Elisa Viihde jäänyt turhaksi

Hei, otin aikoinaan , varmaan 10 vuotta sitten TeliaSoneran takkuilun jälkeen silloisessa kerrostalossamme ElisaViihde-paketin hintaan 19.90e/kk johon sisältyi 100mb yhteys. VVO:lla myöhemmin Kojamo-talossa tuolloin ja myöhemmin ilmainen 10mb perusnopeus. Muutettuani kesäkuussa 2020 nykyiseen  VTS-taloon, luulin  jatkaneeni sopimusta uuteen osoitteeseen samoin ehdoin. Elisan aloittikin uuden 3-vuotiskauden heinäkuun lopulta 2020→ 28.7.2023 saakka.

Ongelmia oli Elisaboksin kanssa ollut alusta saakka ja otin yhteyttä heidän tukeensa. Minulla kun oli/on vanha Sony taulu tv ilman älyominaisuuksia jonka arvioivat olleen yhteensopimaton Netgem-boksiin. No, tuo boksi on ollut käyttämättömänä kohta vuoden turhakkeena. Yle Areenan ja MTV katsomon saan kyllä netistäkin.

Tuli juuri Elisalta myyntisoitto, jossa tarjosivat vaihtoa modernimpaan Premium-boksiin kahden vuoden sopimuksella. Ensin 2e kalliimpi ensimmäiseltä vuodelta, tais olla 24.95e jälkimmäiseltä.

Olen maksanut Elisaviihde-turhakkeesta 19.95/kk jo muutettuani tähän nykyiseen asuntoon. Minulle on riittänyt vuokraan sisältyvä 100mb nopeus ilman muuta sälää. Elisa-viihdeboksia en ole käyttänyt aikoihin.

Elisa sai joku vuosi sitten myytyä minulle puh.myynnissä Huawei-tabletin osamaksulla. Kokeilin 2 kertaa. Siihen ei saanut näppistä eikä muistikkua. 60-vuotiaalle Elisan on turha enää myydä mitään puhelimitse. Sain sen myytyä priimakuntoisena onneksi puoleen hintaan vuotta myöhemmin.

Turhauttavaa maksaa vielä huhti/touko/kesä/heinäkuu noin 80e minulle hyödyttömästä Elisaviihteestä.

Onneksi en tule palaamaan asiakkaaksenne enää koskaan (enkä suosittele muillekaan).

EDIT 10.3.2023 // muokattu otsikkoa selkeämmäksi -draakki

Anspandeemus 1 vuosi sitten

Tuntematta nyt tarkemmin tilannetta, niin ikävää että on jäänyt kehno kokemus tästä kaikesta. 🤔

Myyntitilantessa pyritään aina kartoittamaan asiakkaan tarpeiden pohjalta mahdollisia palveluita. Lopulta, kun palvelut on löydetty, niin päätökset pyritään tekemään yhteisymmärryksessä Elisan ja asiakkaan välillä. 

Jos näissä on jäänyt epäselvyyksiä, niin kannattaa aina olla asiakaspalveluun yhteydessä. Elisan yhteystiedot löytyvät täältä:

https://elisa.fi/asiakaspalvelu/yhteystiedot/

Elisa Viihteessä ei ole 3v sopimuksia, niin epäilen että tässä on jäänyt jokin väärinkäsitys nyt sopimuksista . Kannattaa siis asiakaspalvelusta vielä kysäistä asiasta.

Katso alkuperäinen viesti

14 kommenttia

Lisäys liittyen tablettiin yms: Ei liitäntöjä näppikseen, hiireen saatikka muihin oheislaitteisiin. Tabletti kun oli minulle täysin uusi ja vieras.

Siirryin Elisan kännykkäliittymästä pois, nyt viimeisenä riippana haluan pois ElisaViihteestänne.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

Tuntematta nyt tarkemmin tilannetta, niin ikävää että on jäänyt kehno kokemus tästä kaikesta. 🤔

Myyntitilantessa pyritään aina kartoittamaan asiakkaan tarpeiden pohjalta mahdollisia palveluita. Lopulta, kun palvelut on löydetty, niin päätökset pyritään tekemään yhteisymmärryksessä Elisan ja asiakkaan välillä. 

Jos näissä on jäänyt epäselvyyksiä, niin kannattaa aina olla asiakaspalveluun yhteydessä. Elisan yhteystiedot löytyvät täältä:

https://elisa.fi/asiakaspalvelu/yhteystiedot/

Elisa Viihteessä ei ole 3v sopimuksia, niin epäilen että tässä on jäänyt jokin väärinkäsitys nyt sopimuksista . Kannattaa siis asiakaspalvelusta vielä kysäistä asiasta.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

@ako_finn 

Tiedän lukuisia ihmisiä, joilla on Elisa viihde pölyttymässä laatikossa. Sitä aikanaan laajakaistan kyljessä tuli ja alkuvaiheessa maksoi lähes saman kuin pelkkä laajakaista. Monella varmasti sitten tämä palvelu unohtunut voimaan, osa sentään hoksasi vaihtaa pelkkään laajakaistaan ilman viihdettä. Nyt kun ei enää viihde ja netti ole yhdessä niin lienee nämä asiakkaat vähentyneet ja varmaan lähes loppuneet kun Elisa aloitti ADSL yhteyksien irtisanomisen.

Kannattaa käyttää sitä “vuokraan/vastikkeeseen” sisältyvää yhteyttä, muut asiat sitten muualta niin ei juurikaan kaupustelijat sitten soita sen asian yhteydestä.

Tuntematta nyt tarkemmin tilannetta, niin ikävää että on jäänyt kehno kokemus tästä kaikesta. 🤔

Myyntitilantessa pyritään aina kartoittamaan asiakkaan tarpeiden pohjalta mahdollisia palveluita. Lopulta, kun palvelut on löydetty, niin päätökset pyritään tekemään yhteisymmärryksessä Elisan ja asiakkaan välillä. 

Jos näissä on jäänyt epäselvyyksiä, niin kannattaa aina olla asiakaspalveluun yhteydessä. Elisan yhteystiedot löytyvät täältä:

https://elisa.fi/asiakaspalvelu/yhteystiedot/

Elisa Viihteessä ei ole 3v sopimuksia, niin epäilen että tässä on jäänyt jokin väärinkäsitys nyt sopimuksista . Kannattaa siis asiakaspalvelusta vielä kysäistä asiasta.

Tuo kolmen vuoden sopimus kummittelee edelleen omaElisassa -> “Määräaikainen 7.10.2016 saakka. Sopimus jatkuu määräaikaisuuden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana”.

Asunnon vaihdon yhteydessä kesällä 2020 ElisaViihde jatkettiin uutena sopimuksena. Otan yhteyden puolueettomaan tahoon. En usko Elisaan enää koskaan!

Satoja euroja maksanut täsatä mörskästä jota satunnaisesti käytin, nyt en varmaan vuoteen.

Jos ei provisiopalkkainen myyntitykki olisi toissa viikolla soittanut, en olisi herännyt tähän huijaukseen.

Tila

Aktiivinen

Hinta

  • 0 €/kk

Etuhinta voimassa Elisa Viihteen kanssa

Tästä selkenee, että sopimus aloitettiin uutena

Puhelimessa ei tullut ilmi, että sopimus aloitettiin uutena kolmen vuoden sopimuksena. Eniten harmittaa tätä ennen kytkyt edellisen (Kojamon) taloyhtiön sopimukseen. 100mb oli sidoksissa Elisa-Viihteeseen 19.90e/kk. Nykyisessä (VTS) 100mb  kuuluu asukasetuun. Elisa ei tullut vastaan toissa vuonna kuin tarjoamalla etuja elokuviin. E.V.V.K niiden tarjonta! Onneksi siirsin edes puhelinliittymäni DNA:lle., vaikka vaihtoehdot siinäkin vähissä peruskännykkää käyttävänä. Kun pääsen Elisahuijarista ensi heinäkuun aikana, never back again!

Ens maanantaina verenpaineen laskeuduttua...tiedustelen Kuluttuja-asiamieheltä ulkopuolista/neutraalia kannanottoa asiaan. Joku tässä mättää!!!

Tai kun tarkemmin muistelen, uuteen kännykkäsopimukseen tuli 2,-/kk alennus. Kaikki puhelimitse tehdyt myyntitykkien tekemät, äkilliset hintamuutokset olisi pitänyt osata tallentaa.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +10

Onko siinä sun asunnossa nytkin Elisan netti, siis se 100 meganen, joka kuuluu vuokraan? Jos ei ole, niin kaipa tuon sopimuksen mukaan Elisa on sulle velvollinen sellaisen netin toimittamaan jotain kautta, kun kerta siitä maksat? Toisaalta mitä olet kuvitellut sillä 20€/kk saavan viimeiset pari vuotta, jos kerta netti on kuulunut jo sopimusvaiheessa vuokraan (2020). Eli kaippa olet tajunnut että se lasku koskee joka kuukausi sitä Elisa Viihdettä vai nytkö parin vuoden jälkeen vasta asiaan havahduit? ja jos kerta sillä et mitään ole tehnyt ennenkään, niin miksi sen olet kuitenkin pitänyt ja nyt ihmettelet kun eivät kesken sopimuksen katkaisekkaan...

Eipä tuossa oikein voi kyllä syyttää kun itseään, kun on tuollaisia sopimuksia mennyt tekemään ja kannattaa nyt ainakin tarkistaa aina mitä tulee sovittua. No kohta pääset eroon Elisasta niin ehkä se siitä helpottaa sitten :)

Sen ymmärtäisin että harmittaa, jos taloyhtiö olisi nostanut vastikkeeseen kuuluvaa nopeutta vaikka kesken kauden 10->100 megaan ja hinta sulle pysyy samana, mutta sekin riski on olemassa, kun tekee vuosien soppareita, ellei tälläisessä tule vastaan sitten operaattorikin.

Ja tablettiin kyllä saa hiiren ja näppäimistön laitettua vaikka Bluetoottilla tai yleensä langallisesti USB OTG:n kautta.

E.V.V.K. Kunhan pääsen Elisasta pikimmiten. En jaksa enää teitä jaarittelijoita/jossittelijoita kuunnella/lukea.

Opetus: Suljen puhelimen kylmästi heti, jos joku myyntitykki taas valmiina provisiopalkalla huijaamaan!

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +18

Pyydä elisalta allekirjoituksesi tuosta uudesta sopimuksesta. Jollain tapaa sun on se pitänyt hyväksyä ja jollain tapaa Elisan se pitää pystyä todistamaan. Jos ei pysty, hyvä sulle, voit katkaista sopimuksen, jos pystyy, et voi asialle mitään.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +10

Ihmismieli on mielenkiintoinen asia Ja yritin vain ymmärtää tilannetta, kun kerta kuluttaja-asiamieheen olet ottamassa yhteyttä. Sinne joudut kyllä perustelemaan asiasi tarkasti ja tästä keskustelusta se ongelmanydin ei oikein selviä.
(Oikea taho on alkuun kuluttajaneuvonta, mutta sitä ennen tarvitset Elisalta vastauksen tähän asiaan, eli sinne asiakaspalveluun ensin yhteyttä).

Jos se kaavailtu syy on se; että vuosien jälkeen tajuaa tehneensä määräaikaisensopparin ja sitä on maksanutkin vuosia kiltisti, niin se menee taatusti ihan omaanpiikkiin, eikä oikeuta irtisanomisen syyksi. Eikö siinä laskussa lue mitään määräaikaisuudesta?

Tuo että, jos et saa Elisalta nyt nettiä ollenkaan ja myös uudessa 2020 tehdyssä sopimuksessa lukee että se siihen sisältyy, se voisi olla syy irtisanoa viihde (Tai sitten toimittavat netin). Tuo on kyllä normi viihteen hinta ja tarkemmin pitäisi katsoa sopimuksestasi sisältöä.

Toisaalta ainakaan sähkösopimuksissa ei yli 24 kk määräaika sido ostajaa vaikka sopimus olisikin 36 kk (sitoo kyllä myyjää). Ja jos Elisa ei tosiaan ole tehnyt viihteeseen viimevuosina ainakaan yli 24 kk soppareita, niin senkin voisi olla syy irtisanoa, jos sopimus oikeasti on ollut jostain syystä 36kk.

Opetus on kyllä ennemminkin, että lukekaa nyt edes mitä tilaatte.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +10

Pyydä elisalta allekirjoituksesi tuosta uudesta sopimuksesta. Jollain tapaa sun on se pitänyt hyväksyä ja jollain tapaa Elisan se pitää pystyä todistamaan. Jos ei pysty, hyvä sulle, voit katkaista sopimuksen, jos pystyy, et voi asialle mitään.

Tämä on siinä mielenkiintoinen asia, että harvoin näissä etänä myydyissä on fyysistä allekirjoitusta enää, kun harvaa paperia tarvii palauttaakkaan myyjälle jos postitse lähettää. Sähköpostiinhan ne yleensä tulee sopparit ja jos ei peru sopimusta 14 vrk sisään se astuu voimaan. (Sinänsä vaikea todistaa, jos ei ole saanut tälläistä sopimusta ollenkaan perille.)

Vähän tämänkin ajan jälkeen tajuttu tilanne varmaan voidaan sopia ja siihen saanee jotain turvaa, jos virheitä löytyy, mutta vuosien perästä “herääminen” asiaan on kyllä armotta myöhäistä.

Osallistu keskusteluun