Vastattu

Kohtuullisuus puhelinmyyntiin?

Hei,

Päätin tänään antaa palautetta puhelinmyyntiin liittyen myös tämän kanavan kautta, koska luulen että antamani palaute puhelinsoittojen jälkeiseen automaatti sms-viestiin hukkuu bittiavaruuteen. Asiani koskee kohtuullisuutta puhelinmyynnin soittojen määrään. Annan esimerkkinä oman kokemukseni palvelusta niin voitte peilata asiakaskokemustani ja miettiä että onko tämä yhtiön arvojen mukainen menettely. Kokemukseni menee kronologisesti ranskalaisilla viivoilla selitettynä kutakuinkin näin:

-Muutan toukokuussa 2019 uuteen asuntoon, johon kuuluu Elisan 10 meganen taloyhtiö netti.

-Saan elokuussa Elisalta ensimmäistä kertaa  tarjouksen 100 megan nopeammasta netistä ja otankin sen kokeiluun.

-Kokeilun jälkeen päätän, etten tarvitse nopeampaa nettiä ja päätän irtisanoa nopeamman netin tilauksen, joka puhelinmyyjän lupaamana olisi pitänyt automaattisesti vaihtua umpeutumisen jälkeen taas hitaampaan tilaukseen (no eipä näin tietenkään käynyt)

-Sopimuksen loputtua ihmettelen kun internetyhteys yhtäkkiä katoaakin ja alan selvittelemään asiaa ja saan tietoon että minun täytyy tilata taloyhtiön netti uudelleen, jolloin jouduin odottelemaan tilauksen vahvistumista useamman päivän.

-Nopeamman netin tilauksen loputtua minulle on soitettu joka kvartaali vähintään kerran samasta 100 megan netin tarjouksesta, johon olen antanut yllä olevan palautteen puhelimessa ja ilmoittanut etten ole kokenut tarpeelliseksi upgradettaa netin nopeutta. Puhelimessa annetun palautteen lisäksi olen laittanut automaattiseen sms-viestiin palautetta siitä että mielestäni tämä menee tyrkyttämisen puolelle.

-Puolitoista vuotta kestettyäni tätä rumbaa ja palautteen antoa kamelin selkä katkesi siihen kun puhelinmyyjä on tällä viikolla soittanut kolme kertaa minulle (kun en ole ensimmäiseen kahteen vastannut) ja tarjoaa innokkaana huippu “hyvää” tarjousta netin nopeuteen.

Nyt kysynkin teiltä arvon Elisan väki, onko tämä teidän mielestänne asiakkaiden arvostamista ja omien arvojenne mukaista? Sen ainakin tiedän ettei kukaan muu yhtiö Suomessa käytä yhtä härskiä väsytys taktiikkaa.

Kevät terveisin,

Ville

icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi MiikaMoi 11 January 2021, 13:25

Katso alkuperäinen viesti

17 kommenttia

Käyttäjätaso 5

Hei @Viiveka ja tervetuloa OmaYhteisön joukkoon! :smiley:  Nyt alkuun on pakko sanoa, että pahoittelen tätä jatkunutta puhelurumbaa ja tyrkyttämiseltä tuntuvaan tilanteeseen joutumista.

Yleensä tämän tyyppiset myyntipuhelut tulevat meidän myyntipuolelta Enialta, niin en ole satavarma miten heidän järjestelmät luovat näitä soittoja tai miten päivittyvät tarjoukset vaikuttavat heidän soittamiin puheluihin. Joskus myös tämän tyyppisiä puheluita tulee kuitenkin suoraan Elisan asiakkuustiimiltä.

Tämä puhelurytmi kuulostaa omaan korvaani kuitenkin hieman omituiselta jos samasta asiasta soitellaan kerta toisensa jälkeen vielä samoilla tarjouksilla.

Meillä on yhtenä vaihtoehtona estää nuo meidän puolen myyntipuhelut jos haluat. Voin tästä laittaa pyynnön eteenpäin tuolle profiiliisi merkatulle numerolle jos haluat.

Hei,

Mielellään otan myyntipuheluiden eston päälle. Hyvä, että homman sai nyt pois alta, kiitos!

Käyttäjätaso 5

Hei,

Mielellään otan myyntipuheluiden eston päälle. Hyvä, että homman sai nyt pois alta, kiitos!

Se on nyt tuolle numerolle tiedoissasi estetty. Tiedon päivittymisessä kaikkiin järjestelmiin menee maksimissaan pari viikkoa joten tuona aikana voi vielä jokin kontakti pudota linjojen läpi.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +2

Miksi nykyisenä digiaikana mm. Elisalla kaikki toimenpiteet kestävät “Vähintään kaksi viikkoa”?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +23

Miksi nykyisenä digiaikana mm. Elisalla kaikki toimenpiteet kestävät “Vähintään kaksi viikkoa”?

Mihin toimenpiteisiin viittaat ?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +2

Mm. @MiikaMoi vastasi @Viivekalle “Tiedon päivittymisessä kaikkiin järjestelmiin menee maksimissaan pari viikkoa ...”. Kuitenkin kaikki toimenpiteet ovat tehtävissä nyt tai heti.

Mikäli tilaan jonkin palvelun on se melkein heti käytettävissä. Jos taas irtisanon samaisen palvelun, kestää sen kaksi viikkoa ennen kuin sitä palvelua ei enää ole. “Katumisaikako”?

Käyttäjätaso 7

Mikäli tilaan jonkin palvelun on se melkein heti käytettävissä. Jos taas irtisanon samaisen palvelun, kestää sen kaksi viikkoa ennen kuin sitä palvelua ei enää ole. “Katumisaikako”?

Palvelun irtisanomisaika 2 viikkoa lukee (useimmiten) ihan siellä palvelun ehdoissa. Joihin tietysti olet tutustunut ennen palvelun tilaamista?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +2

Niinpä niin ...

Käyttäjätaso 7

Kilpailu- ja kuluttajavirastonkin mukaan

Esim:

“Voit irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan liittymäsopimuksen milloin tahansa, jolloin sopimus päättyy sopimuksen mukaisen irtisanomisajan kuluttua.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +2

Olin oikeilla jäljillä provosoidessani nimimerkkejä @kv36 ja @Kimblez vastaamaan. Tiedän kyllä tuon liittymäsopimuksen irtisanomisajan - sopimusta on noudatettava. Mutta itseasiassa operaattori pystyisi nopeaan toimintaan, mikäli haluasi - varsinkin niissä tehtävissä, mitkä eivät ole sopimussidonnaisia.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +23

Onneksi ison osan asioista voi hoitaa OmaElisassa itsepalveluna reaaliajassa, silloin kun itselleen parhaiten sopii.

On se hyvä että tännekki saatiin ihmisiä pätemään miten sopimusten irtisanomisaika on nönnönnöö viiikkoa, kun kuitenkin asiani aikanaan on ollut ihan eri asiaan liittyvää (noh saahan sitä netissä vääntää jos kerran haluaa). Todettakoon että ei oo enää soiteltu ja olen ollut siihen tyytyväinen.

Käyttäjätaso 7

Olin oikeilla jäljillä provosoidessani nimimerkkejä @kv36 ja @Kimblez vastaamaan. Tiedän kyllä tuon liittymäsopimuksen irtisanomisajan - sopimusta on noudatettava. Mutta itseasiassa operaattori pystyisi nopeaan toimintaan, mikäli haluasi - varsinkin niissä tehtävissä, mitkä eivät ole sopimussidonnaisia.

No katsotaan asiaa sitten toisin päin: Miksi palveluntarjoaja kieltäytyisi käyttämästä hyväkseen mahdollisuutta laskuttaa sinua vielä kaksi viikkoa?

Tuleeko mieleen yhtään hyvää syytä? Asiakastyytyväisyys ei kelpaa vastaukseksi, kun kyse on suomalaisesta teleoperaattorista.

Käyttäjätaso 7

On se hyvä että tännekki saatiin ihmisiä pätemään miten sopimusten irtisanomisaika on nönnönnöö viiikkoa, kun kuitenkin asiani aikanaan on ollut ihan eri asiaan liittyvää (noh saahan sitä netissä vääntää jos kerran haluaa).

Hmmm.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +13

Miksi nykyisenä digiaikana mm. Elisalla kaikki toimenpiteet kestävät “Vähintään kaksi viikkoa”?

Estot laitetaan kyllä heti voimaan. 👍🏼 Elisalla on yli 2,8 miljoonaa asiakasta Suomessa ja kansainvälisesti, joten erinäisiä markkinointilistoja on olemassa eri asiakasryhmille todella monia. Automaatio lähtee ruksuttelemaan estoja voimaan lista kerrallaan, ja todennäköisesti mitään viestintää ei enää estojen asettamisen jälkeen tule — tuo kaksi viikkoa on varoaika sille että jos jotkut listat päivittyvät viiveellä syystä tahi toisesta (listojen määrä, häiriö järjestelmässä jne.) niin asiakkaat eivät ylläty ikävällä tavalla jos joku yksittäinen markkinointiviesti tai -puhelu vielä jostain syystä tulisikin vielä perille. 🙂 Toivottavasti @Skogis ja @Viiveka tämä avaa asiaa vielä lisää.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

On se hyvä että tännekki saatiin ihmisiä pätemään miten sopimusten irtisanomisaika on nönnönnöö viiikkoa, kun kuitenkin asiani aikanaan on ollut ihan eri asiaan liittyvää (noh saahan sitä netissä vääntää jos kerran haluaa). Todettakoon että ei oo enää soiteltu ja olen ollut siihen tyytyväinen.

On kyllä! Nyt kun luin ketjun, niin on pakko todeta alkuperäiseen aiheeseen, että Elisa on sinnikäs tarjoamaan viihdettä ja 5G liittymää, vaikka aina sanoisin, että en viihteitä tarvitse. Sitten myydään 5G kotinettiä tai vastaava, vaikka ei ole edes osoitteeseen saatavilla vasta kuin ehkä ensi vuonna. Liikkuvassa käytössä asia on eri ja se on hoidettu hieman eri reittiä. Ei kiitos 5G kodin nettiä.

Helposti joka kvartaali vähintään tuota yritetään myydä täysin tuloksetta. Telialta minulla oli C-More etu, mutta se meni automaattisesti poikki, koska en ikinä sitä ottanut käyttöön. Parhaimmillaan oli pari viikkoa väliä myyntipuheluiden välillä. Saisiko johonkin merkinnän, ettei koko ajan myyjät turhaan soittelisi?

Käyttäjätaso 6

Lisää vaikka profiilin tietoihin puhelinnumerosi, jonka haluat soittoestoon, hoidamme sitten asian kyllä. 🙂

Osallistu keskusteluun