Miksiköhän tv-kanavat lakkasivat näkymästä? Kun yritän vaihtaa jonkun kanavan, niin ääni kuuluu noin sekunnin ajan, mutta mykistyy sitten. Kuva ei näy ollenkaan. Tallenteet ja esim. ohjelmaopas toimivat edelleen.
Tarkennuksena vielä, että asetusten tehdaspalautus tehty ja virrat käytetty boksista pois. Tein myös uuden kanavahaun ja tuloksena oli ettei yhtään kanavaa löydetty…
Näkyykö television virittimellä normaalisti ?
En sitä ole kokeillut. Kytkentöihin en ole koskenut, jostain syystä tänään lopetti näkymästä.
Ajatukseni oli, että tuolla testillä saa rajattua ongelman aiheuttajaa tv-signaalin/antennikaapelin tai digiboksin välillä.
Jos sinulla on Elisan nettiyhteys, voit jättää antennikaapelin kytkemättäkin digiboksiin.
Olitko kerennyt vielä kurkkaamaan ohjeita täältä. Oliko siulla antennijohto kiinni digiboksiin? Jos on, niin saatko otettua sen hetkellisesti pois ja kokeilet pelkästään IPTV:nä eli verkon yli kanavia. Jos antennijohtoa ei ole kiinni, niin toki silloin tuon kanavahaun tuoma ilmoitus on normaali. Lisäksi oikein mukava saada siut mukaan OmaYhteisöön
Mistä syystä näitä kanavien katoamisia tapahtuu? Aivan käsittämätöntä! Kesken katselun digikanavat alkavat vilkkua ja kuva lopulta katoaa. Osittain myös ääni. Mikä tämän vian aiheuttaa. Nettiyhteydet ovat aivan kunnossa (5g)
Digiboxin virtajohdon iroitaminen 10 sekunniksi auttoi mutta tosi outo vika, joka toistuu.
Johtuuko joistain Elisaviihteen päivityksistä?
Voisi johtua antennisignaalin laadun heittelystä. Koita ottaa antennijohto kokonaan irti digiboksin perästä.
Onko siis niin, että kaikki kanavat näkyvät suoraan netin kautta ja antennijohtoa ei tarvita?
Eivätkö vain viihteen kautta tulevat palvelut tule netin kautta? Peruskanavat antennin kautta?
Onko siis niin, että kaikki kanavat näkyvät suoraan netin kautta ja antennijohtoa ei tarvita?
Eivätkö vain viihteen kautta tulevat palvelut tule netin kautta? Peruskanavat antennin kautta?
Siis jos sulla on Elisan netti, niin saat kaikki kanavat netin kautta, myös peruskanavat ja Nelosen kanavat myös. Jos netti on jokin muu kuin Elisan, niin silloin Nelosen kanavat ei näy suorana mutta niitä voi tallentaa silti ja alkaa samantien katsoa tallennetta. Eli jos on Elisan netti niin voit tempaista sen antennijohdon turhana irti Viihteen boksista. :)
Kiitos!
Oli eli alkoi toimiaKiitos
Silti ihmettelen, kun meillä on kaksi muuta telkkaria, jotka ovat suoraan antenniyhteydellä ilman Elisaboxia ja niissä digikanavat toimivat myös tuolloin moitteettomasti?
Mistä tämä nykyinen muutos (jota on ollut nyt muutaman kerran edellisen kolmen kuukauden aikana) Elisa digiboxin kanssa johtuu? Antenniverkko aivan ilmeisesti kuitenkin on kunnossa.
Hyvä juttu että tuli kuntoon Onko tätä boksia, jonka kanssa oli ongelmia, testattu toisessa antennipistokkeessa? Toistuuko ongelmat silloinkin?
Ei ole. Olemme epäilleet boxin toiminvuutta mutta meille on sanottu ettei siinä voi olla vikaa? Tosin olemme epäilleet ongelman olevan juuri siinä?
Pitäisi ilmeisesti olla yhteydessä asiakaspalveluun vielä uudelleen?
Ei ole. Olemme epäilleet boxin toiminvuutta mutta meille on sanottu ettei siinä voi olla vikaa? Tosin olemme epäilleet ongelman olevan juuri siinä?
Pitäisi ilmeisesti olla yhteydessä asiakaspalveluun vielä uudelleen?
Toinen antennijohto voisi olla kokeilemisen arvoinen, mutta jos IPTV toimii ja kelpaa sulle, mene sillä.
Mikä IPTV? Meillä on Elisa viihde boxi jossa on antenni piuhan liitäntä? Miksi, jos se on tarpeeton? Selkeä ohjeistus olisi tarpeen ettei tarvitse vaivata omagurua
Mikä IPTV? Meillä on Elisa viihde boxi jossa on antenni piuhan liitäntä? Miksi, jos se on tarpeeton? Selkeä ohjeistus olisi tarpeen ettei tarvitse vaivata omagurua
IPTV tarkoittaa, että "tavalliset tv-kanavat" näkyvät ilman antennikaapelia internet-yhteyttä käyttäen.
Antenniliitäntää voi käyttää jos esim. kesämökillä on hidas mobiilinetti ja rajallisesta nopeudesta johtuen "kaistaa" halutaan riittävän muuhunkin kuin televisiokanavan katsomiseen.
Myös tilanteessa jossa nettiyhteys on joki muu kuin Elisan toimittama, antennijohdon kytkemällä saa Nelosen kanavat näkymään ilman "kikkailuja" suorana.
Joissain Viihdebokseissa ei antenniliitäntää ole enää lainkaan tai ole ikinä ollutkaan, kun se usein on täysin tarpeeton.
Kiitos infosta! Tätä tietoa ei löytynyt ohjeista.
Ohje olisi hyvä lisätä yleiseen infoon. Meillä antennitalouksilla on usein totutut käytännöt, jos uusia ohjeita ei ole tullut
Osallistu keskusteluun
Liity OmaYhteisöön
Onko sinulla jo tunnus? Kirjaudu sisään
Tervetuloa OmaYhteisöön!
Eikö sinulla ole vielä tunnusta? Luo OmaYhteisö-tunnus
Kirjaudu tai rekisteröidy Elisa Tunnuksella
Anna OmaYhteisö-tunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle sähköpostitse ohjeet salasanan palauttamiseksi