Hei.
Olen tehnyt itselleni verkkosivut hyödyntäen Grav-pohjaa. Grav on ollut minulle ihan toimiva ja hyvä ratkaisu. Joudun kuitenkin myös pitämään sivuni Hostingerin palvelimilla. Se maksaa vuosittain pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Jos minulla olisi roimasti enemmän tietotaitoa ja kokemusta, voisin varmasti siirtää verkkosivuni omalle, edelleen Gravia käyttävälle palvelimelle, jota pyörittäisin kotoa käsin.
Tarpeettoman vaikeaa?
On kuitenkin mielestäni hieman hupsua, että kun en ole kulta-tason tietokonevelho, en voi rakentaa omaa nettipalvelinta, jonka voisin kytkeä verkkoon. Ohjeetkaan eivät itseasiassa löydy ihan nopealla nettihaulla, vaikka jonkun itselleni vaikeatajuisen ohjeen löysinkin.
Se mitä tarvittaisiin ei kuitenkaan olisi käsittääkseni mitään kamalan ihmeellistä: jotakin vastaavaa, kuin mitä Googlella on satoja tuhansia halleissaan ympäri maailmaa, mutta kotikäyttöön, sovelluksella, jonka avulla tällaisen laitteen (tai pari sellaista huoltovarmuuden takaamiseksi) voisi yhdistää verkon kautta omaan tietokoneeseeni, plus kevyen ja suoraviivaisen käyttöliittymän, jonka avulla myös oman muualta hankitun domainin voisi kytkeä laitteelle rakennettuihin sivuihin.
Muistetaan metsiäkin
Luonnolle olisi ymmärtääkseni ihan hyvin hyötyä siitä, että ihmiset voisivat tehdä omat verkkosivunsa tällaisten laitteiden avulla ns. pilvipalveluiden sijaan. Kansainväliset, suuria palvelimia ylläpitävät yritykset eivät voi kyetä pitämään riittävää tilaa uusia asiakkaita ja riittävää huoltovarmuutta vaativampia asiakkaitaan varten ilman, että näitä pikkulaitteita on suurissa halleissaan reilusti enemmän, kuin olisi tarpeen. Sivuillaan nämä yritykset mainostavat, ettei mikään niiden palvelimille tallentamasi tiedosto voi vahingossa tuhoutua ja että tiedostosi ovat aina saatavilla missä tahansa kuljetkin.
Tämä johtuu tietääkseni siitä, että jos tulvat, metsäpalot, hirmumyrskyt tai muut luonnolliset tai ihmisten ilkivallasta johtuvat poikkeamat katkaisevat verkon yhden palvelinhallin ympäriltä tai peräti tuhoavat kokonaisen hallin, se ei vaikuta pilvipalvelun toimintaaan minkään vertaa. Nämä yritykset ovat tietysti tehneet todennäköisyyslaskelmansa: kaikki Google Driven tiedostoni ovat tällä logiikalla päätellen useassa eri hallissa todennäköisesti ainakin hieman eri puolella maailmaa. Se on yksinkertaisesti törsäystä suhteessa tavan tallaajan tarpeisiin. Ja me kaikki teemme sitä nykyään.
Mutta ei se mitään: maksamme siitä Gookkelille vain kaikilla mahdollisilla henkilökohtaisilla tiedoillamme ja ehkä jonakin päivänä näiden hallien tuottamaa jätettä käsittelemällä. (Positiivinen sävy tässä kappaleessa oli siis sarkasmia.)
Onko Elisa ratkaisu?
Mutta ei se oikeasti mitään. Ratkaisun ei nimittäin pitäisi olla liian vaikea, kun joku tällä alueella minua taitavampi ja resurssirikkaampi vain lähtisi sitä tarjoamaan. Itse haluan nyt ehdottaa tällaisen järjestelmän markkinoille saattamista Elisalle, koska jos tämä ajatus luontoystävällisemmästä ja pitkässä juoksussa edullisemmasta vaihtoehdosta omien sivujen (tai vaikka oman “driven”) ylläpitoon on sellainen, että muutkin kuluttajat näkevät sen arvon, on omalle maalle eduksi, että sitä tarjoaisi täällä suomalainen yritys.
Kiittäen huomiostanne
Lassikko

