Selvittelin asiaa maahantuojan kanssa - ohessa vastaus (jos muilla samaa ongelmaa):
”Yleisesti. Mikäli uusien kameroiden käyntiin laittamisessa esiintyy ongelmia – kokemuksemme mukaan nämä ongelmat johtuvat noin 80-90%ssa joko muistikortista ja/tai liittymästä. Itse liittymä on suurin. Vaikuttaa siltä että kuluttajat valitsevat sen edullisimman Elisa laitenetti liittymän kokoa S, joka on tarkoitettu vain 2G kameroille. Sitten tulevat asetukset ja itse kamera.
Alla olevan tiedon perusteella tarkistaisin joko Elisan laitenetti liittymän eli onko valittu se suurin L koko vaiko S tai M liittymä?
NITEforce Stream 4G LTE lähettää kameran ottamaa alkuperäistä suurta kuvaa, joten se vaatii Elisa Laitenetin L liittymän. Edullisin S koko on tarkoitettu 2G kameroille ja se ei jaksa lähettää 4G kameran ottamaa kuvaa.
Toinen asia on kameran muistikortti, jonka tulisi olla Class 10 tai pienempi eli siis hidas muistikortti. Nopeus mielellään alle 30mb/sek. Ja itse muistikortin kooksi sopiva on noin 16GB kortti. Joskus muistikortin alustus on tarpeen tehdä, jotta se alkaa tallentaa kuvia. Tässä tapauksessa alustaisin kortin ja kokeilisin myös jo tunnetusti toimivalla muistikortilla kuvien tallennusta jos sellainen on käytössä.
Tässä asiat jotka kannattaa tarkistaa asetusten lisäksi. Manuaalissa olevat ohjeet ovat kyllä oikein ja niiden avulla kamerat on saatu lähettämään.”