Skip to main content

Liittymän irtisanominenkin maksaa

  • September 9, 2025
  • 4 kommenttia
  • 163 katselukerrat

Tilasin Elisan liittymän elokuussa mutta yhteydet olivat huonot, joten vaihdoin takaisin Telialle. Liittymän irtisanominen on kuitenkin melko hankalaa Elisalla. Minun piti poistaa liittymästä määräaikaisuus, jotta se ei jatku 12 kk mutta se ei meinannut onnistua. Soitin Elisan asiakaspalveluun missä jouduin ensiksi jonottamaan noin 30 minuuttia ja kuuntelemaan surkeaa rämpytystä kunnes asiakaspalvelija vastasi. Kun kerroin tilanteeni hän alkoi väittämään ettei määräaikaisuutta voi enää poistaa sillä 14 päivää on jo kulunut liittymän ostamisesta. Väitin vastaan että liittymän avaamisesta on vasta 5 päivää, kai se siitä lähtien lasketaan eikä liittymän ostamisesta. Muutenhan liittymää ei ehdi edes testata. Asiakaspalvelija sitten alkoi selvittämään asiaa ja olimme puhelussa hiljaa monta minuuttia. Lopulta hän käänsi puhelun johonkin eri taholle johon jouduin jälleen odottamaan 15 minuuttia kunnes sieltä vastattiin. Kun kerroin hänelle tilanteen hän ymmärsi heti asian ja poisti määräikaisuuden liittymästäni. Näin sain irtisanottua vihdoin Elisan liittymän. Sitten parin päivän päästä tulee kuitenkin viesti Elisalta että liittymäsopimuksesi on määräaikainen ja jäljellä olevat maksut veloitetaan sopimuksen mukaisesti. Soitin viestissä olevaan maksuttomaan numeroon mutta sieltä eivät osanneet auttaa. Jouduin soittamaan siis jälleen maksulliseen numeroon ja jonottamaan taas tovin. Sieltä asia ratkesi ja kyseessä olikin joku automaattiviesti vain josta ei tarvitse välittää. Nyt luulin että kaikki on hyvin ja liittymä irtisanottu niin kuin halusin. Kunnes tuli lasku Elisalta. Liittymästä maksua 12€ ja valtakunnallisista puhelinnumeroista maksua 17€! Nämä kaikki ovat Elisan asiakaspalveluun soittamistani puheluista, sillä muihin maksullisiin numeroihin en ole soittanut. Elisa palkitsi siis minut 17 euron lisälaskulla siitä että sain irtisanottua liittymän heiltä. Melkoista touhua! Eipä tarvitse Elisalta liittymää enää koskaan ottaa kun asiakaspalvelu on tätä tasoa.

4 kommenttia

Forum|alt.badge.img+2
  • Aktiivinen keskustelija
  • September 9, 2025

On todella kohtuutonta että Elisan asiakaspalvelu on maksullisen numeron takana jossa jopa jonottamisesta veloitetaan. Tuo asian venkoilu ja puhelun venyttäminen kielivät siitä että yritetään saada asiakkaan puhelu kestämään mahdollisimman pitkään joka taas tuo euroja Elisan kassaan.

Muutoinkin tuo asiakaspalvelun touhu on vuosi vuodelta muutunut huonompaan suuntaan. En vain kyllä ymmärrä miksi Elisassa on valittu tällainen tie.


Forum|alt.badge.img+15
  • Älyniekka
  • September 9, 2025

Reklamaatiokulujen korvaaminen
Kuluttajansuojalain mukaan virheestä valittamisesta ei saa aiheutua kuluttajalle mitään maksuja, koska yrityksen on korjattava virheellinen tavara tai palvelu omalla kustannuksellaan.

Yrityksen on korvattava soittamisesta aiheutuneet puhelukulut soittajalle jälkikäteen, jos valitus on aiheellinen.

Valituksen tekemisessä voi hyödyntää Reklamaation tekeminen yritykselle -verkkosivumme ohjeita.

https://www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/sopimukset/asiakaspalvelun-maksullisuus/

 

Elikkäs.

12€ laskutus liittymästä on aiheellista, koska sait sen verran sitä käytettyä.

17€ puhelinkuluja voi Elisalle reklamoida ja vaatia hyvitettäviksi, koska olet valittanut tuotteen virheestä. Liittymä ei ole vastannut sovittua tai odotettua, ja Elisakin on sen todennut, koska suostuneet määräaikaisuuden purkamaan. 

Reklamaatio-ohjeet:

https://www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/kuluttajaneuvonta/reklamaation-tekeminen-yritykselle/


Kiitos vastauksista, niistä oli paljon apua. Otin yhteyttä Elisaan vielä chatin kautta ja kerroin tilanteeni sekä lisäsin muutaman lainauksen kkv:n sivuilta niin sain koko laskun peruttua. Eli myös liittymästä tullut 12€ lasku peruttiin hyvityksenä tästä kaikesta. Tällä kertaa siis todella hyvää asiakaspalvelua.
Mutta kyllä tämä Elisan toiminta on kuitenkin sellaista ettei tee mieli heiltä ottaa liittymää jatkossa. Ja kun ne yhteydet ovat edelleen heikommat kuin vaikka Telialla.


Jaakop
OmaYhteisön moderaattori
Forum|alt.badge.img+13
  • OmaYhteisön moderaattori
  • September 10, 2025

Hyvä kuulla, että sait jeesiä chatista. Tervetuloa OmaYhteisöön ​@Eienääikinäelisaa. 😊