Skip to main content

Sen vaan tänne(kin) totean, ettei tunnu Elisaa ainakaan puhelinliittymien osalta ylipäätään asiakkaidensa säilyttäminen kiinnostavan.

Niinpä on nyt paraikaa itsellänikin tarjoushinnoittelun päättyessä toiselle firmalle siirtymässä puhelinliittymä edullisemmin, tilattuna, ja vaikka aikaa on ollut, ei Elisa vieläkään ole kyennyt edes mitään selkeää tai varteenotettavaa takaisinhoukuttelutarjousta viestimään. 🤣 Tekstarilla vain ruikuteltiin asiakasta  _soittelemaan_ Elisalle, kun juuri jonkin verran aiemmin oli jo varattu soittoaika, jonka aikana Elisalta todettiin, ettei puh.liittymän osalta ole antaa tarjouksia.

Ihme sinänsä, että viihdepalvelupuolelle löytyi sentään jotain käyttökelpoistakin, ja kaupat muodostuivatkin siltä osin. Puhelinliittymän osalta puolestaan raikuu toistaiseksi lähinnä huudahdus ”Adiós para siempre, Elisa!"

Hintataso on sielläkin noussut, ei ole enää "kuuden euron simmiä" uusmyynnissä hetkeen ollut.

Eipä ole ei , mutta 12€ simmiä löytyy. Elisalla ei ole sellaista 100M-liittymää.

Meidän valitsema tie on rajattomaan dataan perustuvat liittymät ja sillä tiellä pysytään.

On tämä huomattu. No itseänne te sillä jalkaan ammutte. Teidän tarjonta on ylihinnoitellut mopoliittymät ja suuruudenhullut super hyper liittymät. Sellaista järkevää vaihtoehtoa ei ole laisinkaan.

Jos hinta on ainoa kriteeri, kannattaa ostaa sieltä mistä halvimmalla saa.

Hinta ei ole koskaan se ainoa kriteeri , vaan myös verkon toimivuus omilla käyttöpaikolla vaikuttaa.

Valitettavasti, ainakin mun kohalla, hinnan ja nopeuden nosto on aina tehnyt yhteydestä myös epäluotettavamman. Jokaisen noston yhteydessä myös pätkiminen on lisääntynyt.

Mobiililaajakaistan kanssa nimellisen nopeuden tuplaus lähes puolitti todellisen nopeuden. Ei se niinkään olisi haitannut, kun nopeutta on siltikin enemmän kuin tarpeeksi, mutta nimellisen nopeuden noston varjolla tehty hinnan korotus on saanut vakavasti harkitsemaan lähes kolmekymmenvuotisen asiakkuuden päättämistä.

Miellän itse varsinkin puhelinliittymän siinä missä sähkösopimuksen tai kotivakuutuksen, eli asiana mikä nyt vain pitää olla ja hinta siitä mitä se oikeasti mahdollistaa, on pieni vaikka olisikin 30e/kk tai enemmän. 

Tää oli hyvä vertaus kans omaan silmään. 👍 Omasta näkökulmasta kans tuo 30€/kk ei oo paha ollenkaan ottaen huomioon mitä kaikkee se mulle mahdollistaa. Teen lähes kaiken nykyään puhelimella mihin ennen ois tarvinu avata tietokone, ja jos työkonetta ei lasketa nii en ees rehellisesti muista millon oisin koneen avannu. 😃 Google laulaa mulla päivät pitkät ku selvittelen vähän väliä pitkin päivää kaikkee mielenkiintosta jota tulee mieleen siinä päivän mittaan. Nopeus on hyvä ja kaikki rullaa just niin ku pitää, joten kyllä tää on nii luksusta et maksan ihan mielellään sen 30€.

Mukava ku on keskustelua aiheesta hyvässä hengessä, pyritään välttämää ettei mee mainostuksen puolelle. 😊 @Hyvis 

Minulla on juuri Ykkösliittymä jo Nettilinja —» Saunalahden Serveri —» Jippii Group —» Saunalahti Group —» Elisa samalla operaattorilla. Puhelinnumeroni on siis sitä ensimmäistä sarjaa 045 67xxxxx

Kakkosliittymä taas on Globetelilta.  Pelkkä Saunalahti Huoleton tulisi minulle tätä yhdistelmää kalliimmaksi. Jos kuitenkin pitäisi valita yksi liittymä, tällä hetkellä se olisi tämä Huoleton.

Mulla on lähipiirissä useampi tuttu, joilla on pelkkä puhelin, ei tietokonetta lainkaan, ei myöskään kiinteää nettiyhteyttä.

Lisäksi ajattelen, että vaikka puhelinliittymän hinnassa oli 10 euroa eroa, ei se ole kuin reilu 100 euroa vuodessa. Moni muu asia on tarkan säästämisen arvoista ennen puhelinliittymää, joihin menee kuukaudessa kertaluokkaa enemmän rahaa, esim. sähkö, vesi, ruoka, vakuutukset, polttoaineet.

Minulla on useampikin tuttu , joille sähkö , vesi , ruoka jne ovat paljon tärkeämpiä kuin puhelinliittymä ja niistä säästetään vain pakon edessä. Puhelinliittymäksi kelpaa vaikkapa prepaid , jolloin kustannukset voivat olla muutama euro kuukaudessa. Nettiliittymä on sitten ehkä jo sellainen , että ilman sitä ei enää oikein pärjää , mutta siitäkään en kyllä maksaisi 20€/kk enempää.

Taisimme ajatella asiaa vähän eri tavalla. Minä tarkoitin, että säästämällä sähkön ja veden kulutuksessa, sekä ruoka-ostoksissa, hyötyy siinä euromääräisesti paljon enemmän kuin puhelinliittymää vaihtamalla.

Kun maksaa sähköstä 20 €/kk ja siirrosta tietty hieman enemmän, vedestä kympin kuussa kulutuksen mukaan, kiinteästä laajakaistasta 12 €/kk, niin miksi pitäisi maksaa yli 30 €/kk jostain mobiililiittymästä? Tänä vuonna on hyvin riittänyt joka kuukausi 5-8 €/kk eikä mikään käyttötilanne ole kärsinyt liittymän takia.

Kullakin on omat käyttötarpeensa ja -tapansa, näitä ei Elisa halua ymmärtää, siellä suhteellisuuden taju on hukattu jo aikaa sitten.

Meillä sähköön ja veteen menee molempiin yksistään kolminumeroinen summa kuukaudessa. Vanhemman omakotitalon ja ison perheen "ongelmia".

Puhelinlaskun maksaa ihan ilolla.

Meillä sähköön ja veteen menee molempiin yksistään kolminumeroinen summa kuukaudessa. Vanhemman omakotitalon ja ison perheen "ongelmia".

Puhelinlaskun maksaa ihan ilolla.

Jokaisen - siis ihan jokaisen tarpeet ovat yksilöllisiä - Elisa ei valikoimissaan tätä halua ymmärtää, pääasiana on tarjota ja rahastaa mahdollisuudesta käyttää jotain mitä ei tarvitse. Kaikille pitää kelvata Elisan pakkosyöttövalikoima. Siksipä emme ole enää Elisan puhelinliittymäasiakkaita, emmekä hevillä palaa.

Mekin maksamme ilolla 2 x 8 €/kk puhelinliittymistä eli n. 48 €/kk -> 576 €/vsi jää tarpeelliseen käyttöön

Suurperheellinenkö ilolla maksaa jokaiselle jäsenelle puhelinliittymän yltiömäisellä nopeudella mieluummin kuin hankkii jokaiselle kohtuullisen liittymän ja sitten mahdollisesti yhden nopean laajakaistan yhteiseen käyttöön, jos johonkin hurjia nopeuksia tarvitsee?

Netin jakaminen puhelimesta ei ennen ainakaan ollut suositeltavaa, kun se kulutti akkua ja lämmitti puhelinta ihan turhaan. Tämäkinkö on nykyään muuttunut?

👍 ^ Jälkimmäiseen leipätekstikappaleeseen todettakoon, että taitaa olla se huomattavampi lämpeneminen ainakin tuon älypuhelimen avulla jaetun Internet-yhteyden käytön (reititintilan) aikana kääntynyt ainakin pääsääntöisesti selvähkösti merkitykseltään pienemmäksi ilmiöksi kuin vanhemmilla vehkeillä, mutta akun varaus kyllä joka tapauksessa purkautuu tavanomaista nopeammalla tahdilla, kun kyseistä toiminnallisuutta vähänkin reilummin käyttelee. Siitä puolestaan, luonnollisesti, seuraa ajan mittaan vääjäämättä niin sanottuja normaalimpia käyttötapoja rivakampi ja rajumpi akun käyttökelpoisuusiän lyhenemä. Jos puolestaan luuri on virtoihin kytkettynä pitkäaikaisesti, voi siitä aiheutua akkua turhaan kuumentelevaakin jatkuvaa lataamista, mutta tässä asiassa on tosin (edelleen) varsin paljon vaihtelua – niin puhelimen kuin laturinkin ominaisuuksista riippuen.

Mikä lie pärstäkerroin siihenkin vaikuttaa, miten paljon ja millaisia tarjouksia kullekin tiskin alta löytyy...?

Ei ole mitään pärstäkertoimia näissä asioissa lainkaan vaikuttamassa. Kampanjat vaihtuvat vaan nykyisin niin tiuhaan tahtiin, ettei meinaa itsekään perässä pysyä. 🤔

Netin jakaminen puhelimesta on juurikin noin kuten sanoit eli ei suositella kuin tilapäisesti käytettäväksi. 👍

Haluaisin että operaattorit, niin elisa kuin muutkin, ottaisi huomioon myös ne käyttäjät joilla on vain vähän puheluita ja tekstareita eikä tarvitse mitään nopeaa nettiä luuriinsa! Eli toisivat edullisempia liittymiä. Itse kuulun juuri siihen ryhmään joka ei tarvitse nopeaa nettiä enkä puhu paljoa ja tekstaile paljoa enkä usko olevani ainut, siksi peräänkuulutankin edullisempia liittymiä niille joilla on vain vähän käyttöä luurille. Ja se @Snouppi mielellään maksama 30 euroa kuussa on aivan liikaa minulle vähäisestä käytöstä kuin mitä itselläni on! Joten ottakaa operaattorit opiksenne!

Tällainen liittymä on jo Elisallakin.

Latausliittymä, nettiestolla. Kuukausimaksuton, 10 euron minimilataus 10 euroa riittää kahden vuoden välein. Sitä riittää vuosiksi, saldoa voi käyttää nettiin 66 snt pv / muu wifissä. Säännöllisempään nettitarpeeseen käytän toisessa sim korttipaikassa laitenettiä 512 kbps hintaan neljä euroa kuukaudessa (KILPAILIJALLA), norjalaisomisteisen televerkon halpaoperaattori.

Kuukausimaksu on vähintään netti eli neljän euroa, mutta kun puhun ja viestin, se voi olla max 4.50 euroa. Netti riittää loistavasti jopa Tidalin musiikkipalveluun, en edes netissä asu.

Omaelisasta 20 ilmaista tekstaria latausliittymään.

Ennen maksoin hölmönä 20-30 euroa kk liittymistä, nykyään 4,50 euroa !

Säästöä jopa 25,50 euroa kk !! Vuodessa 306 !!

Mikä parasta kun sanot puhelinmyyjille puhelimessa/standilla PREPAID

niin se myynti loppuu aika äkkiä ;DD

Haluaisin että operaattorit, niin elisa kuin muutkin, ottaisi huomioon myös ne käyttäjät joilla on vain vähän puheluita ja tekstareita eikä tarvitse mitään nopeaa nettiä luuriinsa! Eli toisivat edullisempia liittymiä. Itse kuulun juuri siihen ryhmään joka ei tarvitse nopeaa nettiä enkä puhu paljoa ja tekstaile paljoa enkä usko olevani ainut, siksi peräänkuulutankin edullisempia liittymiä niille joilla on vain vähän käyttöä luurille. Ja se @Snouppi mielellään maksama 30 euroa kuussa on aivan liikaa minulle vähäisestä käytöstä kuin mitä itselläni on! Joten ottakaa operaattorit opiksenne!

Tällainen liittymä on jo Elisallakin.

Latausliittymä, nettiestolla. Kuukausimaksuton, 10 euron minimilataus 10 euroa riittää kahden

“Ei tarvitse nopeaa nettiä”  != ei mitään tarvetta netille.

Aika monet kuitenkin tahtovat nykyään jonkunlaisen nettiyhteyden, jolla voi lukea erilaiset datana kulkevat viestit, katsoa sääennusteet ja hoitaa pankkiasiat ym jutut, joihin riittää mainiosti joku 5-10 megan yhteys.

Etanadata riittää sekin moneen asiaan, mutta vaatii kyllä tehokkaan mainosten ja muiden lisäpalikoiden eston selaimeen, että sillä viitsisi nettiä selata.

Noihin kv36:n juttuihin riitti nrljännesmegakin välttävästi, megainen jo oikein hyvin ja viisimegainen aivan loistavasti.

Haluaisin että operaattorit, niin elisa kuin muutkin, ottaisi huomioon myös ne käyttäjät joilla on vain vähän puheluita ja tekstareita eikä tarvitse mitään nopeaa nettiä luuriinsa! Eli toisivat edullisempia liittymiä. Itse kuulun juuri siihen ryhmään joka ei tarvitse nopeaa nettiä enkä puhu paljoa ja tekstaile paljoa enkä usko olevani ainut, siksi peräänkuulutankin edullisempia liittymiä niille joilla on vain vähän käyttöä luurille. Ja se @Snouppi mielellään maksama 30 euroa kuussa on aivan liikaa minulle vähäisestä käytöstä kuin mitä itselläni on! Joten ottakaa operaattorit opiksenne!

Tällainen liittymä on jo Elisallakin.

Latausliittymä, nettiestolla. Kuukausimaksuton, 10 euron minimilataus 10 euroa riittää kahden

“Ei tarvitse nopeaa nettiä”  != ei mitään tarvetta netille.

Aika monet kuitenkin tahtovat nykyään jonkunlaisen nettiyhteyden, jolla voi lukea erilaiset datana kulkevat viestit, katsoa sääennusteet ja hoitaa pankkiasiat ym jutut, joihin riittää mainiosti esim. 10 megan yhteys.

Kyllä siinä nykyisessä Latausliittymässä on netti mukana. Joskus on voinut olla netittömiäkin latausliittymiä , mutta ei enää pariin vuoteen.

https://elisa.fi/kauppa/puheliittymat/latausliittymat

Se toki on hyvää , että jos et käytä , niin ei oikein maksa mitään. Toki netti pitää silloin sulkea päätelaitteesta , jos siinä sellainen on. Muuten voi mennä netin päiväveloitus 0,66€/vrk.

 Ja se @Snouppi mielellään maksama 30 euroa kuussa on aivan liikaa minulle vähäisestä käytöstä kuin mitä itselläni on! Joten ottakaa operaattorit opiksenne!

Kukin voi maksaa liittymästään ihan sen mitä haluaa. Minulla ei ole eikä tule minkäänlaista huoletonta puhelinliittymää , jonka hintaan ei pysty käytöllään vaikuttamaan. Noissa huolettomissa ne datamäärät ja puhelut/viestit on hinnoiteltu meikäläisen käyttöön nähden vähintäänkin tuplaksi.

Minä maksan nyt 100M puhelinliittymästä alle 15€/kk. Elisalla ei sen hintaista huoletonta ole. No Elisan Latausliittymä tulisi huolettomia halvemmaksi , mutta sekin minun käytöllä olisi kalliimpi kuin nykyinen liittymäni.

Meillä sähköön ja veteen menee molempiin yksistään kolminumeroinen summa kuukaudessa. Vanhemman omakotitalon ja ison perheen "ongelmia".

Puhelinlaskun maksaa ihan ilolla.

Edellyttää myös kohtuullisia tuloja. Ei pienituloinen voi asua omakotitalossa , jos ei ole sitä ilmaiseksi saanut (esim. perintönä) eikä saa riittävästi tuloja juokseviin kuluihin.

Haluaisin että operaattorit, niin elisa kuin muutkin, ottaisi huomioon myös ne käyttäjät joilla on vain vähän puheluita ja tekstareita eikä tarvitse mitään nopeaa nettiä luuriinsa! Eli toisivat edullisempia liittymiä. Itse kuulun juuri siihen ryhmään joka ei tarvitse nopeaa nettiä enkä puhu paljoa ja tekstaile paljoa enkä usko olevani ainut, siksi peräänkuulutankin edullisempia liittymiä niille joilla on vain vähän käyttöä luurille. Ja se @Snouppi mielellään maksama 30 euroa kuussa on aivan liikaa minulle vähäisestä käytöstä kuin mitä itselläni on! Joten ottakaa operaattorit opiksenne!

Tällainen liittymä on jo Elisallakin.

Latausliittymä, nettiestolla. Kuukausimaksuton, 10 euron minimilataus 10 euroa riittää kahden

“Ei tarvitse nopeaa nettiä”  != ei mitään tarvetta netille.

Aika monet kuitenkin tahtovat nykyään jonkunlaisen nettiyhteyden, jolla voi lukea erilaiset datana kulkevat viestit, katsoa sääennusteet ja hoitaa pankkiasiat ym jutut, joihin riittää mainiosti joku 5-10 megan yhteys.

Etanadata riittää sekin moneen asiaan, mutta vaatii kyllä tehokkaan mainosten ja muiden lisäpalikoiden eston selaimeen, että sillä viitsisi nettiä selata.

En sanonut että en tarvitse nettiä lainkaan vaan en tarvitse nopeaa nettiä, 1M tai max. 5M riittää minulle, korkeintaan lataan jotain appeja tai niiden päivityksiä luuriin tai lähetän tekstimuotoisia sähköposteja ja siinä kaikki. Noihin appseihinkin riittäisi periaatteessa sekin että lataan ne wifi-mokkulan kautta, ja siinä mokkulassa on tablet 4G netti jolloin menee vain niiltä päiviltä veloitus jos käyttää, muuten kk-maksu on jotain about 3 euroa kuussa.

Lisäyksenä että minä hoidan säätiedot, pankkiasiat ym. jutut ihan tietokoneella, en luurilla!

Latausliittymä, nettiestolla.

Elisalla nettiesto on rikki ja se estää myös VoLTE-puhelut. Puhelinliittymä, jossa puhelut eivät toimi on oksymoroni.

Jos järkevät liittymähinnat ja -tyypit olisi saatavissa suoraan ilman “etuhintojen perässä juoksemista”, asiakkaiden ei tarvitsisi juosta.

Systeemi, jossa julkiset listahinnat ovat noin kaksinkertaiset kilpailutettuihin hintoihin verrattuna ja puolet tarjolla olevista liittymätyypeistä on saatavissa vain tiskin alta, pakottaa meidät juoksemaan. Pahinta on se, että osaa hinnoista ei saa nykyiseltä operaattorilta edes kysymällä ennen kuin laittaa liittymänsä siirtymään toiselle operaattorille.

----

ps. voisiko joku myydä mulle vähintään 10M huolettoman/rajattoman <15 eurolla vaikka taas seuraavaksi 2 vuodeksi? Sellaista on myyty viimeisen kuukauden sisään, joten turha väittää että “ei onnistu”.

No niin,  löytyihän sieltä tiskin alta oikea hinta oikealle sopimukselle. Tosin vain 12 kk, enkä jaksanut ruveta tinkaamaan pidempää jaksoa.

Mutta jälleen kerran sinne tiskin alle suostuttiin katsomaan kunnolla vasta, kun liittymä oli laitettu siirtymään MOI:lle. Ennen tätä operaatiota hinnaksi sanottiin 6-7 euroa isompi luku, joka toki sekin oli monta euroa alle virallisen listahinnan.

MITÄ JÄRKEÄ tässä touhussa on? Jos edes antaisitte kysyjälle heti oikeat hinnat, voitaisiin molemmin puolin säästää aikaa, vaivaa ja byrokratiaa, ja silti voisitte jatkaa listahintojen velottamista niiltä, jotka ei vaivaudu kysymään.

Koittavat jospa ei kuitenkaan jaksais vaihtaa. Onhan se vaivalloinen prosessi 😉 Näin saisivat vielä kohtuu hintaa liittymästä ja sijoittajat on mielissään.

On se hassua, että mainostetaan puhelimen tarjouksia, mitkä ovat jo kuukauden vanhoja, eivätkä ole enää voimassa, mutta edelleen sivuilla näkyvissä. Mikä huijaus myynti on nyt kyseessä?

On se hassua, että mainostetaan puhelimen tarjouksia, mitkä ovat jo kuukauden vanhoja, eivätkä ole enää voimassa, mutta edelleen sivuilla näkyvissä. Mikä huijaus myynti on nyt kyseessä?

Kerrotko missä tällaiseen mainontaan olet törmännyt? 🤔

Teretulemast OmaYhteisöön @mani.t ! 😊

Viimein, näin heinäkuussa 2024, täytyy ainakin orastavasti vaihteeksi hivenen peräti nostaa hattua Elisan suuntaan, kun ainakin allekirjoittaneelle löytyi yllättäen, joskin niin kutsutusti tiskin alta puhelinteitse, ihan hyvään hintaan (melko selvästi alle kaksikymmentä euroa per kuukausi) 4G-puhelinliittymä Elisa Rajaton 200M, joten tuli palattua Elisalle myös puhelinliittymän osalta. Tuo hintataso on voimassa 24 kuukautta, joten jatkokuvio siitä eteenpäin (heinäkuussa 2026) on sitten taas jännä nähdä.

Osallistu keskusteluun