iPhone 14 Plus -laitteiden osalta toimitukset käynnistyvät 7.10.2022.
Kuinka paljon laitteita saapuu?
Kuten aiempina vuosina olemme tottuneet, on laitteita ensivaiheessa saatavilla rajattuja eriä.
Milloin laitteita saa myymälöissä?
Laitteiden mahdollinen jakelu myymälämyyntiin tarkentuu myöhemmin.
Missä järjestyksessä laitteet toimitetaan?
Toimitamme laitteita yhdestä toimitusjonosta tilausjärjestyksessä. Kun tilauksesi on käsitelty, siirtyy se toimitusjonoon.
Mikä on paikkani jonossa?
Emme ota kantaa jonopaikkoihin julkisesti eikä yksityisviesteillä. Tilauksen tarkka aikaleima ei kerro tarkkaa jonopaikkaa, sillä tilauksen etenemiseen vaikuttaa myös esim. osoitetietojen tarkistus.
Tässä yleisesti toimitusprosessista:
Tilaus siirtyy toimitusjonoon kun tilaus on käsitelty. Osa tilauksista etenee toimitusjonoon suoraan ja tällöin paikka toimitusjonossa määräytyy tarkan tilaushetken mukaan.
Osa tilauksista siirtyy manuaalikäsittelyyn, jossa tarkistetaan mm. tilaajan tietojen oikeellisuus, eli osoite- ja nimitiedot sekä tehdään luottoharkinta. Luottoharkintaan vaikuttaa esimerkiksi tilattujen laitteiden määrä ja yhteissumma sekä tilaajan luottotiedot kokonaisuutena. Kaiken ollessa kunnossa tilaus siirtyy toimitusjonoon.
Huomioithan, että jos sinulla on omaehtoinen luottokielto, tulee sinun toimittaa meille todistus OLK:sta, jotta tilauksesi etenee.
Kauan porukalla on kestäny saaha tuo tumman violetti? Itte tilasin sen eilen ja nyt näitä luettua kaduttaa ehkä vähän jos tosiaan kestää satumaisen kauan
9.9 tilattu ja 16.9 saapui maxi 256. Eli tasan viikko.
Mulla mennyt nyt tasan viikko ja tilauksissa näkyy vieläkin että että ei oo varastossa ilmottavat kun on… eli menee varmaa vielä aineki viikko
Ite tilasin 2.10 PM 256 tumman violetin enkä oo vieläkään saanut sitä
Can you tell us when is the next batch of Iphone 14 pro max deep purple coming?

128 tummanvioletti. Tilasin 17.9. Ei oo näkynyt.

@Reda
iPhone 14 Pro Max 128Gb (Deep purple) Batch estimated arrival - week 45 iPhone 14 Pro Max 256Gb (Deep purple) Batch estimated arrival - week 43 (This week) iPhone 14 Pro Max 512Gb (Deep purple) Batch estimated arrival - week 46
I hope this helps!
Kauan porukalla on kestäny saaha tuo tumman violetti? Itte tilasin sen eilen ja nyt näitä luettua kaduttaa ehkä vähän jos tosiaan kestää satumaisen kauan
9.9 tilattu ja 16.9 saapui maxi 256. Eli tasan viikko.
Mulla mennyt nyt tasan viikko ja tilauksissa näkyy vieläkin että että ei oo varastossa ilmottavat kun on… eli menee varmaa vielä aineki viikko
Ite tilasin 2.10 PM 256 tumman violetin enkä oo vieläkään saanut sitä
Tuossa luki vissii et vanhin toimittamaton tilaus on 30.9 elikkäs suottaapi hetki vierähtää
Hi I ordered Apple iPhone 14 Pro 5G 256GB dark purple on 19.9.2022 ……. still nothing Any idea?
Kauan porukalla on kestäny saaha tuo tumman violetti? Itte tilasin sen eilen ja nyt näitä luettua kaduttaa ehkä vähän jos tosiaan kestää satumaisen kauan
9.9 tilattu ja 16.9 saapui maxi 256. Eli tasan viikko.
Mulla mennyt nyt tasan viikko ja tilauksissa näkyy vieläkin että että ei oo varastossa ilmottavat kun on… eli menee varmaa vielä aineki viikko
128 tummanvioletti. Tilasin 17.9. Ei oo näkynyt.
18.9. Tilattu, ei näy, ei kuulu

Eihittolai saman tilasin

Mulla mennyt nyt semmonen 6 viikkoo ja menee varmaan 2 vielä jos tohon taulukkoon luottaminen (256GB)
Kauan porukalla on kestäny saaha tuo tumman violetti? Itte tilasin sen eilen ja nyt näitä luettua kaduttaa ehkä vähän jos tosiaan kestää satumaisen kauan
9.9 tilattu ja 16.9 saapui maxi 256. Eli tasan viikko.
Mulla mennyt nyt tasan viikko ja tilauksissa näkyy vieläkin että että ei oo varastossa ilmottavat kun on… eli menee varmaa vielä aineki viikko
128 tummanvioletti. Tilasin 17.9. Ei oo näkynyt.
18.9. Tilattu, ei näy, ei kuulu
Eihittolai saman tilasin
Ja nyt tulikin viesti, et on lähtenyt matkaan minulle päin

Hei, sama mulla!! Just tuli viesti et puhelin lähteny tulemaa ei tarvinnu ees odottaa kauaa hyvinhän tää hoituu
Order made last week, iPhone 14 pro max 256 deep purple , according to the table, new phones should have arrived this week, any estimation when will I have my phone?
Nyt on pro max 256 gb deep purple matkalla 🤩
15.9 tilattu
Mites toi pro 256 gold. Kun tein tilausta, näytti että sitä vielä on, mutta sitten meni kumminkin jälkitoimitukseen. Onks tietoja koska tulee seuraavat?
Hyvää perjantaipäivää omenainen yhteisö
Olemme päivittäneet alla olevaan taulukkoon listan laitteista, joissa on heikko saatavuustilanne. Osassa malleista voi luonnollisesti olla se tilanne, että osa ko. päivämäärällä tehdyistä tilauksista on toimitettu. Huomioithan että taulukossa olevat luvut ovat arvioita, ja varsinkin pidemmälle arvioidut toimitusajat ovat vielä epävarmoja.
Päivitämme ainoastaan iPhone Pro ja iPhone Pro Max – mallien osalta taulukkoa. iPhone 14 ja iPhone 14 Plus malleissa saatavuus on tällä hetkellä hyvä, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Huomiona että meidän suuntaan on noussut myös kyselyitä voiko mallia, väriä tai muistikokoa vaihtamalla saada laitteen nopeammin. On hyvä huomioida, että paikka jonossa muodostuu aina sen mukaan, milloin tilaus on käsitelty ja siirtyy toimitusjonoon. Jos tilausta lähdetään vaihtamaan ja aiempi tilaus perutaan, paikka jonossa määräytyy uuden tilauksen pohjalta. Eri mallien saatavuustilannetta voi arvioida verkkokaupan tiedon ja alla olevan taulukon pohjalta.

Uuh, 27.10. tein just tilauksen. No, nyt pitänee pari viikkoa vielä kärvistellä. Kiitos tiedosta.
Hi I ordered Apple iPhone 14 Pro 5G 256GB dark purple on 19.9.2022 ……. still nothing Any idea?
Hello @abdelaly and welcome to OmaYhteisö forums! Hmm, the oldest order for Apple iPhone 14 Pro 5G 256 GB Dark Purple that is still pending in the queue is from 14.10.2022, so a successful order made on 19.9.2022 should have definitely arrived by now. We will have to investigate this. Could you please add your Elisa customer number to your OmaYhteisö account’s profile’s private notes? There’s two boxes where this information can be added to, either Yksityiset muistiinpanot (ei julkinen) (“Private notes (not public)”) or Asiakasnumero tai puhelinnumero (ei julkinen) (“Customer number or phone number (not public)”). You can also send us a direct message via profile @OmaYhteisö-tiimi with additional information.
Order made last week, iPhone 14 pro max 256 deep purple , according to the table, new phones should have arrived this week, any estimation when will I have my phone?
The oldest order for Apple iPhone 14 Pro Max 256 GB 5G Dark Purple that is still pending in the queue is from 18.9.2022, so an order made last week will unfortunately have to wait still. So far @Reda it looks like we will receive a new batch of this particular model next week, and that batch will cover approximately ~10% of the current order queue. It’s best to keep a close eye on this forum thread, especially on every Tuesday and Friday when we usually update the order fulfillment status.
Mites toi pro 256 gold. Kun tein tilausta, näytti että sitä vielä on, mutta sitten meni kumminkin jälkitoimitukseen. Onks tietoja koska tulee seuraavat?
Morjes @ps12345 ja tervetuloa OmaYhteisöön vielä omasta puolestani! Tämän hetken arvion mukaan viikolla 45 eli ei ensi vaan sitä seuraavalla viikolla saamme tälle kyseiselle mallille koko tämänhetkisen syntyneen jonon käsiteltyä ja luurit lähetettyä asiakkaille päin.
@OmaYhteisö-tiimi I did as instructed, I added my phone number and also sent a message
Hyvää perjantaipäivää omenainen yhteisö
Olemme päivittäneet alla olevaan taulukkoon listan laitteista, joissa on heikko saatavuustilanne. Osassa malleista voi luonnollisesti olla se tilanne, että osa ko. päivämäärällä tehdyistä tilauksista on toimitettu. Huomioithan että taulukossa olevat luvut ovat arvioita, ja varsinkin pidemmälle arvioidut toimitusajat ovat vielä epävarmoja.
Päivitämme ainoastaan iPhone Pro ja iPhone Pro Max – mallien osalta taulukkoa. iPhone 14 ja iPhone 14 Plus malleissa saatavuus on tällä hetkellä hyvä, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Huomiona että meidän suuntaan on noussut myös kyselyitä voiko mallia, väriä tai muistikokoa vaihtamalla saada laitteen nopeammin. On hyvä huomioida, että paikka jonossa muodostuu aina sen mukaan, milloin tilaus on käsitelty ja siirtyy toimitusjonoon. Jos tilausta lähdetään vaihtamaan ja aiempi tilaus perutaan, paikka jonossa määräytyy uuden tilauksen pohjalta. Eri mallien saatavuustilannetta voi arvioida verkkokaupan tiedon ja alla olevan taulukon pohjalta.
Kyllästyin odottelemaan violettia omenaa kuukauden kohdalla, joten peruin sen ja tilasin tilalle Pro Max 128Gt hopeisena 21.10. Silloin tilausta tehdessä näytti että niitä piti olla vielä verkkokaupan varastossakin. Ja tämän taulukon mukaan puhelin pitäisi olla jo toimitettu? Vaan ei ole näkynyt eikä kuulunut ja tuotteita odotellaan taas.. turhauttaa.
Tilasin 17.10 IPhone 14 pro 256gb dark purple. Mahtuukohan se tuohon viikolla 45 toimitettaviin tilauksiin?

Moikka @Susselo ja tervetuloa OmaYhteisöön!
Laitatko meille yksityisviestiä @OmaYhteisö-tiimi , että voidaan tarkistaa mikä mättää.
Tilasin 17.10 IPhone 14 pro 256gb dark purple. Mahtuukohan se tuohon viikolla 45 toimitettaviin tilauksiin?
Kyllä näyttäisi hyvin mahtuvan arvioiden mukaan.
Hei Tilasin iPhone 14 Pro Max Purple 128 GB19.9.2022 lähtien ja tähän asti odotan ja se kertoo edelleen, että se ei ole saatavilla🥲🥹
Hyvää tiistaipäivää omenainen yhteisö
Olemme päivittäneet alla olevaan taulukkoon listan laitteista, joissa on heikko saatavuustilanne. Osassa malleista voi luonnollisesti olla se tilanne, että osa ko. päivämäärällä tehdyistä tilauksista on toimitettu. Huomioithan että taulukossa olevat luvut ovat arvioita, ja varsinkin pidemmälle arvioidut toimitusajat ovat vielä epävarmoja.
Päivitämme ainoastaan iPhone Pro ja iPhone Pro Max – mallien osalta taulukkoa. iPhone 14 ja iPhone 14 Plus malleissa saatavuus on tällä hetkellä hyvä, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Huomiona että meidän suuntaan on noussut myös kyselyitä voiko mallia, väriä tai muistikokoa vaihtamalla saada laitteen nopeammin. On hyvä huomioida, että paikka jonossa muodostuu aina sen mukaan, milloin tilaus on käsitelty ja siirtyy toimitusjonoon. Jos tilausta lähdetään vaihtamaan ja aiempi tilaus perutaan, paikka jonossa määräytyy uuden tilauksen pohjalta. Eri mallien saatavuustilannetta voi arvioida verkkokaupan tiedon ja alla olevan taulukon pohjalta.
Apple IPhone pro 258gb tummanvioletti piti tulla vkolla 45 miksi se on nyt muuttunut viikolle 46?
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.
Skannataan tiedostoa virusten varalta
Pahoittelut, tarkistamme vielä tiedoston sisältöä varmistaaksemme, onko sen lataaminen turvallista. Ole hyvä ja yritä uudestaan muutaman minuutin kuluttua.