Itselläni on nyt mahdollisuus tilata 1G/1G kuituyhteys, jos sellaiselle olisi tarve. Mitenkähän 5G yhteydellä tarjotaan 1G/1G yhteydet ilman jotain 5M miniminopeutta?
Mitenkähän 5G yhteydellä tarjotaan 1G/1G yhteydet ilman jotain 5M miniminopeutta?
Viidessä vuodessa kerkeää tulla kehitystä, eikä kaikkien yhteyksien tarvitse symmetrisiä olla.
Vaatii myös taloyhtiöiden osallistumista, että sisäverkot ovat siinä kunnossa, että gigaiset yhteydet voivat edes teoriassa toimia.
Toki isoin juttu on kysyntä, ettei liikaa investoida tarjontaan.
Henkilökohtaisesti en usko minkään kuluttajalle oikeasti tärkeän asian vaativan gigan nopeutta seuraavan viiden vuoden aikana.
Rivitaloissa tuo sisäverkko voi olla melkoisen haasteellinen saneerata. Teki verkon saneerauksen millä tekniikalla tahansa, kaivutöitä on tiedossa. Toki jos olemassa olevaa infraa voi käyttää hyväksi, tilanne on toinen.
Luulempa että meilläpäin ku kerrostalo on peruskorjattu 1997 luultavasti tulee eteen että peruskorjataan tai sitten vaan muutetaan pois...
Toki isoin juttu on kysyntä, ettei liikaa investoida tarjontaan.
Henkilökohtaisesti en usko minkään kuluttajalle oikeasti tärkeän asian vaativan gigan nopeutta seuraavan viiden vuoden aikana.
Huoh, toi kuulostaa että et tiedä kysynnästä ja tarjonnasta mitään kun käytät aina ton kortin. Tommoset ei tunnun ymmärtävän että ilman tarjontaa ei ole kysyntää. Jos puhuu pelkästään kysynnästä niin silloin ei tule tarjontaa.
Joka tapauksessa toi gigan nopeus on toteuttava vuotteen 2030 kuten EU:n suositus sanoo ja siin on myös muitakin vaatimukset jotka pitää toteuttaa, nillä ei ole mitään tekemistä kysynnän kanssa koska ne on pakko tehdä.
Mitenkähän 5G yhteydellä tarjotaan 1G/1G yhteydet ilman jotain 5M miniminopeutta?
Viidessä vuodessa kerkeää tulla kehitystä, eikä kaikkien yhteyksien tarvitse symmetrisiä olla.
Vaatii myös taloyhtiöiden osallistumista, että sisäverkot ovat siinä kunnossa, että gigaiset yhteydet voivat edes teoriassa toimia.
Toki isoin juttu on kysyntä, ettei liikaa investoida tarjontaan.
Henkilökohtaisesti en usko minkään kuluttajalle oikeasti tärkeän asian vaativan gigan nopeutta seuraavan viiden vuoden aikana.
Elisa haluaa aina ensin kysyntää, mutta aina sitä on liian vähän, joten ei siksi ole tarjontaa.
Kun ei ole Elisalla tarjontaa, niin sopivimmat palvelut on sitten hankittu niiltä operaattoreilta, joilla sitä on ollut.
Toki isoin juttu on kysyntä, ettei liikaa investoida tarjontaan.
Henkilökohtaisesti en usko minkään kuluttajalle oikeasti tärkeän asian vaativan gigan nopeutta seuraavan viiden vuoden aikana.
Huoh, toi kuulostaa että et tiedä kysynnästä ja tarjonnasta mitään kun käytät aina ton kortin. Tommoset ei tunnun ymmärtävän että ilman tarjontaa ei ole kysyntää. Jos puhuu pelkästään kysynnästä niin silloin ei tule tarjontaa.
Joka tapauksessa toi gigan nopeus on toteuttava vuotteen 2030 kuten EU:n suositus sanoo ja siin on myös muitakin vaatimukset jotka pitää toteuttaa, nillä ei ole mitään tekemistä kysynnän kanssa koska ne on pakko tehdä.
Tarjontaa gigaisille ja nopeammillekin kuluttajayhteyksille on tänä päivänä vaikka kuinka, mutta silti hitaampia yhteyksiä myydään enemmän, kyllä se kertoo kysynnän puutteesta, ei tarjonnan.
Mikään massasuosiota nauttiva palvelu ei vielä vaadi gigan nopeutta, siinä kenties syy.
MInulle nettiyhteyden nopeus ei ole mikään itseisarvo , vaan valitsen sen tarpeen mukaan ja nopeutta tärkeämpää on luotettavuus ja hinta.
Minulla on käytössä ns. MultiWAN-reititin , johon voi liittää kolme erillistä modeemia. Normaalisti käytän vain yhtä , jossa on kuukausilaskutteinen liittymä ja muissa käytön mukaan veloitettava eli niistä maksan vain , jos käytän.
Tällä järjstelyllä en maksa tarpeettomasti mistään giganopeudesta , jos en sitä tarvitse ja nopeutta saa lisää välittömästi , kun tarvitsee.
Toki monen samanaikaisen yhteyden käyttö tuo myös vikasietoisuutta , kun ei olla yhden yhteyden varassa.
Toki isoin juttu on kysyntä, ettei liikaa investoida tarjontaan.
Henkilökohtaisesti en usko minkään kuluttajalle oikeasti tärkeän asian vaativan gigan nopeutta seuraavan viiden vuoden aikana.
Huoh, toi kuulostaa että et tiedä kysynnästä ja tarjonnasta mitään kun käytät aina ton kortin. Tommoset ei tunnun ymmärtävän että ilman tarjontaa ei ole kysyntää. Jos puhuu pelkästään kysynnästä niin silloin ei tule tarjontaa.
Joka tapauksessa toi gigan nopeus on toteuttava vuotteen 2030 kuten EU:n suositus sanoo ja siin on myös muitakin vaatimukset jotka pitää toteuttaa, nillä ei ole mitään tekemistä kysynnän kanssa koska ne on pakko tehdä.
Tarjontaa gigaisille ja nopeammillekin kuluttajayhteyksille on tänä päivänä vaikka kuinka, mutta silti hitaampia yhteyksiä myydään enemmän, kyllä se kertoo kysynnän puutteesta, ei tarjonnan.
Mikään massasuosiota nauttiva palvelu ei vielä vaadi gigan nopeutta, siinä kenties syy.
Niin, se on tilalle TÄLLÄ hetkellä, mutta tulevaisuudessa se varmasti tulee muuttumaan kun datan kulutus kasvaa hurjaa vauhtia. Varsinkin kun aletaan käyttämään tekoälyä niin se tarvitsee nopeutta. Jos kysyntää ei ole tällä hetkellä, niin se ei tarkoita että tulevaisuudessakaan ei ole. Koska kehitys menee tosi nopeasti eteenpäin, niin en usko että siinä menee kovin pitkään että tarvitaan gigabitin yhteys.
Varsinkin kun aletaan käyttämään tekoälyä niin se tarvitsee nopeutta. Jos kysyntää ei ole tällä hetkellä, niin se ei tarkoita että tulevaisuudessakaan ei ole. Koska kehitys menee tosi nopeasti eteenpäin, niin en usko että siinä menee kovin pitkään että tarvitaan gigabitin yhteys.
Hmmmm…
Tekoäly perinteisesti pyörii suuressa palvelinkeskuksessa ja tarvitsee lähinnä laskentatehoa. Asiakas tavallisesti lähettelee vain yksinkertaisia tekstimuotoisia kysymyksiä palvelimille ja saa niihin vastauksia. No se asiakkaan ja palvelimen välinen liikenne on varsin vähäistä ja suurimmillaankin vain jonkin videon katselun kaltaista. Siis ei vaadi mitään gigayhteyksiä.
Toinen versio on ladata koko tekoälymoottori omalle koneelle (mallia DeepSeek) , jolloin kaikki pyörii omassa koneessa eikä vaadi nettiliikennettä käytettäessä ollenkaan kunhan ohjelmisto on jo ladattu.

No joo, pikemminkin media (suoratoisto ja videopuhelut) kuluttaa hirveesti dataa jolloin myös tarvitaan lisää nopeutta. Nykyään suoratoisto ja videopuhelut pyörii 4K laadulla joka juuri tarvitsee nopeaa nettiä. Ja varmasti tulevaisuudessa toi laatu paranee vielä lisää jolloin tarvitaan nopeutta ja kuluttaa myös tosi paljon dataa.

Hirveän paljon dataa, mutta ei mitään gigan nopeutta. 100M pyörii hyvin kaikki. Jos väkisin pitää jotain 8K kuvaa välittää, niin isolle osalle se ei tuo mitään lisäarvoa mihinkään ja gigaset on vielä vuosia todella harvan oikeasti tarvitsemia nopeuksia.
No joo, pikemminkin media (suoratoisto ja videopuhelut) kuluttaa hirveesti dataa jolloin myös tarvitaan lisää nopeutta. Nykyään suoratoisto ja videopuhelut pyörii 4K laadulla joka juuri tarvitsee nopeaa nettiä. Ja varmasti tulevaisuudessa toi laatu paranee vielä lisää jolloin tarvitaan nopeutta ja kuluttaa myös tosi paljon dataa.
4K/8K tullaan vielä lähivuosinakin pakkaamaan niin paljon, että 100-250 megabitin nopeus riittää toistamiseen vallan hyvin.
Suurperheessä jokainen katsoo omaa 8k-streemiä. Siihen sen gigayhteyden saa kulumaan “tavallisessa” käytössä. 4k-materiaalilla tarvitaan vielä isompi perhe tai parempi laatu.
Ja onhan se varmaan jollekulle merkittävä osa elämänlaatua, että 10 gigan tiedoston siirtoon ei mene yli 10 sekuntia. Olettaen siis, että toisessa päässä joku laite pystyy käsittelemään dataa vastaavalla nopeudella. Huomattavasti pienemmilläkin nopeuksilla kun toimintaa rajoittaa useammin vastaava palvelin tai joku muu osapuoli kuin kuluttajan ja operaattorin välinen yhteysnopeus.
No joo, pikemminkin media (suoratoisto ja videopuhelut) kuluttaa hirveesti dataa jolloin myös tarvitaan lisää nopeutta. Nykyään suoratoisto ja videopuhelut pyörii 4K laadulla joka juuri tarvitsee nopeaa nettiä. Ja varmasti tulevaisuudessa toi laatu paranee vielä lisää jolloin tarvitaan nopeutta ja kuluttaa myös tosi paljon dataa.
4K/8K tullaan vielä lähivuosinakin pakkaamaan niin paljon, että 100-250 megabitin nopeus riittää toistamiseen vallan hyvin.
Ainakin itselleni, wanhemman kaliiberinkin enkoodausta käytettäessä (kuten perinteisempi ei-HEVC-mp4-avc H.264) vielä 4K-60fps-tasolla tuollainen yhteys jos onpi – varsinkin jos esimerkiksi se 100 Mbps toimii sekä lataus- että lähetyssuuntaan (eikä aivan siihenkään tarvitse ihan ehdottomasti yltää) – riittäisi nopeutena edelleen. 8K:na vastaava ei varmastikaan enää, vaan silloin pitäisi tosiaan käyttää edistyneempää pakkauksenhallintatekniikkaa. Sille kuitenkin on itsellä vielä eri syistä teknisiä ja taloudellisia esteitä, joten H.264:lla joutuu vielä pärjäämään.
Uutta tilastoa kiinteistä netistä:
https://tieto.traficom.fi/fi/tilastot/kiinteiden-viestintaverkkojen-kehitys-suomessa
Valokuidun saatavuus on 68 % ja lukema kokoajan kasvaa. Tämä saa näyttävän @sakarialanne ja yleensäkin Elisan piiloutuvan sen kysyntä kortin taakse erittäin kyseenalaiselta ja jopa vastenmieliseltä.

Elisan valokuidulla on kaikista toimijoista Suomessa laajin saatavuus (FTTB+FTTH) , eli kyllä me siihen panostamme.
toivottavasti tulee sellainekin laki että lähetysnopeus pitää näyttää yhtä isolla kuin latausnopeus että saataisi sitäkin modernisoitua. kova huuto gigojen yhteyksistä mutta siitä hyvin pienellä maininta että lähetys onkin alle prosentti latausnopeudesta 

Ethernet ja valokuitu -toteutuksissa on symmetriset nopeudet tarjolla. Kaapelimodeemissa ja g.fastissa ei.
Jos sulla on nyt epäsymmetrinen nopeus, käy katsomassa saatavuus verkkokaupasta ja tilaa symmetrinen.
Jos meinasit mobiiliyhteyksiä niin tuskin niissäkään lataus/lähetysnopeuden suhde alle prosenttiin jää.

no se on ikävä kyllä kaapelista. kuinka teillä ei vielä näinkään monen vuoden jälkeen saa yli 50m nopeutta siihen? dna tarjoaa jo 100m lähetystä ja 2g latausta kaapeliinkin mutta elisalla kaapeliasiakkaat tuntuu olevan kokonaan unohdettuja

Meillä ei vielä ole kaapelimodeemiverkossa EuroDocsis 3.1 käytössä, vaan 3.0.
En osaa mahdollisesta 3.1 version käyttöönottoaikataulusta faktaa sanoa, enkä myöskään lähteä sitä arvailemaan.
Monessa vanhemmassa kiinteistössä on meillä kaapelimodeemin sijaan käytetty g.fastia, jolla irtoaa kyllä yli 50M paluusuunnan nopeuksia.
Toki erilaisten kiinteistösaneerausten yhteydessä sekä kaapelimodeemi, että vdsl2/g.fast jäävät tarpeettomiksi, jos sisäverkko tehdään uusiksi kuidulla tai ethernetillä.

hmm eikö tuo ole tässä vaiheessa lähinnä asetus onko 3.0 vai 3.1? käsittääkseni nykyään on lähinnä feikkikaapelia eli sisäverkko kaapelina mutta oikeasti tulee kuitua siihen vehkeeseen mihin se kaapelimodeemi ottaa yhteyden, muutenhan yhteys olisi hyvin epävakaa ja hidas kuten amerikassa monesti aito docsis verkko on. pakko vielä kysyä että onko ne ciscon vanhat modeemit tosiaan kiusaksi blokattu verkosta vaikkei teidän päässä ole mitään parannuksia tapahtunut mikä tekisi toimivan modeemin vaihtamisesta uuteen satojen eurojen arvoiseen saman asian tekevään järkevää? tuntuu törkeältä että kaupataan jotain 300€ modeemia jota ei elisan verkossa edes kunnolla pääse hyödyntämään
onko ne ciscon vanhat modeemit tosiaan kiusaksi blokattu verkosta vaikkei teidän päässä ole mitään parannuksia tapahtunut
Ei me mitään kiusaksi "blokata". Laitevalmistajan tuki päättyi, eivätkä enää toimita uusia sertifikaatteja. Se siitä.

mitäs sertifikaatteja nuo on? kui niitä ei voi operaattori generoida itse? kilpailijan verkossa kuitenkin toimii tänäänkin ongelmitta vaikka heillä on uudemmat laitteet. tai ainakin olettaisin olevan kun tukevat 2g alas ja 100m ylös mitä elisalta ei saa

En tunne asiaa tarkemmin.