Skip to main content

Moro

Alueella 33960 Elisan kaivuut ovat kovassa tohinassa vaan asiakkaita ei tunnu olevan tiedotettu mitenkään vaikka luvattu on useaan kertaan. Naapurikadulle on jopa tehty jo valmiit alitukset. Miksi lupaukset tiedottamisesta ei pidä?

Kunnan kaivuuohjeissakin mainitaan että työmaat pitäisi merkata ja niihin kyltteihin kirjata alkaminen ja arvioitu loppuminen. Urakoitsija Voimatel on tietenkin jättänyt nämä kohdat kylteissä tyhjäksi. Eipä tosin kuntaakaan asia tuntunut kiinnostavan.

Haluaisin muistuttaa että tulette ihmisten kotikaduille aiheuttamaan häiriötä ja jopa rikkomaan paikkoja jota näissä kaivuuhommissa aina tapahtuu. Olisi kohtuullista pitää alueen asukkaat hyvin informoituna milloin työt alkaa, milloin päättyy ja missä isoilla koneilla tehdään työtä. Muuten voisi saada kuvan että olette ylimielisiä. Se tuskin on kuitenkaan tarkoitus.

Viime vuonna CableCrew teki loistavaa jälkeä, alueella oli hyvin informointia ja työmaat taitavasti suojattu. Tämänkin asian voi hoitaa hyvin jos haluaa.

Laitan palautetta urakoitsijalle.

Kyse on Pirkkalan Suupan alueesta ?

Kiitos. Juu, Pirkkalasta kyse.

Tosin tiedottaminen asiakkaille aikatauluista lienee myös Elisan vastuulla ...

Tämä ‘ongelma’ sen kun jatkuu vaan, työt ovat kyllä eteneet ja nekin aika satunnaisesti tapahtuneet oveen kolkuttamalla.

Koitin tavoittaa Voimatelin yhteyshenkilöä aikatauluista, vastaus on tietenkin ollut radiohiljaisuutta.

Eikö Elisa tosiaan vaadi urakoitsijaltaan mitään tiedottamista? Onko oikeasti liikaa vaadittu että tiedotettaisiin mitä seuraavaksi tapahtuu ja missä ajassa?

Varsin ylimielistä, kuten jo totesin.

Kiitos palautteesta, me olemme uudelleen yhteydessä urakoitsijaamme 👨🏻🔧

Eipä ole asia muuttunut. Saisko teidän pientalojen aspasta tarkemman aikataulun vai voisitteko sen vaan julkaista tähän?

Milloin hitsaukset tehdään ja milloin voisi aikaisintaan odottaa toimivaa yhteyttä? Ei mielestäni ole kohtuuttomia kysymyksiä.

Tapana on myydä suut ja silmät täyteen ja katsoa sitten mitä ja milloin pystytään toimittamaan ? 

Tapana on myydä suut ja silmät täyteen ja katsoa sitten mitä ja milloin pystytään toimittamaan ? 

Tuntuu välillä, että eihän Elisan, DNA:n ja Telian ole ku sitä mobiililiittymää tarkoitus myydä, ku siitä saa nopeammin katetta. 

Milloin hitsaukset tehdään ja milloin voisi aikaisintaan odottaa toimivaa yhteyttä? Ei mielestäni ole kohtuuttomia kysymyksiä.

Urakoitsija tiedottaa kun hitsaukset ja käyttöönotot aloitetaan. Tiedotus tapahtuu noin 1-2 viikkoa aiemmin.

Asiakkailla on yhteys eri aikaan käytettävissä, koska työt eivät valmistu saman aikaisesti kaikille kiinteistöille.

Tilausvahvistuksessa on annettu aikataululle takaraja.

Ei tiedottanut. Aliurakoitsija ilmestyi ovelle ilman mitään ennakkovaroitusta. Voimatelille voi varmaan laittaa taas palautetta jonka he kuittaavat olankohautuksella.

Aiempi urakoitsija joka hoiti puhallukset ja kaivuun oli rikkonut sisäkuidun ja toimitus viivästyy sen vuoksi edelleen. Eipä ihme, heillä ei ollut mitään käsitystä siitä mitä olivat tekemässä. Välikatolle tehty asennus painoi IV-kanavia sisään ja palokatkoon tehtiin reikiä ilman niiden paikkauksia. Valittaminen on turhaa koska samoja tekijöitä tänne en halua niitä korjaamaan - korjaan sitten itse heidän jälkensä.

Taas muistuttaisin että urakoitsijat tulevat ihmisten koteihin ja kadulle - olisi mielestäni kohtuullista että tiedottaminen tehtäisiin asianmukaisesti. Muuten voisi luulla taas että olette ylimielisiä.

Osallistu keskusteluun