollut montaa.) Jos laittaisin vaikka auton latautumaan noina kalleimpina tunteina, niin eihän akusta sitten enää riittäisi mihinkään muuhun. No, silti se toki yhä leikkaisi kalleimpien tuntien kulutusta, mutta kuitenkin. Kyllä mekin olemme muutaman kerran saunoneet akun voimalla, kun on ollut vieraita tms. Hieman silloin on ajatus hymyilyttänyt.
Mutta siis ns. normaaliin elämiseen akku riittää meillä hyvin eikä siinä mielessä tarvitse pihistellä.
Anna OmaYhteisö-tunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle sähköpostitse ohjeet salasanan palauttamiseksi
Skannataan tiedostoa virusten varalta
Pahoittelut, tarkistamme vielä tiedoston sisältöä varmistaaksemme, onko sen lataaminen turvallista. Ole hyvä ja yritä uudestaan muutaman minuutin kuluttua.