Nyt ollaan Kevät ihmetelty kun nopeudet tippuivat todella alhaisiksi 2,5/0,5 Mbit/s. Taas kerran vikailmoitus sekä asiakaspalvelun kanssa jutustelua. En tiedä sanoiko aspa vahingossa vai kuinka ei ennen ollut tullut ilmi, että 3G ajettu alueellani alas jo Huhtikuussa. Jäädyin hetkeksi koska en tiennyt mitä ajatella. Ymmärrän että 3G ajetaan alas kuluvana vuonna, mutta miksi aloitettiin paikoista joissa ei ole 4G/5G kuuluvuutta korvaamassa tätä taajutta ? Puhumattakaan kiinteästä nettiyhteydestä ! Emme kuitenkaan asu erämaassa, vaan 8 km päässä keskustasta.
Nyt ollaan siis tilanteessa että meille ei ole saatavilla perusoikeuksiin kuuluvaa netti/puhelinliittymää. Jos kotonani tapahtuu tapaturma/sairaskohtaus, en saa soitettua hätäkeskukseen. Lisää viestinnän perusoikeuksista täällä:
https://www.traficom.fi/fi/viestinta/laajakaista-ja-puhelin/oikeutesi-viestinnan-peruspalveluihin
(Vinkkinä myös muille)
Elisa on suuressa viisaudessaan aikatauluttanut 3G:n sammuttamisen ja se löytyy täältä.
https://elisa.fi/3g/
Edelläkuvatuista tilanteista on täällä varoiteltu jo vuoden verran , kun 3G:n sulkeminen on ollut tiedossa.
Kuten näkyy , niin ei se ole mennyt Elisalle perille , vaikka he ovat vannoneet . että korvaava nettiyhteys taataan kaikille , vaikka 3G sammuu.
minkä takia seuraava äärimmäisyys tekee mieli mainita vaikka onkin mahdollinen.
vaikka olisinkin lte alueella siten että volte toimii, niin hätäpuhelu volte ei välttämättä toimi. joten voi hätäpuhelut mennä luiskaan tässä ihmeellisessä teknologia maailmassa.

Tämä unohtuikin tekstistä. 2016 ei mennyt wifi hätäpuhelu läpi. Nykyisestä toimivuudesta en löytänyt tietoa. DNA osaa sanoa suoraan että hätäpuhelut eivät toimi VoLTE/Wifi kautta.
Edelläkuvatuista tilanteista tilanteista on täällä varoiteltu jo vuoden verran , kun 3G:n sulkeminen on ollut tiedossa.
Oikeastaan jo kolme vuotta: Elisa päätti: 3G-verkko suljetaan 2023
Minäkin jouduin vaihtamaan puhelinliittymän pois Elisalta, kun 3G-verkon sulkemisen jälkeen puheesta ei vain tahtonut saada selvää. Myös vastapuolelta tuli valitusta huonosta äänenlaadusta.

Joo niin se aika vain menee.
Elisa ei voi väittää , että heitä ei olisi ongelmista varoitettu. No koskapa Elisa asiakkaita olisi kuunnellut. Merkonomit rulaa.
Mitä? Hätäpuhelut ei toimi VoLTE:lla? Se on asia joka pitäisi ensitilassa korjata. Aikanaan kun 2G-verkotkin suljetaan niin VoLTEn on PAKKO toimia myös hätäpuheluiden kanssa! Muuten käy niin että Suomessa kuolee turhaan väkeä kun pelastustoimea ei saada ajoissa paikalle puheluiden toimimattomuuden vuoksi!
Ja luin jostain että hisseihin tulee remontteja kun vanhat hälytyslaitteet pitää vaihtaa 4G-kelpoisiksi kun 3G-verkot sammutetaan.
vaikka olisinkin lte alueella siten että volte toimii, niin hätäpuhelu volte ei välttämättä toimi.
Näinpä kannattaa painaa mieleensä ainakin oman hätäkeskusalueensa ohjausnumero. Tällöin puhelu on IMS-alijärjestelmän näkökulmasta normaali puhelu, jolloin se menee läpi ilman hätäpuhelutukea. Eli niin VoLTE:llä kuin VoWiFi:lläkin, mikäli normaalit puhelut onnistuvat.
Hätäkeskusalueet ja ohjausnumerot 2021 (XLSX, 31,49 Kt)
Jos Excel ei aukea hätätilanteessa, voi yrittää 3979kkk112, jossa kkk on kuntanumero. Oman kuntanumeronsa näkee vaikka verokortista. Joskin yhteistoiminta-alueiden takia oman kunnan numero toimii enää vain 16 kaupungissa.
Alueella ei ole 2G/3G/4G/5G kuuluvuutta. Ei mahdollista soittaa/vastaanottaa puheluita,
Onko siis kaikilla operaattoreilla sama ongelma, että edes 2G verkko ei toimi paikassasi?
Mitä? Hätäpuhelut ei toimi VoLTE:lla? Se on asia joka pitäisi ensitilassa korjata. Aikanaan kun 2G-verkotkin suljetaan niin VoLTEn on PAKKO toimia myös hätäpuheluiden kanssa! Muuten käy niin että Suomessa kuolee turhaan väkeä kun pelastustoimea ei saada ajoissa paikalle puheluiden toimimattomuuden vuoksi!
Ja luin jostain että hisseihin tulee remontteja kun vanhat hälytyslaitteet pitää vaihtaa 4G-kelpoisiksi kun 3G-verkot sammutetaan.
tuliko yllätyksenä, voltesta on varmaan keskusteltu jo jonkun aikaa. ehkä se voi olla yllätys kun “sos” ja “ims” profiilit on erikseen. sen kuitenkin uskallan sanoa että on joitakin luureja tulevaisuudessa jossa ei hätäpuhelut toimi vaikka muuten toimisi, joten täydellistä ratkaisua ei saada aikaan varmaan koskaan.
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Eikä 2G-alasajolle ole Suomessa aikatauluakaan vielä olemassa. Jäitä hattuun.
Alueella ei ole 2G/3G/4G/5G kuuluvuutta. Ei mahdollista soittaa/vastaanottaa puheluita,
Onko siis kaikilla operaattoreilla sama ongelma, että edes 2G verkko ei toimi paikassasi?
Kyllä,
En voi sanoa että verkkoa ei ole ollenkaan, mutta ei sitä niin paljoa ole että puhelu menisi/tulisi läpi.
Jokusen vuoden käytössä oli rinnakkais sim joka oli kiinni nokia 3310 luurissa ja luuria pidettiin yhdessä nurkassa. Ystäville ja tutuille jaettiin meikäläisen numeroa että haen sitten emännän puhelimeen jos puhelu oli hänelle tarkoitettu. Eikä tästä ole kuin max 4 vuotta, kuvitelkaa. Sitten operaattorit lopettivat Dual sim palvelut. Olihan se halpaakin, 5€/kk.
Nyt työpaikka määrittää liittymän Elisalle.
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Eikä 2G-alasajolle ole Suomessa aikatauluakaan vielä olemassa. Jäitä hattuun.
Justiinsa niin. 3G:nkin alasajosta täälläkin “panikoitu” aivan liikaa.
Vähän tarpeettomastikin. Vähempikin riittäisi.
Mitä? Hätäpuhelut ei toimi VoLTE:lla?
Ei toimi ei. Ja ulkomaanmatkoilla toimii vielä huonoakin huonommin. Luento aiheesta ja kommentit. Ja kiitokset @olkitu luennon linkittämisestä.
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Eikä 2G-alasajolle ole Suomessa aikatauluakaan vielä olemassa. Jäitä hattuun.
taidan tunnustautua luulijaksi tällä kertaa vaikka voi ollakin muutama malli. mallit ei kuitenkaan ole välttämättä vanhentuneita.
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Vetihän Elisa 3G:nkin pimeäksi Hämeenlinnasta keväällä, vaikka monesta Elisan liittymästä ja palvelusta puuttui, ja puuttuu edelleen, VoLTE-ominaisuus.
Eikä 2G-alasajolle ole Suomessa aikatauluakaan vielä olemassa.
Liikenne- ja viestintäministeriössä kerätään jo lausuntoja virkamiestyön pohjaksi, pitäisikö 2G-vaatimus poistaa toimilupaehdoista.
Lausuntopyyntö: 2G-verkkojen toimilupaehtoa tarkastellaan
Jos vaatimus poistuu, ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, kun povaa Elisan olevan ensimmäinen, joka kääntää 2G-tukiasemista virrat pois.
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Tuo on aika paljon luvattu. Ei äkkiseltään tule mieleen mitään muuta , mikä olisi 100% varmaa , kuin kuolema.
Näissä teknisissä järjestelmissä pyritään kohti 100% varmuutta ja mm. elämää ylläpitävissä systeemeissä ollaan päästy aika lähelle eli 99,99% , mutta mobiiliverkot eivät kuulu siihen kategoriaan.
Alueella ei ole 2G/3G/4G/5G kuuluvuutta.
Missä päin Suomea tämmöinen tilanne on? Mikä on nykyinen RSRP (=signaalin voimakkuus) lähimpään tukiasemaan eri operaattoreilla?
Nyt ollaan Kevät ihmetelty kun nopeudet tippuivat todella alhaisiksi 2,5/0,5 Mbit/s. Taas kerran vikailmoitus sekä asiakaspalvelun kanssa jutustelua. En tiedä sanoiko aspa vahingossa vai kuinka ei ennen ollut tullut ilmi, että 3G ajettu alueellani alas jo Huhtikuussa. Jäädyin hetkeksi koska en tiennyt mitä ajatella. Ymmärrän että 3G ajetaan alas kuluvana vuonna, mutta miksi aloitettiin paikoista joissa ei ole 4G/5G kuuluvuutta korvaamassa tätä taajutta ? Puhumattakaan kiinteästä nettiyhteydestä ! Emme kuitenkaan asu erämaassa, vaan 8 km päässä keskustasta.
Eli siis kuuluvuutta onkin sitten kuitenkin? Millainen laitteisto tällä hetkellä käytössä? (modeemi, antenni) Millaiset ovat signaaliarvot (RSRP,SINR,RSRQ)? Tuo 2,5/0,5Mbps lienee 4G nopeus, jos 3G ajettu jo alas. Vähän lisää tarvitsisi tietoa signaaliympäristöstä.
Nyt ollaan siis tilanteessa että meille ei ole saatavilla perusoikeuksiin kuuluvaa netti/puhelinliittymää. Jos kotonani tapahtuu tapaturma/sairaskohtaus, en saa soitettua hätäkeskukseen. Lisää viestinnän perusoikeuksista täällä:
https://www.traficom.fi/fi/viestinta/laajakaista-ja-puhelin/oikeutesi-viestinnan-peruspalveluihin
(Vinkkinä myös muille)
Elisan kanssa ei päästä minkäänlaiseen sopuun, jatkuvasti soitetaan uusia liittymiä ja jatkuvasti sanon että lyön 500€ käteen jos saan liittymän jonka nopeus on 100/10 Mbit/s (Todistettava 24h ajan). Elisalta ei ole saanut suuntausapua, ei laiteapua. Yhteisöt, karttasovellus sekä Cellmapper ovat ainoa oljenkorsi. Käynyt jopa mielessä kaivaa kuitu lähimmästä jakokeskuksesta kotiin (n. 10k€). Tottakai, viimeinen vaihtehto olisi aktiivinen vahvistin. Ihan vinkkinä jos alkaa yhdessä pisteessä tulemaan vähän häiriötä. Aktiivista vahvistinta on myös Elisalta tiedusteltu, omaan piikkiin tottakai, mutta ei kuulemma mahdollista.
Traficom sekä Kuluttajavirasto ovat lähteneet tutkimaan asiaa. Pitkäaikainen asiakkaanne kuittaa. Starlink näyttäisi olevan pikkasen halvempi jos vertaa toteutuneen nopeuden ja liittymän kk maksun. Tällä hetkellä 1Mbit/s maksaa noin 10€ kuukaudessa.
Aktiivinen antenni ei auta asiaan, jos kuuluvuus on jo lähtökohtaisesti huonohko. Lisäksi se on tosiaan laiton itse asentaa. Oletko kokeillut VoWIFIä? Onko operaattoreiden kuuluvuuksissa millaisia eroja? Starlinkkiä voi toki kokeilla, siinähän voi laitteen riskittömästi palauttaa, jos ei toimi halutusti.
Missä päin Suomea tämmöinen tilanne on? Mikä on nykyinen RSRP (=signaalin voimakkuus) lähimpään tukiasemaan eri operaattoreilla?
Tottakai Pohjanmaalla !
Tällä hetkellä 120 paikkeilla pyörii Elisalla.
Eli siis kuuluvuutta onkin sitten kuitenkin? Millainen laitteisto tällä hetkellä käytössä? (modeemi, antenni) Millaiset ovat signaaliarvot (RSRP,SINR,RSRQ)? Tuo 2,5/0,5Mbps lienee 4G nopeus, jos 3G ajettu jo alas. Vähän lisää tarvitsisi tietoa signaaliympäristöstä.
Kuinka sen nyt sanoiksi laittaisi. Jos pakotat puhelimen 2G tilaan, niin yksi palkki löytyy. Mutta kun yrität soittaa niin puhelu ei yhdisty.
Omaa rahaa laitettua jokunen tonni siihen että netti toimisi, ei se toimi. Katolla oli MiMo-harava antennit mutta ruuhka tukki tukiaseman. Nykyisin ulkomodeemin modattu sateliittilautanen jossa MiMo 4G mikropää. Tätä suunnattu urakalla ja eri paikoissa, antennin vahvuus on hyvin kapea keila joten se vahvistaa hyvin, tosin pienetkin liikkeen hukkaavat signaalin.
Aktiivinen antenni ei auta asiaan, jos kuuluvuus on jo lähtökohtaisesti huonohko. Lisäksi se on tosiaan laiton itse asentaa. Oletko kokeillut VoWIFIä? Onko operaattoreiden kuuluvuuksissa millaisia eroja? Starlinkkiä voi toki kokeilla, siinähän voi laitteen riskittömästi palauttaa, jos ei toimi halutusti.
Voice over Wifi on ollut käytössä heti kun iphone sekä ensimmäisenä Telia alkoivat sitä tukemaan. Toimii ainoastaan jos mitään muuta nettiliikennettä ei ole rasittamassa. Netflix yms.. Muuten lyö katki ja vaihtaa mobiiliverkkoon joka miettii hetken jonka jälkeen tuut tuut. Aktiivinen vahvistin olisi mielenkiintoine testata, jos ette kerro kenellekkään
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Eikä 2G-alasajolle ole Suomessa aikatauluakaan vielä olemassa. Jäitä hattuun.
Turha huudella samaan lauseeseen 2G eli GSM ja 100% hätäpuheluiden toimivuus. Jopa Elisalla ei ole lapissa 100% kuuluvuutta. Sama koskee Teliaa että DNA:ta. Milläs soitat jos ei ole verkkoja lähimain?
Ainoa tekniikka, jolla saadaan Suomessa käytännössä täysi 100% kuuluvuus on satelliittipuhelin.
Mitä? Hätäpuhelut ei toimi VoLTE:lla?
Ei toimi ei. Ja ulkomaanmatkoilla toimii vielä huonoakin huonommin. Luento aiheesta ja kommentit. Ja kiitokset @olkitu luennon linkittämisestä.
Huomaa ero: Anonyymi hätäpuhelu (ilman SIM-korttia) vs hätäpuhelu kun on autentikoitu-verkkoon SIM-kortilla. Ensimmäinen vaihtoehto ei ole Elisalla koko verkossa käytössä mutta on Huawei ja Ericsson alueilla ainakin. Osa vanhemmista VoLTE-päätelaitteista eivät välttämättä toimi (huomaa ei ole varmistettu mitkä ei toimisi ja mitkä ei - mahdollisuus joillakin vanhemmilla laitteilla ongelman olevan). Jos on autentikoitu verkkoon niin hätäpuhelu toimisi kuten peruspuhelu VoLTE:lla.
WIFI-puhelussa hätäpuhelua ei välttämättä välitetä ollenkaan koska WIFI-verkossa puuttuu tiettyjä ominaisuuksia kuten puhelun ohjaus lähimmälle hätäkeskukselle automaattisesti. Lisäksi ulkomailla ohjaisi kotimaahan aina.
Tuskin kukaan meistä oikeasti luulee, että 2G ajetaan alas ennen kuin hätäpuheluiden toimivuus on 100% varmaa.
Eikä 2G-alasajolle ole Suomessa aikatauluakaan vielä olemassa. Jäitä hattuun.
Turha huudella samaan lauseeseen 2G eli GSM ja 100% hätäpuheluiden toimivuus. Jopa Elisalla ei ole lapissa 100% kuuluvuutta. Sama koskee Teliaa että DNA:ta. Milläs soitat jos ei ole verkkoja lähimain?
Ainoa tekniikka, jolla saadaan Suomessa käytännössä täysi 100% kuuluvuus on satelliittipuhelin.
Eikä sateliitillakaan takeita kuuluvuudelle. Tämä riippuu sateliitti toimijasta miten kuuluu täällä pohjoisessa.