Skip to main content
Pidetään mielessä

Elisa Viihde Plus Boxin käyttökelpoisuus - parannusehdotuksia

Tuote:Elisa Viihde
  • February 1, 2026
  • 21 kommenttia
  • 323 katselukerrat

Jouduin vaihtamaan vanhan viihdeboxin uuteen android pohjaiseen laitteeseen. Valitettavasti uusi laite on käyttökokemukseltaan lievästi ilmaistuna onneton.

  • Kanavaluetteloa ei voi muokata. Maksullisia urheilukanavia tilaavana boxi on tällaisenaan lähes käyttökelvoton. Kanavan vaihto vaatii aina satojen kanavien kelaamisen jotta löytää ostamansa kanavan. Tilaukseen kuulumattomat kanavat ON PAKKO saada piilotettua, jotta laitteessa olisi edes hitusen käyttökelpoisuutta.
  • Pienempi, mutta silti harmillinen ominaisuus TV:n katselun kannalta on “pre chan” toiminnon puuttuminen. Usein on tarve käydä vilkaisemassa toista kanavaa ja palata tarvittaessa lähtökanavalle takaisin. Perus toiminnallisuus, joka on kaikissa nykyaikaisissa televisioissa ja oli myös vanhassa viihdeboxissa. 
  • Ohjelmaoppaan (myös tekstiTVn) käynnistäminen katkaisee TV feedin. Oppaan selaaminen ei ole mahdollista siten, että ohjelmaopas olisi läpikuultavana TV kuvan päällä tai esim TV lähetys pikkukuvana nurkassa. 

  EDIT: 10.2.2026 // Tarkennettu hieman otsikkoa. -eepuska

March 17, 2026

Kiitos ideoista! Vein nämä eteenpäin. 😊

21 kommenttia

Burnett
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+19
  • OmaYhteisön moderaattori
  • February 2, 2026
Uusi idea→Keskustelu käynnissä

Burnett
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+19
  • OmaYhteisön moderaattori
  • February 2, 2026

Hyviä ideoita! 😊 Tuo kanavalistan muokkaus on tulossa oleva ominaisuus, mutta aikataulua sen tulemiselle ei valitettavasti ole kertoa. 

Tervetuloa mukaan OmaYhteisöön ​@ako4ko ! 🤗


eepuska
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+13
  • OmaYhteisön moderaattori
  • February 10, 2026

Mitäs muut yhteisöläiset ovat mielestä näistä ideoista Plus-boksiin?😊

Itselle varsinkin tuo läpikuultava ohjelmaopas kuulostaisi tosi hyvältä ominaisuudelta!🤩


Tsei28
Forum|alt.badge.img+2
  • Avulias
  • February 17, 2026

Mitä tarkoittaa läpikuultava ohjelmaopas kysyn kun en tiedä?


eepuska
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+13
  • OmaYhteisön moderaattori
  • February 18, 2026

Mitä tarkoittaa läpikuultava ohjelmaopas kysyn kun en tiedä?

 

Sitä, että ohjelmaopas on mahdollista avata näkyville niin, että sen taustalla pysyy samaan aikaan näkyvissä se kanava, mitä on katsomassa.😊

Siinä pystyy silloin samalla taustalla seuraamaan kanavan ohjelmaa vaikka selaileekin kanavaopasta.


Tsei28
Forum|alt.badge.img+2
  • Avulias
  • February 18, 2026

Ok kiitos vastauksesta sitten kannatan tälläistä kehitysehdotusta🙂


  • Tulokas
  • February 20, 2026

Ne perusboksin kaukosäätimen toiminnallisuudet pitää saada Plus säätimeen. Eli paluu edelliseen kanavaan. Nuoli linäppäimelä ylös/alas pystyi selaamaan kanavia helposti. Ja toki tuo kanavien järjestäminen.


Burnett
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+19
  • OmaYhteisön moderaattori
  • March 17, 2026
Keskustelu käynnissä→Pidetään mielessä

Burnett
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+19
  • OmaYhteisön moderaattori
  • March 17, 2026

Kiitos ideoista! Vein nämä eteenpäin. 😊


Forum|alt.badge.img+4
  • Aktiivinen keskustelija
  • April 13, 2026

Saisi tulla uusi boksi missä on edelleen viritin antenni/kaapelitv kanaville, tai systeemi, missä saisi kaapelitv maksukanavat, myös(kortti) jos on elisa viihteessä vastaavat tilattuna. 


Forum|alt.badge.img+12
  • Tietäjä
  • April 14, 2026

Viihde Plus Boxiin voisi palauttaa monta Premium-version ominaisuutta: pikakelaus 3 x, jolloin tekstitettyjä ohjelmia voisi katsoa nopeutettuna, läpikuultava ohjelmaopas, tallenteiden selaaminen eteenpäin esim. painamalla numeroa 1 siirtyisi minuutin. Tätä ominaisuutta ei ole, vaikka niin väitetään. Omat tallennekansiot on myös paljon selvemmin esitetty Premium-versiossa.
Tähän voisi lisätä jälleen kerran senkin, että uudistuvassa ohjelmaoppaassa kaikki tallennettavat (yksittäiset ja jatkuvat) ohjelmat menisivät yhteen kansioon, mistä käyttäjät sitten niitä siirtelisivät kansiosta toiseen. Mikä järki tässäkin suunnitelmassa on, ei mitään!


  • Tulokas
  • May 12, 2026

Uudessa Boxissa puuttuu ominaisuuksia joita oli vanhassa,
kuten: Paluu kahden kanavan välillä esim. katsot Mtv3 ja välillä haluat katsoa star kanavaa joka on 12. Pitää painaa aina numerot eikä voi nuolella hyppiä niiden välillä helposti.
Toinen: Guidesta kun painaa avautuu mitä kanavilla on ja uudelleen kun painaa niin ei sulkeudu.
sitten vanhassa oli että jos on guidessa niin näkyi nurkassa kuva ja kanava näkyi ja kuului sekin on poistunut.
eikö voisi olla että olisi asetuksissa mahdollisuus muutella ominaisuuksia noissa mieleisemmäksi?

Niin ja muistutukset ovat poistuneet.


  • Tulokas
  • July 3, 2026

Vaihdoin itse Netgemistä tähän Google pohjaiseen vermeeseen ja kaksi isointa puutetta näin päivän kokemuksen jälkeen ovat.
1. Ohjelmiin ei saa muistutusta eli kanava ei vaihdu automaattisesti kanavalle x kun ohjelma alkaa. Tämä on melkoinen dealbreaker.
2. Kanavaluettelosta ei saa piilotettua kanavia joita ei omalla tilauksella ole. Pystyy elämään mutta turhaa selaamista.

Osaisikohan Intian koodarit tehdä näille puutteille mitään?


Forum|alt.badge.img+21
  • OmaYhteisön luottojäsen
  • July 15, 2026

Vaihdoin itse Netgemistä tähän Google pohjaiseen vermeeseen ja kaksi isointa puutetta näin päivän kokemuksen jälkeen ovat.
1. Ohjelmiin ei saa muistutusta eli kanava ei vaihdu automaattisesti kanavalle x kun ohjelma alkaa. Tämä on melkoinen dealbreaker.
2. Kanavaluettelosta ei saa piilotettua kanavia joita ei omalla tilauksella ole. Pystyy elämään mutta turhaa selaamista.

Osaisikohan Intian koodarit tehdä näille puutteille mitään?

Tämä #2 oli muistaakseni erittäin toivottu ja kiitelty ominaisuus Premium-boksissa. Ensin sitä ei ollut, mutta se tuli käyttöön hieman myöhemmin. Aikaisemmissa (esim N7700 ja N7800) ei sellaista ollut.


Forum|alt.badge.img+7
  • Mentor
  • July 16, 2026

Lisäänpä tänne toteutumattomien toiveiden listalle vielä kuva kuvassa (PIP) ominaisuuden. Voisi vielä katsella toista kanavaa (tai tallennetta), kun odottelee haluamansa ohjelman alkavan toisella kanavalla.


  • Keskustelija
  • September 8, 2026

Toive esitetty 7 kk sitten, eikä vieläkään mitään.

Itse juuri vaihdoin Premium:sta Plus:aan ja aikamoinen takapakki juuri yllä mainituissa ominaisuuksissa.

Mietin palautanko Plus:n, käyttö tällaisena on aika surkeaa.


  • Keskustelija
  • September 8, 2026

EI kun tuosta ohjlemaoppaan järjestelystä on ollut toive jo 2 vuotta sitten toisessa ketjussa. Haloo Elisa !


Forum|alt.badge.img+12
  • Tietäjä
  • September 8, 2026

Premium-versio on paljon parempi kuin Plussa enkä vaihda sitä ennen kuin on pakko. Premiumissa on monta parempaa ominaisuutta, kuten esimerkiksi tallenteiden katsominen pikakelauksella niin, että tekstitys kulkee mukana. 


tontze
Forum|alt.badge.img+19
  • Superstara
  • September 8, 2026

 

EI kun tuosta ohjlemaoppaan järjestelystä on ollut toive jo 2 vuotta sitten toisessa ketjussa. Haloo Elisa !

Hei ei nyt hätäillä asian kanssa ! 


Forum|alt.badge.img+1
  • Kommentaattori
  • September 8, 2026

Mietin palautanko Plus:n, käyttö tällaisena on aika surkeaa.

No palauta ihmeessä jos tuote nykyisellään ei ole kelvollinen, Elisallahan tunnetusti hyvien ideoiden toteuttamisen kesto taidetaan mitata keskimäärin vuosissa eli turha jäädä odottamaan mitään ihmettä tapahtuvaksi.

Kaiken maailman Elisan itse aivopieruilemien uudistamisentakiauudistuksien (joita kukaan asiakas tietääkseni ei ole todistettavasti julkisesti missään ikinä toivonut) pommittelu aasiakkaiden niskaan onnistuukin sitten toki huomattavasti nopeammalla tahdilla. First things first!


JakkeP
Forum|alt.badge.img+3
  • Aktiivinen keskustelija
  • September 8, 2026

Elisa julkisti n. viikko sitten uuden Elisa Viihde Plus2 -laitteen:

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, siinäkään ei ole näitä tämän keskusteluketjun toivomia ominaisuuksia!

Ilmeisesti siis “IPTV-viritin” -sovellus on säilynyt samana, vaikka laitealusta on uudistunut, joten: “Palvelun hinta säilyy ennallaan, ja Elisa Viihde Plussan ominaisuudet ja sisällöt ovat käytettävissä kuten ennenkin”, kuten mainos osuvasti sanoo!

Ihmettelen kovasti Elisan toimintaa, koska tässäkin keskusteluketjussa Elisa on lupaillut, että näitä pitkään toivottuja toimintoja ja ominaisuuksia joskus toteutettaisiin:

​@Burnett  7 kk sitten kirjoitti: “Hyviä ideoita! 😊 Tuo kanavalistan muokkaus on tulossa oleva ominaisuus, mutta aikataulua sen tulemiselle ei valitettavasti ole kertoa.”