Hei,
törmäsin toissapäivänä erittäin aggressiiviseen ständimyyjään joka onnistui myymään minulle mobiililaajakaistaliittymän kertomatta määräaikaisuudesta. En saanut mitään papereita / tilausvahvistusta nähtäväkseni. En myöskään ole allekirjoittanut mitään sopimusta. Myyjä kertoi vain hinnan ja että se hinta on vuoden voimassa. En siis päässyt missään lukemaan muita ehtoja eikä hän sanallakaan maininnut liittymän olevan määräaikainen. Kuulin tästä eilen kun soitin elisan aspaan ja yritin irtisanoa liittymän, joka ei siis vielä edes käytössä (vasta 2 viikon päästä). En siis tarkemman pohdinnan jälkeen kokenut liittymää tarpeelliseksi joten halusin irtisanoa sen.
Aspassa sanottiin, että eipä irtisanominen onnistukaan kun liittymässä määräaika. Kerroin hänellekin että kuulen asiasta vasta nyt ensimmäisen kerran kun omaelisassakaan ei aiheesta mainittu. Kyseenalaistin ständimyyjän toiminnan koska kyllähän asiakkaalla tulee olla oikeus tutustua dokumentteihin ja jos myöhemmin ilmenee tällainen aika oleellinen seikka, tulee olla oikeus vetäytyä sopimuksesta.
Eli miten on mahdollista tällainen vedättäminen? Aspan henkilö lupasi jättää “jollekin” soittopyynnön...”joskus” eli aika heikoilla kuluttaja on tällaisen pakkomyynnin edessä. Itse en tietenkään pääse tuota liittymää irtisanomaan. Onko tämä joku “hyväksi havaittu” tapa saada “tyytyväisiä” asiakkaita? Eli miten pääsen sopimuksesta eroon joka myyty minulle vilpillisesti?

