Jouduin vaihtamaan vanhan viihdeboxin uuteen android pohjaiseen laitteeseen. Valitettavasti uusi laite on käyttökokemukseltaan lievästi ilmaistuna onneton.
- Kanavaluetteloa ei voi muokata. Maksullisia urheilukanavia tilaavana boxi on tällaisenaan lähes käyttökelvoton. Kanavan vaihto vaatii aina satojen kanavien kelaamisen jotta löytää ostamansa kanavan. Tilaukseen kuulumattomat kanavat ON PAKKO saada piilotettua, jotta laitteessa olisi edes hitusen käyttökelpoisuutta.
- Pienempi, mutta silti harmillinen ominaisuus TV:n katselun kannalta on “pre chan” toiminnon puuttuminen. Usein on tarve käydä vilkaisemassa toista kanavaa ja palata tarvittaessa lähtökanavalle takaisin. Perus toiminnallisuus, joka on kaikissa nykyaikaisissa televisioissa ja oli myös vanhassa viihdeboxissa.
- Ohjelmaoppaan (myös tekstiTVn) käynnistäminen katkaisee TV feedin. Oppaan selaaminen ei ole mahdollista siten, että ohjelmaopas olisi läpikuultavana TV kuvan päällä tai esim TV lähetys pikkukuvana nurkassa.

